Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Minai om vepsläine heng

История изменений

21 января 2020 в 02:53 Nataly Krizhanovsky

• изменил(а) текст
  Ken vepsläižišpäi ei kulend Oleg Mošnikovan nimed? Vepsläižed pagižeba hänes ”meiden runoilii” kacmata sihe, miše Oleg Mošnikov om venäkeline avtor. Sišpäi sündub küzund: ”Om-ik se muga tärged – teta vepsän kel’t, miše olda vepsläižen?”. Oleg Mošnikov om tetab ristit Karjalas da päazjan – vepsän mal. No midä mö tedam hänes hänen sädandradon ližaks? Ozutesikš, hänen personaližes elos. Hänen 55–voččeks jubilejaks ladim sel’genzoitta kaik nene küzundad pagištes necen melentartuižen personanke. – Miččen oli Teiden laps’aig? Voit-ik nimitada sidä ”kuldaižeks aigaks”? – Se om čoma aig! Kacmata sihe, miše oli äi jügedusid, laps’aig oli ozakaz. A konz Venämal ei olend jügedusid? Kaiken aigan midä-ni om... Konz olin pen’, mö elim barakan pojavas pertiš Paraskovja–babanno Petroskoin Staraja Kukkovka–irdal. Sinna hän tuli elämaha Suren voinan jäl’ghe Šokšuspäi, Krik–küläspäi (ven. ”Крюкова Сельга”). Mö kucuim händast Paša–baboikš, a muite hän oli Paraskovja Kuz’minična Ušakova (Išanina). – Om-ik Paša–baboi maman mam? – Hän oli maman bab. Küläs hänel oli sur’ pupert’. Muštan, konz hän vedeli mindai laps’kodihe, a minä jokselin da peitlimoi se übusen, se penzhan taga, Paša–baboi vepsäks kidasti minei: ”Kus oled? Pörtte tagaze!”. – Olit-ik šal’koda? – Ka! Muštan, äi kerdoid jokselin toižile pert’irdoile, kal’huzid ecin. Kaiken aigan minei pidi kuna-ni ličta ičein nena. No baboi lujas armasti mindai. Hän eli 84 vot. Tat radoi Onegzavodal tokar’an, a mamoi lapsiden kacujan päivkodiš. Sid’ hän lopi medučiliščan da radoi poliklinikas. Kazvatajad jätliba mindai babanno. Siloi Pašababoi kaiken kacui mindai. Holid hänel oli äi: kodiš pidi rata, sömäd vaumitada, vunukad kacta da völ rahvaz hänennoks tuleskeli. Hän oli tedainaižen, mahtoi tervehtoitta ristituid. Muštan eskai, miše kerdan Paša–baboid, kut mittušse fenomenad, vedihe mašinal Leningradha ozutamha hänen mahtoid. No sigä hän ei voind nimidä ozutada. Ku ristitud ”ratkaita” kodimaspäi, ka hän kadotab ičeze vägen. – Starinoikat mugažo ičetoi baboin polhe. – Baboin nimi om Ol’a. Hän mugažo mahtoi pagišta vepsäks. Ol’a–baboi radoi ”Sampo”–kinoteatran bufetas. Konz kazvatajad lähtliba miččid-ni azjoid vai radon taguiči ei voinugoi minunke olda, ka mindai Ol’a–babannoks mugažo vedeliba kogonaižeks päiväks. Siloi minä söin jähišt da kogonaižen päivän kacuin üht fi l’mad äi kerdoid. Nügüd’ minun ak čududelese, mikš minä muga hüvin tedan SovetskijanSovetskijan aigan fi l’moid. No Paša–babanke mö enamba mänetim aigad. Sid’ Paša–prababoi da Ol’a–baboi eläškanziba ühtes. Heidennoks minä navedin tuleskelda rižamaha heid heiden surmahasai. – A miččed oma Teiden tatan jured? – Tatan tat Mihail Vasiljevič Mošnikov om Pudožan agjan Kubovo– küläspäi. Sigäpäi hän läksi armijahaarmijaha. Voinan ezmäižel vodel läz Novorossij skadNovorossijskad dedoi sai jügedan satatusen: kadoti oiktan käden. Sid’ hän tuli Belomorskaha, oli sigä štabanslužbal. Tatan mam om Anna Alkesejevna Mošnikova (Bel’ajeva). Hän ühtes kanzanke oli oigetud Vologdan agjan Šeksna–küläspäi Karjalaha. Baboi ühtes mamanke, sizaridenke da vellenke eliba voinahasai Orzegas. Voinan aigan heid evakuiruitihe Uralaha mecan čapandale. Dedoi da baboi tundištihe völ siloi, konz baboi eli kanzanke Orzegas. Voinan aigal, vodel 1943, dedoi löuzi baboin da kucui händast Uralaspäi Belomorskaha. Sigä hö eliba-ki. Vodel 1944 heil sündui minun tat. Belomorsk siloi oli SovetskijanSovetskijan Karjalan pälidnan. Konz Petroskoi päzutadihe, dedoi babanke tuliba elämaha tänna. Tägä heile anttihe fater barakas, mitte seižub nügüdehesai enččen ”Sampo”–kinoteatran taga. – Olet-ik sündunu jo tänna? Školan-ki Petroskoiš lopit... – Ka, tägä. Kävuin školha №37, ende se oli №41. Sid’ školaspäi tehtihe gimnazii. Nügüd’ nece om škol Lomonosovan nimel. Kaik elos vajehtase. Nügüd’ minun kaks’ vunukad kävuba mugažo neche školha. – Kut openzitoi školas? – Hubin openzimoi. Eskai armhiš predmetoiš – venän keles da literaturas – saskelin hubid arvznamoid. No kirjoid lujas navedin. Lugin eskai urokoil. Lehtikoiš vaiše kuvid pirdin. A konz se-ki azj tuskišti mindai, ka siloi zavodin runoid kirjutada. – Äjak vot siloi Teile oli? – Zavodin kirjutada runoid, konz openzimoi jo vanhembiš klassoiš. Kirjutin Puškinan, Lermontovan mödhe runoid. Todesižid runoid kirjutaškanzin vaiše armijasarmijas. Sigä oli enamba joudajad aigad meletusiden täht. Siloi sünduiba jo ei MajakovskijanMajakovskijan vai Jeseninan pojavid runoid, a ičein rivid. Ezmäi enamba kaiked armijanarmijan polhe kirjutin. Nügüd’-ki en unohta necidä temad. Pördamoi sihe paksus. – Konz oli paindud Teiden ezmäine runo? Kus i mitte se oli? – ”Po Leninskim zavetam”– lehteses. Nece lehtez paindihe Ural’skijasskijas voinokrugas. Siloi minä openzimoi Sverdlovskan voinučiliščas. Sigä vodel 1988 kevädel oli paindud minun runoiden valičend – niid oli koume. Üks’ runo oli poligonas, toižen omištin kodimale, a koumanz’ runo oli ezmäižen opendajan polhe. – Konz el’genzit, miše tahtoit olda voinmeheks? Kut Teiš om ühtenzoittud voinmehen da runoilijanrunoilijan heng? – Muštan, meiden pertin rindal oli sinine bobaižiden da lapsiden sobiden lauk. Sigä minä kündled sil’miš pakičin kazvatajid ostta minei kirzovijadkirzovijad sapkad da sabl’aižen. Sid’ neniš penikaižiš sapkoiš maihutaden sabl’aižel kävelin pidust’ meiden pertid. Vändin voinmeheze. Sid’ meled voinmehen rados kadoiba kunase. Školan jäl’ghe radoin vähäižen zavodal, en päzund opendamhas Petroskoin universitetan fi lologižele tedokundale. Hubin kirjutin kirjutesen. En olend siloi sanan mastarin. Sid’ kuctihe armijahaarmijaha. A armijasarmijas jo zavodin kirjutada. Siloi sünduiba jo čomad runod. Armijas oliba karaulad, nar’adad, öl ei sand magata. Miše ei uinota, pidi päl kut-se rata. Konz openduzurokoiden jäl’ghe läksin desantnijandesantnijan specnazbrigadanke Kapčagai–lidnaha (se om läz Almatad), sigä zampolit kapitan Aleksandr Ivanovič Bart nägištades minun runoid seinlehtesiš, nevoi minei päzuda politižehe voinučiliščaha. Muga minun runod abutiba minei löuta da valita radsijanradsijan elos. Opendusen jäl’ghe Leningradan voinokrugan štabas mindai oigetihe službale Petroskoihe. Vodel 1991, konz SovetskijasSovetskijas Sojuzaspäi tehtihe Venäma, lühetihe voinmehiden radsijoidenradsijoiden lugumär. Tulin Petroskoihe, radaškanzin tägä Požarvarjoičuzkeskuses. Radoin sigä kaks’kümne vot. Necil aigkeskustal sünduiba runod požaroiden temale. Eskai pajoid om. – Pördamoiš paginaha Teiden sädandrados. Luget-ik ičtatoi vepsläižeks vai venälaižeks runoilijaksrunoilijaks? Om-ik tärged vepsläižele runoilijalerunoilijale mahtta pagišta vepäks vai voib olda vepsläižen henges? – Meletan, miše om tärged olda vepsläižen henges. Ozutesikš, minä kulin vepsän kel’t kodiš vaiše laps’aigas. No tedan vepsän kul’turad. En lopind nimiččid literaturižid kursid, minun opendajin oliba Venäman literaturan klassikad. Hö painastiba minun sädandradho. Konz luged mugoižid mahtokahid avtoroid, ka sündub taht kirjutada ei hubemba, naprid pidäda mugošt-žo mahtkorktust. Konz kirjutan čoman runon, i rahvaz arvosteleb sidä, ka toižele minun runole pidab olda völ paremban. Laps’aigas lugin lujas äjan. Kaikuččen kerdan otlin kirjištospäi viž-kuz’ kirjad da lugin niid heredas. Kirjoišpäi sadud tedod jäba muštho. Neniden kirjoidenabunikoiden taguiči löudad ičeiž stil’ad. I ku sinä oled vepsläine, ka sindai vedäb ičeiž jurihe. Siloi sinä tahtoid starinoita lugijoilelugijoile vepsläižes kul’turas. I se pidab tehta! Venän-ki kelel voib kaita vepsläšt kul’turad – tradicijoidtradicijoid da veroid. Minun südäimes om vepsläine heng, i sil minä jagamoi ristituidenke. Kaikile sanun, miše olen vepsläine runoilii, kudamb kirjutab venäks. – Ked oma Teiden armhad runoilijadrunoilijad da kirjutajad, kel Tö opendatoi? – Aleksandr Puškin, Sergei Jesenin, Nikolai Zabolockii, nügüdläižiš avtoroišpäi navedin Nikolai Rubcovan, Oleg Čuhoncevan, Gennadii Krasnikovan runoid. Prozad kirjutanuzišpäi oma mel’he Lev Tolstoi, Viktor Astafjev. Lähttes magadamha loičendan sijassijas lugen runoid öks, sid’ toižiden meletusidenke veren magadamha. Toine runoilii rehkib sindai meletusihe. Ičeze mel’kuvad sünduba. Kut parovoz vedäb vagonaižid, muga üks’ mel’kuva sündutab tošt. Lujas navedin runotust. Se sündutab henges erazvuiččid tundmusid. – Konz zavodit kirjutada prozad, tegihe-ik se möhemba? – Ka, se tegihe äkkid. Tatjana Meško, Karjalan televidenijantelevidenijan radnik, kucui mindai teleozutesele, mitte oli omištadud Nagrandan päiväle. Mindai pakitihe starinoita mittušt-ni ilosišt istorijad. Ezmäi sanuin: ”Olen runoilii, voin-ik runoid lugeda?”. ”Ei, – sanutihe, – tege runoišpäi proza”. Johtutin ilosižen istorijanistorijan: konz mö olim opendusel armijasarmijas, meil kaik oli aigmäran mödhe – heraštoitand, likundharjoitused, murgin, openduz i muga edemba. Ehtal kacuim ”Время”-programmad. No sil päiväl meil mureni televizor. Kaik-se seržant vei meid kaikid honusehe i aigmäran mödhe mö kacuim televizorad, mitte ei radand. ”Время”–programman aigan ei sand uinota. Necen istorijanistorijan minä starinoičin-ki. Sid’ mugoižid istorijoidistorijoid johtutin lujas äi. Sid’ läksi minai ”Космонавт. Рассказы пожарного”–kogomuz. Nügüd’ kirjutan lühüdoid tekstoid, voib olda, pigai sündub mitte-ni uz’ starin. Elos om äi erazvuiččid melentartuižid azjoid, niid pidab vaiše homaita. – Äjak kirjoid Teil om jo paindud? – Nel’l’ runokogomust da koume prozakogomust. Ezmäine läksi vodel 1995 – ”Птица-ночь”, sid’ – runokogomused ”Духов камень”, ”Солнечные письма” da ”Край земли”. Prozakogomused oma ”Космонавт. Рассказы пожарного”, ”Живая и разная” – siš kirjaspäi erasid starinoid om kätud vepsän kel’he, ”Kodiman vägi” («Сила родной земли») vep sän kelel, siš kirjas om minun da Natalja Silakovan starinad. – Om-ik tulii aig vepsläižel literatural? Kut Tö meletat? – Ku linneba hüväd kändajad da avtorad, ka linneb lugijoidlugijoid-ki. – Abutaba-ik venän da vepsän kel’ toine toižele siš azjas? – Ka, venänkeližile da vepsänkeližile avtoroile pidab rata ühtes. Minä kaiken aigan sen polhe pagižen. – Om-ik ak muza Teiden täht? Tugedab-ik Teid? – Ka, tugedab! Keitosid minei keitäb (nagrab). Minä mokičen händast uzil runoil. Hän om minun ezmäine arvostelii. Konz kirjutan runon, pidab jagadas sil. Ku runo ei čoma läksi, ka hän sanub: ”Om hüvä, no sinä völ meleta”. Hän tedab, miše minä sada kerdad kohendan iče ičtain. Erašti kümne vot kirjutan üht runod, ei lähte – sirehe panen, jäl’ges udes sihe pördamoi. – Oleskeleba-ik mugoižed aigad, konz ei ole tahtod kirjutada? – Ei ole. Eskai nügüd’ pagižem, a päs punotan rivid. Sikš ku runo om jänu lopmata. Mändes kuna-ni kaiken aigan meletan. – Midä Teiden henged libutab? – Melentartuižed azjad vai čudokahad elon tegod. Ozutesikš, äkkid tal’ven lopus änikoičeškanziba änikod. Vai kävud mecadme, kaks’ penikašt pedajad om sortud – kondi tägä oli... – Sündudas-ik runoilijanrunoilijan vai runoilijaksrunoilijaks tehtas? – Meletan, miše jo laps’aigas kaikutte ristit meletaškandeb mel’kuvil. Konz minun kazvatajad oliba radol, a Paša–baboi ei voind mindai otta ičeleze, ka mindai vedihe laps’kodihe, kus mö olim kogonaižen nedalin paiči pühäpäivid. Muštan, ehtal, konz kaik lapsed oliba jo ičeze magaduzsijoilmagaduzsijoil, a kacui jo sambuti lämoin, lapsed pakičiba mindai starinoita heile sarnoid. I minä kaikuččen kerdan midäse heile starinoičin. Nacein, jo päivkodiš minä meletin miččilse mel’kuvil. Konz lapsele lugetas sarnoid vai konz se kacub mul’tikod, ka mel’kuvad keradasoiš päs, ned ei kadogoi nikuna, jäba igäks. Sid’ nenihe kuvitelusihe voib ližata midä-se ičeze i sišpäi voib sünduda mitte-ni sarn vai starin. – Olet-ik mugošt mel’t, miše kaikil ristituil om mel’ ku viteluz, no kaikutte erazvuittušti sidä ozutab elos? – Ka, ken-se vändab instrumentoil, ken-se kargaidab, ken-se kudob vai tegeb midäni käzil. Minä kirjutan. Minun täht kirjutamine om maht ozutada, mi om minun henges da meles. – Tahtoin küzuda, 55 vot – om-ik se vaiše elon augotiž? – Olen priha henges. Konz lugen runoid vai ezinen scenal, ka minai om lendandan tundmuz. – Midä luget nügüd’? Mitte kirj venub runoilijanrunoilijan Oleg Mošnikovan stolal? – Venäman nügüdläižen avtoran Viktor Kullen runokogomuz. Muloi hän oli meil Karjalas. Hän lahjoiči minei necen kirjan. Hänel oma melentartuižed runod, ned oma läheližed minei. Surel tahtol lugen hänen runotust.

21 января 2020 в 00:24 Nataly Krizhanovsky

• изменил(а) текст
  Ken vepsläižišpäi ei kulend Oleg Mošnikovan nimed? Vepsläižed pagižeba hänes ”meiden runoilii” kacmata sihe, miše Oleg Mošnikov om venäkeline avtor. Sišpäi sündub küzund: ”Om-ik se muga tärged – teta vepsän kel’t, miše olda vepsläižen?”. Oleg Mošnikov om tetab ristit Karjalas da päazjan – vepsän mal. No midä mö tedam hänes hänen sädandradon ližaks? Ozutesikš, hänen personaližes elos. Hänen 55-–voččeks jubilejaks ladim sel’genzoitta kaik nene küzundad pagištes necen melentartuižen personanke. – Miččen oli Teiden laps’aig? Voit-ik nimitada sidä ”kuldaižeks aigaks”? – Se om čoma aig! Kacmata sihe, miše oli äi jügedusid, laps’aig oli ozakaz. A konz Venämal ei olend jügedusid? Kaiken aigan midä-ni om... Konz olin pen’, mö elim barakan pojavas pertiš Paraskovja-–babanno Petroskoin Staraja Kukkovka-–irdal. Sinna hän tuli elämaha Suren voinan jäl’ghe Šokšuspäi, Krik-–küläspäi (ven. ”Крюкова Сельга”). Mö kucuim händast Paša-–baboikš, a muite hän oli Paraskovja Kuz’minična Ušakova (Išanina). – Om-ik Paša-–baboi maman mam? – Hän oli maman bab. Küläs hänel oli sur’ pupert’. Muštan, konz hän vedeli mindai laps’kodihe, a minä jokselin da peitlimoi se übusen, se penzhan taga, Paša-–baboi vepsäks kidasti minei: ”Kus oled? Pörtte tagaze!”. – Olit-ik šal’koda? – Ka! Muštan, äi kerdoid jokselin toižile pert’irdoile, kal’huzid ecin. Kaiken aigan minei pidi kuna-ni ličta ičein nena. No baboi lujas armasti mindai. Hän eli 84 vot. Tat radoi Onegzavodal tokar’an, a mamoi lapsiden kacujan päivkodiš. Sid’ hän lopi medučiliščan da radoi poliklinikas. Kazvatajad jätliba mindai babanno. Siloi Pašababoi kaiken kacui mindai. Holid hänel oli äi: kodiš pidi rata, sömäd vaumitada, vunukad kacta da völ rahvaz hänennoks tuleskeli. Hän oli tedainaižen, mahtoi tervehtoitta ristituid. Muštan eskai, miše kerdan Paša-–baboid, kut mittušse fenomenad, vedihe mašinal Leningradha ozutamha hänen mahtoid. No sigä hän ei voind nimidä ozutada. Ku ristitud ”ratkaita” kodimaspäi, ka hän kadotab ičeze vägen. – Starinoikat mugažo ičetoi baboin polhe. – Baboin nimi om Ol’a. Hän mugažo mahtoi pagišta vepsäks. Ol’a-–baboi radoi ”Sampo”-–kinoteatran bufetas. Konz kazvatajad lähtliba miččid-ni azjoid vai radon taguiči ei voinugoi minunke olda, ka mindai Ol’a-–babannoks mugažo vedeliba kogonaižeks päiväks. Siloi minä söin jähišt da kogonaižen päivän kacuin üht fi l’mad äi kerdoid. Nügüd’ minun ak čududelese, mikš minä muga hüvin tedan Sovetskij anSovetskijan aigan fi l’moid. No Paša-–babanke mö enamba mänetim aigad. Sid’ Paša-–prababoi da Ol’a-–baboi eläškanziba ühtes. Heidennoks minä navedin tuleskelda rižamaha heid heiden surmahasai. – A miččed oma Teiden tatan jured? – Tatan tat Mihail Vasiljevič Mošnikov om Pudožan agjan Kubovo-– küläspäi. Sigäpäi hän läksi armij ahaarmijaha. Voinan ezmäižel vodel läz Novorossij skad dedoi sai jügedan satatusen: kadoti oiktan käden. Sid’ hän tuli Belomorskaha, oli sigä štabanslužbal. Tatan mam om Anna Alkesejevna Mošnikova (Bel’ajeva). Hän ühtes kanzanke oli oigetud Vologdan agjan Šeksna-–küläspäi Karjalaha. Baboi ühtes mamanke, sizaridenke da vellenke eliba voinahasai Orzegas. Voinan aigan heid evakuiruitihe Uralaha mecan čapandale. Dedoi da baboi tundištihe völ siloi, konz baboi eli kanzanke Orzegas. Voinan aigal, vodel 1943, dedoi löuzi baboin da kucui händast Uralaspäi Belomorskaha. Sigä hö eliba-ki. Vodel 1944 heil sündui minun tat. Belomorsk siloi oli Sovetskij anSovetskijan Karjalan pälidnan. Konz Petroskoi päzutadihe, dedoi babanke tuliba elämaha tänna. Tägä heile anttihe fater barakas, mitte seižub nügüdehesai enččen ”Sampo”-–kinoteatran taga. – Olet-ik sündunu jo tänna? Školan-ki Petroskoiš lopit... – Ka, tägä. Kävuin školha №37, ende se oli №41. Sid’ školaspäi tehtihe gimnazii. Nügüd’ nece om škol Lomonosovan nimel. Kaik elos vajehtase. Nügüd’ minun kaks’ vunukad kävuba mugažo neche školha. – Kut openzitoi školas? – Hubin openzimoi. Eskai armhiš predmetoiš – venän keles da literaturas – saskelin hubid arvznamoid. No kirjoid lujas navedin. Lugin eskai urokoil. Lehtikoiš vaiše kuvid pirdin. A konz se-ki azj tuskišti mindai, ka siloi zavodin runoid kirjutada. – Äjak vot siloi Teile oli? – Zavodin kirjutada runoid, konz openzimoi jo vanhembiš klassoiš. Kirjutin Puškinan, Lermontovan mödhe runoid. Todesižid runoid kirjutaškanzin vaiše armij asarmijas. Sigä oli enamba joudajad aigad meletusiden täht. Siloi sünduiba jo ei Majakovskij anMajakovskijan vai Jeseninan pojavid runoid, a ičein rivid. Ezmäi enamba kaiked armij anarmijan polhe kirjutin. Nügüd’-ki en unohta necidä temad. Pördamoi sihe paksus. – Konz oli paindud Teiden ezmäine runo? Kus i mitte se oli? – ”Po Leninskim zavetam”-– lehteses. Nece lehtez paindihe Ural’skij asskijas voinokrugas. Siloi minä openzimoi Sverdlovskan voinučiliščas. Sigä vodel 1988 kevädel oli paindud minun runoiden valičend – niid oli koume. Üks’ runo oli poligonas, toižen omištin kodimale, a koumanz’ runo oli ezmäižen opendajan polhe. – Konz el’genzit, miše tahtoit olda voinmeheks? Kut Teiš om ühtenzoittud voinmehen da runoilij anrunoilijan heng? – Muštan, meiden pertin rindal oli sinine bobaižiden da lapsiden sobiden lauk. Sigä minä kündled sil’miš pakičin kazvatajid ostta minei kirzovij adkirzovijad sapkad da sabl’aižen. Sid’ neniš penikaižiš sapkoiš maihutaden sabl’aižel kävelin pidust’ meiden pertid. Vändin voinmeheze. Sid’ meled voinmehen rados kadoiba kunase. Školan jäl’ghe radoin vähäižen zavodal, en päzund opendamhas Petroskoin universitetan fi lologižele tedokundale. Hubin kirjutin kirjutesen. En olend siloi sanan mastarin. Sid’ kuctihe armij ahaarmijaha. A armij asarmijas jo zavodin kirjutada. Siloi sünduiba jo čomad runod. Armijas oliba karaulad, nar’adad, öl ei sand magata. Miše ei uinota, pidi päl kut-se rata. Konz openduzurokoiden jäl’ghe läksin desantnij andesantnijan specnazbrigadanke Kapčagai-–lidnaha (se om läz Almatad), sigä zampolit kapitan Aleksandr Ivanovič Bart nägištades minun runoid seinlehtesiš, nevoi minei päzuda politižehe voinučiliščaha. Muga minun runod abutiba minei löuta da valita radsij anradsijan elos. Opendusen jäl’ghe Leningradan voinokrugan štabas mindai oigetihe službale Petroskoihe. Vodel 1991, konz Sovetskij asSovetskijas Sojuzaspäi tehtihe Venäma, lühetihe voinmehiden radsij oidenradsijoiden lugumär. Tulin Petroskoihe, radaškanzin tägä Požarvarjoičuzkeskuses. Radoin sigä kaks’kümne vot. Necil aigkeskustal sünduiba runod požaroiden temale. Eskai pajoid om. – Pördamoiš paginaha Teiden sädandrados. Luget-ik ičtatoi vepsläižeks vai venälaižeks runoilij aksrunoilijaks? Om-ik tärged vepsläižele runoilij alerunoilijale mahtta pagišta vepäks vai voib olda vepsläižen henges? – Meletan, miše om tärged olda vepsläižen henges. Ozutesikš, minä kulin vepsän kel’t kodiš vaiše laps’aigas. No tedan vepsän kul’turad. En lopind nimiččid literaturižid kursid, minun opendajin oliba Venäman literaturan klassikad. Hö painastiba minun sädandradho. Konz luged mugoižid mahtokahid avtoroid, ka sündub taht kirjutada ei hubemba, naprid pidäda mugošt-žo mahtkorktust. Konz kirjutan čoman runon, i rahvaz arvosteleb sidä, ka toižele minun runole pidab olda völ paremban. Laps’aigas lugin lujas äjan. Kaikuččen kerdan otlin kirjištospäi viž-kuz’ kirjad da lugin niid heredas. Kirjoišpäi sadud tedod jäba muštho. Neniden kirjoidenabunikoiden taguiči löudad ičeiž stil’ad. I ku sinä oled vepsläine, ka sindai vedäb ičeiž jurihe. Siloi sinä tahtoid starinoita lugij oilelugijoile vepsläižes kul’turas. I se pidab tehta! Venän-ki kelel voib kaita vepsläšt kul’turad – tradicij oidtradicijoid da veroid. Minun südäimes om vepsläine heng, i sil minä jagamoi ristituidenke. Kaikile sanun, miše olen vepsläine runoilii, kudamb kirjutab venäks. – Ked oma Teiden armhad runoilij adrunoilijad da kirjutajad, kel Tö opendatoi? – Aleksandr Puškin, Sergei Jesenin, Nikolai Zabolockii, nügüdläižiš avtoroišpäi navedin Nikolai Rubcovan, Oleg Čuhoncevan, Gennadii Krasnikovan runoid. Prozad kirjutanuzišpäi oma mel’he Lev Tolstoi, Viktor Astafjev. Lähttes magadamha loičendan sij assijas lugen runoid öks, sid’ toižiden meletusidenke veren magadamha. Toine runoilii rehkib sindai meletusihe. Ičeze mel’kuvad sünduba. Kut parovoz vedäb vagonaižid, muga üks’ mel’kuva sündutab tošt. Lujas navedin runotust. Se sündutab henges erazvuiččid tundmusid. – Konz zavodit kirjutada prozad, tegihe-ik se möhemba? – Ka, se tegihe äkkid. Tatjana Meško, Karjalan televidenij antelevidenijan radnik, kucui mindai teleozutesele, mitte oli omištadud Nagrandan päiväle. Mindai pakitihe starinoita mittušt-ni ilosišt istorijad. Ezmäi sanuin: ”Olen runoilii, voin-ik runoid lugeda?”. ”Ei, – sanutihe, – tege runoišpäi proza”. Johtutin ilosižen istorij anistorijan: konz mö olim opendusel armij asarmijas, meil kaik oli aigmäran mödhe – heraštoitand, likundharjoitused, murgin, openduz i muga edemba. Ehtal kacuim ”Время”-programmad. No sil päiväl meil mureni televizor. Kaik-se seržant vei meid kaikid honusehe i aigmäran mödhe mö kacuim televizorad, mitte ei radand. ”Время”-–programman aigan ei sand uinota. Necen istorij anistorijan minä starinoičin-ki. Sid’ mugoižid istorij oidistorijoid johtutin lujas äi. Sid’ läksi minai ”Космонавт. Рассказы пожарного”-–kogomuz. Nügüd’ kirjutan lühüdoid tekstoid, voib olda, pigai sündub mitte-ni uz’ starin. Elos om äi erazvuiččid melentartuižid azjoid, niid pidab vaiše homaita. – Äjak kirjoid Teil om jo paindud? – Nel’l’ runokogomust da koume prozakogomust. Ezmäine läksi vodel 1995 – ”Птица-ночь”, sid’ – runokogomused ”Духов камень”, ”Солнечные письма” da ”Край земли”. Prozakogomused oma ”Космонавт. Рассказы пожарного”, ”Живая и разная” – siš kirjaspäi erasid starinoid om kätud vepsän kel’he, ”Kodiman vägi” («Сила родной земли») vep sän kelel, siš kirjas om minun da Natalja Silakovan starinad. – Om-ik tulii aig vepsläižel literatural? Kut Tö meletat? – Ku linneba hüväd kändajad da avtorad, ka linneb lugij oidlugijoid-ki. – Abutaba-ik venän da vepsän kel’ toine toižele siš azjas? – Ka, venänkeližile da vepsänkeližile avtoroile pidab rata ühtes. Minä kaiken aigan sen polhe pagižen. – Om-ik ak muza Teiden täht? Tugedab-ik Teid? – Ka, tugedab! Keitosid minei keitäb (nagrab). Minä mokičen händast uzil runoil. Hän om minun ezmäine arvostelii. Konz kirjutan runon, pidab jagadas sil. Ku runo ei čoma läksi, ka hän sanub: ”Om hüvä, no sinä völ meleta”. Hän tedab, miše minä sada kerdad kohendan iče ičtain. Erašti kümne vot kirjutan üht runod, ei lähte – sirehe panen, jäl’ges udes sihe pördamoi. – Oleskeleba-ik mugoižed aigad, konz ei ole tahtod kirjutada? – Ei ole. Eskai nügüd’ pagižem, a päs punotan rivid. Sikš ku runo om jänu lopmata. Mändes kuna-ni kaiken aigan meletan. – Midä Teiden henged libutab? – Melentartuižed azjad vai čudokahad elon tegod. Ozutesikš, äkkid tal’ven lopus änikoičeškanziba änikod. Vai kävud mecadme, kaks’ penikašt pedajad om sortud – kondi tägä oli... – Sündudas-ik runoilij anrunoilijan vai runoilij aksrunoilijaks tehtas? – Meletan, miše jo laps’aigas kaikutte ristit meletaškandeb mel’kuvil. Konz minun kazvatajad oliba radol, a Paša-–baboi ei voind mindai otta ičeleze, ka mindai vedihe laps’kodihe, kus mö olim kogonaižen nedalin paiči pühäpäivid. Muštan, ehtal, konz kaik lapsed oliba jo ičeze magaduzsij oilmagaduzsijoil, a kacui jo sambuti lämoin, lapsed pakičiba mindai starinoita heile sarnoid. I minä kaikuččen kerdan midäse heile starinoičin. Nacein, jo päivkodiš minä meletin miččilse mel’kuvil. Konz lapsele lugetas sarnoid vai konz se kacub mul’tikod, ka mel’kuvad keradasoiš päs, ned ei kadogoi nikuna, jäba igäks. Sid’ nenihe kuvitelusihe voib ližata midä-se ičeze i sišpäi voib sünduda mitte-ni sarn vai starin. – Olet-ik mugošt mel’t, miše kaikil ristituil om mel’ ku viteluz, no kaikutte erazvuittušti sidä ozutab elos? – Ka, ken-se vändab instrumentoil, ken-se kargaidab, ken-se kudob vai tegeb midäni käzil. Minä kirjutan. Minun täht kirjutamine om maht ozutada, mi om minun henges da meles. – Tahtoin küzuda, 55 vot – om-ik se vaiše elon augotiž? – Olen priha henges. Konz lugen runoid vai ezinen scenal, ka minai om lendandan tundmuz. – Midä luget nügüd’? Mitte kirj venub runoilij anrunoilijan Oleg Mošnikovan stolal? – Venäman nügüdläižen avtoran Viktor Kullen runokogomuz. Muloi hän oli meil Karjalas. Hän lahjoiči minei necen kirjan. Hänel oma melentartuižed runod, ned oma läheližed minei. Surel tahtol lugen hänen runotust.

27 ноября 2019 в 15:26 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Ken vepsläižišpäi ei kulend Oleg Mošnikovan nimed? Vepsläižed pagižeba hänes ”meiden runoilii” kacmata sihe, miše Oleg Mošnikov om venäkeline avtor. Sišpäi sündub küzund: ”Om-ik se muga tärged – teta vepsän kel’t, miše olda vepsläižen?”. Oleg Mošnikov om tetab ristit Karjalas da päazjan – vepsän mal. No midä mö tedam hänes hänen sädandradon ližaks? Ozutesikš, hänen personaližes elos. Hänen 55-voččeks jubilejaks ladim sel’genzoitta kaik nene küzundad pagištes necen melentartuižen personanke. – Miččen oli Teiden laps’aig? Voit-ik nimitada sidä ”kuldaižeks aigaks”? – Se om čoma aig! Kacmata sihe, miše oli äi jügedusid, laps’aig oli ozakaz. A konz Venämal ei olend jügedusid? Kaiken aigan midä-ni om... Konz olin pen’, mö elim barakan pojavas pertiš Paraskovja-babanno Petroskoin Staraja Kukkovka-irdal. Sinna hän tuli elämaha Suren voinan jäl’ghe Šokšuspäi, Krik-küläspäi (ven. ”Крюкова Сельга”). Mö kucuim händast Paša-baboikš, a muite hän oli Paraskovja Kuz’minična Ušakova (Išanina). – Om-ik Paša-baboi maman mam? – Hän oli maman bab. Küläs hänel oli sur’ pupert’. Muštan, konz hän vedeli mindai laps’kodihe, a minä jokselin da peitlimoi se übusen, se penzhan taga, Paša-baboi vepsäks kidasti minei: ”Kus oled? Pörtte tagaze!”. – Olit-ik šal’koda? – Ka! Muštan, äi kerdoid jokselin toižile pert’irdoile, kal’huzid ecin. Kaiken aigan minei pidi kuna-ni ličta ičein nena. No baboi lujas armasti mindai. Hän eli 84 vot. Tat radoi Onegzavodal tokar’an, a mamoi lapsiden kacujan päivkodiš. Sid’ hän lopi medučiliščan da radoi poliklinikas. Kazvatajad jätliba mindai babanno. Siloi Pašababoi kaiken kacui mindai. Holid hänel oli äi: kodiš pidi rata, sömäd vaumitada, vunukad kacta da völ rahvaz hänennoks tuleskeli. Hän oli tedainaižen, mahtoi tervehtoitta ristituid. Muštan eskai, miše kerdan Paša-baboid, kut mittušse fenomenad, vedihe mašinal Leningradha ozutamha hänen mahtoid. No sigä hän ei voind nimidä ozutada. Ku ristitud ”ratkaita” kodimaspäi, ka hän kadotab ičeze vägen. – Starinoikat mugažo ičetoi baboin polhe. – Baboin nimi om Ol’a. Hän mugažo mahtoi pagišta vepsäks. Ol’a-baboi radoi ”Sampo”-kinoteatran bufetas. Konz kazvatajad lähtliba miččid-ni azjoid vai radon taguiči ei voinugoi minunke olda, ka mindai Ol’a-babannoks mugažo vedeliba kogonaižeks päiväks. Siloi minä söin jähišt da kogonaižen päivän kacuin üht fi l’mad äi kerdoid. Nügüd’ minun ak čududelese, mikš minä muga hüvin tedan Sovetskij an aigan fi l’moid. No Paša-babanke mö enamba mänetim aigad. Sid’ Paša-prababoi da Ol’a-baboi eläškanziba ühtes. Heidennoks minä navedin tuleskelda rižamaha heid heiden surmahasai. – A miččed oma Teiden tatan jured? – Tatan tat Mihail Vasiljevič Mošnikov om Pudožan agjan Kubovo- küläspäi. Sigäpäi hän läksi armij aha. Voinan ezmäižel vodel läz Novorossij skad dedoi sai jügedan satatusen: kadoti oiktan käden. Sid’ hän tuli Belomorskaha, oli sigä štabanslužbal. Tatan mam om Anna Alkesejevna Mošnikova (Bel’ajeva). Hän ühtes kanzanke oli oigetud Vologdan agjan Šeksna-küläspäi Karjalaha. Baboi ühtes mamanke, sizaridenke da vellenke eliba voinahasai Orzegas. Voinan aigan heid evakuiruitihe Uralaha mecan čapandale. Dedoi da baboi tundištihe völ siloi, konz baboi eli kanzanke Orzegas. Voinan aigal, vodel 1943, dedoi löuzi baboin da kucui händast Uralaspäi Belomorskaha. Sigä hö eliba-ki. Vodel 1944 heil sündui minun tat. Belomorsk siloi oli Sovetskij an Karjalan pälidnan. Konz Petroskoi päzutadihe, dedoi babanke tuliba elämaha tänna. Tägä heile anttihe fater barakas, mitte seižub nügüdehesai enččen ”Sampo”-kinoteatran taga. – Olet-ik sündunu jo tänna? Školan-ki Petroskoiš lopit... – Ka, tägä. Kävuin školha №37, ende se oli №41. Sid’ školaspäi tehtihe gimnazii. Nügüd’ nece om škol Lomonosovan nimel. Kaik elos vajehtase. Nügüd’ minun kaks’ vunukad kävuba mugažo neche školha. – Kut openzitoi školas? – Hubin openzimoi. Eskai armhiš predmetoiš – venän keles da literaturas – saskelin hubid arvznamoid. No kirjoid lujas navedin. Lugin eskai urokoil. Lehtikoiš vaiše kuvid pirdin. A konz se-ki azj tuskišti mindai, ka siloi zavodin runoid kirjutada. – Äjak vot siloi Teile oli? – Zavodin kirjutada runoid, konz openzimoi jo vanhembiš klassoiš. Kirjutin Puškinan, Lermontovan mödhe runoid. Todesižid runoid kirjutaškanzin vaiše armij as. Sigä oli enamba joudajad aigad meletusiden täht. Siloi sünduiba jo ei Majakovskij an vai Jeseninan pojavid runoid, a ičein rivid. Ezmäi enamba kaiked armij an polhe kirjutin. Nügüd’-ki en unohta necidä temad. Pördamoi sihe paksus. – Konz oli paindud Teiden ezmäine runo? Kus i mitte se oli? – ”Po Leninskim zavetam”- lehteses. Nece lehtez paindihe Ural’skij as voinokrugas. Siloi minä openzimoi Sverdlovskan voinučiliščas. Sigä vodel 1988 kevädel oli paindud minun runoiden valičend – niid oli koume. Üks’ runo oli poligonas, toižen omištin kodimale, a koumanz’ runo oli ezmäižen opendajan polhe. – Konz el’genzit, miše tahtoit olda voinmeheks? Kut Teiš om ühtenzoittud voinmehen da runoilij an heng? – Muštan, meiden pertin rindal oli sinine bobaižiden da lapsiden sobiden lauk. Sigä minä kündled sil’miš pakičin kazvatajid ostta minei kirzovij ad sapkad da sabl’aižen. Sid’ neniš penikaižiš sapkoiš maihutaden sabl’aižel kävelin pidust’ meiden pertid. Vändin voinmeheze. Sid’ meled voinmehen rados kadoiba kunase. Školan jäl’ghe radoin vähäižen zavodal, en päzund opendamhas Petroskoin universitetan fi lologižele tedokundale. Hubin kirjutin kirjutesen. En olend siloi sanan mastarin. Sid’ kuctihe armij aha. A armij as jo zavodin kirjutada. Siloi sünduiba jo čomad runod. Armijas oliba karaulad, nar’adad, öl ei sand magata. Miše ei uinota, pidi päl kut-se rata. Konz openduzurokoiden jäl’ghe läksin desantnij an specnazbrigadanke Kapčagai-lidnaha (se om läz Almatad), sigä zampolit kapitan Aleksandr Ivanovič Bart nägištades minun runoid seinlehtesiš, nevoi minei päzuda politižehe voinučiliščaha. Muga minun runod abutiba minei löuta da valita radsij an elos. Opendusen jäl’ghe Leningradan voinokrugan štabas mindai oigetihe službale Petroskoihe. Vodel 1991, konz Sovetskij as Sojuzaspäi tehtihe Venäma, lühetihe voinmehiden radsij oiden lugumär. Tulin Petroskoihe, radaškanzin tägä Požarvarjoičuzkeskuses. Radoin sigä kaks’kümne vot. Necil aigkeskustal sünduiba runod požaroiden temale. Eskai pajoid om. – Pördamoiš paginaha Teiden sädandrados. Luget-ik ičtatoi vepsläižeks vai venälaižeks runoilij aks? Om-ik tärged vepsläižele runoilij ale mahtta pagišta vepäks vai voib olda vepsläižen henges? – Meletan, miše om tärged olda vepsläižen henges. Ozutesikš, minä kulin vepsän kel’t kodiš vaiše laps’aigas. No tedan vepsän kul’turad. En lopind nimiččid literaturižid kursid, minun opendajin oliba Venäman literaturan klassikad. Hö painastiba minun sädandradho. Konz luged mugoižid mahtokahid avtoroid, ka sündub taht kirjutada ei hubemba, naprid pidäda mugošt-žo mahtkorktust. Konz kirjutan čoman runon, i rahvaz arvosteleb sidä, ka toižele minun runole pidab olda völ paremban. Laps’aigas lugin lujas äjan. Kaikuččen kerdan otlin kirjištospäi viž-kuz’ kirjad da lugin niid heredas. Kirjoišpäi sadud tedod jäba muštho. Neniden kirjoidenabunikoiden taguiči löudad ičeiž stil’ad. I ku sinä oled vepsläine, ka sindai vedäb ičeiž jurihe. Siloi sinä tahtoid starinoita lugij oile vepsläižes kul’turas. I se pidab tehta! Venän-ki kelel voib kaita vepsläšt kul’turad – tradicij oid da veroid. Minun südäimes om vepsläine heng, i sil minä jagamoi ristituidenke. Kaikile sanun, miše olen vepsläine runoilii, kudamb kirjutab venäks. – Ked oma Teiden armhad runoilij ad da kirjutajad, kel Tö opendatoi? – Aleksandr Puškin, Sergei Jesenin, Nikolai Zabolockii, nügüdläižiš avtoroišpäi navedin Nikolai Rubcovan, Oleg Čuhoncevan, Gennadii Krasnikovan runoid. Prozad kirjutanuzišpäi oma mel’he Lev Tolstoi, Viktor Astafjev. Lähttes magadamha loičendan sij as lugen runoid öks, sid’ toižiden meletusidenke veren magadamha. Toine runoilii rehkib sindai meletusihe. Ičeze mel’kuvad sünduba. Kut parovoz vedäb vagonaižid, muga üks’ mel’kuva sündutab tošt. Lujas navedin runotust. Se sündutab henges erazvuiččid tundmusid. – Konz zavodit kirjutada prozad, tegihe-ik se möhemba? – Ka, se tegihe äkkid. Tatjana Meško, Karjalan televidenij an radnik, kucui mindai teleozutesele, mitte oli omištadud Nagrandan päiväle. Mindai pakitihe starinoita mittušt-ni ilosišt istorijad. Ezmäi sanuin: ”Olen runoilii, voin-ik runoid lugeda?”. ”Ei, – sanutihe, – tege runoišpäi proza”. Johtutin ilosižen istorij an: konz mö olim opendusel armij as, meil kaik oli aigmäran mödhe – heraštoitand, likundharjoitused, murgin, openduz i muga edemba. Ehtal kacuim ”Время”-programmad. No sil päiväl meil mureni televizor. Kaik-se seržant vei meid kaikid honusehe i aigmäran mödhe mö kacuim televizorad, mitte ei radand. ”Время”-programman aigan ei sand uinota. Necen istorij an minä starinoičin-ki. Sid’ mugoižid istorij oid johtutin lujas äi. Sid’ läksi minai ”Космонавт. Рассказы пожарного”-kogomuz. Nügüd’ kirjutan lühüdoid tekstoid, voib olda, pigai sündub mitte-ni uz’ starin. Elos om äi erazvuiččid melentartuižid azjoid, niid pidab vaiše homaita. – Äjak kirjoid Teil om jo paindud? – Nel’l’ runokogomust da koume prozakogomust. Ezmäine läksi vodel 1995 – ”Птица-ночь”, sid’ – runokogomused ”Духов камень”, ”Солнечные письма” da ”Край земли”. Prozakogomused oma ”Космонавт. Рассказы пожарного”, ”Живая и разная” – siš kirjaspäi erasid starinoid om kätud vepsän kel’he, ”Kodiman vägi” («Сила родной земли») vep sän kelel, siš kirjas om minun da Natalja Silakovan starinad. – Om-ik tulii aig vepsläižel literatural? Kut Tö meletat? – Ku linneba hüväd kändajad da avtorad, ka linneb lugij oid-ki. – Abutaba-ik venän da vepsän kel’ toine toižele siš azjas? – Ka, venänkeližile da vepsänkeližile avtoroile pidab rata ühtes. Minä kaiken aigan sen polhe pagižen. – Om-ik ak muza Teiden täht? Tugedab-ik Teid? – Ka, tugedab! Keitosid minei keitäb (nagrab). Minä mokičen händast uzil runoil. Hän om minun ezmäine arvostelii. Konz kirjutan runon, pidab jagadas sil. Ku runo ei čoma läksi, ka hän sanub: ”Om hüvä, no sinä völ meleta”. Hän tedab, miše minä sada kerdad kohendan iče ičtain. Erašti kümne vot kirjutan üht runod, ei lähte – sirehe panen, jäl’ges udes sihe pördamoi. – Oleskeleba-ik mugoižed aigad, konz ei ole tahtod kirjutada? – Ei ole. Eskai nügüd’ pagižem, a päs punotan rivid. Sikš ku runo om jänu lopmata. Mändes kuna-ni kaiken aigan meletan. – Midä Teiden henged libutab? – Melentartuižed azjad vai čudokahad elon tegod. Ozutesikš, äkkid tal’ven lopus änikoičeškanziba änikod. Vai kävud mecadme, kaks’ penikašt pedajad om sortud – kondi tägä oli... – Sündudas-ik runoilij an vai runoilij aks tehtas? – Meletan, miše jo laps’aigas kaikutte ristit meletaškandeb mel’kuvil. Konz minun kazvatajad oliba radol, a Paša-baboi ei voind mindai otta ičeleze, ka mindai vedihe laps’kodihe, kus mö olim kogonaižen nedalin paiči pühäpäivid. Muštan, ehtal, konz kaik lapsed oliba jo ičeze magaduzsij oil, a kacui jo sambuti lämoin, lapsed pakičiba mindai starinoita heile sarnoid. I minä kaikuččen kerdan midäse heile starinoičin. Nacein, jo päivkodiš minä meletin miččilse mel’kuvil. Konz lapsele lugetas sarnoid vai konz se kacub mul’tikod, ka mel’kuvad keradasoiš päs, ned ei kadogoi nikuna, jäba igäks. Sid’ nenihe kuvitelusihe voib ližata midä-se ičeze i sišpäi voib sünduda mitte- ni sarn vai starin. – Olet-ik mugošt mel’t, miše kaikil ristituil om mel’ ku viteluz, no kaikutte erazvuittušti sidä ozutab elos? – Ka, ken-se vändab instrumentoil, ken-se kargaidab, ken-se kudob vai tegeb midäni käzil. Minä kirjutan. Minun täht kirjutamine om maht ozutada, mi om minun henges da meles. – Tahtoin küzuda, 55 vot – om-ik se vaiše elon augotiž? – Olen priha henges. Konz lugen runoid vai ezinen scenal, ka minai om lendandan tundmuz. – Midä luget nügüd’? Mitte kirj venub runoilij an Oleg Mošnikovan stolal? – Venäman nügüdläižen avtoran Viktor Kullen runokogomuz. Muloi hän oli meil Karjalas. Hän lahjoiči minei necen kirjan. Hänel oma melentartuižed runod, ned oma läheližed minei. Surel tahtol lugen hänen runotust.