Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Tuuksenjoven randažil

История изменений

12 октября 2021 в 17:59 Nataly Krizhanovsky

• изменил(а) автора источника
  с Ol’ga Ogneva
  на

26 сентября 2019 в 22:00 Нина Шибанова

• изменил(а) текст
  Hierut Anukses ymbäri on sijoituttu tihieh, toine toizes kiini. Kunne yksi lopeh, sitgi toine algavuu. Mugai on Tuuksen jovelgi. Tuuksi on ylen pitky hieru, agjas agjassah on seiččei kilometrii. Se nygöi kylän mollembil rannoil olijat hierut on yhtistetty suureh Tuukseh. Enne net kai lugiettih erikseh. Joga kyläl oli oma nimi. – Myö lapsien kel opimmo tiijustua, äijygo hieruu oli, vahnat rahvas sanottih – 23 hieruu. I net 23 hieruu minä täh panin primerno niilöil kohtil, kus net oldih. Hierut zavodittih, nu čottu jesli vediä, sit kohtas, kus Tuuksenjogi laskeh Anuksenjogeh. I enzimäine hieru sie on Anuksenjoven rannal, oigiel puolel, se on hieru Mel’čul, sanelou tuukselaine Valentina Nikolajeva. Valentina Vasiljevna ruadoi opastajannu Tuuksen školas, oli školamuzein emändänny da keräili lapsienke Tuuksen paikannimilöi. Školan muzeis suau nähtä hänen azuttu suuri kylän kartu, kunne on kirjutettu kaikkien Tuuksen hieruloin nimet. Lähtemmö tädä kartua myöten kierdämäh nämmii kylii da tiijustelemah niilöin nimien juurii da jälgii. Šuaroilu – Enzimäine Mel’čul, minä muga duumaičen, se on hieru nimes Melentii, jatkau Valentina Nikolajeva. – Toine nimi on Šaroilu. Šaroilu voibi ylen hyvin tiijustua, šaraheiny on osoka, a šaraheiniä Tuuksel on ylen äijy, ojien reunois da sit joven reunois, da sit tožo sit hierus rannal, Anuksenjoven rannal on tožo äijy. Se hieru Šaroilu pistsovois kniigas 1651 vuvvennu oli kirjutettu kui hieru Šarinskaja. No hyö kirjutettih muga, kui voidih sanuo karjalazen sanan. Iänisjärven viijendeksen vuozien 1582-1583 verokirjois Šuaroilua mainitah täh luaduh: “Šuaroilan kylä Anuksenjovel, taloloi nostetah voinan jälles, da sit on muanruadajua: Pahomko Nikitin, Onofreiko Ivanov. Kyndömuadu kaksi nelländesty vajai kolmandestu da hyllättyy pelduo kaheksa nelländesty kolmandeksen kel pellol, kahtes saman verdu, heiniä kaksikymmen puukeskie. Elävänny puoli kolmandesty pižii, puustannu kolmandestu vajai piži”. Iče Tuuksi da enimät sih kuulujis pienis kylis mainitah 1500-1600-vuozien verokirjois. Pienien kylien nimih on jiädy niilöin algueläjien, ižändien nimet libo liigunimet. Vähilleh kai hieruzien nimet ollah istin livvinkarjalazet, ristikanzan nimis roinnuot. Sih vihjuau -lu-loppu. Filolougientiijon doktoru, paikannimistön tutkii Irma Mullonen sellittäy Šuaroilan nenga: – Šuaroilu tuaste on roinnuhes liigunimes. Sendäh gu šuaroikas on se ristikanzu, kudai joute briiluu, kudamal kai on valehel. Karjalan kieles vie on sanondu šuaroikas nenä. Se on ruttotabaine ristikanzu, kudai syttyy tyhjäs, havuhattu. Mollembat pätäh liigunimih. “Kuuluu jyry Jyrgiläs, paha pajo Pappilas ” Tuukselazen Zoja Žuravl’ovan kel menemmö hierun agjah: – Täs agjas enzimäzikse zavodihes, kus meile Tuuksi, tuanepäi oli Pappil, a täs oli Juakkul. Juakkul on, sit ielleh op’at’ menöy toine hieru. Pappil on sentäh kirrutah Pappilakse, što sie oli papin kodi. Kaksi etuažua oli kois, elettih papit, minä sidä en musta, a minun aigua jongoi oli sie detsadu, minä sinne detsaduh kävyin. Vot sentäh, naverno, oli hieru Pappil. Pappilan vastaspäi poikki dorogas, sil puolel, kus on kalmisto, enne oli kaksi kirikkyö – kezä- da talvikirikkö. – Kezäkirikkyö, konešno, minä en musta, sanottih jo ammui ei ole sidä. A talvikirikön minä vie iče mustan, sanou Zoja Žuravl’ova. – Konzu myö kävyimmö školah i oli konzu Äijypäivy, kaikin tahtottih kellojalgoih. No sie oli jo pordahat murennuot, brihačut vet’ meile ollah šustroit, yksikai nostih, dai soitettih, hot’a, konešno, meidy sit čakattih. Jukkula – Jukunitsi – Kalmiston jälles toizel puolel jogie, se hurual puolel, oigiel puolel jogie, dai täl hurual puolel jogie, oli pistsovois kniigois kirjutettu hieru Terehovo. Yhteh oli kirjutettu Terehovo, toizeh – Terehovo Jukunitsi, jatkau Valentina Nikolajeva. Tuaste livaldammo Iänisjärven viijendeksen vuozien 1582-1583 verokirjan sivuloi: “Terehovon kylä Tuuksenjovel, Juakkul, taloloi nostetah ruočin voinan jälles, da sit on muanruadajua: Pervuška Ivanov, Mitka Titov da kolme taloin sijua. Kyndömuadu viizi nelländesty da hyllättyy kyndömuadu kolmekymmen kaksi nelländesty kaheksikonke pellol, kahtes saman verdu, heiniä seiččeikymmen puukeskie. Elävänny puoli pižii, puustannu kolme pižii nelländeksen kel”. – No Jukunitsi se sana, naverno, lähti karjalan nimes Jukko, Jukoi – Iivan. Nygöi sidä hieruu sanotah Jukkula. Jukkulas konzutahto tuhat kaheksasadua yheksäkymmenendel vuvvel oli avavunnuh kirikköškola. I se hieru ei olluh suuri dai nygöigi ei ole suuri. Vastal sen hierun, toizel puolel jogie on hieru Gorbal. Se Papin kois zavodivuu da sit Gridinan kodissah. No nimi tožo, naverno voibi hyvin tiijustua, što Gorbal, garbalo – kl’ukva, sellittäy Valentina Nikolajeva. Irma Mullozel tuaste on toine sellitys: – Olisgo se nimi lähtenyh gorbu-sanas? Vihjannougo se gurbuselgäzeh ristikanzah? Ielleh Valentina Nikolajevan azutus kartas on Emčil. Da sen vastaspäi, poikki joves, Änkil. Mollemban nimen pohjannu tutkijan Irma Mullozen sanoin mugah on ristikanzan nimi: – Emčil on vikse Emčči, libo Jemčči, Jemeljan-nimes roinnuh. Toinah Änkilän perustajannu oli änkyttäi mies. Mi pelduo – se nimie Peldoloil dai niittylöil Tuukses ymbäri sežo ollah omat nimet. – Mačoiniemi, on nečie Partizanskoit pellot sie, no se jo jällel voinua moizet nimet pandih. Sit Barman puustu da Taččalan pellot, mustoitti erähät Riiškalan eläi Anatolii Sudakov. Emčilas eläi Vasili Kalačev on rodužin Ladvaspäi da hyvin mustau sen agjan niittylöin nimet. – Nu oli sie, kačo, vot niityt, sie jogahine ižändy ičel saruan srojii. Sit jo sarailluo myö da kai oldih nimet. Tihkoinsuo oli, Ontipansuo oli, Pimoin Mikin oli sarai, no hänel oli kuivu kohtu, eulluh suo. Äijy oli, äijy. Pötkil – Petkino Palazen peräs Emčilas on vie eräs hieru – Pötkil. Nygöi sen kohtal on voinal kuadunuzen mustopačas da sit ymbäri savut. Net istutettih molodoit yhteh mendyy da lapsen suaduu. Pötkiläh on roinnuhes Zoja Žuravl’ova: – Tämä hieru vot täs ei ole suuri pala. Sie oli, minä mustan ylen hyvin, suuri kodi, kaksi kodii oli pikkaraštu, kus minä rodiimmos. A jällelpäi, konzu kai koit hävitettih, souhozu luadi parniekat, kudamis kazvatettih ogurčua. Minun mama ruadoi täs, niilöi kazvatti, oldih parniekat, no parniekat ei gu nygöi luajittu teplitsoi. Oli puuhizet luajittu, a piälepäi st’oklahizet ramkat. Konzu oli räkki, ramkoi nostettih, oli vilumbi – heitettih. A yökse, konzu oldih vilumbat ilmat, katettih vie muatoile, muattoi nenii pletittih tožo tämän briguadan ruadajat. A mindäh on nimi Petkil, minä, konešno, en tiijä. Tämängi kylän nimi on roinnuh mistahto ristikanzan nimes. Mis? – Pötkil pistsovoih kniigoih on kirjutettu Petkino. No minä duumaičen nimes Pet’t’u karjalakse kirruttih, P’otr. Petkino, Petkil nygöi sanotah. Pötkil daže sanotah, sanoi oman sellityksen Valentina Nikolajeva. Paikannimistön tutkii Irma Mullonen on tostu mieldy: – Pötkilän kylän nimien pohjannu on liigunimi da se merkiččöy vedelehtijiä, laškahkuo ristikanzua, sendäh gu verbi merkiččöy vedelehtie, röijöttiä tilas, libo pötköttiä vie on hil’l’ah astuo. Pötky on hil’l’ah kävelii ristikanzu. Bojaršin – bajarin hieru – Pötkilän vastalpäi on hieru Bojaršin, jatkau Valentina Nikolajeva. – Bojaršin hieru se oli pistsovoih kniigah kirjutettu 1651 vuvvel. I oli kirjutettu, što sit hierus on nelli kodii, i rodih se hieru sih kohtah, kus oli puustu. No puustu-to, naverno, oli vai ei sie enne, a, naverno, sit kohtas oli konzutahto bojaršin, bojarinan vladenija. Anuksen muat keski-aigua oldih Novgorodan alazinnu. Bojaršinakse sanottih kylii, kus ižändänny oldih Novgorodan bajarit. Heile muanruadajat rahvas maksettih veruo, ga bajari iče kyläs, tiettäväine, ei elänyh. Ojua myöte raja – Hieruloil oldih rajat, jogazel hieruzel oja tuli. Vot moizet oldih hieruzet sit. Ei suuret oldu. Hierus da hieruh käveltih, ylen pikkarazet sillat oldih. Jo on hyvät, parembat sillat luajitut jo. Änkiläs Fedotanoja sanottih, nečis on sie Gorbalas, ainos Il’l’anoja kirruttih. Tua oli Emčiläs tožo Kulešunoja kirruttih. Vot niilöil ojil nimet oldih, sanelou Vera Kuznetsova. Vasilii Kalačev mustau hierun toizen agjan ojien nimet Ladvaspäi algajen: – Končinoja oli meile, sit Palanuon sildažen oja, sit tänne jo Riiškalah, oli Valoilas oli Pliešinoja. Ojua oli äijy. Enne jogahine omal muapalal luadi ojan. Sygyzyl suittuu vezi, sit jongoi tiettih, sygyzyl ku kylmi oja, sit talvi tuli. Keviäl ojaspäi lähtöy vezi, on jo kevät. Ei meijän rahvas käydy nikunne kalah. Prostoloih törnilöih. Törnit luajit vičas, törnit panet i haugii oli suurdu. Keviäl dai kezäl sait kalua. Kezäl ga joves piimmö törnilöi, a keviäl ojas. – Ennen vahnas navernogi, muga mustelen, ojassah meni yksi hieru, a jällel ojua jongoi toine hieru. Radoja täs on, yksi muuttua jesli bukvu, rodieu Reduoja. Viet, naverno, kai jogeh kaikis peldoloispäi, mečispäi, suoloispäi. Peldo-ojat ristikanzu luadi, a nämmä ojat ollah, ilmu iče luadi, yhtyy paginah Anatolii Sudakov. Riiškalan da Gorkan rajal – Seizommo täs Riiškalan n’okkazel, Riiškalan agjal. A Gorku on tua, täs on Riiškal, ozuttau Vera Kuznetsova. – Täs on sildu da Pitkoja. Raja. A Gorku – tua, a Riiškal tämä on jo. Riiškalan Gorku, Porku on täs. Ainos sanottih Riiškalan Gorku, pidäy porkannu Riiškalua. Vot muga sanottih, en tiijä, mindäh. Vahnat. Pitkyoja lähtöy nečie Nurmoilas, jo olen minä olluh agjažel moizel, puhtahas kohtas. Järves on, moizes kohtas puhtazes, lähtöy i kai tulou tänne randua myö, minä olin kezäl, sinne minuu poigu talui, sanoi: ga sit omah randah tulit, Pitkojah. Sie silmät pezit, tule, sanou, omas rannas silmät peze. Nygöi on vetty äijy, plotin salvatah, sit on vetty äijy. A sie on mečäs da kai, sie on vähä vetty. Pitkyoja sit pitky on, järves kus lähtöy Nurmoilas. Obroman kuuzi Omat nimet ollah ei vai hieruloil, ojil da peldoloil. Oma nimi on suurel kuuzelgi Riiškalan sillankorvas. Sidä sežo voibi sanuo Riiškalan nähtävyksekse. – Tämä kuuzi on ylen ammuine, se on jo enäm, naverno, kahtusadua vuottu on. Tahtottih pilata, ga ei ruohtita nikunnepäi pilata. Kačo, jo on oksu mittuine pilattu suuri, ylen on suuri. Mis minä mustan jo, kačo, 88. vuozi on, ga ainos moine on kuuzi. Obroman kuuzi. Ainos sanottih Obroman kuuzi. Obroman täs kodi oli, sit ižändy oli, Obroman kuuzi ainos sanottih, sanelou Vera Kuznetsova. Riiškal arbaituttau Riiškal on suurin hieru Tuuksel. Kuibo vois sellittiä sen nimi? L-loppu tuaste vihjuau sih, ku pohjannu pidäs olla mitahto ristikanzan nimi. – Riiškal karjalakse, a kniigoih oli kirjutettu Riskovitsi. No se tuaste ven’an luaduh karjalan nimi oli. No Mamontova, kudai opastau, kaččou, mittumat nimet oldih hieruloil, paikoil, häi sanou, što ylen äijy karjalan nimie, kudamat loppevutah -lu:h, -l:h, ylen jygei on tiijustua, arvata, mi se on. Se, naverno, Riskovitsi da Riiškal, ollah yksi hieru, i kui sanuo, en minä malta, sanou Valentina Nikolajeva. Paikannimistön tutkii, filolougientiijon doktoru Irma Mullonen maltau sellittiä tämän nimen. Hänen mugah Riiškal on Griška libo Grigorii-nimes roinnuh. Enimien Tuuksen hieruzien nimet on roittu ristikanzoin nimis da liigunimis. Niih on jiännyh musto nämmien karjalazien kylien algueläjis. Täkse kerdua azetummo Riiškalah da tuliel kerral lähtemmö ielleh Tuuksenjoven ylävirdah da opimmo sellittiä Vil’l’oitulan, Tekaččulan, Teppulan, Klimšoilan, Valoilan da Ladvan nimet. Da kaiken piäle tiijustammo, mi se on Tuuksi. Tuukseh kuuluu kolmattukymmendy piendy da suurdu hieruu. Enne kai net oldih erikseh. Hierut on sijoituttu Tuuksenjoven rannoile. Enzimästy kerdua enimät mainittih jo 1500-1600-vuozien verokirjois. Mennyt kerran lähtimmö joven mugah sen ylävirdah päi hieruloin nimii sellittämäh da azetuimmo puoles matkas Riiškalah. Täl kerdua jatkammo matkua ielleh Ladvassah. – Riiškal nenga oli koit, dorogua myöten, da enimät jogehpäi. Koit oldih, vot enimyttäh oldih vahnat suuret koit, no oli i pienembiä, a vot sit jällespäi, konzu jo elettih, nu jälles voinua, – Anna F’odorovna Koigerovan kel pagizemmo toizel Riiškalan agjal, lähäl Teppulua. – Yksi oli hyvä dielo se, što ylen elettih družno. Nenne kodizet, kudamat on yhty muastii, net kai srojittih, toine toižel avvutettih. Taloloil oldih, kačo, Zaverkan, Tarkiežen, Pašken, mugahäi meile nämmä kai hierus. No Tuuksenjovel hierut ollah ammui. No nimet, konešno, oldih. Hot’ Teppul libo Änkil. Toizel puolel jogie sie oli. Da sit oli sie Tekaččul. Tekaččul on Bojaršinan jälles Riiškalan vasturannal, vähästy enne Riiškalua. – Sit on Ängioja, se on nimi, ei nimi, a kala, ängeriäine. I poikki Ängiojas on hieru Tekaččul, ozuttau kartua Valentina Vasiljevna. – Täs oli yksi buabuška, eli ammui jo, konzu minä täh hieruh tulin, T’okakse händy kirruttih. Obično vet’ hierut pandih nimet mužikkua myöte, ižändiä myöte. En tiijä, kui tämä sanuo nimi. Tekaččulan nimi on roinnuhes ristikanzan nimes libo liigunimes. Sih vihjuau l-loppu. Ga mi liigunimi on sen pohjannu, mi se on Tekačču ei sua sanuo. MUITE MUIS ON VIL’L’OITUL – Jälles sidä Tekaččulua on hieru Vil’l’oitula. Vil’l’oitula on ylen interesnoi nimi, i pistsovoih kniigah 1582 on kirjutettu, što sit hierus Villetuluskaja, no Villetuluskaja i Vil’l’oitul vähäžel ollah samanmoizet, jatkau Valentina Nikolajeva. Vil’l’oitul on Riiškalan vastaspäi joven toizel puolel. Iänisjärven viijendeksen vuvven 1582-1583 vuvven verokirjois luvemmo: “Vil’l’oitulan kylä Tuuksenjovel Pitkojalluo, taloloi nostettih voinan jälles, da sit on muan ruadajua: Kuzemka Kirilov, Jakun’a Kengänombelii, Rod’a Mihailov da kaksi taloinsijua, eläjii tapettih ruočit. Kyndömuadu viizi nelländesty da hyllättyy kyndömuadu kaksikymmen viizi nelländesty pellol, kahtes saman verran, heiniä viizikymmen puukeskie. Elävänny puoli pižii, puustannu kaksi pižii da puoli pižii”. – Sit hierus ollah ylen hyvät muat, vägevät i pehmiembät migu kaikel Tuuksel, i sie, sanottih, rahvas, ylen hyvin vil’l’at kazvettih. Toinah, sitgi rodih hierun nimi, sellittäy Valentina Nikolajeva. Vil’l’oitul ku on l-loppuine, ga on mistahto ristikanzan nimes roinnuh hierun nimi. Se yhtelläh eruou toizis samantabazis hieruloin nimis Tuuksel. Kuigi Valoilu, ga sih nimeh näh pagizemmo myöhembäite. – Igivahnu itämerensuomelaine ristikanzan nimi on peittynyh Vil’l’oitul-kylän nimeh, sit on pohjannu Vil’l’oitu, kudai on samah joukkoh kuuluju, kui Himottu, Lemmitty, Miellitty. Nämmä tty-nimet ollah partisiippunimilöi. Himottu- libo Lemmitty-, Miellitty-, Toivottu-nimii annettih lapsile, kudamii vuotetah, tahtotah, suvaijah da muga ielleh. Tämä Vil’l’oitu voibi olla nimi, kuduas kuvastuu tämän vil’l’u-sanan merkičyksii – elo, bohatus. Vil’l’oitu on rikas, bohattu, se, kudamal on äijy eluo. Voibi ajatella mostu sellitysty, sanou fi lolougientiijon doktoru, paikannimistön tutkii Irma Mullonen. NIEMES - SADULOIN KAZVATTAI, TAKKARILAS - TAKARDAI Myö Valentina Nikolajevanke jatkammo matkua ielleh: – Vot se Vil’l’oitula on tuassah, kus on Ivanovan Andrein kodi, sit on jo eräs hieru... Teppul. Teppul on se vahnah detsadussah, täl puolel jogie, no tože sanuo naverno helpo, što on se T’opoi. T’opoi – Stepan ven’an nimi. Iellehpäi on Niemi. Niemi on sit kohtas, kus jogi luadiu suuren punalduksen. Sil kohtal oli kodi, sit moine oli tiettävy ristikanzu, Lumpijev Ivan Ivanovič, häi ylen hyvin saduloi kazvatti. Vot se Lumpijevan Ivan Ivanovičan kodi oli Niemel. I sie oli vie nelli-viizi kodii paiči sidä. Vastalpäi oli hieru Klimšoilu. Kuvvendentostu vuozisuan kniigoih on kirjutettu, što se on hieru Klementjevo. Nu Klementjevo on selgei, što se on nimi Klementii. Takkaril. Nygöi sanotah Takkaril, dai äijän vuottu sanottih Takkaril, a kniigoih on kirjutettu Tokarevo, kaikkih kniigoih vuvves 1563 algajen. Myö hätken emmo voinnuh tiijustua mi maksau sen, a takardua karjalakse on tokarit’, takardai – tokar’. Sit nimes, naverno, on. TUUKSEN TUHMAT LINNUT – Monil Tuuksen hieruloil ollah ristikanzan liigunimis roinnuot nimet. Adamanaigua dai ei ylen ammui, nenga kaksisadua vuottu tagaperin moizii nimilöi puaksuh annettih kylis, sanou Irma Mullonen da mainiččou vie kaksi vahnua nimie: – Nämmih vois kuuluo moine vahnu kylännimi kui Koikkal, da sen pohjannu mitahto koikottua-verbis roinnuh sana. Koikottua on harpata suurin askelin. Suomelazes nimistös löydyy vastuaju vahnu ristikanzan nimi Koikka. Sie oli vie yksi nimi, kudai rodih liigunimes. Se on Čäččänä, pieni kylänoza. Ga sit voibi olla ravieh pagizijan, čäčättäjän ristikanzan liigunimi, kudai on roinnuh verbis čäčättiä. Tuuksen eläjii ammuzis aijois nimitettih – Tuuksen tuhmikse linduloikse. Ei ylen hyvä nimitys, ga nimitykset ainos ollah moizet. Täs on alliteraatsii, yhtenmoizet algutavut – Tuuksi da tuhmat. Linnut vihjuau linduparveh, rahvahah, sellittäy Irma Mullonen. Tiettäväine, iče tuukselazet ei nenga nimitelty toine tostu. Moizen riäzittelendynimen heile pandih toizet rahvas. Tuuksen hierulois rahvas ainos on eletty sobuh. – Enne ylen druužno elettih rahvas, sanou Vera Kuznetsova. – Kai yhtes ruadoh ainos naizet käydih, kai akat, akat enne sanottih. Ojii kaivettih nečie, peldoloile ruadoh käveltih. Kai oldih, ylen oldih druužnoit. Enne oldih ylen druužnoit akat d’oukolleh, nygöi ei olla muga. Nygöi kuito gramotnoit ollah. Enne olimmo negramotnoit. Äijy tietäh da äijy maltetah. A meijän eihäi midä maltettu. Enne oli mittuot prostois hierus? Prostoit karjalazet. – Ylen äijy vet’ pruazniekkua piettih. I religioznoidu, i joga hierul oli oma pruazniekku. Äijypäivy oli Riiškalan, i Voznosen’n’u oli tožo Riiškalan, no Äijänpiän kaikin liedžul, vot meile oli ylen suuri kodi, i suuret nenga ollahhäi nämmä pordahat, što pordahii myöten hebožil ajettih sinne saruale, i mei le oli aivin liedžu. Ylen suuri, nu, sit kaiken hierun rahvas käydih, lapset, dai vahnembat, dai tata meijän vai aiven, Äijänpäivin hyö oldih otdihal rouno, ei ruattu, sit aiven kačoi, štob kanuatat ei kuluttas. Sit tulou: mengiä kaikin iäres! Lavvoispäi. Pidäy kaččuo, eiga langietto. I Voznusen’n’u oli meijän, no Voznusen’n’u oli, liedžu oli meile, a Leušun pihal, sinnepäi, kodine moine oli, heijän oli ploščadku, sit sil ploščadkal oldih aiven tansit. Kerävyimmö joukolleh myö, tytöt, brihačut, i pajon kel, hieruu myöte, mustelou Anna Koigerova. VALOILU SEŽO MUITE MUIS – Toižel puolel jogie sie on zavodih ennenvahnas Valoilu, nygöi on Valoilu mollettiloil puo lil joven. I kniigoih oli häi kirjutettu Valoviči, jatkau Valentina Nikolajeva. Tuaste avuammo Iänisjärven viijendeksen 1582-1583 vuvven verokirjan: “Valoilan kylä Tuuksenjovel, taloloi nostetah voinan jälles, da sit on muanruadajua: Vaska Ivanov da kaksi taloin sijua, taloit poltettih ruočit. Kyndömuadu nelländes puolikaheksandenke da hyllättyy kyndömuadu vajai puolikaheksattu yheksätostu nelländesty pellol, kates saman verran, heiniä kymmene puukeskie. Elävänny puoli nelländesty pižii, puustannu puolinelländesty vajai kaksi pižii”. – Valoilu tämä suurembi, gu toižet hierut. Tämä oli gu keskus. Tiä oli laukku, tuas on lähäl. Täs oli enämbi taloidu gu toižis kohtis. Tämä on minun roindukohtu, muheloittau Nikolai Kondratjev. – Täh olen roinnuhes, kazvanuh, a sit nain, a sit jo Riiškalah, sie elimmö. Toiči on atkal, tulet, täs on hyvä. Sie on meile liijakse mašinua ajau, traktorua. Hyvä nygöi ikkunat on kolmet st’oklat. Vähembäl kuuluu. Tiä on hil’l’embät paikat. Kezäl tiä on parembi, konekonešno. Dorogat täs ollah asfal’tat, vodoprovodat ollah, eliä voi täs. Mibo nimilöi on Valoilu? – Moužet, oli nimes Vlasii, no rahvas sanotah, kudamat vahnat eläjät ollah, hyö sanotah sit, što vezi valui siepäi. En tiijä, kui se on, sanou Valentina Nikolajeva. Kuigi Vil’l’oitulan, -lu-loppuzen Valoilan nimeh sežo on peittynyh ennevahnalline itämerensuomelaine miehen nimi. Kuigi Vil’l’oitul, Valoilu on muite muis olii ristikanzan nimes roinnuh hierun nimi Tuuksel. – Valoilan pohjannu on toinah vahnu Valta-nimi. Heikkoasteizennu Valloi. Täs tämä oi-suffi ksu on ristikanzan nimen suffi ksannu. Tämä i salbuau tavun, sitgi rodih heikko aste, Valloi. Tämä Valta libo Valdu on toinah vihajannuh vallanomazeh libo, voibi olla, välläh omal vallah olijah ristikanzah, sendäh gu valloilline on omal vallal olii, riippumatoi ristikanzu. Toinah t+mä on pohjannu. Valdu, Valloi – ristikanzu, kudamal on valdu, sellittäy Irma Mullonen. MINDÄH HIERUT PANDIH JOGIRANDAH Enne gu piäzemmö ielleh Tuuksen jälgimäzeh, ylähäzeh hieruh, opimmo tiijustua, mindäh kai kylät täs ollah jogirannas. Eigo muijal löydynyh tilua? – Vetty oli lähembi kandua. Žiivattua oli, kaikkie oli, eihäi vodoprovodua olluh, kembo rubieu nenga pitkät matkat kandamah. Sendäh luajittih ihan jogirannas kyly, meijän kyly täs seizou, ei täs nävy. Lähembi jogie. Sentäh. Minä sidä mieldy olen, en tiijä hyvin, konešno, sanou Nikolai Kondratjev. Yhty mieldy hänenke on Anna Koigerovagi: – Eihäi olluh vodoprovodoi da nimidä, joves vetty kannettih. I juodavakse, i syödäväkse. I stirkah, i pezokseh, i kai, oldihgi jogie myöte hierut. Ei tol’ko Tuuksel ole, vet’ i jesli nenga kaččuo, äijy hieruu on jogirannas, kui sanotah. Nämis sellityksis on tolkuu. Ga on vie yksi sellitys. Ennevahnas, konzu rahvas ruvettih eloittamah nämii randoi, vie ei olluh olemas muadorogoi. Sendäh kezäl dai talvel rahvas ajeltih dai käveltih vetty – järvilöi da jogiloi – myö. Kezäl – venehil da hongoloil, talvel – suksil da ries. Vezi syötti, juotti da oli dorogannu. Sendäh enzimäzikse rahvas eloitettih järvilöin da jogiloin rannat. Siirrymmö ielleh Tuuksenjogie myöte ylävirdah. LADVU, MATTI, MELLIČČY, RUOČINPERGY – Iellehpäi on Ladvu. Eroitettih, što Ylä-Ladvu i Ala-Ladvu. Kui jogi virdai, Ylä-Ladvu siepäi, a tännepäi Ala-Ladvu, sanou Valentina Nikolajeva. – Sie oli kaksi huutorua, yksi oli Melliččy, kus oli joves kivikoski, se oli melličän ižändy Stafejev Filipp Mitrofanovič. No sovetskoin vluastin aigah händy raskulačittih, työttih Puudožah. A toine oli huutor Matti. Se huutor oli roinnuh sil aigua, konzu Stolipinan reformat oldih, vuvvennu 1908. I tožo hätkie se huutor ei pyzynyh, bohatoil muanruadajil annettih vallan lähtie elämäh sinne, no vluastit ei avvutettu heile, jygei oli, da. Toiči poltettih net huutorat, rahvas ei suvaittu bohattoi rahvahii, ližiäy Valentina Nikolajeva. – Ladvu se on ku perä. Puun ladvu, se nu kylän loppu. Sikse sanotah Ladvu. Kylän perä, kylän agju. Sikse voi sanuo Ladvakse. No en minä tiijä, minä sidä mieldy olen, arbuau Nikolai Kondratjev. – Ladvan nimi eruou toizis Tuuksen hierun nimilöis. Se on vahnu ymbäristöterminy, sanou paikannimistön tutkii Irma Mullonen. – Ladvu, joven ladvu, hos tämä ei ole ihan joven ladvas. Ga tämä on kyläjoukon yläagjas olii kylä, kaksi kyliä, Ylä- da Ala-Ladvu. Sie oli vie tyves kaksi piendy huutorua aigoinah. Yksi nimel Matti, tämä myöstin on ristikanzan nimes roinnuh, da toine nimel Ruočinpergy. Ruočči vihjuau suomelazeh libo Suomespäi tulluoh. Hos nämis on myöstin ristikanzan nimi pohjannu, ga ei ole -la-loppuu. Tämä on selgei merki sit, ku nämmä ollah myöhembä roinnuot nimet. TUUKSI - TUKUS VAI TYHJY? Jälgimäi pidäs tiijustua, mi se on Tuuksi. Jovel dai kyläl on yksi nimi. Kudaibo niis sai sen enzimäzenny da kui se vois sellittiä? – Ennevahnas hieruloile annettih net nimet, kudamal jovel se kylä seižoi. Tutkii Mamontova Nina Nikolajevna duumaiččou, što net jovet, kudamis on -ksa-loppu, Tuksa, Tuloksa, kai tämä Anuksenjogi, hyö ollah ylen vahnat i ylen paha on niilöi arvata. No Anuksen tutkii, rahvahan elaijan tutkii Ivan Kondratjev kaksisadua vuottu tagaperin sanoi, što Tuuksen nimi rodih sanas tukus. Nelli jogie tukkuh meni, tukkuh tuli. On nelli jogie. Vot tänä Ängeiručei, ei ole jogi, no da, Ängeiručei, tämä on Pitkyoja, sie on Sargioja i vie on sie mečäs ojua, tak što jälles Valoilua onnuako on. Toinah muga on, sellittäy Valentina Nikolajeva. – Tuuksi, kui sanuo, meile on ylen äijy ojua, kai mennäh Tuu k - sijogeh. I vot sentäh, naverno, luajittih muga, što tukus sie yhteh jogeh kaikin i tukku se Tuksa, arbailou Zoja Žuravl’ova. – Tuuksi sanottih karjalakse, minä gu vähän tiijän, ei ole Tuksa, a Tuuksi. Nu naverno ei tiijä niken, mi hänen oli merkitys, ližiäy Nikolai Kondratjev. Filolougientiijon doktoran, paikannimistön tutkijan Irma Mullozen mieles tämä on muga sanottu rahvahan sellitys. Häi tariččou tostu sellitysty: – Tiettäväine, tämä kylän nimi Tuuksi on ihan selgei joven nimi alguperiä myö. Joven nimen mugah on suannuh nimen joukko kyliä joven alavirras, lähäl sidä kohtua, kus Tuuksenjogi laskou Anuksenjogeh. Ga mibo tämä joven nimi on? Se toven on jygei arvata. Tälle nimele löydyy vastinehii, voibi sanuo, kaimua muijal. Važin-joven vezistös on Tuuksi-oja. Ven’akse reka Tukša. Libo minä tunnen nečie vepsäläzel Ojat’-jovel Tukš-joven da Arhangelin alovehen päivännouzupuoles Tokšnimizen joven. Tämä Anuksen Tuuksi ei ole ainavoluaduine. Täh voibi ližätä vie kaksi savolastu nimie, kuduat ollah Tuusjärvet. Tuus – Tuks, k-s astevaihtelu sit tapahtuu. Nämmä suomelazet nimet Tuusjärvet on opittu sellittiä Suomen nimipaikat - kirjas sih luaduh, ku niilöin pohjannu on saamelaine sana tuus, tusse, kudai merkiččöy tyhjiä. Kuvaannollizesti kalattomua, tyhjiä vezistyö. Mi on, tiettäväine, mieldykiinnittäi, ga toizielpäi ei ihan uskottavu sen periä, ku tämä iče saamelaine sana on ennevahnalline laihin itämerensuomelazes tyhjä-sanas. Eigo ozuttai alguperäzel saamen kieles da sendäh ei voinnus juurduo ennevahnallizeh joven nimeh. Toinah konzutahto opastunnuot niminiekat arvatah Tuuksen nimen arbaituksen. Kui arvattih pienembien hieruloin nimet, kuduat roittih niilöin algueläjien nimis. Moizii nimilöi annettih kylile sie, kus ruattih muadu, kynnettih da kylvettih peldoloi. Vil’l’oitul, Valoilu, Klimšoilu, Takkaril, Tekaččul allus oldih pikkarazet hierut, kus oli yksi taloi da muat sit ymbäri. Nygöi kylät kazvettih, dai suuret lagiet pellot ollah endizelleh taloloin rinnal. Toinah net ei kazvoituta kogonah da ruvetah uvvessah syöttämäh rahvastu.
• изменил(а) заголовок источника
  с Oma mua. № 28; 29
  на Oma mua. № 28; 29; 37
• изменил(а) страницы источника
  с 6-7; 7
  на 6-7; 7; 6-7

25 сентября 2019 в 17:09 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Hierut Anukses ymbäri on sijoituttu tihieh, toine toizes kiini. Kunne yksi lopeh, sitgi toine algavuu. Mugai on Tuuksen jovelgi. Tuuksi on ylen pitky hieru, agjas agjassah on seiččei kilometrii. Se nygöi kylän mollembil rannoil olijat hierut on yhtistetty suureh Tuukseh. Enne net kai lugiettih erikseh. Joga kyläl oli oma nimi. – Myö lapsien kel opimmo tiijustua, äijygo hieruu oli, vahnat rahvas sanottih – 23 hieruu. I net 23 hieruu minä täh panin primerno niilöil kohtil, kus net oldih. Hierut zavodittih, nu čottu jesli vediä, sit kohtas, kus Tuuksenjogi laskeh Anuksenjogeh. I enzimäine hieru sie on Anuksenjoven rannal, oigiel puolel, se on hieru Mel’čul, sanelou tuukselaine Valentina Nikolajeva. Valentina Vasiljevna ruadoi opastajannu Tuuksen školas, oli školamuzein emändänny da keräili lapsienke Tuuksen paikannimilöi. Školan muzeis suau nähtä hänen azuttu suuri kylän kartu, kunne on kirjutettu kaikkien Tuuksen hieruloin nimet. Lähtemmö tädä kartua myöten kierdämäh nämmii kylii da tiijustelemah niilöin nimien juurii da jälgii. Šuaroilu – Enzimäine Mel’čul, minä muga duumaičen, se on hieru nimes Melentii, jatkau Valentina Nikolajeva. – Toine nimi on Šaroilu. Šaroilu voibi ylen hyvin tiijustua, šaraheiny on osoka, a šaraheiniä Tuuksel on ylen äijy, ojien reunois da sit joven reunois, da sit tožo sit hierus rannal, Anuksenjoven rannal on tožo äijy. Se hieru Šaroilu pistsovois kniigas 1651 vuvvennu oli kirjutettu kui hieru Šarinskaja. No hyö kirjutettih muga, kui voidih sanuo karjalazen sanan. Iänisjärven viijendeksen vuozien 1582-1583 verokirjois Šuaroilua mainitah täh luaduh: “Šuaroilan kylä Anuksenjovel, taloloi nostetah voinan jälles, da sit on muanruadajua: Pahomko Nikitin, Onofreiko Ivanov. Kyndömuadu kaksi nelländesty vajai kolmandestu da hyllättyy pelduo kaheksa nelländesty kolmandeksen kel pellol, kahtes saman verdu, heiniä kaksikymmen puukeskie. Elävänny puoli kolmandesty pižii, puustannu kolmandestu vajai piži”. Iče Tuuksi da enimät sih kuulujis pienis kylis mainitah 1500-1600-vuozien verokirjois. Pienien kylien nimih on jiädy niilöin algueläjien, ižändien nimet libo liigunimet. Vähilleh kai hieruzien nimet ollah istin livvinkarjalazet, ristikanzan nimis roinnuot. Sih vihjuau -lu-loppu. Filolougientiijon doktoru, paikannimistön tutkii Irma Mullonen sellittäy Šuaroilan nenga: – Šuaroilu tuaste on roinnuhes liigunimes. Sendäh gu šuaroikas on se ristikanzu, kudai joute briiluu, kudamal kai on valehel. Karjalan kieles vie on sanondu šuaroikas nenä. Se on ruttotabaine ristikanzu, kudai syttyy tyhjäs, havuhattu. Mollembat pätäh liigunimih. “Kuuluu jyry Jyrgiläs, paha pajo Pappilas ” Tuukselazen Zoja Žuravl’ovan kel menemmö hierun agjah: – Täs agjas enzimäzikse zavodihes, kus meile Tuuksi, tuanepäi oli Pappil, a täs oli Juakkul. Juakkul on, sit ielleh op’at’ menöy toine hieru. Pappil on sentäh kirrutah Pappilakse, što sie oli papin kodi. Kaksi etuažua oli kois, elettih papit, minä sidä en musta, a minun aigua jongoi oli sie detsadu, minä sinne detsaduh kävyin. Vot sentäh, naverno, oli hieru Pappil. Pappilan vastaspäi poikki dorogas, sil puolel, kus on kalmisto, enne oli kaksi kirikkyö – kezä- da talvikirikkö. – Kezäkirikkyö, konešno, minä en musta, sanottih jo ammui ei ole sidä. A talvikirikön minä vie iče mustan, sanou Zoja Žuravl’ova. – Konzu myö kävyimmö školah i oli konzu Äijypäivy, kaikin tahtottih kellojalgoih. No sie oli jo pordahat murennuot, brihačut vet’ meile ollah šustroit, yksikai nostih, dai soitettih, hot’a, konešno, meidy sit čakattih. Jukkula – Jukunitsi – Kalmiston jälles toizel puolel jogie, se hurual puolel, oigiel puolel jogie, dai täl hurual puolel jogie, oli pistsovois kniigois kirjutettu hieru Terehovo. Yhteh oli kirjutettu Terehovo, toizeh – Terehovo Jukunitsi, jatkau Valentina Nikolajeva. Tuaste livaldammo Iänisjärven viijendeksen vuozien 1582-1583 verokirjan sivuloi: “Terehovon kylä Tuuksenjovel, Juakkul, taloloi nostetah ruočin voinan jälles, da sit on muanruadajua: Pervuška Ivanov, Mitka Titov da kolme taloin sijua. Kyndömuadu viizi nelländesty da hyllättyy kyndömuadu kolmekymmen kaksi nelländesty kaheksikonke pellol, kahtes saman verdu, heiniä seiččeikymmen puukeskie. Elävänny puoli pižii, puustannu kolme pižii nelländeksen kel”. – No Jukunitsi se sana, naverno, lähti karjalan nimes Jukko, Jukoi – Iivan. Nygöi sidä hieruu sanotah Jukkula. Jukkulas konzutahto tuhat kaheksasadua yheksäkymmenendel vuvvel oli avavunnuh kirikköškola. I se hieru ei olluh suuri dai nygöigi ei ole suuri. Vastal sen hierun, toizel puolel jogie on hieru Gorbal. Se Papin kois zavodivuu da sit Gridinan kodissah. No nimi tožo, naverno voibi hyvin tiijustua, što Gorbal, garbalo – kl’ukva, sellittäy Valentina Nikolajeva. Irma Mullozel tuaste on toine sellitys: – Olisgo se nimi lähtenyh gorbu-sanas? Vihjannougo se gurbuselgäzeh ristikanzah? Ielleh Valentina Nikolajevan azutus kartas on Emčil. Da sen vastaspäi, poikki joves, Änkil. Mollemban nimen pohjannu tutkijan Irma Mullozen sanoin mugah on ristikanzan nimi: – Emčil on vikse Emčči, libo Jemčči, Jemeljan-nimes roinnuh. Toinah Änkilän perustajannu oli änkyttäi mies. Mi pelduo – se nimie Peldoloil dai niittylöil Tuukses ymbäri sežo ollah omat nimet. – Mačoiniemi, on nečie Partizanskoit pellot sie, no se jo jällel voinua moizet nimet pandih. Sit Barman puustu da Taččalan pellot, mustoitti erähät Riiškalan eläi Anatolii Sudakov. Emčilas eläi Vasili Kalačev on rodužin Ladvaspäi da hyvin mustau sen agjan niittylöin nimet. – Nu oli sie, kačo, vot niityt, sie jogahine ižändy ičel saruan srojii. Sit jo sarailluo myö da kai oldih nimet. Tihkoinsuo oli, Ontipansuo oli, Pimoin Mikin oli sarai, no hänel oli kuivu kohtu, eulluh suo. Äijy oli, äijy. Pötkil – Petkino Palazen peräs Emčilas on vie eräs hieru – Pötkil. Nygöi sen kohtal on voinal kuadunuzen mustopačas da sit ymbäri savut. Net istutettih molodoit yhteh mendyy da lapsen suaduu. Pötkiläh on roinnuhes Zoja Žuravl’ova: – Tämä hieru vot täs ei ole suuri pala. Sie oli, minä mustan ylen hyvin, suuri kodi, kaksi kodii oli pikkaraštu, kus minä rodiimmos. A jällelpäi, konzu kai koit hävitettih, souhozu luadi parniekat, kudamis kazvatettih ogurčua. Minun mama ruadoi täs, niilöi kazvatti, oldih parniekat, no parniekat ei gu nygöi luajittu teplitsoi. Oli puuhizet luajittu, a piälepäi st’oklahizet ramkat. Konzu oli räkki, ramkoi nostettih, oli vilumbi – heitettih. A yökse, konzu oldih vilumbat ilmat, katettih vie muatoile, muattoi nenii pletittih tožo tämän briguadan ruadajat. A mindäh on nimi Petkil, minä, konešno, en tiijä. Tämängi kylän nimi on roinnuh mistahto ristikanzan nimes. Mis? – Pötkil pistsovoih kniigoih on kirjutettu Petkino. No minä duumaičen nimes Pet’t’u karjalakse kirruttih, P’otr. Petkino, Petkil nygöi sanotah. Pötkil daže sanotah, sanoi oman sellityksen Valentina Nikolajeva. Paikannimistön tutkii Irma Mullonen on tostu mieldy: – Pötkilän kylän nimien pohjannu on liigunimi da se merkiččöy vedelehtijiä, laškahkuo ristikanzua, sendäh gu verbi merkiččöy vedelehtie, röijöttiä tilas, libo pötköttiä vie on hil’l’ah astuo. Pötky on hil’l’ah kävelii ristikanzu. Bojaršin – bajarin hieru – Pötkilän vastalpäi on hieru Bojaršin, jatkau Valentina Nikolajeva. – Bojaršin hieru se oli pistsovoih kniigah kirjutettu 1651 vuvvel. I oli kirjutettu, što sit hierus on nelli kodii, i rodih se hieru sih kohtah, kus oli puustu. No puustu-to, naverno, oli vai ei sie enne, a, naverno, sit kohtas oli konzutahto bojaršin, bojarinan vladenija. Anuksen muat keski-aigua oldih Novgorodan alazinnu. Bojaršinakse sanottih kylii, kus ižändänny oldih Novgorodan bajarit. Heile muanruadajat rahvas maksettih veruo, ga bajari iče kyläs, tiettäväine, ei elänyh. Ojua myöte raja – Hieruloil oldih rajat, jogazel hieruzel oja tuli. Vot moizet oldih hieruzet sit. Ei suuret oldu. Hierus da hieruh käveltih, ylen pikkarazet sillat oldih. Jo on hyvät, parembat sillat luajitut jo. Änkiläs Fedotanoja sanottih, nečis on sie Gorbalas, ainos Il’l’anoja kirruttih. Tua oli Emčiläs tožo Kulešunoja kirruttih. Vot niilöil ojil nimet oldih, sanelou Vera Kuznetsova. Vasilii Kalačev mustau hierun toizen agjan ojien nimet Ladvaspäi algajen: – Končinoja oli meile, sit Palanuon sildažen oja, sit tänne jo Riiškalah, oli Valoilas oli Pliešinoja. Ojua oli äijy. Enne jogahine omal muapalal luadi ojan. Sygyzyl suittuu vezi, sit jongoi tiettih, sygyzyl ku kylmi oja, sit talvi tuli. Keviäl ojaspäi lähtöy vezi, on jo kevät. Ei meijän rahvas käydy nikunne kalah. Prostoloih törnilöih. Törnit luajit vičas, törnit panet i haugii oli suurdu. Keviäl dai kezäl sait kalua. Kezäl ga joves piimmö törnilöi, a keviäl ojas. – Ennen vahnas navernogi, muga mustelen, ojassah meni yksi hieru, a jällel ojua jongoi toine hieru. Radoja täs on, yksi muuttua jesli bukvu, rodieu Reduoja. Viet, naverno, kai jogeh kaikis peldoloispäi, mečispäi, suoloispäi. Peldo-ojat ristikanzu luadi, a nämmä ojat ollah, ilmu iče luadi, yhtyy paginah Anatolii Sudakov. Riiškalan da Gorkan rajal – Seizommo täs Riiškalan n’okkazel, Riiškalan agjal. A Gorku on tua, täs on Riiškal, ozuttau Vera Kuznetsova. – Täs on sildu da Pitkoja. Raja. A Gorku – tua, a Riiškal tämä on jo. Riiškalan Gorku, Porku on täs. Ainos sanottih Riiškalan Gorku, pidäy porkannu Riiškalua. Vot muga sanottih, en tiijä, mindäh. Vahnat. Pitkyoja lähtöy nečie Nurmoilas, jo olen minä olluh agjažel moizel, puhtahas kohtas. Järves on, moizes kohtas puhtazes, lähtöy i kai tulou tänne randua myö, minä olin kezäl, sinne minuu poigu talui, sanoi: ga sit omah randah tulit, Pitkojah. Sie silmät pezit, tule, sanou, omas rannas silmät peze. Nygöi on vetty äijy, plotin salvatah, sit on vetty äijy. A sie on mečäs da kai, sie on vähä vetty. Pitkyoja sit pitky on, järves kus lähtöy Nurmoilas. Obroman kuuzi Omat nimet ollah ei vai hieruloil, ojil da peldoloil. Oma nimi on suurel kuuzelgi Riiškalan sillankorvas. Sidä sežo voibi sanuo Riiškalan nähtävyksekse. – Tämä kuuzi on ylen ammuine, se on jo enäm, naverno, kahtusadua vuottu on. Tahtottih pilata, ga ei ruohtita nikunnepäi pilata. Kačo, jo on oksu mittuine pilattu suuri, ylen on suuri. Mis minä mustan jo, kačo, 88. vuozi on, ga ainos moine on kuuzi. Obroman kuuzi. Ainos sanottih Obroman kuuzi. Obroman täs kodi oli, sit ižändy oli, Obroman kuuzi ainos sanottih, sanelou Vera Kuznetsova. Riiškal arbaituttau Riiškal on suurin hieru Tuuksel. Kuibo vois sellittiä sen nimi? L-loppu tuaste vihjuau sih, ku pohjannu pidäs olla mitahto ristikanzan nimi. – Riiškal karjalakse, a kniigoih oli kirjutettu Riskovitsi. No se tuaste ven’an luaduh karjalan nimi oli. No Mamontova, kudai opastau, kaččou, mittumat nimet oldih hieruloil, paikoil, häi sanou, što ylen äijy karjalan nimie, kudamat loppevutah -lu:h, -l:h, ylen jygei on tiijustua, arvata, mi se on. Se, naverno, Riskovitsi da Riiškal, ollah yksi hieru, i kui sanuo, en minä malta, sanou Valentina Nikolajeva. Paikannimistön tutkii, filolougientiijon doktoru Irma Mullonen maltau sellittiä tämän nimen. Hänen mugah Riiškal on Griška libo Grigorii-nimes roinnuh. Enimien Tuuksen hieruzien nimet on roittu ristikanzoin nimis da liigunimis. Niih on jiännyh musto nämmien karjalazien kylien algueläjis. Täkse kerdua azetummo Riiškalah da tuliel kerral lähtemmö ielleh Tuuksenjoven ylävirdah da opimmo sellittiä Vil’l’oitulan, Tekaččulan, Teppulan, Klimšoilan, Valoilan da Ladvan nimet. Da kaiken piäle tiijustammo, mi se on Tuuksi.