VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Nikolai Zaitsev. Ammundahine kukki

Nikolai Zaitsev

Ammundahine kukki

Livvi
New written Livvic
Teroin Tol’a havačui huondeksel. Häi kačahtih ikkunah. Mua oli lumes. Jo ehtäl tuuli oli pohjazespäi. Lumihiutalehet, gu hattarat hil’l’akkažeh heityttih yölumele. Järgieh Tol’a mustoitti brigadieran sanat: “Roih lumisängipelduo kyndämäh emmo rubie.”
Tol’al tuli mieli lähtie mečästämäh jälgilumel. Hänen tagapertin seinäl divanan piäl ripui Tul’skoi 16-kalibrahine orožu. Kui käit atkaloijahes orožua!” mieliksendeli Tol’a. Järgieh pidi kävvä viele, gu ehtäl ei kehtannuh kandua vetty pertih. Otti kaksi rengii i lähti kaivole. Ku astui kahtes talois siiriči, kuuli čakkavon. Čakkailih Osipan Ošoi-t’outa.
Ošoi avai huondeksel saruan veriän i sinne juoksi hänen koiru, kudai pöllätti kanat. Net kaikin, kui ainos, lennettih pihale syömäh. Pihal oli äijy lundu. Kanat ei voidu kualua lumes. Net lennettih taloin levole. Kukki lendi korgiele huabupuuh, kudai kazvoi saruan rinnal.
Puolen päiviä Ošoi juoksendeli kanoinke. Nikui ei voinnuh vastanke ajua niidy saruah. Susiedoinke da lapsienke suadih kanat saruah. Kukki korgiel huolettah ištui puus. Täs minule hädä kädeh! Et sidä nikui sua”, höpötti Ošoi.
A sinä, Ogašoi, kyzy Teroin Tol’ua. Häi orožal pamahuttau i kukki tulou alah. Ei nouze taivahah, muheloitti Makkožen Onni pihah tulduu.
Tol’a se ambuu kukin, ga sit minul pidäy tinadrobut syvvä.
Se rokku rodieu sada kerdua magiembi, muhahtih Onni.
Ošoi seižoi i kačoi yläh. Nišku hänel kibeni. Häi suutui, lähti Teroin taloih da sanoi Tol’ale mitus on dielo. Tol’ale kerras silmien edeh nouzi vessel kuva: “Sanos, Tol’a-velli, kui sinä kukin puus ammuit?”
Et, sinä Ošoi-t’outa, tulluh oigieh adressih, sanoi Tol’a. Kyläs ei sua ambuo orožas! Zakon kieldäy. Ga Ošoi ei tahtonuh ni korval kuulla.
Kui minä huondeksel en tostavunnuh kyzymäh sinul abuu.
Paginah kyskih Tol’an emändy: “Etgo kuule, midä ristikanzu kyzyy!”
Et kunne mene... Mieli käsköykäit luajitah. Tol’a otti orožan da patronan. Senčoin ikkunalpäi pani kormanih nuaglažen. Hänen piäh lennähtih školan aigah lugietut baron Münchhausenan šeikkailut. Se ambui pedran višn’umuarjan kovažil. Tol’a tuli Ošoin pihah. Nuaglažel čongii huobupropkan. Puišti drobut kämmenele i pani kormanih, sit kyzyi:
Ongo sinul, Ošoi, hernehty?

On, ihastui Ošoi!
Tol’a pani patronan orožah. Ripoitti kobran hernehty orožan stvolah, sit tungi typpien.
Pamahtus! Hernehet šoijahutettih kukin sulgii. Se pöllästynnyh hypiäldi lendoh, kiändi mukin i mötkähtyi emändän jalgoih. Kukin heltu oli riibavunnuh.
Täs sinul, Ošoi, hernehrokku, nagroi Onni.
Kukki lekutti jalgoi. Ošoi vedi kukin čurkan luo, kuduan piäl hallattih halguo.
Midä?.. Padahgo tahtot panna nengoman čoman kukin? kyskih Tol’a.
Vuota, ei se ole ruanittu. Annas, minä kačon.
Kukki oli kunnos. Se oli pöllästynnyh ammundas. Tol’a silitteli sidä. Se rubei toibumah. Häi vedi sen saruah i pani orrele kanoin keskeh. Sit sanoi Ošoile: “Oli sinul tavalline kukki, kui toižil. Nygöi sinul on ammundahine kukki.
Sulat passibožet, susiedaine! sanoi Ošoi.
Ošoi oli ylen suures ihastukses da vedi Teroin Tol’an pertih čuajule.
Sinun da kukin tervehyös! nosti viinučarkažen Tol’a.
Tol’a tuli kodih i rubei kerdomah mučoile, kui se tapahtui. Mučoi ihastui i sanoi: “Nagrat dai itket! Olet sinä minul tozi Münchhausen.”