Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Omat mečät ollah mielusammat

История изменений

17 февраля 2021 в 16:29 Нина Шибанова

создал(а) текст
создал(а) текст: Mitä meččäh huhuot, šitä vaštah kaikuu. Väinämöini šynty mereh oltuoh 30 vuotta muamoh Ilmattaren vačašša. Lapšen tuatto oli iče Ukko-ylijumala, kumpani oli šuattan Ilmattaren pakšukši tuulenhenkähykšen hahmosena. Väinämöini vajelteli mereššä kahekšan vuotta, šini kuni näki muata ta šuatto noušša mualla kaččomah kuuta ta tähyštämäh tähtijä. Vain pal’l’ahalla mualla oli yksinäistä ta ikävyä. Väinämöini mietti, mitä täššä vois ruatua. Aikah ajateltuoh hiän kekši: poika pikkaraini Sampsa Pellervoini vois kylvyä mečät. Ta niin Sampsa kylvi. Hiän kylvi mäjet männiköiksi, loi kukkurat kuušikoiksi, kylvi karuilla mailla katajie, loi jokien rannoilla tammie. Vain ei šiemenet hänen vakašta täh loputtu. Koivut, lepät, tuomet, pajut ta pihlajatki ollah Sampsa Pellervoisen issuttamie. Väinämöini oli tyytyväini. Läksi puut ylenömähe, Vešat nuoret noušomahe. Kašvo kuušet kukkalatvat, Lautu lakkapiät petäjät. Nousi koivupuut noroilla, Lepät mailla leyhkehillä, Tuomet mailla tuorehilla, Katajat karuilla mailla, Katajaha kaunis marja, Tuomehe hyvä hetelmä. (“Kalevala”, 2. runo, Kiänti Raisa Remšujeva) YHTEISELO MEČÄN KERA Entisaikojen karjalaisen ihmisen elämä oli yhteiseluo mečän kera. Meččä oli hänen muajilmah, mečäštä hiän raivasi peltoh ta šai kuin riištah, niin ni rakennukšieh ta tarviskalujen ruakaainehet. Koko elämänpiiri oli puuta: rakennukšet ta kulkuvälinehet, työvehkehet ta pyyvvykšet, talon tarpehet ta lapšien kukkaset. Niinpä puunkäsittelyn taito oliki miehen kelpoisuon mitta. Vaikka meččä aikoinah anto ihmisellä kaikkie mitä hiän tarvičči, ni šitä piti vielä šuattua ottua. Šemmosie šuattajie miehie piettih kunnivošša. Šemmoni nerokaš mečäštäjä ta kalaštaja, ta muunki elinkeinon eččijä luonnošta oli tavoteltava šulhani ta häissäki moršiemella šanottih täštä näin: Šait miehen meččäh kävijän, Uron korven kolkuttajan. Ei šen koirat koissa muata, Pennut pehkuilla levätä. (Okahvie Antiipina, Pirttilakši) Entisajan meččä oli täyši taikua. Još marjamieš löysi hyvän marjikon tai kalamieš šai hyvän kalašualehen ni še, rahvahan mieleštä, oli taikojen tahošta. Još ekšy meččäh, šeki johtu taijašta. Kaikenikäset einuššettih ta varottauvuttih eri tavoin ennein meččäh mänyö. Puut, kukat ta marjat tunnettih hyvin ta niistä šuatih melkein kaikki tarvittava liäkkeistä rakennušainehih. Šamoin tunnettih elukat ta niijen tavat. Mečänväkeh – haltiekanšah, hiisih ta meččähiseh, kumpasien ušottih mečäššä elävän – šuhtauvuttih kunnivoittuan. Mečällä oli omat isännät ta emännät, Tapio ta Mielikki ta vielä monie muita starinaolentoja. Rahvahan mielikuvitukšešša ta šamoin runouvešša meččyä pietäh elävänä olentona ta šillä annettih monie ihmisen piirtehie. Šitä piti hyvitellä, mielissellä, lahjottua. Meččyä ei šuanun missänä nimeššä šiännyttyä. Vain šuuret tietäjät voitih mitänih vuatie mečältä taikka vieläi kiušata šitä. Konša tietäjät yritettih piäštyä mečän peitošta šiivattua taikka ihmistä, hyö šivottih latvoista yhteh kakši vierekkäh kašvajua hoikkaista puuta ta vielä toisinah käytettih šiih painokši kivi. Še oli šemmoni kiuša mečällä, eikä šitä otettu pois, kuni ei löytyn peitošša olija. Karjalan pinta-alan 50% on meččänä, 20% – šuona ta vain 1% – nurmena. Šamoin, kuin ni eläinmuajilma, Karjalan kašvimuajilma ei ole vanha. Še on muovoštun noin 10–15 tuhatta vuotta takaperin. Šuurin oša mečistä on havumeččänä, pohjoisoša – männikkönä ta šuvipuoli – männikkönä ta kuušikkona. Puu on ainut materiali, kumpani kaunistuu ijän ta käytön mukah. PIHLAJA Monet puulajit on šuatu erikoisominaisukšie. Esimerkiksi pihlaja, mistä on tullun pyhä puu. Pihlajan luja puuaineh hyvin paššuau puukäsitöĳ en ta puuašteĳ en ruaka-ainehekši šekä huonehkalujen valmistamiseh. Taipumista keštäjyä pihlajua on käytetty lisäkši haravan piikkilöissä, šeiväšhypyššä šeipähänä, tuuli- ta vesimelliččojen rattahien hampahina, kärryjen akšelina ta puujoušena šekä rejen aisoissa, vempelenä heposen val’l’ahissa. Pihlajan kuorta käytettih aikoinah nahkan parkkiainehena. Europpalaisešša kanšanperinteheššä pihlaja voit olla šuojana pahalta taikavoimalta, ta šentäh šitä on pietty tavallisena kävelykeppipuuna. Monissa starinoissa tietäjien taikašauvojaki valmissettih vain pihlajašta. Pihlaja on moničči enšimmäini puu, mi issutetah uuvven rakennukšen pihah kaunistamah šitä ta onnie taloh tuomah. Pihlajan varpua voĳ ah šamotein käyttyä eččiessä talon kaivon paikkua. Pihlaja šuojelou pihašša olovie omenapuita ta omenašatuo pihlajakoilta. Šuomelaiset on pietty pihlajua pyhänä, varšinki šemmoista, mi kašvau erityisissä paikoissa, esimerkiksi toisen puun runkošta taikka kallivon halkiemašša. Pihlajan marjašša on viisikanta, mitä virolaiset ta šuomelaiset on pietty onnie tuojana puuna. Karjalaisilla, šuomelaisilla, saamelaisilla ta vepšäläisillä vanhoissa tavoissa, mit koški kalaššušta, tuntuu muinoisaikaset käsitykšet puĳ en, lintujen ta elukkojen kunnivoitannašta. Puista erikoisena piettih leppyä, kuušta, pihlajua, katajua ta koivuo. Onkivavakšiki kyllä paššuau vaikka mi puu, vain šilti hyvä tietäjä onkittaja luati šen ičelläh pihlajašta, tuomešta taikka koivušta, ajatellen, jotta šemmoni onki on parempi kalah. Leppäni ta katajaini onkivapa on kaloilla pölätykšenä. Jotta onkešta tulis oikie kalan tuoja, piti šuaha kiini kiärmis, ličkata šen häntä leppäsellä kepillä, ta antua šen n’okattavakši onki leppäsen kepin piäššä. Kun ei liene kala männyn verkkoh, ni šilloin šitä verkkuo lyyvvä čehvattih leppäsillä okšilla. MÄNTY Mäntyö on olomašša monenmoista. Karjalašša kašvau tavallini mänty. Šen havupuku vajehtuu niin hitahašti, jotta šitä et ni huomua ta šen vuokši puu näyttäy ympäri vuuvven šamanmoiselta vihrieltä. Männyn juuret männäh šyväh muan alla, a kun puu kašvanou kallivolla taikka šuolla, šen juuret ollah muan pinnašša. Meĳ än luonnošša mänty kašvau noin 300–350 vuotta, vaikka šattuu mečäššä vanhempieki puita. Korkevuoh še kašvau 20–25 metrie, a löytyy ni 35 metrin pituvuisie. Vaikka kašvauki tämä puu ympäri Karjalua, enemmän šitä on tašavallan pohjoispuolella. Mänty on šemmoni puu, mitä ihmini tarviččou enemmän toisie mečän puita erimoisih omih tarpehih. Männyn lujua puulajie käytetäh talojen, laivojen ta lentokonehien rakentamisešša, šiitä tulou hyvyä ta lujua ratapölkkyö. Kätövä mieš šuau nyt ta enneinki šai luatie männyštä mitä vain taloh tarvičči. Männiköššä ilma on oikein puhaš ta šielä on erikoini pihkan haju. Männyn pihkašta šuahah tärpättie ta hartsie. Hartsista luajitah muilua ta korkieluatuista paperie, ta šitä käytetäh joušišoittimien voitiena. Šentäh šillä onki ušiempi nimi, min puu šuau šen mukah, mimmosešša kunnošša še on. Kalevalan šeuvun kieleššä tällä puulla on vähintäh viisi nimie: mänty, petäjä, kolvi, nika, honka. Nämä nimet melko tarkkah miäritelläh puun luatuo. Mänty on nuori kašvaja puu. Rapamänty on tuaš harvašyini, okšikaš, ušein aukeilla paikoilla kašvaja käriläš, mi ei kelpua nimih. Männyllä on vielä toisieki omie lisänimĳ ä, kumpasien avulla arvuau šen lajin: viäntö, lylyš, rošo ta niin ielläh. Viäntyö on kahta lajie: myötäta vaštahpäiväni. Pahin puu on myötäpäiväni. Šanottih, jotta šitä ei pitäis ottua šeinähirrekši vaikka olkah kuin šuora ta kaunis petäjä. Myötäpäiväni puu on viäntö ihan šiämie myöten, šilloin kun vaštahpäiväni on viäntö vain pinnašta. Vuaran Iivana, Latvajärveštä šyntysin olĳ a Vuokkiniemen eläjä mainičči, jotta še myötäpäiväni puu on niin totuarina (pahankurini), jotta še ei pisy šeinäššäki toisien hiršien välissä. Še käpristyy ta murtautuu kuivuas’s’a konša miteinki. Kun šattu, jotta šemmoni hirši on pakko panna šeinäh, niin šiih kaivettih kairilla reikie pikkuista ylemmäkši keškie. Šilloin še ei voinun kiäntyö minnenä päin, kun nisat oli poikki. Lylyš on šemmoni puu, mi on mistänih šyyštä kašvan paremmin ta poikkoimpah yheštä laijašta. Lylykšelläki on omat vintiet. Šemmosen puun šyväinrihma ei ole kešellä, vain on yheššä laĳ ašša. Poikkoimpah kašvaja puun puoli on kova ta murakka. Še lohkieu yhtä hyvin šekä poikki-jotta pivuššuuntah. Šemmoni puu paššuau hyvin kylyn altahakši. Šitä on helppo kavertua šiämeštä ta še ei happane, vaikka kylyššä šen täytyy rikeneh olla märkänä. Šamani Vuaran Iivana oli maininnun erottavan vielä ukko- ta akkapuut. Hänen šanojen mukah, kun lienöy telašillakši otettu ukkopuita, niin niitä myöten kulkies’s’a jalka aina luiskahteli, akkapuun piällä jalka muka pisy paremmin. Petäjän nimie kantau šuuri terveh puu, kumpani parahittain paššuau rakennušhirrekši. Kolvi on petäjyä vanhempi “kolviutunut” puu, mi šuattau olla jo ošittain šiämeštä laho, a pinnaltah vielä pihkasa. Tämmoni puu parahittain paššuau polttopuukši ta on melko hyövyllini pihkamiehillä. Nika on kuolleh puu, vaikka ei ole vielä ihan kuiva. Nieklaset šiitä on jo pärähetty pois, vaikka puušša on šäilyn vielä monieš okšani. Honka taikka kelo on vielä pissyššä olĳ a, vain jo kokonah kuiva mäntypuu. Še on rakotulien paraš aineh. Hyvän rakotulipuun tuntou šiitä, jotta še helähtelöy kirvešpohjalla šiih lyyvveššä. Kyllä honka paššuau rakennušpuukšiki, kun ei olle onši taikka laho šiämeltä. Jouhipuu, jouhi-mänty: okšatoin niin, jotta ainuoštah vain piäššä on tupšu, kovempi kuin muu honka ta hienompi. Jouhipuulla on šuurempi šyväin, ta šen šyväin on kovempi, kuin honkalla ta jouhipuu on tervasempi. Jouhipuu on šuurempi, kovempi, šuorempi, okšattomampi puu, kun muu mänty. Še on paraš päre- ta hiršipuu. KUUŠI, NÄRE Ei tyhmä kuušta tunne, opaštau rahvahan viisahuš. Karjalan mečissä kašvetah tavallini kuuši ta siperin kuuši, vain on löyvetty monieš kiärmiskuušiki. Kiärmiskuušen runkošta kašvetah pität, hoikkaset ta šuorat kylkiokšat. Nämä mukavat puut paššattais puistopuiksi, niitä tarkemmin tutkitah tietomiehet ta ne kuulutah luonnon muistomerkkijoukkoh. Karjalašša kuuši eläy 200–300 vuotta, erähät puut olah 500 vuotta vanhat. Niijen korkevuš on 35 metrih šuaten, a pakšuvuš metrih šuaten. Kuušen puuaineh on melkein valkie, kepie ta pehmie. Kuušešta tulou parašta paperilajie. Šitä šanotah vielä šoitinpuukši šen vuokši, kun okšattomista šuorista kuušen runkoloista luajitah šoittimie. Entiseh aikah ei tiijetty kummempua aštieainehta, kun näre. Še šamoin kelpasi aijan šeipähiksi ta vantehekšiki. Havupuijen joukkoh kuuluu lehtikuuši, vaikka še lehtipuijen tapah joka vuosi luou nieklah. Lehtikuuši on pitkäikäni – eläy 400–500 vuotta ta kašvau ruttoh. Šen korkevuš läheštyy 40 metrih. Tätä kovua ta lujua puulajie käytetäh laivarakennukšešša ta issutetah kaunehuokši. KOIVU Koivu on ainut muajilmašša valkierunkoni puu. Koivuo šanotah pioneeripuukši šentäh, kun še aina enšimmäisenä valtuau vapuan paikan mualla. Še tapahtuu näin šentäh, kun koivun šiemenet ollah pienet ta tuuli helpošti kantelou niitä. Koivu on vuatimatoin puu, vaikka ei tykkyä pimeyttä. Eläy puu noin 80–100 vuotta ta mečäššä voit kašvua 25 metrin korkiekši. Koivun puuaineh on melkein valkie, toičči kellertävä taikka rušappa. HIKIKOIVU Hikikoivulla lehti on pihkani ta pyöriehköini, litmakka ta ilkie kylpiessä, eikä šen lehet taho pisyö vaššašša kiini. Eikä šen koivun okšien pinta ole niin kiiltäjä, še on harmuampi kuin rauvuškoivušša. Hikikoivuo on hyvä riipie. Hikikoivušta ei otettu vaštua, vain riivittih lehtie ta leikattih kerppuo šiivatoilla talvekši. RAUVUŠKOIVU Rauvuškoivušša lehet ollah čoherammat, niin kuin kolmikokkaset, karčakat ta vielä niin kuin hammašlaitaset, šemmoset šahanterät, ta okšat ollah pitemmät ta ritvakammat. Rauvuškoivun lehtie vanha rahvaš käytti huavoja parentuas’s’a. Rauvuškoivun leheštä luajitah kylyvaštoja. Ei ole helppo tehtävä löytyä mečäštä hyvyä kesselituohta. Hikikoivun tuohi šiih ei paššua ollenkana, pitäy olla rauvuškoivun tuohi. Rauvuškoivun tuohi on lujempi, šitkiempi ta lipiempi kutuos’s’a. Vaikka koivulla ei ole niin vejellyn nimitykšissä kuin männyllä, ka šitä pietäh tunnettuna tuohen antajana. Ei še šattumalta kalenterin tavallisen 12 kuukauven lisänä karjalaisilla on ni tuohikuu. Tuohikuu on šemmoni aika kešäkuušša ennein Petrunpäivyä, konša lehti puušša on jo täyšikokoni. Keštäy še kuu šiinä šuunnillah kymmenisen päivyä. Šilloin tuohi hyvin nilau koivušta. Täštä i kuukauven nimi. Täh välih ennein käytih tai nytki käyväh tuohimeččäh ta varuššetah talven tuohet tarpehieh mukah. VISAKOIVU. KARJALAINI KOIVU. Voit olla, jotta karjalaisekši tätä koivuo šanotah šentäh, kun enšimmäiset maininnat šiitä on šen paikan mukah, mistä še on löyvetty ta otettu käyttöh taitopuušepät. Vielä tämmöni puu kašvau Pohjois- ta Keški-Europašša, melko šuurin miärin Valko-Venäjällä, Ruočissa, Norjašša, Šuomešša ta Venäjällä (Karjalašša, pienin miärin Uralilla). Enšimmäisenä täštä koivušta on kirjuttan 1766 vuotena forstmeisteri (mečänhoitaja) Fokel’, kumpasen Jekaterina II työnti tutkimah Venäjän luoteisošan meččie. Muajilman tunnetukši tämä koivu tuli puulajih vuokši. Šen kummallini kullanvärini pintarakenneh muissuttau marmorie, še on äijyä kovempi ta lujempi tavallista koivuo. Näijen erikoisukšien takie jo entisistä ajoista šitä šanottih Čuarin puukši. Monet tutkijat on oltu šitä mieltä, jotta visakoivu on pienikašvuni rauvuškoivun laji, millä on viärä ta pahkasa runko. Nykyjäh tutkijat on tultu šemmoseh piätökšeh, jotta še on tavallisen hikikoivun anomalini muoto. Tämmöni heikko puu eläy noin 40 vuotta ta šen vuokši tavallisešti ei kerkie kašvua šuurekši. A šiitä, mistä šyyštä visakoivun pintarakenneh on niin kummallini ta kaunis, tietomiehet kiissetäh vieläki. Visakoivu on yksi Karjalan tunnukšista. Pahakši mielekši tämän puun luku viimesien 50–70 vuuvven aikana on huomattavašti vähennyn luvattoman hakkuun ta puijen vanhenomisen takie. Kun iče luonto ei pärjyä visakoivun leviemiseššä, niin šen avukši tullah tietomiehet. Visakoivuo alettih kašvattua keinotekosešti vielä 1930-luvulla ta jatetah tätä työtä nykyjähki. Visakoivun tunnetuimpina kašvatušpaikkoina Karjalašša ollah Kivačču-luonnonpuisto ta Kiži-šuojelualovehmusejon vyöhykeh. Kaikki visakoivut, kumpasie Karjalašša kašvau läheš 7000, ollah luvulla erikoisešša rekisterissä. Näitä puita šuau kuatua vain tašavallan halličukšen erikoisešta luvašta. Šentäh, kun visakoivuo luonnošša on vähän ta šitä kaunista pintakuvaošua puušša on vain 10–25% koko puun painošta, šen hinta on šatoja vuosie ollun korkie. Yksi tonni tätä puuta muajilmanmarkkinoissa makšau 1,5 tuhatta dollarie, ta šitä myyvvähki ei kuutijometrikaupalla, vain kilottain. Kilon hinta riippuu puun pintakuvalajista ta voit makšua yheštä nelläh dollarih tai enämmänki. 1960 luvulla Šuomešša kilo tätä koivuo oli verrattu hienon šokerin hintah ta onki kaikkein kallehin puuaineh Pohjosešša. Visakoivun kaunehešta kirjakkahašta puuainehešta luajitah kaikenmoisie kaunehie ta kallehie esinehie: kropeikkoja, šakkipelin nappuloja, roššija ta muita korissukšie. Visakoivušta luajitut huonehkalut kuulutah erittäin arvokkahien esinehien lukuh. KATAJA Kataja on ainavihanta havupenšaš. Še tavallisešti kašvau kuivissa mänty- ta kuušikkomečissä, jokivaršiloissa, šammalikkošoilla. Katajan marjat ollah erikoisen tervehelliset ta niitä jo ammusista ajoista rahvaš käyttäy liäkintäkeinona. Katajan vartta käytetäh kätövät rahvaš ta luajitah šiitä kaikenmoisie esinehie. Monet tykätäh kylpie katajavaššoilla. Hyväkši hauvottu katajavašta antau makien hajun kylyh, ei ole niin pistelĳ ä ta šanotah olovan tervehellini. Arvautuš: Katajikko niemen piäš š ä, tyynellä i tuulella liikkuu (parta). RAITA Vesimailla kašvajua puuta šanotah pajukši, a kuivalla mualla kun kašvau, ni še on raita. TUOMI Tuomi kaunehešti kukkiu kešän alušša ta šen marjoja šyyvväh verekšenä. Marjoista vielä keitetäh voĳ etta, millä voĳ etah šattautunehie ta šiäkšien puromie paikkoja. Ennein tuomen kuorta käytettih parkkiainehena ta šiitä luajittih vihrietä ta tummanruškieta väriainehta. Tuomen puuaineh on luja ta š iitä luajittih vemmeltä. Vielä šitä pietäh rekie š ituois’s’a. Muas terit käytetäh tätä puuta pikkuesinehie luaties’s’a. Tuomi koristau pihamaita ta šen kukinta-aika lupuau viluo šiätä. Šananpolvi: Tunnen tuomen muista puista, anopin kylän akoista. HUAPA Huapasilla halkoloilla lämmitettih kylyjä ta riihĳ ä. Niistä ei tullun muštua šavuo ta nokie. Rahvahan viisahukšet huomautetah: Huapani hako lipie, š ykyš yini yö pimie. Huapani aĳ aš , katajaini š eiväš , näreini vičča, š illä aĳ alla ei ikyä ole. Huapani harava on kaikista kepein. Huapasella aĳ akšella ta pahalla akalla on ikyä. LUONNON MUISTOMERKIT Karjalašša on 36 luonnon muistomerkkie. Luonnon muistomerkiksi šanotah monilatvasie puita. Enšin oli tiĳ ošša kolme šemmoista mäntyö lähellä Aunušta, a jo myöhemmin Vienan mereltä Bol’šoi Žužmui -šuarelta löyty vielä yksi harvinaini 20-latvani mänty. Martsial’nĳ e vodi -kyläššä kaš vau pitkäikäni mänty. Šen ikä on läheš 400 vuotta. Še kuuluu harvinaisien puĳ en lukuh ta on pantu erikoiseh rekisterih. Šillä puulla on oma šuojelukirja. Erähien tietojen mukah šen puun on issuttan mukamaš kennih Pietari I lähisistä taikka heimolaisista, vaikka puun ikä jo ičeštäh antau tietyä, jotta še on kašvan šielä äijyä ennein čuarin käyntie näillä paikoilla. Careviči-kyläššä kašvau lehmuš (niinipuu), kumpasen runko on oikein pakšu, a šen juurilta kašvau 42 pientä puuta. Tämäki eriskummallini puu on luonnon muistomerkkiluvušša. PUIJEN VALTAKUNTA Kun aššut meččäh, niin niät šen omilla šilmilläš ta kuulet šen omilla korvillaš. Jokahisella meistä on šiinä mieleššä oma meččänä. Meččä on täyši näkyvyä ta näkymätöintä, kuuluvua ta hil’l’aista, vain mi kenenki šilmillä näkyy ta korvilla kuuluu ta mi peittäytyy, riippuu ihmiseštä. Meččä on puĳ en ta elukkojen valtakunta, vain še on šamoin kivien ta kallivojen, kašvien, šienien, muan, vejen ta ilman valtakunta. Ta še on vielä halteĳ en ta mečänväjen valtakunta. Kun meččä peittäy šiämeheš niin monta valtakuntua, ihmini mänöy šinne omašta valtakunnaštah niin kuin vierahiksi. Vaikka ihmini eläiski kešellä meččyä, tuntuu šiltä, kuin mečän ta ihmisen välissä olis hienoni, šalaperäni raja, kumpani on ylitettävä. Karjalaisien uškomušmuajilma on täyši taikoja ta tapoja, kumpasien avulla raja kotipiiristä meččäh ylitettih. Meččä on ollun aina omana muajilmanah pitälti. Šilloin kun ihmini eli kešellä meččyä ta šai melkein kaiken tarpeheh: ruuvvan, vuattiet, työkalut ta elinpaikan šieltä – šilloinki meččä näyttäyty eri näkökulmista. Še oli yhtä aikua šekä tuttava, jotta vieraš ympäristö. Eikä še ollun vain ympäristö, še oli muajilma, še oli koti, še oli šeikkailu, še oli uhka. PUUN VIHAT Kun puu kuatuu ta šatattau ihmisen, esimerkiksi, jalka katkieu, niin pitäy ottua pois puun vihat. Puušta, šamašta kohašta, mi šatatti, otetah kolme puukappalehta ta keitetäh ne veješšä. Kun vesi on jähtyn, luvetah šiih puun šynti: Luvetah 3 kertua ta šiitä šillä vejellä peššäh šattautunutta kohtua. Annetah vettä šuuhuki. Puu puhaš Jumalan luoma, Veša Ješukšev vetämä, Pihlaja Pirun tekömä, Huapa Hiĳ en harriččoma, Leppä Lemmon tuuvvittama. (Mari Kyyrönen) Puu puhaš, Jumalan luoma, Veša Ješukšen vetämä, Muan mannon kašvattama, Piha pientaren tekemä. Kuin tyvi pahoin teköö, Latva mettä keittäkään, Mesi jääkähät jälelle, Tinatilkka tippukkaat! Eli kun latva pahoin teköö, Niin okšat mettä keittäkäät! Eli kun okšat pahoin teköö, Niin lehvät mettä keittäkäät! Elikkä kun lehvät pahoin teköö, Niin helvet mettä keittäkäät, Mesi jääkähät jälellä, Tina tilkka tippukkaa! (Anni Lehtoni)