VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Guščina Viola . Vienankarjalaiset kylät ta niijen eläjät

Guščina Viola

Vienankarjalaiset kylät ta niijen eläjät

Karelian Proper
New written karelian
Monista šuurista vienankarjalaisista kylistä on jiäty vain Kalevala, Jyškyjärvi ta Vuokkiniemi.

ENTISIE VIENANKARJALAISIE KYLIE
Karjalaisien kylien hävittämini on jatkun meijän aikoina.
Koštamukšen kylä oli upotettu 1984 vuotena. Kontokki liitettih Koštamukšen kaupunkih. Ennein šiinä oli 42 taluo. Nykyjäh on jälellä vain pohjakivijä.
Kaunis Šomman kylä niise oli miärä upottua 1984, jotta Viäränkošen voimala vois tuottua enämmän.
ŠuojärviAhvenjärvi-alovehien etnografis-istorijallisen kartan ta Koštamukšen kuvaukšie luati taiteilija Vitalii Dobrinin. Häntä autto karjalaini kirjailija Juakko Rugojev. Še oli yrityš šäilyttyä muisto näistä kylistä, kumpasie omat partisanit poltettih 1942 vuotena peräytyöššäh. Käškyö täyttyässä Juakko Rugojev iče poltti oman kojin Šuojärven huuttorilla. Jälešti hiän toivo, jotta kylä noušou uuvveštah.
Kontokin kaunis niemi oli šuunniteltu elvyttyä muistopaikakši. Vanhua Koštamukšen kylyä enämpi ei voi entisöijä: Koštamušjärven vejet jo peitettih šen.
Šuuren Vuonnisen kylän ympärillä oli huuttorija: Korpijärvi, Kuotkuo, Oinašniemi, Uajunlakši, Pirttivuara, Lonkka. Joka huuttorissa oli yksi-nellä taluo. Ennein šotua Vuonnisešša oli piäl 100 taluo. Šovan aikana kyläššä oltih šuomelaiset, a kyläneläjät oltih evakošša Arhankelin alovehella.
Pirttilahešša oltih šakšalaiset 1944 vuotena (Šuomi oli jo lopettan šovan).
Vanhašša Kiimasjärven kyläššä oli Ryšäniemi, Herranpuoli, Ondopaš, Kirikiniemi, Fominšuari, Karpanpuoli. Šovan aikana 1941–1945 vuosina Kiimasjärveššä oli šuomelaini garnisoni. Šiitä iče kyläneläjät poltettih kylä, kun oli käšetty. Vuosina 1949–1950 Kiimasjärveh ruvettih vetämäh taloja Luvajärveštä.
Kiimasjärven ihmeh on šuarikalmismua (pokoiniekkojen šuari). Kalmismua on kyläštä puoli kilometrie. Šielä šäily nellä šalvottuo kropniččua, kumpasie korissetah kaunehešti veššetyt puiset rissit.
Niemellä, entisen kirikön tilalla, ristikanšat luajittih "pyhä malittupaikka". Mahtavien kuušien okših on šivottu lenttoja. Entisen kirikön kivijalan alla jumalanuškojat jätetäh rautakolikkoja. Šinne lähtiessä ihmiset šanottih toisillah: "Läkkä Niemeh". Viššihki še oli Kiirikillä ta Ulitalla pyhitetty kirikkö.
Nokeukšen kyläššä aikanah oli 27 taluo. Še veny N’uokkajärven rannalla, kymmenen kilometrin piäššä Kiimasjärveštä.
Entiset eläjät muissetah, jotta kyläššä oli riihijä kuomenojen kera ta nellä vesimelliččyä: vet "peltoja oli äijin tai vil’l’ua oli äijin". Aitat oltih kakšikertaset. Šielä piettih vil’l’ua, jauhuo, puolua, šientä; parahie vuatteita, palttoja, turkkija ta niin ielläh.
Nokeukšen eläjät käytih tavaran (jauhon) piällä Belomorskih ta Puateneh. Šamoin hyö käytih laukkukauppua Šuomeh, kunne oli matkua 50 kilometrie, ta oššettih šieltä pikkutavarua.
Miinua (Miinajärven kylä) oli 12 kilometrin piäššä rajalta. Šiinä oli rajavartijošto. Vierellä oltih kylät: Luvajärvi, Vonkajärvi, Nokeuš, Borisnavolok, Čolmojärvi, Šuurijärvi ta Lietmajärvi.
Luvajärveštä 30 kilometrin piäššä Akonlahen järvellä oli Akonlahen kylä. Ul’l’ana Minina muisteli:
Šuomešta lehmät käytih meijän puolella, a meijän lehmät heijän puolella.
Lehmät piäššettih jälelläh, a ihmiset šilloin enämpi ei käyty rajan yli.

LUVAJÄRVEN KYLÄ
Nykyjäh on vaikie piäššä Luvajärveh.
Piäsimä šinne Koštamukšen kaupunkin musejon peruštajien, pariskunnan Vasilii ta Tamara Tverdohlebien kera.
Luvajärvi on Kiimasjärveštä 30 kilometrin piäššä. Kyläššä oli ollun 20 taluo.
Meijän käynnin aikah kyläššä enämpi ei eletty. Šielä oli šäilyn lauvašta luajittuja väliaikasie taloja, Luvajärven mečänhoitajien tilat. Eryähissä talojen ikkunoissa oltih rautarissiköt.
Muah oli kaivettu šyvie kuoppoja, niih oli ašetettu pistyhiršišeinät ta katokšet. Muan tašolla katokšien piällä on šäilyn verkontapasen peiton rippehie. Tuanoin alovehta ympäröi piikkilanka ta šitä varteitih rajašeuvun tapah.
Yheššä talošša elettih heinämiehet. Šeinillä on šäilyn kirjutukšie: "Meilä päivyä ei pie, puoluveh valottau", "Meilä leipyä ei pie, kun vain työtä annatta".
Kylä palo kokonah 1939 vuotena.
Lapšet vietih šuariloih. Iče kyläläiset annettih käšky šytyttyä kylä. Mänimä järvie myöten 23 venehellä, a šiitä matkasima meččyä myöten, muisseltih entiset eläjät.
Luvajärveššä šeisottih rajavartijat.
Hyö autettih meijän šuurta perehtä heinätöissä. Kylän lapšet kisattih šotilahih: pärieštä luajitut pyššyt olkapiällä hyö marššittih šotilahilla jäleššä, šyötih šotilahien kera ruokua, harjattih heijän heposie. Varšinki lapšilla veteli, konša šotilahat piäštih kotih: hyö kannettih stolat järven rannalla, kaimattih vanhoja ta otettih vaštah uušie rajavartijoja, kerrottih kyläläiset.
Šotilahat elettih kaupan talošša, aikoinah šiinä oli elän pohatta mieš, kumpani oli puannun Šuomeh.
Marija Fokina muisteli:
Ennein Luvajärveššä kaikki eläjät keškenäh oltih heimolaiset.
Meijän pereheššä oli 18 lašta. Meijän talošša šeiččemen henkie ruato mečäššä: kuatajina tai vetäjinä. Hätä opašti ruatamah. Konša lapšet kašvettih tuli helpompi elyä. Meilä kyläššä elettih ilomieliset ihmiset. Toisin ennein elettih, mitänä työtä ei varattu.
Naini kerto mitein hiän ruato mečäššä 17-vuotisešta alkuan:
Toko jyššin šini, jotta šormie en šuanun kirvešvarrešta irti.
A minne piäšet, normit oltih korkiet, nellä kuutijuo. Ta vielä toko i puolitoista ta kakšin normin täyttimä. Normih kuulu viisi-kuuši mäntyö, niijen karšimini ta palottamini.
Marija Fokinan čikko ruato kešenkašvusien ruatajien johtajana. 13–15-vuotiset lapšet kerättih rannoilla jiänehie puita, kovottih niitä ta lat’attih pinoloih.
Naiset ruattih i uittotöissä, valittih Šuomeh lähetettävie puita, niitä hyvin tarkkaseh piti valita. Šitä vašše kuattih erikoisella leimalla merkittyjä puita.
Ennein otettih vain yli 18 šentin pakšusie mäntyjä. Naiset jouvuttih uitošša ruatamah, šentäh kun šovan aikana meččätöissä miehie ei ollun.
Joka paikašša vain naiset: košet kun tultih, hirret rokšetah, poikkoh piti kiänteliytyö. Nykyjäh on toisin: nuoret kävelläh kuin herrat, kerrottih rahvaš.
Meijän talošša kolmin-nellin palkinnoin oli šukšikilpailuissa. Kyläššä kaikin šuatettih hiihtyä. Šukšet jätettih pihalla eikä niitä kenkänä liikuttan. Ennein ei varaššettu. Šai varaštua vain nakrista: šie otat nuapurilta tai nuapuri voit šiulta ottua, šiitä riähkyä ei tule. A riähkyä varattih ennein, varattih, koroššettih kyläläiset.
Marina Kanzas kerto:
Köyhäsešti elimä: koko kyläššä kolme lehmyä, yksi heponi, kolme-nellä lammašta oli.
Yhtä köyhyä. Pohatammat puattih Šuomeh. Äšen kärryö ei ollun koko kyläššä, käsillä kaikki kantoma.
Viimesen käynnin aikana näky Luvajärven toisella puolella ušiempie malmikombinatin ruatajien muatilkkuja. Entisen Luvajärven kylän elošijašta vähän ket ni tiijettih.

ENTISIE ELINTAPOJA MUISSUTELLEŠŠA
Vanhat vienankarjalaiset kylät kavotah jo nyt ihmisien muissošta.
Aikanah ne oltih šuuret elinpaikat kyläpihojen kera tai hajanaiset, a vielä oli erikseh huuttorija. Kylät oli erotettu aituukšilla ta oltih veräjät. Kylän veräjät pantih umpeh yökši.
Vienan kylie kierrelleššä olen ihmetellyn muinosien rahvahantapojen ta -kulttuurin ehtymätöintä elinvoimua, vanhan polven ihmisien viisahutta ta hokšuavaisutta.
Männehien vuosien elämäštä hyvin äijän on ijäkšeh katon. Eikä konšana piäše eleytymäh, še on muuttun istorijakši. Šentäh kuvaukšet rahvahan elämäštä, kumpasie meijän onnistu matkojen aikana tallentua näissä kirjutukšissa, voijah olla apuna karjalaisien entisie elintapoja muissutellešša.