ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Tatjana Tupina. Myöštymini Kiimasjärven kotirannoilla

Tatjana Tupina

Myöštymini Kiimasjärven kotirannoilla

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Viime vuuvven talvikuun lopušša Oma Mua -leheššä oli julkaistu artikkeli Anastasija Ivanovna Bobotinašta. Materiali loppu šanoilla: “Kuitenki Kiimasjärvi aina tulou mieleh. Naini vuottau kešyä ta toivou, jotta enši vuotena piäšöy vielä käymäh armahilla kotirannoilla.” Anastasija Bobotinan huaveh toteuttuoraškuušša hiän tuli Kiimasjärveh! Hiän jo perehty kyläelämäh, paistau kalittoja ta kalakukkoja, tikuttau šukkie ta kintahie, iloil’l’ou joka päiväštä ta ihail’ou kotikylän kaunehutta. A mie kyšelen naista hänen elämäštä.

LAPŠUŠAIKA TA KAUHIE ŠOTA
Našto Minina läksi Kiimasjärven nellävuotiseh kouluh vuotena 1934.
Hiän muistau omua enšimmäistä Aino-opaštajua. Lapšie opaššettih šekasella karjalais-šuomelaisella kielellä, opaštuo oli mukava. Toisešta luokašta alkuan opettajakši tuli Kalle-nimini mieš ta opaššušprosessi jatku jo venäjäkši. Nellännen luokan lopetettuo vanhin Marija-čikko vei Našton Kontu-kyläh, šielä tyttö opaštu viijennen luokan, a kuuvvennella luokalla opaštu jo Tunkuon koulušša, kunne Marija šiirrettih ruatamah. Kešälomalla Našto tuli kotih, Kiimasjärven kyläh. Še oli vuuvven 1941 kešä.
Šovan alun uattona Marija tuli kotih lomalla. Kyläläiset šuatih tietyä šovan alušta telefonista, heilä šoitettih Rukajärveštä. Kaikkie aševelvollisie miehie heti kerättih kyläneuvoštohheijän oli pakko lähtie šotah.
Šiviiliväještö jatko ruatua kolhosissa, vet kešäkuun lopušša jo alko heinänniitto. Šattu niin, jotta 1. heinäkuuta, konša alko kylän evakointa, melkein kaikki työkykyni väještö oltih loittosilla heinämailla. Kiimasjärveh työnnettih traktori kärryineh, kunne issutettih vanhukšet ta kaikista pienimmät lapšet, toiset aššuttih jaloin.
Anastasija Ivanovna muistelou, jotta kaikin oltih kešävuatteissa ta pal’l’ahin jaloin. Šiäkšet pureteltih kaikkie. Aštuo piti enšin Čolmah, šiitä Tiikšihnoin 70 kilometrie. Vašta Tiikšissä vanhukšet ta lapšukkaiset tavattih heimolaisien kera, kumpaset venehillä ta aštumalla piäšyšteliyvyttih Tiikših heinämailta.
Tiikšistä Kočkomah šuaten rahvaš vietih autoilla, šiitä höyrylaivalla Vienanmeren kanavua myöten N’uhčah. N’uhčašša šiirtolaiset Rukajärven piiristä oltih pimiekuuh šuaten, šiitä heijät vietih Arhankelin alovehen Ust’-Šonošah. Evakošša kuoli Našton muamo.
Vuuvven 1944 kešällä pereh myöšty Karjalah. Kemissä elämä oli vaikie, kaupunkie vielä pommitettih. Kemissä Mininit tavattih heimolaisie (miun muamon perehen jäšenie, kumpaset oltih evakošša Arhankelin alovehen toisešša piirissä). Našto läksi töih Iskra-tevollisušarttelih, missä luati puulusikkoja ta toisie esinehie. Šiitä neičyt ruato Kemin tukkiuittolaitokšella mečänkuatajana. Kuin muistelou Anastasija Ivanovna, ei ollun aikua muata.

RAUHALLINI ELÄMÄ
Šovan jälkeh Našto heimolaisien Anton-veikkoh, Marijačikkoh ta hänen pienen pojan kera tuli Sortavalah.
Neičyt maltto, jotta čikon on vaikie šyöttyä koko perehtä, ta läksi töih Valamon kalakombinatilla. Onnettomukšen takie Našton kuato auto, neičyt pitälti oli pol’ničašša, šiitä liikku kainalošauvoissa, ka kuiteski ruato šamalla kombinatilla verkkojen kutojana.
Vuuvvešta 1947 Našto ruato mööpelikombinatilla. Vähän ajan piäštä kombinatista nuori neičyt toimitettih opaštumah Petroskoin meččätevollisuštehnikumih. Šielä Naštolla makšettih stipendi 100 rupl’ua kuukauvešša. Šilloin še oli melko šuuri raha.
Opaššukšen jälkeh neičyt myöšty töih Sortavalan kombinatilla. Vuotena 1952 Anastasija mäni miehellä puudožilaisella Vitali Bobotinilla. Heilä šynty kakši lašta: Tan’a-tyttö ta Pavelpoika. A kolmen vuuvven piäštä pereh muutti elämäh Petroskoih. Anastasija piäsi töih Solomannin šahalaitokšella, ta šamašša laitokšešša oli ruatan koko ajan ihan pensijah šuaten. Bobotinit elettih ominkäsin noššetušša talošša Sotsialističeskaja-kavulla.
Vuuvvešta 1982 alkuan Anastasija Ivanovnan elämä oli tuaš lujašti šivottu Kiimasjärveh. Enšin pereh kävi kotirannoilla vain kešäsin, a miehen kuoloman jälkeh Anastasija Bobotina kokonah muutti elämäh Kiimasjärvellä.
Vuuvvešta 1993 alkuan noin kymmenen vuotta peräkkäh Kiimasjärvellä käytih šuomelaisetEnonpojatporukka. Anastasija otti vierahie vaštah, hoiti heitä ta oli kiäntäjänä. Vuosien mittah šuomelaiset, kumpasien juuret oltih Karjalan puolelta, remontittih entisen himleshosin ašuntolan rakennuš, rakennettih kyly ta kaivo. Tätä aikua paikalliset eläjät lämpimäšti muissellah. Suali, jotta nyt kylän johtokunta ei voi kannattua šemmosie alottehie.

KIIMASJÄRVEN JUHLATA
ARKIELÄMÄ
Tänä vuotena Anastasija Ivanovna piäsi kotirannoilla Stroičanpäivän uattona.
Hiän kerto miula kiriköllisistä pruasniekoista:
Meilä Kiimasjärveššä kalmismualla käytih Duuhunpäivänä eikä Stroiččana.
Šen uattona paissettih kalittua, kalakukkuo, kakkarua. Käytin muistelomah omahisie, a šiitä keräyvyttih kenennih luona, juotih čäijyö ta paistih omista aseista. Kylän joka ošašša oli oma pieni kalmismuaKarpanpuolella, Kurl’anlahešša, Niemeššä, Heppanpuolella, Ryyšäššä, Ontropanniemeššä, Elään šuarešša, Innisenlahešša...
Koijoven kalmismua oli avattu 1939–40 vuosina. Anastasija Ivanovnan tuatto oli yksi enšimmäisistä, ketä šielä hauvattih.
Naini muistelou, jotta konšamuššat kaivuajatruvettih avuamah Ontropanniemen kalmismuan hautoja, niin löyvettih šieltä hyvin šäilynyitä kuatanččoja, tikutettuja villašukkie karjalaisen ornamentin kera. Nämä pahanruatajat ajateltih, jotta kun kerran šillä kalmismualla hauvattih pohattoja ihmisie, niin hyö noššetah hauvoista kallehie esinehie. Ka eihän ihmisillä noina vaikeina aikoina ollun mimmosiekana rikkahukšie.
Stroičanpäivänä ihmiset pantih piällä kaunehet vuattiet, keräyvittih kenennih riiheššä, tanššittih ta laulettih. Anastasija Ivanovna nytki ihmettelöy, jotta mitä varoin piti šuoriutuo kaunehih vuatteih, vet riiheššä oli melkosen likua.
Ennein šotua Kiimasjärveššä eli haitarinšoittaja Prohor Melentjev. Hänellä oli monilapšini pereh. Prohorin naini toičči ei tahton laškie mieštä illaččuloih. Niin kyläläiset kerättih hänellä rahua palkakši, jotta mieš vain tulis šoittamah. Tanššittih vielä ni Papinniemen kiriköššä, kuni šitä ei poltettu, šiitä keräyvyttih papin taloššaše oli melko šuuri.

ENTISIE AIKOJA MUISSELLEN
Našto muistau, jotta hänen vanhemmat aina käytih tanššijaisissa.
Vanhempien ikäero oli 11 vuotta. Konša tuatto Ivan Vasiljevič Minin akottu, hänellä oli 32 vuotta. Iivana ruato Šuomešša, missä hänellä oli kakši kauppua. Muamo Aleksandra Aleksejevna F’odorova (hänellä oli 21 vuotta) eli Kiimasjärveššä.
Yhtehmänön jälkeh tuatto jäi Kiimasjärveh. Nuori pariskunta ruato kolhosissa. Našto oli šuuren perehen viijentenä lapšena. Hiän muistelou, jotta kyllä hänen piti äijän ašteita peššä, vet stolašša istu yhekšän henkie.
Mie panin aštiet šuureh vakkah ta veikot kannettih še järven rantah. Mie hinkkasin ašteita hiekalla. Vuatteita peštih tuhkalla, a muilua käytettih vain kylyššä, kertou Anastasija Ivanovna.
Joka pereheššä oli monta lammašta, tikutettih äijän. Naiset käveltih kuin kešällä, niin ni talvella koššot ta räččinät piällä, polvišukat jalašša.
Hyvie vuatteita ruvettih ompelomah vuotena 1940. Šilloin Niemeššä avattih kauppa, missä myötih kankašta. Šiinä kaupašša ruato ni Anastasija Ivanovnan tuatto.
Vanhempien kertomukšista Anastasija Ivanovnan mustih jäi še, jotta ennein kyläššä oli kylvettäjie, ket hyvin keššettih korkieta lämpötilua. Heitä šai kuččuo kylyh kylvettäjiksi.
Anastasija Bobotina tietäy monta šananlaškuo ta käyttäy niitä kotihommie šuorittuas’s’a: “Illanvirku, aamuntorkuše tapa talon hävittäy”, “Pitkä varvaš tapuau”.

P.S. Ei ammuin Anastasija Ivanovna šai poštipaketin Šuomešta. Šiinä oli kirjani, valokuvie ta Marija Mäenpään Välitilat-kirja. Kirjan luatijan juuret ollah Kiimasjärveštä. Kirjasešša naini kirjuttau: “…Sinä annoit minulle takaisin juuret, rauhan ja paljonpaljon ymmärrystä suvustani, sen menneisyydestä ja oikeasta karjalaisuudesta, silloin kun pääsin Kiimasjärvelle ja sain tavata sinut ensimmäistä kertaa…
Tämä poštipaketti oli lähetetty juuri šen jälkeh, kun Oma Mua -leheššä oli julkaistu artikkeli Anastasija Ivanovna Bobotinašta.