ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Karjalaini pal’l’ahalla kallivollaki pärjyäy. 1

История изменений

12 декабря 2022 в 11:16 Нина Шибанова

  • изменил(а) заголовок
    с Karjalaini pal’l’ahalla kallivollaki pärjyäy
    на Karjalaini pal’l’ahalla kallivollaki pärjyäy. 1

12 декабря 2022 в 11:01 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: K onša tutkimušmatkojen aikana mie kävin etähisimmissä karjalaisissa kylissä, miula oli tosi mukavua jutella viisahien vanhukšien ta ijäkkähien ihmisien kera, ta šuaha tietyä heijän vanhašta elämäštä. On mahollista, jotta miun esittämät tutkimušmatkakuvaukšet muissutellah karjalaisen elämäntavan muista kunnivoitettavista piirtehistä, šentäh kun šuahen tietyä männeisyöštä lujentuu uško oman kanšan tulovaisuoh. “ENNEIN TIÄLÄ OLI TIHEITÄ KYLIE, A NYT – IKÄVIE” Nykyaikasie ta ennein elänyitä karjalaisie kylie Neuvošto-Karjalan Belomorskin piirissä oli tallennettu vuosina 1986–1987 Kižimusejon järještämän kahen etnografisen tutkimušmatan aikana. Karjalaiset kylät ollah Belomorskin piirin šisämaisimmašša ošašša Tunkuon, Uškelan, Lehon ta Šuikujärven šuunnašša. Paikallisien vanhojen eläjien mukah: “Ennein tiälä oli tiheitä kylie, a nyt – ikävie”, “Paikat ollah tosi kaunehie, ka kaikki on jätetty hoitamatta”, “Nykyjäh meijän kylien paikalla on tyhjyä, kuin arolla”. Uškelan šuaren lähellä šijoutuja Afonino-kylä oli pieni – šiinä oli 24 taluo. A Uškelan kyläšša šeiso 50 taluo. Erähät talot oltih oikein kaunehie, kakšikerrokšisie, mualattuja, a frontoni oli korissettu veššännällä. Kevättämäjärven kyläššä oli 72 taluo, 72 kylyö, äijän aittoja ta riihie, paja ta vesimelliččä Kosoje-järvellä (muuvvolta järvi muissutti gorbuška-viikatehta). Nuottavuaran kyläššä oli yli 100 taluo, “a nyt šiinä ei ole eläjie paičči mökkiläisie”. Lehošša ta Šuikujärveššä šijoutu yli 300 taluo, “a nyt šiinä on vähän eläjie”. Sal’navolok-kylä levittäyty Vienanmeren rannalla. Šiinä eli Tunkuošta, Afoninošta ta mannerošan muista kylistä šiirtynyitä karjalaisie. Sal’navolok-kylän eläjät ošallissuttih Vienanmeren–Itämeren kanavan rakentamiseh. Muissettih Stalinin, Kalininin ta Kirovin tuluo vuotena 1934 Anohinpyörähöyrylaivalla. “Stalin kävi läpi, tarkašti kanavua ta liputti kättä kuin valokuvašša”. Vanhojen eläjien muisselmien mukah: “Kanavua rakennettih vankien voimin oikein ankarissa oloissa: multua kaivettih lapeilla käsin”, “Kanava on rakennettu luij en ta ruumehien piällä. Ruumehet oltih juuri pohjalla”, “Kanavan pohja kihissen kihisi nälkähisie ihmisie, lapšina joškuš antoma heilä leipyä, a joškuš hyö iče otettih pois leivät lapšilta”. “1930-LUVULLA KAIKKI MUŠIKAT OTETTIH POIS” 1930-luvulla vanhojen karjalaisien kylien pohjalla alko ilmeštyö kolhosija. Nuottavuaran kylän Bol’ševikka-kolhosih yksityisomistajilta oli annettu 300 hevoista. Kolhosi ošallistu yleisliittolaisih näyttelyih, “palkinnokši šuatih mouttoripyörie”. Tosi tunnettuna oli potakankašvattaja Mokejev, “nuorisoliittolaiset ta kommunarit jätettih omie kotija, još heijän vanhemmat ei haluttu liittyö kolhosih”. A vuotena 1931 peruššettu Kevättämäjärven Vper’od-kolhosi “ei antan mitänä tuluo: šiinä oli kivipeltoja ta šuoheinie. Karjalla ei ollun mitänä šyötävyä. Šuunnitelmua ei konšana täytetty”. “Šielä, missä on šuurie peltoja, kolhosiloilla on hyvä elyä, muisteli Kevättämäjärven eläjä A. I. Ivanov (š. 1919). – 1930-luvulla kaikki mušikat otettih pois. Emmä vielä tiijä, mistä vankittih, šiitä kyšyttih prošken’n’ua viäräštä arestista. Monie vankittuja lähetettih “kovih tehtävih”, toisin šanoin täyttämäh normie. Još ei täytetty, šilloin kuritettih. Niin, ušeimmat karjalaiset staraitih lähtie ulkomailla”. Kevättämäjärven, Uškelan ta muijen kylien entiset eläjät nykyjähki eletäh Šuomešša, Ruočissa, Norjašša. Omahisien kera hyö tavallisešti tavattih Leningradissa. Monta karkotettuo karjalaista arestin aikana kuoli etähisillä alovehilla: Siperissä, Amurin Komsomol’skissa ta muissa paikoissa. Šuuren Isänmuallisen šovan vuosina karjalaini väještö oli evakoitu Siperih ta Komih. “ILMAN LUONTUO EI RUATTU MITÄNÄ” Kaikki ijäkkähät karjalaiset mainittih, jotta heijän kylissä pitälti ei ollun venäläisie: “Ruvettih pakajamah venäjäkši vain 1930-luvulla, konša alettih meččäruavot ta järješšettih lespromhosija”, “Emmä ollenkana ymmärtän heitä, a šiitä opaštuma vähän pakajamah venäjäkši”, “Koulušša rupesima opaštumah šuomen ta venäjän kieltä”, “Erähät karjalaiset ei ollenkana tiijetty venäjän kieltä ta opaššuttih šitä šovan aikana, konša heitä evakoitih Siperih ta Komih”, “Venäläisie ei ollun ketänä paičči opaštajua”. Nykyaikaset karjalaiset koroššetah, jotta äšen kahen nuapurikylän eläjien karjalan kieleššä on tärkie ero: “Kevättämäjärveššä paissah eri tavalla kuin Uškelašša, a matka niijen välissä on vain 15 kilometrie”. Vanhojen eläjien muisselmien mukah, Vienanmeren rannikon venäläiset eläjät elettih šovušša karjalaisien kera ta šanottih heitä vierahanvarasiksi, šentäh kun vienankarjalaiset “taijettih muokata multua ta kašvatettih äijän leipyä”. I. A. Zaikov (š. 1923) Kevättämäjärven kyläštä muisteli, jotta “kypšy oikein hyvä vehnä jykeine tähkineh”. Peltojen lantana käytettih šuolla hakattuo šammalta. Šammalen levyjä kuivattih juuri šuolla šeipähillä. Šiitä kerättih šammalta pyöreih tukkuloih ta katettih kuušen havulla tahi tuohella. Talvella šammalta vietih pois, pilkottih ta havun kera käytettih pehkuna karjan alla. Multua muokattih “konša kevät ta luonto šanotah”. Heinyä varuššettih “kun ruoho tulou”. “Ilman luontuo ei ruattu mitänä”. Vienanmeren rannikon venäläiset eläjät mielelläh otettih vaštah karjalaisie korttierilaisie, konša hyö tultih Vienanmerellä pyytämäh halleita ta palkkauvuttih ruatoh šuurien kalaštajien luo tahi heinänniittoh Sorokkah. Karjalaiset Afonino-kyläštä käytih tienestih Belomorskih luatimah lotjie, proomuja ta venehie. Palkkauvuttih mečänhakkuuh tahi tukkien uittoh Kemih. Pienet 6-7-vuotiset tytöt piäštih ruatamah lapšienlikoiksi venäläisih perehih, a neiččyöt ruattih keittäjinä ta palvelijina varakkahien perehien taloissa. Karjalaisie prihoja mielelläh palkattih šahuamah halkoja, hoitamah karjua. Tienessin lajiloih kuulu pirtin pešömini. Joškuš “kučuttih yhekšäh taloh”. Tavallisešti kolme-nellä henkie hičutti šeinie, lakija, latteita, lauččoja, skammija hiekalla ta kolikalla näin, jotta tulis vuahti: ei šuanun jättyä šiivotointa paikkua. Hičutettih mitättömäštä makšušta. Pešömistä varoin pirttih ašetettih halkojakku rippujine lautoineh. Peštih kolmešša veješšä, jotta ois tuokšun pihkalla. “Ennein karjalaiset elettih oikein puhtahašti, latteita peštih keltaseh värih šuaten, meilä ei tykätty elyä likasešti”.