VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Kašvatetušta marjašta šuurutta, meččämarjašta makeutta

Kašvatetušta marjašta šuurutta, meččämarjašta makeutta

Karelian Proper
New written karelian
Marja-aika on tulošša Karjalah. Šuvipiirilöissä kohta ruvetah poimimah hilluo, šiitä kypšyy vavarno, hepokka, luumarja ta meččämanšikka. Elokuušša tulou mussikan vuoro.

Karjalaiset šyyvväh marjua ympäri vuuvven. Meijän pohjoisalovehen marjat ollah pienet, ka ylen makiet ta tervehelliset. Karjalaiset šyyvväh marjua verekšenä, keitettynä ta kuivattuna. Marjoista valmissetah jälkiruokua ta piiraita, niitä lisätäh salattiloih ta juomih, käytetäh erilaisih piäruokih ta šoussiloih.
Jokahisella karjalaisella on omat muisselmat ta kertomukšet marjan poiminnašta. Tunkuolaini Sergei Zaikov kertou oman šeuvun marjoista ta marjatavoista:

Kevättämärveššä mussikkua šekä puolua on kaikkiella mečissä.
Ei šielä pie olla mitä šemmoista erikoista paikkua, kun ollou hyvä vuosi, niin šilloin marjua on kaikkiella, kun ollou paha, niin ei ni mistä šitä marjua löyvy.
Hillopaikkoina meilä kyläššä ollah Akanšuo ta Joučenšuo.
Vuapukkaista (vavarnuo) myö poimimma vuaralla, no šielä vuapukkaiset nyt ollah pahat, kun šiinä kašvau heinikkö. Vavarnot kuivetah šiinä heiniköššä.
Yksi hyvä paikka oli kyläššä, Niemeššä. Šielä entisinä aikoina oltih pellot. Šiitä pellot hyllättih ta ne ruvettih pikkuhil’l’ua mečittymäh, šinne kašvo huapikko. Niemen kešellä on šuuret ruoppahat, niijen ympärillä vuapukkaiset kašvettih, no kun šieläki on šama juttu, jotta heiniköt on korkiet, niin vuapukkaiset ruvettih kašvamah alankoilla, missä heinä on matala.
Eryähäššä paikašša kašvettih šuuret vuapukkaispenšahat. Miun mieleštä še ei ollun meččävavarno. Meijän muamo aikoinah tilasi ylen äijän kaikenmoisie šiemenie. Koko kylä jälešti šai häneltä kukkie ta kaikenmoisie marjapenšahie.
Niin ollouko linnut šyöty niitä kašvatettuja vuapukkaisie, a šiitä lennetty niemeh ta niijen šiemenetkylvettyšinne muaha. Kymmenen vuotta takaperin šieltä löyty niin hyvä vavarnopaikka, jotta puolešša tunnissa šai kymmenen litran aštien täyven marjua. Marjat oltih ylen šuuret, ylen kypšät, ylen makiet. Ollouko ne meččävuapukkaiset šekoutun kašvatettuih vuapukkaisih ta šiitä tuli šemmoni marjaševoš: kašvatetušta marjašta šai šuurutta, meččämarjašta makeutta?
Marjoista paraš on hepokka (ven. kn’aženika, šuom. mesimarja). Niitä on harvoissa paikoissa. Pienenä lapšena miut otettih niityllä. Niityt šilloin oltih loittona kyläštä, kun še oli kaikki kolhosin omaisutta. Niin šielä luhapaikoilla oli kokonaiset mättähät šitä hepokkua. Šen parempua marjua ei ole.
Miula on yksi tarina hepokašta. Šilloin mie elin Keminmualla, Šuomešša, še on Kemin läššä. Šielä oli kymmenie hyllättyjä peltoja, talot purettu, kiviset potakkakuopat vain oli. Erähänä vuotena olin šieneššä, ajoin pellošta poikki ta kešellä peltuo löysin hepokkua. Kotvan aikua kačoin, en voinun uškuo. Peikalonšuuruset marjat.
Miula ei ollun mitänä aštieta, mihi niitä poimie, ka toisualta en tahton jättyä niitä poimimatta. Otin lakin, heitin alušpaijan. Kaikki marjat poimin. Šiitä miula mäni kokonaini päivä niitä puhaštuas’s’a. Šinä vuotena keitin 17 litrua hepokkua.
Kun kerroin šuomelaisilla tuttavilla, ket käytih meilä, jotta näin ta näin, kenkänä ei uškon. Mie šilloin näytin kaikki ne purkit šekä šanoin, jotta voin avata kačottavakši onko še hepokka vain ei. Kun kešällä tuaš mänin kaččomah šitähepokkapeltuo”, niin en löytän yhtänä lehvyä. Še oli kumman kumma. Ainuon kerran koko elokšešša nävin, šöin ta keitin tuon verran hepokkua.
Kešämarjoista on vielä juopukka, šitä on kaikkiella rannoilla šekä šoilla. Šeki on makie marja kuin verekšenä, šamoin ni keitettynä.
Nämä kaikki ollah kešämarjat. Šyyšmarjoista on vain yksi marja puola. Puolua poimies’s’a šamoin poimittih kuarnehuštaki (ven. voronika, meilä šanottih šitä vieläi vesimarjakši). Kuarnehuš anto makuo, kun šiinä on enemmän šokerie, mitä puolašša, šekä mehuo, kun še on vetisempi marja.
Puolat šurvottih korvoloih. Hillot šamua tapua, no hillot ruttoh muijottih, šentäh hillokorvoloih lisättih ryyppylasin verran votkua, jotta še ei rupieis käymäh.
Mussikkua tavallah kuivatettih. Myöhemmin, kun ihmisillä alko olla rahua oštua šokeripeskuo, niin ruvettih keittämäh varen’n’ua talven varah. Vuapukkaisie niise kuivatettih talvekši.
On meilä Karjalašša muitaki marjoja. Jokirannoilla on tuomimarjoja, niitä meilä ei poimittu. On paikoten muitaki penšahissa kašvajie marjoja, no kun niitä on niin vähän, ni niitä niise ei poimittu. Vuaralla oli orjanruušuo (ven. šipovnik). Niitä poimittih šykyšyllä, konša ne oltih parahimmillah, niitä šai šyyvvä verekšenä, no meilä kuivatettih niitäki talvekši.
Vielä eräš marja oli meilämeččämanšikka. Kevättämärven alovehella šitä oli vähän, a tuaton šynnyinkyläššä Viikattehenjärvellä oli täyvet mečät, kun šielä oli ennen muinoin kaškie poltettu. Šiitä niillä kaškimailla kašvettih koivikot, niin šielä meččämanšikkua oli äijän”.