VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Maria Košeleva. Minun pen’ Kodima

Maria Košeleva

Minun pen’ Kodima

Veps
New written Veps
Uhokuspäi keväz’kuhusai mäniArmastan sindai, minun kodima-konkurs, kudamban tegiba Rahvahaližen politikan ministerstvan radnikad. Neche konkursaha ühtniba lapsed 8.- 11. klassahasai. Heile pidi kirjutada temakirjutez vepsän, karjalan da suomen kelel. Kaiked oli oigetud koumekümne nel’l’ radod. Komissii tegi ühthevedod i valiči vägestajid.

Vepsän kelel oli kirjutadud koume temakirjutest. Ezmäižen sijan sai Maria Košeleva, suomalaiž-ugrilaižen školan openik. Toižen sijanKalagen školan openik Anna Kirillina, a koumandenAleksandra Maričeva.

NecišKodima-lehtesen nomeras tahtoižim tundištoitta teid Maria Košelevan temakirjutesenke.

... Karjalan ma,

Järved, mecad i pöudod,

Mittušt tedme mäd,

hüvüt kaiktäna löudad ...


Jogahižel mehel om Kodima. Mehen Kodima nece om ma, kudambal hän om sündunu da eläb. Kaikuččel mehel om ičeze pen’ Kodima. Kenel-se nece om lidn, kus hän eläb, kenel-se nece om kodi, kus mez’ kazvoi.

Kut toižil-ki venälaižil, minun Kodima om Venäma. Minun pen’ Kodima om Karjala. Minä olen sündunu da kazvan necil elokahal mecoil da järvil käbedal randal. Karjala om lujas čoma röun. Necen röunanke minai om sidotud äi muštlosid. Karjalas om minun kodilidn da minun külä, kus eläb minun baboi.

Minä elän Petroskoiš. Petroskoi om Karjalan pälidn. Nece lidn om lujas vanh da čoma. Petroskoin augotai om Sur’ Petr. Petroskoi om tetab lidn, sikš miše Petroskoiš om äi tetabid mehid da melentartuižid sijoid. Petroskoi seižub Änižen randal. Se oli letud Pohjoižen voinan jäl’ghe.

Enamba kaiked minä tahtoin starinoita külän polhe, kus eläb minun baboi. Külän nimi om Toižeg. Toižeg om Prionežje-rajonas. Nece om pen’ da čoma külä, kudamb seižub Änižen randal, sadas kilometras lidnaspäi. Hüvä om tarkištelda, kut päiväine nouzeb külän päl, a ehtal sur’ rusked šar laskese alahaks da peitäse külän taga. Nügüd’ küläs om jänu vähä rahvast, sikš ku äjad ajoiba lidnoihe da tuleskeba küläha harvas. Minä en el’genda heid, sikš ku ajan sinna ihastusenke. Sigä oma sündunuded minun mamoi da baboi. Minä olen sündunu Petroskoiš, no kaiken-se Toižeg om minun täht pen’ Kodima.

Joga kezan minä ajan babannoks. Minä pidän muštos ted, kudamb tob mindai küläha. Tedan joga ten kändandan, joga külän nimi, kudamb tuleb vastha. Küläs om čoma rand. Paksus vanhembidenke ajelemoiš järvenrandale lebaidamhas. Nece lebaiduz täutab minun henged erazvuiččil muštlosil. Om čudokahašti kulda järven aldoiden laikičendad, kacta kalanikoiden venehiže, laivoihe, järven päl lendajihe linduihe. Äkkid tuleba muštoho Alevtinan Andrejevan runod Änižes.

Änine meiden kut änik čomaine,

Taivhaspäi mujutab veduden päiväine,

Mujutab kudmaine, mujutab zor’aine,

Päiväl i öl uz’ muju i pajoine ...


Kaiken, miš kirjutab Alevtina Ivanovna Andrejeva, mina nägin iče. Nähtes necidä tuleb himo eläda igan!

Vepsläižed mecad, kut Karjalan mecad-ki, oma bohatad kazvmusil. Sigä om lujas äi marjoid, senid da babukoid. Minun baboi, vanhembad da minä lujas navedim kerata marjoid da babukoid neniš mecoiš. Ku tuldes mecha em löutkoi ni marjoid, ni babukoid, ka kaiken-se tulem tagaze kodihe ihastusiš da hüviš meliš. Nece om sikš, miše kävelta meiden mecadme om todesine oza! Se täutab meid vägel.

Järvenrandha mäneb kaks’ ted. Toine mäneb päliči čomas pedaižomas. Laps’aigaspäi muštan, kut kaik külän eläjad mänetiba sigä piknikoid. Muštan, kut kävelin sigä da söin mustikašt.

Toine te järvenrandha mäneb päliči nituiš, kus külänikad tegeba heinäd živatoiden täht. Minä navedin kävelta paksus vanhembidenke heinätegole, da kacta heiden radod. Minei oli lujas mel’he räkas päiväs venuda heinäl da kacta, kut mezjaižed keradaba änikoiden tomud. Kaikid minun muištlosid külän elos ei voi sanuda. Minä kaičen niid minun muštos igän kaiken. Toižeg om minun armaz pen’ Kodima. Minä armastaškanden kaiken necidä röunad!

Minun pen’ Kodima om ei vaiše minun röun vai külä, kus eläb minun baboi. Nece om völ kel’, miččel sigä pagištas. Nece kel’ om vepsän kel’. Nügüd’ vepsän kelel pagižeb läz 8000 mest. Minun baboi-ki om vepsläine. Minei-ki om mel’he opeta vepsän kel’t da pagišta babanke.

Voziden mändes mehiden lugu, kudambad pagižeba vepsän kelel, väheneb. No tedan, miše oma mehed, kudambad pidäba vepsän kel’t sures arvos, andaba kaiken südäimen da vägen kelen kehitoindaha. Voib olda minä-ki abutaškanden neciš. Meletan, kuni eläb vepsän kel’elaškandeb i minun pen’ Kodima! Minä lugen armastusenke Alevtina Andrejevan runoid i tahtoin lopta minun sanutesen penen kodiman polhe hänen sanoil.

Kut kodipagin hengen koskeb,

Kut sišpäi kulub maman än’!


Hän muga äjan muštho toskeb,

Hän penes henghe znamoid pan’ ...


Kut harvoin kulen rahvhan pajoid,

I meiden puhthid paginoid,

Konz vaiše posadaha ajad,

Sid’ vanhoid kuled starinoid ...