Texts

Return to review | Return to list

Itkuvirren merkitykšeštä paistih Šuomen seminarissa

history

October 17, 2021 in 00:12 Nataly Krizhanovsky

• changed the author of the source
  from Natto Varpuni
  to

August 20, 2019 in 16:57 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Helsinkissä oli järješšetty iänelläitkijien tapahtumapäivä. Šen aihiena oli ”Itkuvirret ennein ta nyt”. Päivän aikana itkuviršijä ta iänelläitkuo käsiteltih eri näkökulmašta. Seminarih oli kučuttu itkuviršilöistä kiinnoštunuita ihmisie Karjalan puoleltaki. Tapahtumah otettih ošua Karjalan tietokeškukšen Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin tutkija Marija Kundoz’orova, taiteilija Irina Porošina, Karjalan Rahvahan Liiton johtokunnan piälikkö Natalja Vorobei, Kalevalan Tarina-kollektiivin johtaja Arina Sem’onova, Karjalan Rahvahan Liiton Kajahuš-folklorijoukon ohjuajat Jana Lorvi ta Santra Solovjova. Seminarih ošallistu vieläi šuomelaisie ta kakši amerikkalaista, kumpasilla on šuomelaiset juuret. Porukašša oli kuin naisie, niin ni miehie. Seminarin vetäjät, Iänellä itkijät ry -järještön johtaja Pirkko Fihlman šekä šäveltäjä ta etnomusikologi Tuomas Rounakari, enšin kyšyttih meiltä, käytämmäkö myö itkuviršijä, mitä merkityštä niillä on meijän elämäššä ta mitä myö vuotamma seminarilta. Šiitä Pirkko Fihlman kerto Iänellä itkijät ry -yhissykšen tarkotukšista ta istorijašta šekä itkuvirren perintehistä ta esiintymisalovehista. – Iänellä itkijät ry -yhissyš järještäy šeiččemän–kahekšan itkukurššie vuuvvešša Šuomen eri puolilla šekä muan ulkopuolellaki – Norjašša, Ruočissa, Ranškašša, Amerikašša, Kanadašša, Ispanijašša, kerto Pirkko Fihlman. – Kurššijen läpi on käynyn yli 1700 ihmistä. Konša myö alottima tätä työtä vuotena 1997, niin tämä perinneh oli jo katken Šuomen puolella. Vanhat šiirtokarjalaiset oltih jo melkein kaikki šiirtyn tuonilmasih. Heijän lapšet mäntih miehellä l’uterilaisien kera eikä enyä esitetty itkuviršijä. 1990-luvulla oli šemmoni aika, konša oli äijän niitä, ken oli itkuviršijä vaštah. Hyö ajateltih, jotta iänelläitkömini on vanha, pakanallini, kielletty ta unohutettu tapa. Vaššuššuš oli monimuotoni ta ihmiset tultih meijän kurššiloilla peitočči. Monelta puolelta kuulu, jotta elkyä kaivelkua niitä tapoja, mitä myö olemma jo työntän Manalah. Tätä huolimatta oli tärkie männä etehpäin. Seminarin tärkeimpänä ošana oli pakina itkuvirren käytöštä ta merkitykšeštä meijän aikana. Oli mukava tiijuštua, kun tämä perinneh oli elvytetty ta mi vetäy ihmisie kiäntymäh itkuvirren puoleh. – Nykyni itku eruou perintehelliseštä itkuvirreštä. Še on tämänpäiväsen ihmisen itku, on varma iänelläitkija Tuomas Rounakari. – Još kulttuuri ei muutu, niin še ei palvele eikä elä. Miän yhissykšeššä on kakši joukkuo iänelläitkijie: perintehen šäilyttäjät ta perintehen uuvvistajat. Meijän työššä on šuora linja männeisyöh. Ka muuvvot on vaihtun. Perintehen šäilyttäjien pitäy hyväkšyö perintehen uuvvistajie. Mimmonikana perinneh ei elä, još vuorovaikutušta ei ole. Myö maltamma, jotta emmä ole niin taitajie, kuin ne vanhat karjalaiset ämmöt, kumpaset itettih vielä ennein šotua, šentäh kun perinneh oli katken. Ajan mittah tulou niitä, ket ollah taitajie. Viiješšätoista vuuvvešša koko kulttuuri on muuttun. On olomašša musiikkiterapija ta taitehterapija. Tuntehien käsittely on muuttun. Iänelläitku on liittyn tähä šuurempah ualtoh. Rahvaš ei enyä käy meijän kurššiloilla šalasešti. Viisi vuotta takaperin tuli enšimmäini tieto, jotta ken lienöy esitti itkuvirren missä lienöy Šuomešša ta myö emmä tietän ken še on. Myö Pirkon kera oikein ihaštuma, jotta nyt tämä perinneh on elpyn! Myö enyä emmä tunne kaikkie iänelläitkijie! Še työ, mitä myö olemma ruatan, oli niin kuin lumipallo, kumpani tuli šuurekši. Vaikka myö alottima tätä työtä ilman mitänä tietoja, enšimmäiset kurššit pitimä šillä tavalla, jotta kuččuma ketänih, ken tietäy hoti mitänih. Seminarin ošanottajat kačottih itkukieltä ta kuunneltih itkumelodijua šekä kirjutettih oma lyhykkäini itkuvirši ta esitettih še. Seminarin ošallistujien itut oli omissettu tuonilmasih šiirtynyillä heimolaisilla. Seminarin aikana oli äijän paistu tuntehista ta šiitä, mitein itut šynnytäh. – Joka ihmisen elämäššä on šuruo, epätoivuo, häpietä, pelkuo, šyyllisyttä, vihua, pettymyštä. Myö piemmä näitä tuntehie peitošša šielušša ta šyväimeššä, korošti Tuomas Rounakari. – Ihmini, kumpani rupieu esittämäh omua itkuvirttä, uškaltau tulla pal’l’ahakši, konša nämä tuntehet tullah esillä. Ihmini uškaltau iäneh šanuo omista kivuista ta tuntehista. Itkuvirren kautti ihmini tunnuštau ”šyväinhuavan” ta piäšöy šiitä irti. Itkuvirši on parentajamehanismi. Ennein Karjalašša itkuvirši oli jokahisen naisen taito. Erityini runokieli ta laulutapa omakšuttih kylän elämän kautti. Häissä ta hautajaisissa oli läheš šata eri itkuvirttä, kumpasie laulettih, jotta šiirtymäriitit olis tultu oikein šuoritetuiksi. – Hautajaisissa joka vaihe ruumehen kera oli ritualisoitu, jatko Pirkko Fihlman. – Pešömini, šuorittamini, talošta pois šiirtämini, kalmismualla mänömini. Tänäpiänä etenki kaupunkiloissa meilä ei ole enyä tätä kokemušta. Monissa hautajaisissa kuollut jiäy ilman näitä ritualija, šentäh kun kaikki nämä ruavot toimitetah pol’ničašša ta kiriköššä. L’uterilaisissa hautajaisissa voit olla, jotta ei ni tiijetä, onko še kuollut arkušša vain ei, šentäh kun arkku on kiini. Itkuvirši on yksi mahollisuš tänäpäivänä tuuvva tuntomah kaikki nämä hautajaisritualit. Itkuvirrešša voit kertuo hautajaisritualiloista ta käyvä niijen läpi. Karjalan puolen karjalaiset piätettih jatkua tämän teeman tutkimista Petroskoissa. Kajahuš-nuorisojoukko yrittäy opaštuo hiäitkuo, ottua še omah ohjelmistoh ta esittyä šitä vaikkapa näytöšluontosešti. Itkuviršiseminari anto meilä kaikilla uuvven näkökulman karjalaisien ikivanhan perintehen šäilyttämiseštä ta toivon šiihi, jotta iänelläitkömini elpyy Karjalan puolellaki.