VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Perttu Pekka. Kilpahiihtuo

Perttu Pekka

Kilpahiihtuo

Karelian Proper
New written karelian
Šinä kevyänä šitä oli kelie ta tietäki riitti! Heposilla ajua huruutettih hankija myöten honkua ta heinyä. Hirvijä kannatti, ne hypittih kuin jänikset pitin meččie.
Oli šemmoni yksi kova huomenešpakkani, jotta vasaroissa paukko. Hanki kova kuin illen jiä, tipahuš vitie livukši piällä. Viršulampilaini Vaskois-Huoti, mieš parahillah, šiinä kuušissakymmenissä, läksi jänislankojah kaččomah.
Päivä nousi, paistua lekottau mečän latvojen takuata. Lumi kimaltau, jottei šilmie šua auki. Männeššäh, šiinä šukšien kera klamuteššah pölätti jäniksen pellon piäštä. Še emäten lankah. No kun juštih oli männyn, ta ukko spuutiutu šamašša šiih, jänis ylty hyppimäh, jotta šai peruššinnarun poikki, ta tiettyhän še mečikköh, jottei kun häntä vilahti. Šilmukka vain jäi kaklah.
No ei Vaskois-Huoti pahoin hätäytyn. Kaččelou narun tynkie, ta jo niin kuin šapilla kävi.
Elähän huoli. Puutut šei, juaveli, kynšihini! Ei jälittä mäne, kun on vitie hanken piällä.
Šillä šanalla ukko šipasi lankanivaškan tuppivyöštäh, šuimaššutti šen vešan okšah, šylkäsi kämmenihista še nähtih Huotie. Vet jäniksellä jälkeh painaltautu! Ajatelkuahan, rahvaš. Ei vet šiinä ole piä paperista eikä pottuvoista, kun mieš tuommoseh yritykšeh yhtyy.
Šivakka luiti kuin pahanhenken kyyvvissä, a ukko vain pukkuali, jotta šauvat ulvo. Jälet veti. Jänis luati jyrkkie polvekšie konša vuarojen nikaroissa, konša meččälampien niemekkehissä. Vain ukko anto lylyn luitua. Ei šanuo aikua, niin jo hokšuau, jotta väli ois jo niin kuin vähenömäh päin. Pitkäkorva aina vain enemmän alkau mutkua luatie. Tämäi hyvä, ajattelou.
Jo oli käyty Juurikkavuara ta Riihilakši, Sel’vana ta Aittolahen perä (ajatelkuahan, rahvaš, kuin monen kymmenen virššan lenkki šiitä keräytyy!) kun jänis oijuštautu Könkäšvuarua kohti.
No ei šiinä kulun kun šanomisen aika, kun vuaran koittehen puolimmaista loivua rinnettä šuimisti jälekkäh kakši täplyä: valkie ieššä, mušta jäleššä. Ta ihan rihmašuorah vuaran lakie kohti. Lankašilmukka vain vihelti jäniksen kintušša, ta ukon šukšišauvat ulvahteli pakkaishankella mutkapaikoissa. Šiinä kačo viuhko viččašompa!
A päivänlašun puolella vuaran n’okka on melkein šeinäjyrkkä, kymmenie šylie korkie kallivoäpräš. Šielä alahana, kallivojen alla on oikein šakie ta pakšu männikkö.
No eihän jäniksen auttan šiinä ruveta aprikoimahhenkirievun ieštä šenki oli yritettävä. Še čukelti piilinä muštah männikköh. Ukko ei nähnyn muuta kuin valkien hännän, kun še tipahti šilmien ieštä minne lienöy.
Ihan niin kuin ois še häntä šanon, jotta: "Enpä taija kättäš lämmittyä!"
No ukolla ičellähki kun oli šemmoni lipu piällä, niin ois naverno lentän koko männikön piäličči niin kuin hyppyristä, no kerkisi kuiteinki šuattuo šauvah jalakeških ta istuutuo kahareisin niijen piällä, jottei lentän ilmah šen tien kun Viša-Miihkali. Vain ei Vaskonikana viivytellyn. Muuta kun alaš kolvikkoh.
Šiinä še šiitä šattuki, še Vaskois-Huotin elämän kummallisin temppu. Šemmoista tapahušta hänellä ei ollun šattun vielä ilmasešša ijäššäh, ei kuuna kullanvalkiena, jotta ois puuh kohti lašken. Vain nyt še šattu. Eikä šiitä mieštä kannata morkatavet vauhti oli kova. Niin hiän ukko-paha lenti, kuin pulikka šuorah šylenpakšuseh petäjäh.
Vain elähän hautua vielä Vaskoista. Lykky še vet on lykyllisellä. Niin Huotiukollaki. Še kun oli niätšen šemmoni tulipalopakkani, niin še petäjä oli jiätyn niin rapakakši, jotta še ei ni keštän tuommoista hirvietä ryšähyštä. A šukšen nenät vet ei ole šuutkan asie. Ta niin tuo petäjä haleta parškahti kahekši ihan tyveštä latvah, ei kun šieltä kerkästä, okšikošta vain pikkusen jäi kiini ripajamah, a ukko lenti ravon läpi niin kuin tykkipuuškan kuula.
A vet čuuto kummalla ajau: tuošša paikkasešša oli ukon kopra jäniksen takajalašša kiini! Hiän ei kuullun muuta kuin kauhien plačkahukšen, kun kolven puoliskot lomahettih takana vaššakkah.
Ukko jo suuni jänistä kesselihis, kun pakkaishuomenekšešša vuarat vain kuletettih tuota paukahušta.

* * *
Miula kun tätä asieta starinoitih, niintäššä paissukši, tähä hiän ni jiäköhmie kyllä aloin vähäsen epyällä, jotta onkohan tuošša puušša oravua.
Mäne šie tiijä, moušot ukko on hökeltän koko asien. Hänellä kun šanottih olovan vähäsen šemmoista vikuaeihän hiän muitein Vaskoni olis ollunkana.
Vain mie olen šentäh šemmoni imehnini, jotta en ois kyllä virkkan kellänä koko tapahukšešta, kun en ois iče omin šilmin piäššyn piällä, jotta ei še rahvaš šentäh honkie horaja. Miula niätšen viime kešänä näytettih ihan käsimitein Könkäšvuaran alla šen šamasen petäjän kanto, min läpi Vaskoi-Huoti oli lentän. Ken epyällöy, še voipi käyvä vielä nytki kaččomah.
A mie kun šitä kantuo oikein jokakantilta šyynäsin, niin miušta ihan näytti, jotta šiinä oli paikkapaikoin vieläki jäniksen karvoja. A toisekšeh ajattelin: kun kerran ruveta lohkomah, niin lohkuoki häntä niin, jotta rošina kuuluu. Niin kuin iče Vaskois-Huotiki. Šiinä hiän oli aivan oikiešša. Pikkaraini höistely šehän vain kaunistau asieta.
Šai Huoti jäniksenmitä šiinä ois pakajamista. A vot mitein šai, šiinähän še onki koko konšti.

Kiänti Valentina Karakina