Texts

Return to review | Return to list

Oli kaksi vellesty

history

June 19, 2023 in 21:46 Нина Шибанова

• created the text
• created the text translation
• created the text: Oli kaksi vellesty, yksi on torguiččii, a toine on köyhy. Laadii bohattu velli baalun. Nu bohatat kai kuččuu, a omaa köyhää vellii ei kuču gostih. Köyhy velli menöy i uksičupus syöy stolas lykittylöi braakkuloi – luupalazii. Bohatal vellel rodih huigei, ku hänel on bohattaa gost’aa, i työndi köyhän vellen ääres luuloi näblimäs. Köyhy velli lähti itkunke, meni kodih i vi̮iduumaičči, sanou: – Lähten hot’ bohatan vellen riihen puin, ku häin ei andanuh baalun aigah ni veruo syvvä. Meni riihty puimah puolen yön aigah, ga kaksi mužikkaa ruskeis paijois jo ollah riihes. Kyzyy: – Midbo miehii työ oletto, ku minä en tiije teidy, kugalaizedbo työ oletto? – Myö olemmo, – sanotah, – sinun bohatan vellen Ozat. Häin i kyzyy: – Kuzbo minun Ozat on? – sanou. – Ku minä en tiije ni syvvä midä, ni d’uvva midä, ni sobaa ei ole pääl? Sanotah bohatan vellen Ozat köyhäl vellel: – Sinun Oza magaa. А sе köyhy velli sanou: – A voizingo minä löydää händy, kus häin magaa? – Lövvät, lagiel pellol on, vihandal nurmel, sinizen kiven kulmas, ruskei vaate on al, ruskei pääl. – A kuibo minä voinnen hänen nostattaa? – Mennes ota pajumättähäs viččaine i ristah-rastah iške sinisty kivee. I sе köyhy velli mugai raadaa, i hyppää hänen oza, sanou: – Ah, hätken magain! Köyhy velli sanou: – Da, sinä magaat, a minä en tiije ni syvvä, ni d’uvva midä, da sobaa pääl ei ole. Oza otti iččeh pääs yhten tukan i andoi mužikal, sanou: – Na, ota tukku, da mene! Mužikku tukan otti, kormanih pani, palazen astui i käändyi därilleh, duumaiččou: «Oza minuu nälläs pidi, a minä händäh ni lyönnyh en, a midäbo täl tukal lain? Lähten hot’ lyön Ozaa»! Meni sih kohtah, kuz Oza magai – ga d’o ei ole ni kedä. Häin därilleh pahas mieles astuu kodih päi i astuu d’ogirandaa myö, kaččou, ga sorzu uidelou. Hänel se sorzu himoittas saaha, i d’uohtuu mieleh se ozan annettu tukku, i duumaiččou: «Engo voi silmukal saaha, laadin rihman». Dai sai sorzan. Se on sorzu kuldaine i kuldazen däičän muniu d’oga päivää. Mužikku se kuldazen däičän möi linnal d’oga päivää i rubei bohattumah. Hyvin rubei syömäh, hyvin rubei d’uomah i sobaagi azui. Bohatal vellel rodih zaavidno i rubei duumaimah: – Mil sinä rubeit eloo saamah? Nu, velli vs’otaki ei sanonuh vellel, mil häin saa eloo. No hänel oli pieni brihaččuine, i sil häin maanitti, kyzeli. Brihaččuine sanou, što «taatol on moine lindu, kudai muniu d’oga päivää kuldazen däiččäzen, i taatto, – sanou, – myöy»! Siit bohattu velleh rubei sen köyhän vellellyö käymäh, sanou: – Hot’ ozuta, miittuine on sе sorzu? Nu, köyhy velli ozutti sen sorzan, a hänel siiven al on kird’utettu, što «ken tämän sorzan lihat syönnöy, se roih bohattu dostalikse igää»! A bohatal vellel himoittas se sorzu syvvä. Häin ni kui ei voi maanittaa sidä sorzaa velles. Häin bohattu ku on, ga ostau toizen sorzan i höyhenet krassiu d’uuri sen moizekse, ottau i peitoči vaihtau. Sen sorzan išköy i lihat keittäy. Keittähyy lihat panou ikkunal vilustumah. Endizen köyhän vellen kaži tuli, lihat otti i kodih vedi. Kodih vedi, a brihaččuine net lihat i söi. Siit hyödyi i nygöigi vie nečie torguiččou.