Texts
Return to review
| Return to list
Kezäpäivät Marfa-buaban luo
history
October 17, 2021 in 02:34
Nataly Krizhanovsky
- changed the author of the source
from L’udmila Mehed
to
August 29, 2019 in 10:37
Нина Шибанова
- created the text
- created the text: Minun buabo Bogdanova Marfa Mihailovna rodivui 12. heinykuudu 1893, a kuoli 8. kezäkuudu 1985. Hänel oli silloi 92 vuottu. Buabo sai 12 lastu. Kogo ijän buabo eli Jessoilas da sinnegi händy pandih muah.
Tänäpäi minä havačuin aijoi. Näin unis omua lapsusaigua. Unis näin Marfa-buaban, kuduadu ei ole täl ilmal jo mondu vuottu. Kerras mustoh tuli lämmiä mustelmua lapsusaijas...
Buabo helläh silittäy minun piähytty.
– L’usen’ka, nouze! L’us’a, val’l’oit da čihoičuaju ollah jo stolal.
Minä vägehes avuan silmät. Magavosijan vieres seizou da muhizou pieni kazvol buabo. Hänel piäs ainos on valgei paikku, peredniekky, pitky mustu jupku da kirjavu bluzku. Nenäh tulou vaste zavaritul čuajul da val’l’oil. Minä nouzen, pezevyn da terväh istummos stolah. Buabo kovah silmäilöy minuu.
– Risti silmät enne syöndiä!
Midälienne šupettajen häi kiändyy. Hänel ei ole mieldy myö, ku nuoret unohtettih Jumalan, ei musteta panna malittuu da ristie silmät enne syöndiä da ruadoh ottavujes... Minä kerras nouzen, ristin silmät, šupettajen panen malittuu. Panna mustoh malitun “Tuatto meijän” buabo käski silloi, konzu minä odva vai maltoin paista.
Sit buabo valoi čuajuu tovellizes samvuaraspäi. Se on suurimaha da läpettäi. Höyry nouzou samvuaran pienes kannes. Letut ollah räkitynnyöt buite kruuživot, himoittau kerras syvvä net.
Stolal on zuaharipalazet da piihtet, ku vois sidä pilkuo, varen’n’u mal’l’as. Kannates on bankas, kunnivopaikal, se on susiedan lehmän maijos. Kyläläzien huondesvero on valmis. Myö suurel himol syömmö lettuu varen’n’anke, juommo hiilavua duuhukastu čuajuu. Lämmin leviey rungua myö. Hedi rodieu hyvä mieles. Tavan mugah, stolan tagan syömmö vaikkani. Minä kiitän buabua magies huondesveros da n’okkuan händy šokkah:
– Passibo, Marfa-buabo.
– Ei mil. Mene Jumalanke, vastuau häi.
Buabo pyhkäldäy leibymurut stolalpäi torielkah da panou sen pihale linduloile syödäväkse.
Sit myö šuorivummo: panemmo piäle suappuat da paikat, pindžakot, otammo poimičut da lähtemmö marjah da sieneh. Astummo kaidua troppastu myöte, meis ymbäri ollah igivahnat kuuzet da huavat, linduzet pajatetah omii pajoloi, mehiläzet böristäh sirieninkarvazen horman piäl. Troppazen reunoil kazvetah päivykukkazet da kellozet, net häilytetäh piälöi, kuivat oksat račkutah jalloin al. Tuuli humizou puuloin ladvois da pajattau omua pajuo. A huigietoi mödžöi n’okkailou kibieh käzii, rožua da niškua. Minä ajan sidä iäre koivuoksazel. Mečäs on oma muuzikku, oma muailmu.
Buabo kovah käsköy minule:
– Kačo jalloin al, L’us’ka. Sie maduo voibi olla.
Myö astummo mečän sydämeh. Ozutetahes buolumättähät. Marjat ollah muzavanruskiet, suuret, lehtet ollah mehevät, kirjavat, vihandat. Rubiemmo keriämäh marjua poimiččuloih. Sentämän čuasun mendyy buaban poimičču on jo täyzi marjua, a minun – puolekse vai.
– Vot lašku olet, L’us’ka! nagrau buabo, – Olgah, avvutan sinule!
A minä en nagra, huigei on. Minä en malta ravieh kerätä marjua. Ruadajen yhtes kerätes meil terväh rodieu täyzi poimičču buolua.
– Nygöi pidäy gribuagi eččie, sanou buabo.
– L’us’a, astu troppastu myö da älä mene nikunne loitokse, a minä lähten loitomba meččäh valgeigribua eččimäh, sanou buabo.
Minä suostun da hil’l’akkazin astun troppua myö. Kerras jalloin al näin keldusienien pereh, kui keldazet nybläzet net nävytäh muzavis hapannuzis lehtilöis. Terväh painuin niidy leikkuamah. Vähäzen aigua mendyy uvvessah minuu vedelöy: valgei čoma griba on huavan al. Minä leikkuan sen ihan juuren alle. Ihaillen minä unohtan oman poimičun da juoksen troppastu myö da kirrun:
– Buabo, minul on valgeigribaine! Buabo!
Marfa-buabo tuli minule vastah, kiitti hyväs ruavos.
– A kusbo sinun poimičču on?
Minä tostimmos:
– A-voi-voi! Jätin sen huavan alle, kus lövvin valgeigrivan.
Buabo istuttau minuu kandozele, a iče lähtöy eččimäh unohtettuu poimiččuu. Hänel poimičus ollah čomat da vägevät valgeigrivat. Buabo toi marjat, a sit myö joimmo čuajuu st’oklubankas (enne ei olluh termossua). Čuaju on ylen magei. Myö huogavummo, bolbetammo, pagizemmo griboih nähte, kus da mittuzet kazvetah da menemmö järilleh kodih. Mečäspäi mennes buabo azettuu, ristihes, kumardahes muassah da kiittäy Jumalua da mečänižändiä lahjois: marjois da grivois.
Illal myö yhtes sellitimmö sienii da buoloi, keitimmö gribarokkua. A enne muate menendiä, seizatuimmo polvilleh da panimmo malittuu vahnan obrazan al, kudai jo mondu vuottu ripui suuren pertin ezičupus. Sit menimmö muate magavosijah, kudual oli pansariverko da heinäs luajittu matrassu. Nenäh magieh tuli heinäl. Magaimmo hyvin da suremata. Mugai mendih kezäpäivät kyläs buaban luo...
Oma randaine
Syvät järvet, meččy da ahot
Pihl’uan kudrit kevätsavus.
Koiheinän da imičun duuhu ilmas
Čomembua kohtua en lövvä nikus.
Kunnegi ajanen, kunne mennen,
Sinun jovet minun silmis ollah –
hillaine huondes Čalna-joven piäl
dai ruskei päivänlasku illal taivasrannal.
Armas randaine, sinuu ihailen,
Nengomua čomuttu ei lövvy nikus.
Armas randaine, sinus en eruo –
ijäkse miellytti sinun čomevus.