Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Kuren tа revon starina

История изменений

13 января 2023 в 12:39 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) перевод текста
• создал(а) текст: Оli ennein kurki ta repo. Ollah kurki ta repo tai kävelläh šielä, kävelläh, vielä kuomakšiksi luatiuhutah. Repo kuččuu kurkie kostih. Tai mänöy kurki kostih. Mänöy, ta repo ei muuta kuin kauhasella šemmosella lautasella panou keittuo ta iče šyöy lippuau. Kurki raiska takou, takou, takou šiinä nenälläh, nо mitähän šuau! Elä i huoli. – Tule, kuoma, huomena miun luo kostih, – šanou, – mieki kostitan vastah hyväsestä. Repo läkši mielissäh, šuoriu ta mänöy repsottau. Hiän ei muuta kun pyöhtimeh maitolintua. Iče šyöy kurki vetäy, а repo raiska nuoli, nuoli laitoja ta sen kera niin pois pitäy hänen lähtie. «Kyllä mie vielä tällä kurella konstin tiijän ka...». Tai šen keralla juoksi meččäh tai termärintaseh, päiväpaistoseh pyörähti muate šelälläh. Kurki matkuau šieltä, mistä halonleik kuusta matannou, ka kaččou: «Voi-voi, kun on repo-kuoma kuollun, vuota hoti, tuota, maistelen kieltä». Kun rupesi šitä kuot’t’elemah, ka šilloin repo i sahvatti: – Oho, puutult šie kostittaja kiini! – Elä, kuomaseni, elä kuomaseni, ei tällä keinoin, – šanou, – kuren lihoja hauvota. – A miteinpä hauvotah? – Ka kun kuto ennein, – šanou, – tuattoni vakan hyvin vällän-vällän ta kattien vielä väl’l’emmän, – šanou, – ni šiitä termän piällä kun, – šanou, – mäni, šiitä kun pačkasi mänömäh, – šanou, – termän alla, nin šielä oikein hyväksi kuren lihat hautu. Repo puumeččäh. Mäni puumeččäh repo tai šielä äherti, šal šita lissettä ta kuto vakkasen ta – vakan vällän, kattien vielä väl’l’emmän. Kun pani ta mäni termän piällä, nakrau, ajattelou, jotta «kyllähän nyt kuren lihat hautuu». Kun rytkäi mänömäh, ka vakka kahallah ta kurki lentoh! Šanou: – Šiinä šiula, repo-kuoma, – šanou. – Repo viisaš-viisaš, a kurki vielä viisahampi! Paha mielestä i tuli revolla kyllä: «Ei tule i mitä, vielä lähen uuveštah promišľah». Mänöy, kaččou – puušša on pešäni. Varis raiska istuu šielä poikasien luona, hänellä on nellä pojaista. Tai alkau hännälläh kolkuttua, kolkuttua. – Ka mitä sie, repo-kuoma, tiälä kolkuttelet? – sanou. – Ka kačon puuta šukšekšeni, lymmyštä lykätäkšeni. Täš ois hyvyä šukšipuuta. – Elä, kuomasen, miula vet on pojat! – Kun antanet yhen pojan šyyvä, ni en katkua, en leikkua. Eläpä šouva. Varis lykkyäy hänellä poikasen, tai repo juokši poikeš. Toisena piänä alko himottua, tai mäni šaman puun juureh. Tuaš i kopšuttau hännälläh. Toini: – Mitä šie, repo-kuoma? – Oi, kačon puuta šukšekšeni, lymmyštä lykätäkšeni. Täštä šuau hyvät šukšihuavukset. – Elä, kuomasen, kun miula vet on pojat tiälä, ni... – No kun yhen pojan antanet, ni kyllä mie heitän tämän. No, hiän tuas pačkuau toisen pojan. Repo juokšenteli voitavah ta sen kera tuas mäni šaman puun juureh. – Ka a-voi-voi, johan mie šiula olen kakši poikua antan, mitä šie? – Ka nyt kuan, ihan heti, kun et antane! Hiän lykkäi kolmannen pojan, ka... lentäy se kurki. – Tule, kuomasen, proskeniella, šyöy ni miun, – šanou, – repo, tuota, kun poikaseni on kaikki šyönyn, ei ole kuin yksi, – šanou, – miulani jiänyn täh... – O-o, – šanoг, – kun šie olet tyhmä, – kurki šanou. – Millä hän kuatau? Nyt kun tulou, – šanou, – ni šano vain niin, jotta «šuuhus kuššah, repo-kuoma: šiula eikä ole veistä, eikä kirvestä, hännälläs hätyyttelet ni... Täh sanah... ta kun kyšynöy, jotta ken juohatti, ni šano, jotta kurki-kuoma juohatti. Niin še i kävi. Repo kun pyörähteli, nälästy, ka mäni livahti, tuas koluuttau. – Mitäpä šie sitä – šanou, – koluutat? – Ka puuta šukšekši, lymmyštä lykätäkšeni, – šanou, – täštǎ šuan hyvät šukšet. – A mäne i, – šanou, – repo-kuoma, – šanou, – šiula eikä veistä eikä kirvestä, – šanou, – hännälläš häilyttelet, miulta poikaset šöit, ka viimestä et šyö, – šanou. – Ken juohatti? – Ka kurki-kuoma juohatti tai... – Vain vieläkö še kurki-kuoma kerran kostihini kerkiey, ka kyllä mie sillä maksan! A kurki lentäy tuolla pitin taivasta liputtau, tai repo vain tyhjin šuin istuu.