VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Mekhed, Ludmila. Lapšuon muisselmie

Mekhed, Ludmila

Lapšuon muisselmie

Karelian Proper
New written karelian
ČÄIJYNJUONTA
Lapšušvuosina meilä oli ihan tavallisie hommie: kävimä marjah ta šieneh, uima järveššä, onkittima kalua, leikkimä šotah ta peittosih, hyppäsimä ruutua, ruatoma koti- ta pihapeltotöitä.
Onnakko kaikki koti- ta talouštyöt oli etukäteh šuunniteltu ta myö rehellisešti ruatoma niitä.
Myö paimentima kosoja, kitkimä vesiheinyä penkkilöistä, kantoma vettä ta halkuo taloh, šyöttimä kanoja, kuivasima heinie. Še oli mukavua ta hyövyllistä ajanviettuo. Myö pitimä yhtevyttä luonnon ta kotišiivattojen kera, ta še anto šemmosie tuntehie, jotta ei ollun aikua ikävöijä.
Tärkietä oli šeki, jotta myö iče šuunnittelima omien matkojen ta leikkien aikatauluo. Konša meitä kylläššytti järveššä uinti, ni myö juoksima marjah. Keräsimä stokanan mussikkua tahi manšikkua, juoksima kotih ta šöimä marjua maijon ta šokerin kera. Vielä nytki muissan šen makij aisen tuokšuo ta makuo.
Niin jotta meilä riitti ruatuo koko päiväkši.
Joka ruuvvan alku ta loppu aina alko malitun lukomisella. Illalla myö kaikin yheššä istuma keittijöššä, šöimä illallista (tavallisešti še oli potakka, hapankuali, okurčat, kašvikset, jiäličät), a šiitä joima samovuaračäijyö ta kuuntelima vanhempien kertomukšie työštä ta kotihommista.
Čäijynjuonta oli kokonaisena seremonijana. Kuppiloih kuatih kuumua vašta savarittuo čäijyö čäinikäštä ta kuumua kiehujua vettä samovuarašta. Tuatto joi rautakupista, a myö kuatoma čäijyö kupista ploškah. Myö noštima ploškat šormilla ta varovašti puhuma tuokšujah čäijyh, a šiitä mielellänä joima šitä.
Stolan kešellä šeiso šokeriaštie, missä oli pilkottuo šokerie. Palaset oltih oikein pienet ta lampun hämäräššä valošša ne välkyttih vualienšinisellä läikkehellä. Nyt šemmoista šokerie et löyvä kaupašta. Tuatto šokerišakšilla hienonti šitä pieniksi kappalehiksi.
Šokeripalani pantih šuuh pošken tuakši. Yhtä šemmoista palaista riitti muutomah čäijykuppih. Mie join kerrallah kolme kuppie čäijyö, a muamo ta ämmöviisi kuppie. Šamoin karjalaisilla oli perinneh: konša juot čäijyö kylläsekši, ni piti kiäntyä kuppi kumuol’l’ah. Še tarkotti, jotta čäij ynjuonta on loppun.
Vettä kannettih kaivošta ta še oli hyvin makie ta pehmie. Pal’l’ašta čäijyö joima harvoin. Muamo joka päivä luati kiukuašša hauvottuo maituo ta šen pinnalla ilmešty kettu. Šitä makieta kettuo myö tašasin jakasima ta heti šöimä. Hauvottuo maituo myö lisäsimä čäijyh ta joima šitä šokeripala šuušša. Ihan šylki noušou šuuh muisselmista!

ŠUURI PEŠU
Meilä joka netäli šuovattana šiivottih pirttie ta peštih vuatteita.
Mie puissin mattoja pihalla ta jätin niitä aijalla "henkittämäh", pesin lattiet, pyyhin pölyt. Valera-veikko kanto halkuo ta vettä, šuomi polut lumešta.
A šiitä alko šuuri pešu. Muamo lämmitti vettä hellalla šuurešša kattilašša. Vuattiet enšin livottih vannašša, a šiitä pul’putettih, pučpetettih ta henkäheltih šiinä kattilašša, kunne oli höylätty pešumuilua.
Keittijö oli kokonah höyryššä, haisu pešumuilalla, a ikkunojen lasit hieššyttih ta puitto itettih. Lakanat ta piällyšlakanat pullissuttih rakkoloina kuin purjehet kuohujan meren yllä. Näitä rakkoja muamo šuurilla puuhohtimilla laški jälelläh kiehujah veteh.
Kiehutetut vuattiet muamo veti puuhohtimilla kattilašta šinkittyh vannah ta pani šärvikkähällä pešulauvalla. Šemmoista pešulautua rahvaš šanottih Ualto-pešukonehekši. Šiitä alettih ruatua muamon kiät. Muamo hinkkasi vuattiet molommilta puolilta pešumuilalla ta hiero niitä pešulauvalla kuni ne ei tultu puhtahiksi.
Toiseh vannah muamo kuato huuhteluvettä. Hiän huuhto vuatteita puhtahašša veješšä, a šiitä laški šiih pienen marl’ašäkin, mih oli kiäritty šinini jauhošineh. Vesi tuli vualienšinisekši ta vuattiet šiinä muututtih taivahanšinisiksi.
Muamo pušerti vuattiet, lat’t’asi tasah ta kanto pihalla. Šielä hiän riputti vuattiet nuorilla, a jotta nuorat ei ois hytkähty, ni pani niijen alla keppitukie. Konša vuattiet jiävyttih ta šuatih pakkaishenkie, myö kantoma ne kotih ta kuivattima pirtissä. Koti tuokšu pakkaisraikkahuolla.
Šuovattana joka talošša lämmitettih kylyö. Šavu nousi taivahah ta kylyhenki täytti ilmua. Myö kävimä nuapurien kylyh. Lämmitteliytymä laučoulla ta kylpimä koivuvaššalla, lisäsimä löylyö. Toičči myö juoksima suarušta kylyn šinččih ta levähtimä šielä. Myö pešeytymä pešumuilalla, mistä oikein karhisti šilmie. Muamo hauto tasašša čiilahaista, kalaheinyä, koivuvaštua ta šillä vejellä myö šiitä huuhtoma tukkie. Myö tykkäsimä kylypäivyä.
Jokapäiväni kyläelämä oli täyši kaikenmoista hommua ta jokahisella oli omie ruatoja. Lapšet oltih kaveriloina, nuapurit oltih hyvissä välilöissä ta rikeneh käytih toini toisen luo kostih. Ihmiset oltih yštävällisie ta vierahanvarasie.
Lapšuon muisselmat ollah liäkkienä meijän vaikiešša elämäššä. Muamo ta veikko jo aikoja on šiirrytty tuonilmasih. Ei ole enämpi kosua ta kilijä, mit ilahutettih meitä lapšuošša. Pešulauta šäilyy pos’olkan kirjašton musejošša. A miun lapšuon potkuriloilla mie talvisin ajelutan omua punukkua.