Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Yhen miehen mieli ta yhekšän miehen voima

История изменений

29 августа 2019 в 12:44 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Kontie on Karjalan meččien šuurin ta varattavin peto, mi näillä mailla aikoinah toi äijän vahinkuo: tappo lehmie ta lampahie, repi heposie. Huavotettuna taikka penikköjen kera olija še on erikoisen vihani ta tulou ihmiselläki piällä. Kontie on väkövä voimiltah, vain ei niin ylivoimani älyltäh. Šentäh šanotahki häneštä näin: ”Kontiella on yhen miehen mieli ta yhekšän miehen voima”. Kevyällä, kun karjua piäššettih liäväštä meččäh, luvettih: Mesikämmen källeröini, kaunis karvakulleroini! Mie piäššän lehmäni leholla, šatašarvet huavikolla. Anna rauha ruavahalla, šontahännällä šovinto. Pissä piäši turpeheh, paina piäši mättähäh, mesikämmen källeröini. Rahvaš oli primiettin ta pannun merkillä erähie einuššukšie, mit košettih šamoin kontietaki. Oli muutomie šelvie merkkijä, kumpasien mukah šai piätellä, jotta šinä kešänä oli varotettava kontieta. Šekä Akonlahen, jotta Alajärven, eläjät mainittih šemmoista, jotta kun vain kevätmyrškylöillä ajautunou rannalla šuurie jiäkašoja, niin šilloin pitäy muistua: ”tänä kešänä še meččä (kontie) liikkuu”. Oli šamoin primiettin rahvaš, jotta kun ukkoni jyrännöy jäih (konša järvet ta jovet jo jiävyttih), niin kešällä kontiešta ei ole rauhua. Vielä tiesi rahvaš käyvä liäväh kaččomah lehmie Äijänpäivän yönä. Kun lienöy lehmät muattu rauhallisešti, niin šilloin kontie ei haittua kešällä ta ei karjalla tarviče paimenta. Vain kun lehmät oltaneh rauhattomat – vuota rauhatointa kešyä. Paimenella kyläššä oli šama kunnivoarvo, kuin tietäjällä ta puapolla. Šen piti šuattua šolmita šopimuš mečänisäntien kera, jotta šäilyttyä karja elävänä- tervehenä koko kešä. Moničči mečänisäntänä oli kontie ta näillä šanoilla paimen kiänty šen puoleh: Paimenen virši Loičču Mečän mesikämmen, Luatikka šulat šovinnot, Rapšakka rajarauhat, Jotta et šorra šorkkašiärtä, Kua maijon kantajua Tänä šuurena šuvena, Luojan lämpimänä kešänä. Kun šie kuulet kellon iänen Ili paimenen torven toijotukšen, Lyöttäyvy muate mättähällä, Šule korvaš kämmenillä, Mäne toisella mualla, Muilla kumpuloilla. Kulekšentele, jotta ei Kuuluis karjan kellot Eikä paimenen pakina. Anna rauha ruavahilla, Šovinto šorkkašiärillä, Kävellä karjalla kaunehešti Poikki šoista, poikki maista, Poikki kankahista kaunehista. Još šielä viha tulou, Hampahilla haluttau viskua, Vihasi hiiteh i honkah pahat halusi. Murottele muurahaismättähie, Kua koivuset pökkelöt, Viäntele vesihavot. Kun tulou ruuvvan tarvis Löyvä marjamättähät, Mehiläisen mesipešät Ilman karjan kuatamatta, Lampahien leikkuamatta. Kun ei niistä kyllälti tulle, Pane vanneh pihlajapuušta Ympäri nenän nyperön. Još ei pitäne pihlajaini, Valele vašešta vantehet, Luaji rautani renkaš, Jottei liikuta liijat leuvat, Harvat hampahat hajuele Eikä muuta veičen työtä, Eikä kirvehen kolinua. (Kirjutettu Miihkali Kundoz’orovilta) Jotta kontie ei tulis lähellä karjua, lehmien jälkilöillä priiskutettih kalan šuolarossolua ta šaneltih näin: Još mie oččona olisin, Mesikämmenenä kävisin, En ois akkojen jaloissa, Kusikinttujen kujilla... Kontien vihat Kontie kun huavottau elukan, niin elukkah jiähäh kontien vihat. Näitä vihoja ennein parennettih. Šiitä huavašta piti ottua visvua, panna putken šiämeh. Putkešta leikata šolmun väli, kešeltä halata ta šiitä ravošta panna šitä visvua šen putken šiämeh. Šiitä še putki piti kiärie ruškiella lankalla ta panna koškeh kiven koloh. Annettih šielä olla šini, kuni tuška kato huavašta. Šiitä piti ottua pois, muitein alkau vaivata iččie. Kontie on mečän piikojen lempikarjua, niin še kuin pannah kitumah, niin mečän piijat käypi šen kontien luatimie huavoja parentamašša, niin šen täytyy šiitä piäššä rauhah. Koškeh kuin pannah še putki, mih on pantu ne kontien kynnen jälet, niin vejen väki kun on vahvempi mečän väkie, niin mečän väki ei keššä vejen väjen kurie. Šilloin kun putki pannah koškeh, šanotah jotta: Tule työš tuntomah, Pahaš parentamah, Kipeitäš voitamah, Vaivojaš valelomah, Ennein kuin šanon emolla. (Tuhkala. Samppa Riiko) Ei šuinki hyväštä pahua tule Näin šano Koštamukšen Kelloniemen Okahvanan Muarie (Iivanan leški). Hiän luki tätä lukuo, konša otti kontien vihoja rahvahašta. Oli kuullun šen muamoltah ta parentan hänen šanojen mukah monie ihmisie. Luku piti lukie kolmeh kertah, ta puhuo huavah. Oi šie ohto, omenaini, Mesikämmen källeröini, Alla kuušen kukkalatvan, Alla hempien petäjän, Alla huara huaralatvan. Villaset on šiun isäsi, Villaset on šiun emäsi, Villa viisi kielyttäš, Villa viisi kynnyttäš, Šie olet šyömättä lihava, Pešömättä puhtukaini, Valkie valelomatta. Kontien tapantahommat Ennein vanhah karjalaiset tapettih kontieta vain šilloin, konša še tuli rahvahalla haitakši, šorti karjua, tuli ruispeltoloih. Kontieta varteitih, kierrettih, tapettih mečäššä ta tuotih kyläh nylettäväkši. Šinne, kaččomah šitä mänyö, ei šuanun tulla naisien, šiitä tuli riähkä. Šanotah, jotta nyletyn emäkkökontien rinta on kuin naisella, tai takakäpälät, kämmenet ta šormet ollah, kuin ihmisellä. Vain kontien käpäläššä ei ole peikaluo. Šanotah, jotta kun šillä ois peikalo, niin še koko nellän muajilman voittais. Tämmöni vertauš on pitän paikkuah kaikkien arktisien alovehien kanšoilla. Kontien tapantahommah ennein liitty monie juttuja ta varotukšie. Miehien piti käyvä kylyššä ta hyvin puhtahakši pešeytyö ennein meččäh lähtyö, ei šuanun rakaššella naisie ta piti šyyvvä liharuokua koissa, ta vieläi evähiksi ottua. Mieš, kumpani oli löytän kontien pešän, kučču vierašta kotihis, šyötti ta juotti heitä ennein meččäh lähtyö. Kontien henkenotto oli vuarallista hommua eikä jokahini ois uškaltan ta nytki, jo nykyaikasien ašeijen kera, ei rohkauvu taistelomah kontien kera. Čirkkakemiläiset oli mainittu, jotta kontieta kun lähet tappamah, ota šija šelkähäš. Hirven tapantah kun lähet, ota kalmalauvat šelkähäš. Tämä šanontahini tarkottau šitä, jotta kun kontie tulou ihmiseh käsin, še kuatau šen jaloiltah, peittäy, vain ei šyö. Hirvi šitä vaštoin – varšinki tiineh – on vuarallini. Šen potku, mi halkuau nellän tuuman puun (tuuma pivušmittana: (vanha), noin 2,5 sm.), tappau ihmisen, niin šitä tarkottau še šanontahini lauvoista (niistä luajitah šiitä kropu). Kontieta tappuas’s’a, još še alkau tulla piällä, luajitah vašemella kantapiällä muah viisikanta. Šen parempi, još kolme kerkieis luatie. Šiinä hyvin äkäsešti pitäy šanuo: Villa šuuš, villa piäš, Villa viisi hammaštaš, Villaset šiun vihaš. Peitä kynnet karvoihis, Hampahat ikenihis! Šiitä pitäy luatie tuakši kolme ašelta, niin još kontie tulouki šiih viisikantah šuaten, niin šiitä yli ei tule, šiih šuau tappua. Viisikanta tarkottau meččähiijen voiman šitomista. On mainittu aikoinah kuulusua Niskajärven Lešoista Hovattua, kumpani šuatto laulua šitä kontientappolauluo. Laulajan piti männä meččäh ennein kontien tappajie ta šielä laulua hellittyä, ta tämmösellä laululla noššattua kontieta: 1.Nouše pois, nokini neiti, Nokiselta nuotivolta Nokipuita noštamah Väkipuita viäntämäh; Jo on tieš pilkotettu, Ahon rannat raivual’tu. 2.Nouše pois, nokini neiti, Nokiselta nuotivolta; Nyt on ottajat ovilla, Pyššymiehet paikoillah! Šiitä, kun oli šuatu kontie henkiltä, šiltä piti šuaha proškenieta pahašta työštä. Karjalaiset ušottih, jotta kontie on kirottu ihmiseštä ta šentäh ei šen lihua šyöty. Šiinä, jotta kontien lihua karjalaiset ei šyöty iče eikä annettu koirillakana, voit olla vanhauškosienki vaikutušta. Kontien lihat šilloin hauvattih muah. TAPETTU KONTIE RAHVAHAN KÄYTÄNNÖŠŠÄ Luonnonkanšojen muajilmankäsitykšeh kuuluu olennaisena ošana luontoh šisältyvä voima ili väki. Erähissä paikoissa, kašviloissa ta elukoissa on enämmän viittä väkie kuin toisissa. Še tarkottau, jotta niillä on voimakkahampi haltie. Tämä väki ili voima voit tietyllä tavalla šiirtyä ičellä. Kontie on voimakaš, šentäh tapetušta kontiešta otettih monet ruumihin ošat talteh vaikka lihat hauvattihki muah. Monissa taloloissa šäilytettih ken kontien keroista, ken šyväintä ta šappie, kynšie ta hampahie, kontien käpälyä ta tal’l’ua, erähät vieläi šukuelimie. Niistä rahvaš tiesi ta käytti ken mitäi tarpehieh mukah. Kynnet (ruavahan kontien kynnen mitta on noin šeiččemen šenttie) annettih tietäjillä taikka monet rahvaš piettih kontien kynttä ta nykyjähki pietäh šuojukšenah. Häissä kynši oli šulhasen šuojukšena. Pantih vielä kynši pokoiniekalla kropuh, jotta hänellä šielä tuoššailmašša kaikki hyvin järještyis. Hampahie (kontiella on 42 hammašta) šamoin šuojukšena käytettih ta nytki käytetäh ta ušotah niijen taikavoimah. Käpälyäki käytettih ennein tai nyt eri tarpehih. Še kuivattih ta korjattih pois. Kun šattu kennih viluštumah, niin šitä käpälyä lämmitettih tulen ieššä ta šillä paineltih rintua. Tervasella kontien käpälällä voijettih kevyällä heposie, jotta kontie ei koškis niitä. Kontien käpälä häissä šuojeli pat’vaškua. Mečäštäjät aina piettih repuššah kontien käpälyä ta ušottih, jotta šilloin mečänisäntä šuojelou ta auttau mečäššykšeššä. Tollošša yhellä naisella oli ollun kontien käpälä ta še naini oli šanon, jotta še on hyvä vaikka mih. Čirkkakemiläini Yrjö Aittavuara kerto, jotta još heponi yrittäy piäššä peltoh mistänih aijan kohašta, niin šiih šivottih kontien käpälä. Šilloin heponi ei ni lähellä tule šitä paikkua. Šamoin heinänurmellaki. Jotta heposet ei mäntäis šyömäh heinyä suaprašta, niin šen alla pantih kontien käpälä. Kyllä šilloin heponi kierteli šitä paikkua. Šamanmoista šanottih tietävän ta ruatavan Tollonjovellaki. Šiämirašva oli ennein tai nyt on šuurešša käytöššä. Še merutah ta šäilytetäh vilušša. Kontien rašvalla voijettih aitoja, jotta heposet ei hypättäis piäličči peltoloih. Ne heposet kun läheni aitua ta šuatih šitä rašvan hajuo, niin puattih pois. Kun ihmini lujašti kylmi ni häntä käytetäh kylyššä. Šielä löylyššä läsijä hyväkši lämpisi ta enšimmäisenä päivänä voijettih lämpimällä rašvalla vain hänen rintapuoli. Šilloin šanotah, jotta še kylmyš lähtöy šelän kautti pois. Toisena päivänä šamoin, vain nyt voijetah jo šelkäpuoli ta kylmyš mänöy ihmiseštä rinnan kautti. Šiämirašvašta šuattajat rahvaš luajitah ryvityšliäkettä, mitä voit antua pienilläki lapšilla. Karva. Erähät uurahat kalamiehet šivotah onkeh taikka mih toiseh pyyvvykšeh kontien karvua. Šanotah olovan tehokkahana temppuna. Tal’l’alla häissä issutettih moršienta ennein šulhasella antamista. Ušottih, jotta šilloin uuvvešša pereheššä hiän hyvin šopeutuu ta on oman šuvun šuojašša. Šontua kiärittih tuohitötteröh ta pantih liävän oven piällä. Šiitä muka lehmät hyvin lypšettih ta lihavana pisyttih. Keroni. Oli ennein tiijetty, jotta vesi valettu kontien kerosešta läpi autto ummetukšešša olijie. Šyväin on hyvä liäke pissokšie (noijannuolie) vaštah. Piäkallošta läpi valetulla vejellä liäkittih šukuvoimattomutta. Ei še konšti tepšin tämmösettä luvutta: Yhekšän orihin šuonet, Kontien šuonet kymmenennet, Piätä on pissyššä pitämäššä, Šelkäšuonta šeisottamašša. Šappi ta ičeki šappipušši ollah erikoisen tehokkahat. Šanotah, jotta še šappi on hyvä šatah tautih. Šapista luajittih voijetta ta parennettih vanhoja huavoja ta ajokšie, voijettih kivistäjie nivelie. Iče šappipušši kuivattih, hienonnettih ta otettih liäkkienä šiämeh monešša tauvissa. Moni kontie heitti ta nytki heittäy henkeh šapin eččijien šalamečäštäjien käsissä. Kontien tapantah liittyy ikivanha perinneh, min mukah kontien kuataja šuau kontien tal’l’an, piän ta šiitinluun, mi – kontiella – ainuolla nisäkkähällä, šemmoni on. Šiitinluu on yksi šyy šamoin kontieh liitetyistä seksualisista myyttisistä juttuloista. Kontien šiitinluuta käytettih apuna kanšanparennukšešša. Mitä on muajilman makiempua: šiijan šilmä, kuujan kulma, ahvenen alani leuka. Matikan makša ta šijan kieli voilla vertua vejetäh. Hirven turpa, kontien kämmen ta matikan makša, ei niillä vertoja löyvy. KONTIEN ELINTAPOJA Kontiella on epätavallini voima, ta vaikka še näyttäy kömpelöltä, še on hyvä puissa karhuaja. Kontien voimašta šanotah näin: ”Kontiella on yhekšän miehen voima ta yhen miehen mieli”. Kontien elintavoissa vanha rahvaš nähtih šemmoista arvautukšellista, mi heissä herätti šekä kummiteltavua, jotta hätyä. Hyö oli primietitty, jotta kontie luatiu pešäh ušein järven, lammin tai šuon lähellä. Pešäpaikakšeh še valiččou šakien mečikön, missä kuatau läjäh nuorie kuušipuita ta luatiu niijen alla pešäh. Šen vuokši pohjoisohjalaini erämieš Hyrynšalmešta šanoki lähtiessäh kontiemečällä: Mieleni minun tekevi, Aivoni ajattelevi, Lihua lehen alaista. Kuuta kuušen juurellista. Talven muannutta tal’l’ua. Šemmosen honkan aluš, mi oli kuatun ta noštan juurillah äijän multua ylöš, niin jotta juurien paikalla oli jiänyn šuuri hauta, on šamoin kontien mielehini pešäpaikka. Kun šattunou šemmosen pešän pohja olomah epätašani, niin kontie tašottelou šen kanarvolla, kuivalla lehellä, ruoholla, heinällä, kuušen okšilla taikka šammalella. Kontien luatima pešä on melkein potakkakuopan muotoni. Še on luajittu muan šiämeh niin, jotta muanpinnašta on muotoštun katto, ta šen šuupuoli on aina eteläh päin. Pešän šuuruš riippuu šiitä, kuin monta kontieta mänöy šamah pešäh. Joškuš eri šyyštä kontie voit myöhäštyö pešän luatimisešša niin äijälti, jotta šen on ašetuttava talviuneh pal’l’ahan taivahan alla puun juurella taikka muurahaiskekoh. Pehmikkehekšeh še šilloin kantau allah heinyä taikka šammalta. Joškuš kontie tyytyy ihan vuatimattomah pahnah, konša šillä ei ole muuta, kuin vähäsen rišuo alla. Kontie voit muata koko talven pešäššäh šyömättä, voit šynnyttyä šielä pakkais-tuiskukuun vaiheissa tai tuiskukuun lopulla poikaseh ta kevyällä šamašša pešäštä nouštuo kykenöy puoluštamah iččieh ta pentujah. Pešäššä muatešša še – niin monet tutkijat ajatellah – talven kuluos’s’a kiäntäy kylkieh vain kerran. Tämä tapahtuu talvikuun 21.–22. päivänä, konša on kaikkein lyhin päivä ta pitin yö. Täštä ajašta alkau toini talven puolisko pakkasineh ta myrškyneh. Tätä aikua šanotah talvipäivänšeisatukšekši. Juuri täh aikah, rahvahan tietojen mukah, pyörähtäy pešäššäh kontie kyleltä toisella ta mörähtäy: ”Yö puolešša, nälkä šuolešša”. Ašettautuu toisella ta kyšyy: ”Joko päivä on?” Täštä lähtien päivä alkau pitetä. Täyveššä unešša olija kontie šuau kakši–kolme (voit olla nellä–viisi) poikaista, mit painetah 340–680 grammua ta ollah 25 šentin pituvuiset. Poikaset šynnytäh šokeina ta kuurnehina, vain heti aletah imie muamon rašvaista (20%) maituo. 14 päivän piäštä ne jo aletah kuulla ta kuukauven piäštä nähä. Jo kolmen kuukauven vanhana poikasilla ollah kaikki maitohampahat ta hyö voijah iče šyyvvä marjua, heinyä ta šyöpäläisie. Täššä ijäššä poikaset painetah 15 kiluo, a puolivuotiset – 25 kiluo. Kaiken huolen pienistä pitäy emäkontie. Toičči hänen apulaisena on viime pešovehen pentu. Kolmen–nellän vuuvven vanhana poikaset kokonah erotah muamoštah. Kontiet ollah ruakalaiset (kannibaalit) ta isäkkökontie voit šyyvvä poikaset, kun vain ollou šemmoni mahollisuš. Kiima-aikana toratešša isäkkökontiet tapetah toisieh ta tapettu šyyvväh toiset kontiet. Kontien viisahuš Kontien elintapoja entisistä ajoista on pantu merkillä ta šen mukah voit tovistua, jotta ei elukka, kumpani niin huolellisešti, kuin kontie, valmistau talvišuojah ta kumpani ennein talvimakuulla mänyö ta makuun jälkeh ottau huomijoh kaikki valmistautumis- ta puhistautumismänöt, voinun olla tyhmä. Päinvaštoin šen täytyy olla hyvinki viisaš. Kontien luatiman pešän paikka on ušein nerokkahašti valittu, ta ennein kuin še mänöy pešähäš, še ekšyttäy ovelašti meččämiehen jälkilöiltäh. Vanhat kontiet voijah viettyä talvie šamašša pešäššä ušiempieki kertoja, vain aina yritetäh peittyä jälkijäh ta ševottua mečäštäjie. Ne pitälti kierrelläh pitin meččyä, monta kertua kuletah šamua paikkua ieš-tuaš, nouššah korkien rišutukun piällä ta hypätäh šieltä melko loitoš. Kontie on kaikkiruokani. Marja-aikana še šyöy äijan kaikenmoista marjua, vain ihan pešäh männeššä myöhäsellä šykyšyllä eččiy pihjalan marjua. Pihjalan marjan avulla še šuau tyhjentyä šuolistoh ta piäšöy eris matoloista. Kun kontie kevyällä havaččeutuu talviuneštah, še valmistautuu – nälkähini kun on – huolellisešti šyömisen valičentah. Meččämiehet on pantu merkillä, jotta še šyöy šilloin oikein harvoja ravintoainehie ta niitäki varovašti. Kontien viisahuošta ta šen älykkyöštä on muistih pantu starinoja, kumpasie muinaisrahvaš piettih ihan totena. Kontien älykkyyttähän on šeki, jotta još minih hätä uhkuau emäkontiella, kumpasella on poikasie, še ajau poikaseh pakoh puuh ta iče šamalla vapautuu taistelomah vihollista vaštah, šamoin kuin šeki, jotta još kontieta vain huavottua, še ei pakene loitoš. Še mänöy vain vejen luo parentelomah huavojah. Vanhat meččämiehet oli moničči tovissettu, jotta još kontie huomasi viritetyt rauvat, mit oli häntä varten laitettu, niin še ečči minnih ruavon ta pačkasi šen rautoih. Vainoh avulla kontie yrittäy kierrellä tämmösie anšoja. Kontie tarkkah tuntou ihmishajun, varšinki šilloin, kun hiän on kuatan minnih elukan ta häntä männäh rauhnalta pyyvvyštämäh. Še tietäy, konša rauhnalla voit männä, konša šinne mänö on vuarallista. Kontien laškutaito Kontien viisahuošta paissešša on šamoin mainittu esimerkkinä kontien laškutaituo. Entiseh aikah monet vanhat mečäštäjät väitettih, jotta še šuattau laškie ainaki yhekšäh. Hyö oli primietitty, jotta kontie tuli hänen tappaman lehmän rauhnalla aina miäräöinä. Još še ei tullun enšimmäisenä yönä, niin še ei tullun toisenakana, vain vašta kolmantena yönä. Još še ei tullun kolmantena yönä, niin še ei tullun nelläntenä eikä viijentenä, vain vašta kuuvventena yönä. Još še tuaš ei tullun kuuvventena yönä, niin še ei tullun šeiččementenä eikä kahekšantena, vain tuli yhekšäntenä yönä. Yhekšäntenä yönä še ei šiitä enyä malttan olla tulomatta, vaikka mitä olis ollun. Viisahašti kontie šuatto ihmisieki pettyä. Kun še ahisti karjua ta lehmä iänti hätähisenä, niin kontie iänti ičeki ta yritti šillä keinoin šotkie lehmän iänen, jotta ihmiset ei ois šuatu tietyä lehmän olovan hätätilašša. On mainittu kuulovan mečäššä kontien ammontuaki, vain täštä on šanottu, jotta kontie šillä keinoin kujehteliutuu taikka pitäy šitä pelie vahinkon iellä. On ennein kuultu ta nyt kuullah ta nähäh rahvaš konteita, kumpaset ollah ihan näkyvissä ta vihelletäh rahvahalla. Šuattau kontie olla kiitollisenaki Täštä kontien älykkyöštä paissešša vois lisätä vielä tämmöni tapahuš, mi on tuttava ympari Šuomen muata ta šitä on kerrottu ihan tosi asiena. Juttu oli ollun näin. Kerran kontie tuli vaštah marjašša olijalla naisella. Kahella jalalla kävellen še piti toisen etukäpälän kämmentä koholla. Naini pöläšty ta yritti puata, vain kontie otti naisen kiini, pani istumah kannolla ta vieretti šuuren kiven naisen hamehen helmalla. Šiitä kontie näytti kämmeneššäh olijan puikon, mi oli painun niin šyvällä, jotta hiän iče ei ollun šuanun šitä pois. Naini šai šen puikon kontien kämmeneštä. Kontie läksi kiirehešti juokšomah meččäh, toi šieltä ičen kuatamah lehmän reijen ta laški šen palkinnokši naisen šylih. Šiitä vašta še vieretti kiven naisen helmalta ta še piäsi lähtömäh pois. On tämmöistä tapahušta mainittu ta muistih kirjutettu 1936 vuotena Obžan kyläššä Aunukšen mailla Karjalaššaki. Šamoin naini oli mečäššä marjašša ta hänellä vaštah tuli kontie. Kontie rammiččomalla juoksi ihan naista kohti. Naini oikein pöläšty ta läksi juokšomah pakoh, kontie peräh. Tavotti kontie naisen ta ojenti hänellä käpäläh nähtäväkši. Kaččou naini ka okša kontien kämmenneššä. Vejälti hiän šen okšan ta tuaš pakoh. Otti kontie hänet tuaš kiini, issutti ta pani kiven yškäh. Iče läksi meččäh eččimäh millä šais naisella šen hyvän makšua. Kakši vuorokautta oli istun naisparka. Šiitä kaččou kun tulou kontie lehmän šiäri hampahissa. Tuli šiitä naisen luo, otti kiven yšäštä ta pani tilalla šen lehmän šiären ”palkakši”. Nošti kontie naisen šeisomah, jalkah kumarti ta meččäh pyörähti. Naini piäsi kotih elävänä – tervehenä marjoneh ta lihoneh. Kontie kotielukkojen vertahini Kontien viisahutta ta älykkyttä piettih ennein muinoin niin šuurena, jotta kontieta penikkänä käytettih kotielukkojen vertahisena erimoisissa tehtävissä. Monet šuomelaiset karhumiehet piettih aikasimpina aikoina konteita, kuin muitaki kotielukkoja. Kontie šai olla vuuvven vanhakši ihan vapuana. Šiitä jo šuurempana šitä käytettih, kuin työvoimua. Kontiet ymmärrettih polkie šyvien vesikaivojen vivutušrattahie, noššettih šäkkijä, vejettih rekijä, a kontienpenikät leikittih lapšien kera. Kellokakla lehmä kontiešta mukavin Yksi karjalaini ukko Vartiovuaralta oli kerton tämmösen mukavan jutun. Uškokkua taikka elkyä, ka näin šano olovan ta pakasi täštä ihan kuin tosiasiešta. Kešällä talon lehmät oli illalla tultu kotih rauhattomina. Huomattih isännät šeki, jotta kellokakla lehmä ei tullun toisien lehmien kera. Miehet lähettih heti meččäh šitä eččimäh. Kotvasen ajan piäštä alko kuuluo mečäštä tuttava kellon kalkatuš ta näytti šiltä, jotta še iäni kuulu koko ajan šamalta paikalta. Miehet lähettih kulkomah iäntä kohti ta vähäsen matan piäštä kauhukšeh nähtih ihan čupoista čuutuo. Vapisija lehmä šeiso pieneššä notkošša heiniköššä ta šen takajalka oli tarttun louhikkoh. Šen viereššä istu kontie ta etukäpälälläh heläytti lehmän kaklašša rippujua kaunisiänistä vaškikelluo. Kun miehet alettih lähetä, kontie pyörähti korpeh. Lehmäššä ei ollun mitänä näkyväistä vikua. Tottaše kontiella ei ollun šuurta verenhimuo, vaikka aikua hänellä oli ollun riittäväšti ruatua vaikka mitä. Šoitonhimo oli täh palah voittan nälän. Monet tovissetah šemmoista, jotta kontie mečäššä pitäy šilmällä kellokašta lehmyä, jotta še tykkyäy šoittuo, varšinki rytmillistä marššie. KONTIE YMMÄRTÄY IHMISEN PAKINAN Mitä pohjosemmissa paikoissa eli rahvaš, šitä viisahampana ne piettih kontieta. Šekä šuomelaiset jotta karjalaiset šanotah: ”Kontiella on yhekšän miehen voima, ta vain yhen miehen mieli”. Lappalaisien käsitykšen mukah šitä vaštah: ”Kontiella on kymmenen miehen voima, vain kahentoista miehen mieli”. Entini rahvaš uško kontien tuntovan oman Hiijen honka -šyntymänimeh ta kontie tykkäsi, jotta šitä šanottais ”jumalanvil’l’akši”. Totena piti vanha rahvaš šemmoistaki uškomušta, jotta kontie on ihmisen šukuo ta loiččuloissa šitä šanottihki ”tätini poika”. Mečäššä vaštah tulijua kontieta piettih heimolaisena ta paistih hänen kera, kuin ihmisen kera: ”Oletko terveh? Tulitko šie šieneh vain marjah? Myö tulima šieneh. Kun šie et liene tullun šieneh, ni mäne pois tiältä. Vain oletko šie ihmini ihmistä vaštah?” Šienimiehet räpytettih käsieh ta kontie pyörähti pois. Nisan kyläššä 1983 vuotena kyläläini Arhipov ta kontie oli tultu nenäkkäh mečäššä. Mieš ei pöläštyn ta šano kontiella: ”Ei ihmini ihmistä koše”. Kontie oli pötkähtän meččäh. On ni šemmoista mainittu, jotta još kontie miehen piällä yritti, niin šilloin miehen piti vain karjahtua: ”Meččäh, jumalanvil’l’a!” Šilloin peto kömpi tieheš. Oli varma uško, jotta kontie ymmärti šemmoset šanat kuin mieš, isäntä ta vieraš. Kun kontieta pakauteltih näillä šanoilla, niin še aina lauhtu. Šiitä, jotta kontie ymmärti melko pitkie virkkehie, entiset mečäštäjät tiijettih monta monituista juttuo. Kontie on niin viisaš ta ujo, jotta še häpiey ta ei tule piällä, kun šanou hänellä oikein äkäsešti: ”Šie olet nuorempi milma, anna tietä vanhemmalla!” Erähät väitettih, jotta još kontie tulou piällä, niin ei tarviče muuta kun šanuo vain: ”Mäne häpiemäh, koranuš”, niin kontie lähtöy pois. Šama vaikutuš oli, još šano: ”Elä mieštä šyö, tule tänne!”, tahikka näin še uško: ”Yhet muat, eri evähät, elä evähilläš!” Karjalaisilla naisilla oli mukavampi ulošpiäšy. Kun lienöy tullun kontie vaštah, ni ei muuta kun piti noštua helmat ylöš. Šitä šanottih kontien varajavan. Še toičči vielä šylkäsiki tämmöistä nähtyöh ta mäni mänöjäh. Kontie kömpelöltä näyttyässä on niin poikkoi, jotta ei šiitä piäše eris pakenomalla, kun še lähtönöy peräh. Pitäy lähtie šillä vaštah ta lujašti karjuo taikka viheltyä. Varajau še ta kiertelöy tulta ta šavuo. Ruočin Angermanlandista on kerrottu, jotta još šattuu mečäššä kontie vaštah, ei tarviče muuta kuin huutua 12 miehen nimet, niin kontie lähtöy pois. Še ajattelou, jotta lähellä on 12 mieštä, eikä hiän šelvie niin monešta mieheštä. Monet muut kanšat, šemmoset kuin liettualaiset, syrjäänit, čeremissit, sojotit šamoin ušotah, jotta kontie ymmärtäy ihmisen pakinan. On ollun šemmosie mainintoja, jotta kun ihmini näköy kontieta ta oikein lujašti pöläštyy, hänellä tulou šemmoni olo, niin kuin tauti, mitä šanotah hinkukši. Šanotah, jotta hinku heittäyty kontiešta. Kontie alkau kuutessiutuo šillä ihmisellä unissa tai joka paikašša näyttäytyö. Šiitä kauhušta, šiitä kontienvihašta ei muitein piäššyn, kun vain tietäjien avulla. KONTIE TIETÄY LOITTUOTA IHMISEN AJATUKŠETKI Entisajan meččämiehet ušottih, jotta vaikka ei kontie ollun lähimailla, niin še kuuli ta tiesi kaiken, mitä šiitä paistih. Še šiänty ta šorti karjua tai ruato muuta pahua, još šiitä paistih halvekšimalla tai još mainittih šen oikie nimi. Tämän vuokši meččämiehet, kontien jälkijä eččimäh läksijät, ei šanottu šuorah, minne hyö ollah lähöššä. Šamoin kontien tappajatki ei mänty šuorah pešällä, vain lähettih enšin ihan toiseh šuuntah. Mečällä šuoritešša tai jo lähtiessäki ei šuanun mainita kontien nimie, jotta še ei kuulis eikä arvuais meččämiehien meininkie. Vienan Karjalašša ei šuvattu missänä talošša varšinaisie kontien tappajie. Ne yövyttihki šentäh joko meččäpirtillä tai rakotulien viereh. Täytenä totena on kerrottu tapahuš, jotta kun kontien tappajilla annettih erähäššä talošša yöšija, niin kun kešällä karja piäsi laitumilla, kontie tappo šiitä talošta viisi lehmyä. Venehjärvellä oli kerrottu, jotta ei ni varteiččijat, kumpaset oli lavalla kontien tuluo vahtimašša, šuatu kuiskuamallakana šanuo toisilla, kun kuultih kontien tulovan: ”Nyt kontie tulou”. Šentäh, jotta još näin šano, kontie kuuli ta ymmärti šen, eikä tullunkana ta jäi šuamatta. Muinoset lappalaiset oltih ihan varmat šiitä, jotta kontie jo loittuota kuuli ta ymmärti kaiken, mitä šiitä paistih ta šen vuokši hyö ei konšana paistu kontiešta pahua. Näin on ajateltu šamoin ni syrjäänit, vogulit, Altain turkkilaismečäštäjät, jakutit, čukčit, ainot ta melkeinpä kaikki Pohjois-Amerikan intiaaniheimot. KONTIE ON TIETÄJÄ, NOITA Kontie ajateltih voivan noituo šekä keijähän, jotta pyššyn mečällä läksijiltä. Šentäh kontien makuupaikalla läksijät konštuitih ašieh niin, jotta ei kontie voinun niitä noituo ta pilata. Entisajan mečäštäjillä oli kontiešta šemmoniki piäteh, jotta še on noita. Še tunši ta šuatto hallita eri voimat, niin kuin ihmini, tietomieš. Kontieta piettih tietäjänä šamoin šen vuokši, jotta še šuatto arvoššella mečäštäjien kyvyt. Mečäštäjät on kerrottu, jotta kontie tuntou miehen heti nähtyöh, pistyykö še hänet tappamah vain ei. Šetäh še ei tule tarmokkahan miehen piällä, vaikka hiän šanoiski šitä kontiekši. Ajateltih šamoin, jotta kontie oli tietäjä, ta tiesi einuštua talven tulon, kun tiesi luatie oikieh aikah pešäh. Kontie on tietän šenki, kun pakšuna olija naini on kulken, kumpua lašta naini on kantan, poikua vain tyttyö. Še on ollun šemmosella naisella hyvin vihani, kumpasella on ollun poikalapši. Šemmosella, ken kanto tyttölašta, kontie ei ruatan mitänä. Čenan kyläššä erähällä pakšuna olijalla naisella oli pahoin käyvä. Hiän oli lähten meččäh lehmie eččimäh ta kontie tuli vaštah. Ta ei muuta kun še kontie naiseh käsin ta oli kuatan šen naisen aivan šelälläh. Šiitä oli kaččon vain ta niin oli heittän, ei ollun ruatan mitänä. Niin šiitä oli tyttölapšen šuanun še naini konša aika tuli. Niin šanottih, jotta šillä še ei šitä ottan šitä lašta šieltä vačašta, kun oli tyttölapši. Poikalapši kun olis ollun, ni olis šen ottan ta tappan! Niitä tapahukšie šanottih olovan enneinki, jotta poikalapšie oli kontie ottan vačašta ta vačan halannun. Näitä tämmösie tietoja on merkitty muistih šamoin Härjedalista, Medelpadista, Ruočin Lapista, Wästmanlandista, Angermanlandista ta Norrlandista. KONTIE UNISSA ”Još tuatto tahi muamo näki unta, jotta kontie on lehmän šyönyn, niin tyttö miehellä mänöy, šiitä hiät tulou. Kun vain repinöy kontie lehmyä, niin šulhaset käyväh, ka aparat annetah” (Mari Kyyrönen). Tollonjovellaki kontie-unet tiijettih miehellä mänyö: ”Kellä oli prautat (= tovet) unet niin še trossai (= vakuutti) jotta: ennein kun on tämä vuosi täytyn, niin šillä tytöllä on lakki piäššä! Šuatta miun šilmillä šylkie, još še ei tapahu. Kun lienöy še kontie vain tappua šuatu, ni šiitä oli še varma” (Iro Remšu). ”Kun kontie unissa šöi lehmie, niin šiitä šulhaset tulou. Mie näin, jotta kontie tulou pihalla ta kirjavat vuattiet on kontiella. Makasi aikah šiitä miän pihalla ta läksi poikeš. Ta šulhaset tuli ta aparat annettih!” (Okahvie Mäkelä). KONTIE-ŠANA KÄYTÖŠŠÄ Juokšet hukkua pakoh, ka kontie tulou vaštah. Hukka kontien kera ei šovita. Kakši kontieta yhteh pešäh ei šovita. Kauhie оn kontie mečäššä, hirvi vielä hirviempi. Kontie оn väkövä, ka ristikanšua varajau. Kontie on vihani, ka omie poikieh ei šyö. Kontieta varata – ei pie mеččäh lähtie. Kontie mečäššä on väkövä, a mieš hänen tal’l’alla makuau. Ei ni yksi kontie omua tal’l’uah vierahah vajeha. Arka kantuoki pitäy kontiena. Varaja kojin kontieta, a mečäššä olija ei koše. Venyjyä ei ni kontie koše. Vävyn kera kalakukkoh käsin, vellen kera kontieh käsin. Örjyy, kuin huavotettu kontie. Missä kontie piehtaroiččou, šiihi karvat jiäpi. Ken kontien tappau, šei kielen leikkuau. Elä mäne kontieta korvista vetämäh. Kontie šanou: ”Mie ihmistä niän joka päivä enkä pölätä, ihmini kun miut näköy, hiän miut pölättäy, en tiijä minne männä”. Šitä ei ni kontie äräjämättä šyö. Kyläššä näkyy kynnen moini, koissa ei nävy kontien moini. Ennein oisin šuven šuušša, kontien kil’l’uvan kitašša, ennein kuin mielipuolen šulhon reješšä. Löytyy kontien pešäštä luuta ta kotkan pešäštä ruotua. (Šuurešta talošta mitänih aina löytyy.) Mittyön kontien tapat, moisella tal’l’alla i makuat. Kontie tal’l’ah kantau. Toivoin, jotta kontie, kiirissin šilmät – kišša. Ei kontie pešyä šuolla luaji, vesi peršieh noušou. Hukkua pakenet, kontie kolmen pojan kera vaštah. Kontie katehen šilmäh, toiseh toukanjauhuo.