ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Tatjana Berdaševa. Karjalan taikainstituutti

Tatjana Berdaševa

Karjalan taikainstituutti

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
KARJALAISET NOIJAT
Karjalaiset noijat šuatih mainehta äšen Karjalan ulkopuolella.
Jo 1100-luvulla arabijalaini muantiijontutkija Al’-Idrisi šano Karjalua rannikolla šijaiččijakši tietäjien muakši. Karjalaisilla tietoniekoilla on äijän nimijä. Esimerkiksi, kielentutkijan Max Vasmerin mukah, muinoisvenäjänkielini šanaarbovatiilitaikuoon lainattu šuomen kieleštä, arpoja-šanašta, mi tarkottau einuštajua.
Kun pakina koški magisie keinoja käyttänyitä ihmisie, vienankarjalaiset käytettih tietäjäšanua ta Aunukšen karjalaiset oppii-šanua.
Karjalaisissa kylissä tietäjie piettih šuurešša arvošša. Karjalaiset ušottih, jotta tietäjät šuatih voimah Jumalalta ta käytettih šitä ihmisien hyväkši. Tavallisešti hyö oltih uškonnollisie ihmisie ta heilä oli kaklaššah risti. Tietäjät ei nähty omašša toiminnašša mitänä moitittavua, šentäh kun oltih varmat, jotta heijän taikatoimit ta magiset esinehet ei miteinkänä liitytä pahah henkeh.
Noijoilla oli vuoroštah paha maineh. Heitä piettih paholaisien palvojina. Tihvinän karjalaiset šanottih noitua koldunakši ili jumalattomakši.
Ka monešša kyläššä šanat tietäjä ta noita oltih kuiteski sinonimina. Kuitenki kannattau huomauttua, jotta ei kaikki loiččuja ošuajat ihmiset pietty iččietäh tietäjinä.
Monet karjalaiset käytettih ičeliäkityštä, onnakko višših ei kaikilla onnistun parentua kuin omie, niin ni toisien ihmisien tautija. Magiset esinehet ta loičut ei kaikičči autettu. Tavalliset ihmiset tavallah tiijettih muutoma loičču ta ošattih kuta-mitä peruštoimija. Monet omakšuttih tietojah tarinoista ta vanhemmilta.
Tietošanojen ta magijan avulla karjalaiset noijat ta tietäjät šuatettih parentua tautija. Oli olomašša monta tarinua šiitäki, kun noijat autettih löytyä kavonnut karja.
Tietäjillä oli magisie avuštajie, kumpaset šuatih tehtäväkšeh löytyä kavonnuon lehmän, ihmisen tahi esinehen. Avuštajilla aina piti antua uutta työtä. Oli šemmoni uškomuš, jotta ihmiset ei tultu noijiksi omašta tahoštah.
Šiih liittyy niise tietäjien elämäntapojen kuvuamini. Heilä oli aina kaikki työt ruattu, niin kuin hyö olis ruattu nellän ihmisen ieštä: hyö muattih vähän, nouštih aikaseh, šyötih ruttoh ta elettih yksin.
Kotieläimien eččimisen ta ihmisien parentamisen lisäkši noijat šuatettih niise tietohuija, lumota, šelittyä unija, primiettoja ta einuššušmerkkijä, rikkuo ta muuttua ihmisie eläimiksi, ottua pois šukupuolenvoima, šuaha voimah paha šato ta epidemija.
Voit šanuo, jotta ihmisellä ei ollun šemmoista hätyä, missä tietäjä ei ois voinun auttua tahi ruatua pahua.

TAIKUON ŠIIRTÄMINI
Tietäjän-loihuojan voimua ta taituo voit šuaha erityisen ritualin aikana” (tutkija Niina Lavonen, 1988)
Taikatietojen šiirtämistä varoin oli olomašša äijän erilaisie ritualija.
Vienankarjalaisilla oli perinneh: ihmisen, kumpasella himotti šuaha tietohuiččijan taitoja, piti šeisuo kolmen tien risteykšeššä kolmena nelläntenäpiänä peräkkäh. Opaštujanpiti šeisuo očakkah tietäjän kera tuon jalanterien piällä. Tämä rituali piettih päivänlašun jälkeh, ka ennein pimien tuluo. Niin tietohuiččija šiirti taitojah ta neuvojah. Šiitä niin šanotutopaštujataopaštajavaihettih keškenäh rahua: ”opaštujaantoopaštajallapieniarvoista rahua, aopaštaja” – šuuriarvoista.
Hyö vaihettih keškenäh rahan lisäkši vielä i lakkija. Kolme yötäopaštujanpiti muata tietäjän lakki piäššäh. Näin hiän šai tietohuiččijan voimua. Lakkih ommeltih niise čiioravan nahka ta šemmosen lakin kantaja oli voimakkahampi kuin muut loiččijat. Šemmosešta opaššukšešta piti kuiteski makšua, muitein tietošanat ei toimittu.
Još muamo halusi, jotta hänen lapši omistais sakralisie taitoja, hiän pesi lapšen piätä ta rintua kolmešta košešta otetulla vuahilla kolmena nelläntenäpiänä peräkkäh. Enšimmäistä kertua tätä ritualie piti luatie ennein kuin lapši täyttäy kolme yötä.
Rikeneh taitoja šiirrettih kuoloman ieššä. Ušottih, jotta još tietäjä ei šiirrä taitojah ilipiruja”, niin hiän rupieu käršimäh, ka ei piäše kuolomah. Tähä uškomukšeh liitettih tietäjien pitkäikäisyš. Kerrottih erähäštä Tihvinän karjalaisešta noijašta: ”Hiän kuoli 104-vuotisena. Ta häin ei olis kuollunkana, još ei olis kertonnäistä”.
Kertomukšissa noijat rikeneh šiirrettih piruja heimolaiselta toisella. On šäilyn kertomuš magisien taitojen šiirtämiseštä: ennein kuolomuaPapilkin-noita anto piruja naisellah, a meijän kyläššä eli Papilkinin veikko Pavel. Kun Papilkinin akka alko kuolla, niin hiän anto niitä Pavelilla, vašta šen jälkeh kuoli.”
Tihvinän vanhauškoset karjalaiset tietäjät koroššettih, jotta heijän työ on Jumalalla otollini eikä heilä ollun ennein kuolomua taitojen šiirtämisen perinnehtä.
Ihmiset, kumpaset tiijettih loiččuja, huolellisešti šäilytettih taitojah eikä kerrottu niistä vierahilla. Kertomini tarkotti loičun šiirtämistä ta še kavotti magisen voiman. Šentäh tutkijilla oli vaikieta iänittyä loiččuja, harva ken niitä kerto, a ne, ket kuitenki kerrottih niitä, moitittih iččieh šiitä.

Pat’vaškahäijen taikašuojelija
Karjalaisien tietäjien luvettelošša pat’vaškalla oli merkitykšellini rooli.
Pat’vaška oli Karjalašša hiämänöjen tärkeimpie hahmoja. Karjalaiset šanottih: ”Miehellä männä ta naija, kuin toisičči šyntyö”. Še tarkotti, jotta konša mieš ta naini männäh yhteh, hyö niin kuin šynnytäh uuvveštah. Vaštanainut pari lopetti olla entisinä ihmisinä ta muuttu uušiksi ihmisiksi. Moršien jätti oman kojin ta mäni uuteh pereheh.
Taikauškollisien karjalaisien mieleštä, moršiemen ta šulhasen henkilökohtani šuojelu oli aika heikko. Ta još voimakaš tietäjä ili pat’vaška ei auta nuorta parie, niin heitä varmašti kačotah pahalla šilmällä. Pat’vaškalla oli taikavoimua häijen ta yhtehmänön onnistumisekši.
Kos’s’onnašta alkuan pat’vaška oli mukana kaikissa hiämänöissä. Hiäjuhlašša pat’vaška esitti taikavoiman moršiemella. Pat’vaška šuatto kaiken, mitä koški hiämänöjä. Hiämänöt keššettih toičči kolme netälie ta niih liityttih perintehelliset taikatoimet, toisien luvušša tietošanat ta loičut.
Pat’vaškalla oli erilaisie taikaesinehie. Šauva oli hänen välttämätöin atribuutti. Še oli lepäštä luajittu keppi, kumpasešša oli pakuloja. Šauvua korissettih šuojeluesinehetrenkahat. Pat’vaškan šauvua nimitettih kos’s’ontašauva-nimellä. Ušottih, jotta šauvašša šäilyy pat’vaškan taikavoima. Tietäjä konšana ei piäštän šauvua pois käsistäh. Još pat’vaška kavotti šauvan, niin hiän mänetti oman maagisen voimanki. Šauvalla tahi kirvehellä tietäjä piirti šuojelupyörie vaštanaijottujen ympäri.
Äšen Venäjän vuuvven 1917 vallankumoukšen jälkeh pat’vaška kučuttih välttämättömäšti häihi. Nuoret ei kovin ušottu taikuoh, ka perintehie piteliyvyttih. 1920-luvulla Pyhäjärven kunnan eryähäššä kyläššä entini komissari akottu ilman venččäytymistä ta häitä. Nuapurikyläštäkomissarin punaseh juhlahtuli tunnettu tietäjä. Šulhani kielti heimolaisie antamašta ruokua noijalla. Tietäjä läksi pois. Huomenekšella ilmeni, jotta ei tarviče lämmittyä kylyö vašta akotuilla nuorilla. Šamoin toisena ta kolmantena huomenekšenaki ei tarvinnun. Komissari lauhtu ta läksi noijan luo šuamah hoituo miehen voimattomuošta. Tietäjä kylvetti miehen kylyššä, juotti taikavejellä ta komissari myöšty kotih tervehenä. Tapauš kuvattih vuotena 1994 julkaissetušša karjalaisešta kanšanliäkinnäštä kertojašša artikkelissa.
Nyt ei enämpyä kenkänä kuču häijen maagista šuojelijuapat’vaškua häihi. Ta onko vielä šemmosie olomaššaki?

Haltiemaagini auttaja
Karjalaiset ušottih, jotta iče ihmiseššä ta hänen ympärillä on äijän halteita.
Haltie on yleisnimityš mečän-, pellon-, muan- ta vejenilmoilla. Haltiet elettih ni ihmisen viereššä aitašša, riiheššä, kylyššä tai melličällä. Haltiet oltih kuin mieš-, niin ni naispuolisie. Muistakkua, esimerkiksi, kalevalaisie halteita: mečänisäntä Tapio ta vejenemäntä Vellamo.
Jokahisella ihmisellä oli oma haltiešuojelija ta apulaini. Omua haltieta vielä šanottih vartijakši ta šitä šai kuččuo apuh. Haltiet toimitettih aseita isännän tahi emännän puolešta ta autettih heitä eri elämäntilantehissa. Esimerkiksi, haltie taisteli tautie vaštah tahi työnti šen šairaukšen jälelläh šillä ihmisellä, kumpaselta še tuli.
Oli olomašša šyntymäh, häih tahi kuolomah liittyjie tilantehie, konša haltie oli voinun hylätä ihmisen. Šilloin ihmisen varjelutehtävä šiirty tietäjäh, konštuiččijah tahi pat’vaškah. Tietäjillä oli voimakkahampie halteita, mitä tavallisilla ihmisillä.
Taikamänöissä tietäjät aina käytettih omie halteita. Transsissa haltiet vallattih isäntyähtietäjä halteutu ta hänen taikavoima tuntuvašti lisäyty. Tietäjän toiminnašša haltien läššäolo oli välttämätöin, šentäh kun ilman haltieta tietohuiččija oli voimatoin. Tihvinän karjalaiset ušottih, jotta tietäjät otetah voimuah mečän-, järven- tahi jovenhalteilta vaihtamalla oman šielun taikataitoh ta maagisih auttajih.
Haltie oli ihmisen ulkopuolisena olentona, kumpasen ihmini šai kuččuo tahi mänettyä. Još ihmini, esimerkiksi, pöläšty tahi šäikähti, niin täššäki tapahukšešša hiän voit mänettyä oman haltien. Šanakši, varaččuja, šairahie ta noloja ihmisie šanottih haltiettomiksi.
Karjalaiset liitettih oman haltien läššäolon ihmisen hampahih. Eräš karjalaini konštuiččija-naini Kiestinkistä kerto, jotta hänen haltie ei voi enämpi häntä auttua, šentäh kun häneltä kaikki hampahat lähettih. Loiččuja laušuttih aina kovalla iänellä ta toičči ni hampahie purren. Konša luvettih taikašanoja, jotta lopettua verenvuoto, niin hampahilla purtih rautaesineh, kumpasešta tuli huava. A mitä ruatua loihuojalla, još hänellä ei ole hampahie? Karjalaini konštuiččija muhien vaštasi: ”Ei kannata lainata nuapuriloilta”. Onnakko, ihmiset ušottih, jotta još kaikki hampahat lähettih tietäjältä, niin hänellä ei ole enyä taikavoimua ta haltie jätti hänet.
Šen tapasie kertomukšie halteista löytyy ei ainuoštah karjalaisien ta šuomelaisien uškonnoista, ka vielä i saamelaisilta, skandinavilaisilta ta itämeren kanšoilta.
Kalevala-eepossašša haltie-termi harvoin tulou vaštah, ka konša kerrotah kuolluošta Vipuni-tietäjäštä, niin käytetäh juuri tätä šanua, jotta haltiet še jätettih.