ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Vingl (Ülenzoitnus mö unohtim endišt)

Vingl (Ülenzoitnus mö unohtim endišt)

вепсский
Младописьменный вепсский
Kaks’ mest koumen hebonke päzuiba mecaspäi nitröunale i sid’-žo särahtiba: mustan lindun än’ azoti nenid matknikoid. Vinkten, must lind peksihe üläs-alas, üläs-alas, harvašti maihuti kehkeragjaižil suugil i vingui, vingui!
Matknikad laskihe nitudme jogennoks i ozaižihe čupuhu: huralpäi, korktoiden mürkiden randoiden keskes, karadme, hilläšti šolaiden jokseb Šokš-oja. Vägen-ki kadoti se siloi, konz urzi-ratkišti Vepsän ülüsen Edespäi, mugažo korktoiden sel’goiden keskes, matknikoile vastha jokseb Oja. Se, kuti ei riža Šokš-ojan ližad, rigehtib nägištamhas Süvärenke.
Korktemba kazvol mez’ ruši raudpaidan, alasobad i käski amunta katl’aižel vet Šokš-ojaspai:
Vala harjoile da hibjale!
Verele purdud-näpitud käzil hond mez’ amunzi sel’ktad, lämäd, kuti maid lehman alpäi, vet katl’aižel vägekahale hibjale. Jal’ges, pühkten hibjad pölvazpalal, sanui:
Täl ehtkoižel void naida.

Tat sanui: ”Naitan siloi, konz sinä, poig, minei käzile paned Orgjärviden eländsijan kuvatusen andmused”... Sinä, Mörkoi, ala gonoši minun henged! Rikondveič minai om terav! must lind pölähti, holišpäin peksihe da vingui pordon. Linned eläb i tervehkuvatusentegendan aigan. Kehitoita nece azj! Küläs raccastai küzeleb vanhal ukol külän da järviden polhe. Uk hondoin kuleb da venän-ki kel’t ei teda.
– …ka sinun-se külän nimi sanu!…Kut sindai kuctas?…ed teda!? rändui raccastai. Minun nimi om Dron! täputab kämnel rindan, no uk ei el’genda, ei anda vastust. Necil aigal ukon kodinikad varaidamata ümbärziba ezitatad, a raccastajan edehe ličihe naine i, maihutaden kädel pidust’ küläd, kidasti:
Edemba!
Edemba!
Astkam edeleze, – sanui Merkulai. Päiväine jo ehthapäi, a znamoid kuvatusen polhe en voi kirjutada.
Irdal, seinän veres laučal ištub ei ravaz vägekaz mez’. Hän jo kuli külän uzišton i oli ladnus kucta matknikoid ičeze pert’he
Sömlaudanno loičendan lopus Mörkoi hambasti kalaižen i sid’-žo risti sil’mäd. Naižed-emägad magukahašti vaumičiba kalaižid i čomin levitiba niid tellil. Duhakahad kalaižed noustatiba litudtirpand oli ani lopus!
...Ižand lugematoman kerdan ližadeli olut adivoiden mal’l’oihe i sanui:
Olgat tervhed da melekahad...
Minun olut puhtastab südäinelimid, noustatab melentartust teiden azjas. Homendesel midä-ni ka el’gendaškandem...
Hol’meližen pit’khibusižen pän Mörkoi ligoti-čuklaiži Ojaha, hosi sen kämnil, hosi paižotanuden modon i voivotaden muštišteli: ”Ehtal pagižlii ižand adivoičeti čo-o-min o-o-hohoi kala…hu-u-u. Sunulic sulenc. Fu-u-ui. Olen jo minä lugenus, a Br-r. Videl videl vinojel. Hm, Vin delau? Nu i nazvanije!...Vinno?” Mörkoi pani kämnen ocale, kuverdanse pidi muga. Konz heiti käden, ka nägišti modon Ha! Vinnica? Vinnica!” Kidasti Mörkoi. Must lind lendahti i hätken vingui-näugoi toižen randan pal. Mörkoi kämnil taci modoho veden, puzerzi hibused, furskaiži i sanui: ”Vinojel”. Muhaiten oigendaškanzi gurban i nägišti sapkad. Sapkiden säredpit’käd. Niiš sapkoiš seižui kalanik.
Hän oli vönus levedal nahkvöl, kudambal ripui pit’kahk veič. Kalanik vaikti muhaiži. Nägi mindaiuradan!” tärzi-oleti Merkulai, no sid’-žo, kodvas päliči, küzui:
Vess?...
Vinodel? ozuti kädel külan polhe”. Kalanik oli korhotelnus värel’gendusespai, no sel’gendzoitnus, ihastusiš kidasti: ”Ka nece om minun Vingl!” Must vingllind oli vaikti.