ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Rostislav Mošnikov. Raštvoiden tähtaz (Sarn)

Rostislav Mošnikov

Raštvoiden tähtaz (Sarn)

вепсский
Младописьменный вепсский
Jäl’ges Ut vot, ani edel Raštvoid, Neglik kucui ičeze sebranikoid Kondjašt da Janišanpoigašt adivoihe jomha čajud. Neglikan pertine seižui mecröunal, kuspäi nägui kaikpuiden ladvoid, tal’vpäiväižen laskm, hoštajid tähthid taivhal... Sebranikad joiba čajud išttes stolan taga, pagižiba da kacuiba iknaha. Äkkid üks’ pen’ tähthaine lendaškanzi alahaks, maha.
Kackat! kidastaškanzi Kondjaine. Tähthaine lanksi! Lähtkam pordhile! Kackam, kuna se lanksi...
Avoi-voi! kidastaškanzi Janišanpoigaine. Teramba peitte! Ika se lankteb sinei päle!
Tähthad ei langekoi päile. Kactes lämoid, miččen jätab lanksii tähtaz, Neglik tüništoiti Janišanpoigašt. Ned ei langekoi ani maha.
A kut muga om? čududelihe Kondjaine. Kuna-žo ned lankteba?
A nikuna, – zavodi sel’genzoitta Neglik. Lankteba, no nikuna ei laskkoiš.
Varasta, varasta... zavodi meletada Kondjaine.
Kut nece nikuna? Kuna-se ned laskesoiš. Ei voi olda muga, miše ned lankteba i nikuna ei laskkoiš. Naku minä, konz libun pule, miše sada met, oleskeleb mugaki, miše lankten. Laskemoi maha. Sikš tähthad mugažo kuna-se laskesoiš, tegi pätusen Kondjaine todes savustajan čaškan čajunke lämäha pert’he.
Kaikatoiš! möst kidastaškanzi Janišanpoigaine hüppähtades pordhile i sid’-žo tagaze pert’he. Nügüd’ laskese meiden päle!
Ka nikuna nece tähtaz ei laskte. Udes zavodi sel’genzoitta Neglik. Tedomehed jo amu todištiba, miše tähthad, ani kaikid penembad, nikonz ei laskkoiš maha. A lankteba vaiše meteoritad. Konz ned lendaba lähemba mannoks, ned tegesoiš hoštajikš aniku tähthaižed. No maha ned ei langekoi. Neciš minä kirjaspäi tedištin. A sikš ku kaik teziba, miše Neglik om lujas melekaz i toziavonaine, ka niken ei zavodind ridelta senke. Tedomehed paremba tedaba.
Janišanpoigaine tüništui, Kondjaine oti ičeze čaškan čajunke, i udes zavodiba kacta toine toiženke vändajihe tähthiže, miččed hoštatiba mustal ösijapäluižel.
Kaik-se nece ei ole oikti, – siliti hahlakast korvad Kondjaine. Laske, lankteba nened meteoritad. No siloi mikš ned lankteba? Min täht niile langeta? Ištuba ned taivhal tünäšti, voib olda čajud joba, a sid’ zavodiba langeta.
Ka ei! maihuti Neglik käbälal. Ned ei langekoi muite. Kundle, Kondjaine, necidä kaiked om jüged sel’genzoitta, paremba minä andan sinei kirjan i ...
Möst! Möst tähtaz lankteb! Janišanpoigaine barabaniškanzi käbälil stoladme.
Nece ei ole tähtaz. Nece om meteorit. Tähthad ei langekoi maha, – sanui Neglik Janišanpoigaižele.
Ka mitte ero om! Lankteb-žo! libui Kondjaine ištimelpäi. I ani meidennoks lendab.
Kaičegatoiš! jokseškanzi Janišanpoigaine honusedme. Nügüd’ ani laskese meiden päle!
Neglik pil’kištihe kactes lendajaha taivhalpäi objektaha.
Ole hilläšti! Kacu paremba kut čomašti lendab!
ühtes ištuiba iknanno, ei voinugoi ani kubahtada mugoižes čomudespäi, i kacuiba, kut hoštai čokim jatab ičeze jäl’ghe hobedakahan pit’kän händan ötaivhal. Letes mecröunannoks, nece čokim iškihe maha i lämoiti kaiken mecan, kuti penikaine päiväine.
Neglik, Janišanpoigaine i Kondjaine joksiba pertišpäi mecanröunale, tuliba sijannoks, kuna lanksi avaruz’objekt, i čududelihe.
Ei suren kopan keskuses, läz Neglikan pertid, venui i muhazi sebranikoile lujas penikaine Tähthaine.
–Tervhen! sanui Tähthaine sebranikoile. Minä olen Tähthaine.
A olem Neglik, Janišanpoigaine i Kondjaine.
Sädi tervhen Kondjaine i lendi Tähthaižen vilus maspäi.
Varasta, sinä, nacein, oled meteorit! Tähthad ei langekoi maha, – sanui Neglik.
Tobjamalazei langekoi, – hökkähti Tähthaine. A minä naku lanksin.
Void-ik siloi sel’genzoitta, – keskusti Janišanpoigaine. A kuna lasketoiš, ku ei maha?
O-o-o... em langekoi, lendam. Lendam ühthe čudokahaze sijaha, mitte om edahan täspäi. Minä völ en olend sigä, no sinna tahtoiba putta kaik tähthad mirus.Naku lendam-ki sinna, konz tuleb aig.
A konz aig tuleb? küzui Neglik.
Kaikutte tähthaine iče rižab, konz tuleb aig.
Siloi mikš sinä laskihe maha? küzui Kondjaine.
Minä olen mugoine pen’, – opalas sanui Tähthaine.
A vedovägi neciš maspäi om mugoi kova. Mindai vedi tänna, a iče leta täspäi minä en voi.
Sebranikad zavodiba meletada siš, kut voib abutada tähthaižele udes libuda kosmosaha, miše edemba jatkata ičeze matkad.
A ku sindai tacim ülähäks? küzui Kondjaine Tähthaižel, mitte venui hänen käbälal.
Hüvä, – hökkähti Janišanpoigaine. Otam i koumen lujas tacim sindai.
Neglik vaiše kigluti päl. Hän ei voind uskta sihe, miše tähthad voiba lasktas maha. Neglik lugi äi kirjoid astronomian da fizikan polhe, no nikus ei sanutud, miše tähthad voiba lasktas maha. Vastkarin kaik tedomehed oma sidä mel’t, miše mugošt ei voi olda. I naku hänen edes Kondjaižen käbälal venui Tähthaine i ilokahašti hošti.
Spasib! Sur’ spasib teile! sanui Tähthaine.
Neglik, Janišanpoigaine i Kondjaine otiba Tähthaižen i mi oli väged taciba sidä korktas ülähäks taivhaze. Nägemoiš, Kondjaine! Nägemoiš, Neglik! Nägemoiš, Janišanpoigaine! Spasib teile kaikes!” Muga se lendi edahan, jättes ičeze jäl’ghe hoštajan hobedakahan jäl’gen ötaivhal. A sebranikad seižuiba mecanröunal, maihutiba käbälil i kacuiba, kut Tähthaihe libui kaik ülemba i ülemba maspäi röunatomannoks raštvoiden taivhannoks.