Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Poigad
Source:
Vepsäks kändi Maria Mironova, Kodima. № 11, 2014, p. 8
Poigad
Veps
New written Veps
Tuliba kaivannoks koume našt. Siriči mäni vanh ukoine, väzui, ištuihe kivele lebaidamhas.
Üks’ naine sanub:
– Minun poig om mugoine vägekaz da udatikaz. Niken ei voi märitas hänenke vägel.
– A minun poigal om lujas čoma än’. Nikel ei ole mugomad änt.
– Mikš sinä nimidä ed sanu ičeiž poigan polhe? – küzuba susedkad.
– Ka midä sanuda? – andab vastust naine. – Hänes ei ole nimidä erazvuittušt.
Otiba naižed täuded vädrad vet i läksiba kodihe. A ukoine läksi heiden taga. Astuba naižed, seižutasoiš. Käded oma kibedad, vädriš vezi läikab, sel’gän porotab.
Äkkid koume prihašt jokseba vastha. Üks’ kändab kukirikkuid, käzil astub – naižed ihastuba hänehe. Toine pajatab čomal änel – naižed kundleba händast. A koumanz’ joksi mamannoks, oti hänel jügedad vädrad i kandiši kodihe.
Naižed küzuba ukoižel:
– Nu kutak oma meiden poigad sinei?
– A kus-žo hö oma? – sanub uk vastha. – Minä vaiše ühten poigan nägen!