Texts

Return to review | Return to list

Bul’uu borkananke

history

October 12, 2021 in 14:42 Nataly Krizhanovsky

• changed the author of the source
  from Irina Kudel’nikova
  to

September 02, 2019 in 14:36 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Aijoi huondeksel Miikul nouzi dai sanoi Annimučoile: – Kuules, mučoi, tänäpäi minul pidäy linnah. – Midäbo linnah unohtit? – Oi, armas, etgo näi, jo egläzes päiväs en tabakkua polta. – Mibo sinul rodih? – Ka kalastajes trubkan kaimain. – Aiga olet houri, vie rahvas sinuu viizahannu pietäh. – Rahvas viizahannu pietäh, vai sinä, kuldaine, tiijät, olen houri. – Ka niittiä pidäs, heinargihäi on! – Engo voi niittiä, eigo ni syömine ni joumine mene ilmai trubkua. Pidäy lähtie ostamah. Mučoi dengat andoi, Miikul raviezeh net kukkaroh, kaššalin selgäh i jallai linnah. Tuli linnah, kai laukat käveli, trubkua nikus ei olluh. Vie tahtoi muudugi ostua, ga kai unohti, ku ei trubkua löydänyh. Astuu Miikul pahas mieles kodih, vastah susiedu Liiza: – Nägyy, linnaspäi, Miikul, tulet? Midäbo hos ostit? – Ostin bul’uu borkananke. – Ga mibo se on? – Se on moine syömine toizis mualois tuodu. Ku syöt – tabakan poltamizen heität. – Ozuta minule! – En voi ozuttua, sidä vai pimies syvväh, vai valgiel ozutannen dai häviey. – Vot ollah kummat. A parandaugo toizis voimattomuksis? – Kaikis, kaikis piästäy. – Oi ku hyvä, oi ku hyvä! Minun Paušši ku viinua suvaiččou. Heitänöygo Paušši viinan juondan täl syömizel? – Mene vai raviembah linnan laukkah, eiga kaikin muga bul’uu ostetah, ka varuan sinul ei tävvy. Liiza higipiäs kiirehti linnahpäi. Laukas rahvastu äijy. Kaikin ostetah zuaharii, suurimua, ken midä, a bul’uu borkananke niken ei kyzy. Rahvas laukas vähettih, Liiza i kyzyy myöjil: – Ongo teile myödävänny bul’uu borkananke? – Mibo se on tavaroi? – Se olis moine toizis mualois tuodu syömine, kaikis voimattomuksis piästäy. – Emmo ole kuulluh mostu syömisty, a hyvä olis meilegi ostua. Voi olla toizis laukois on? Lähti Liiza laukaspäi. Vačan tuskah pani. Astuu toizeh laukkah. Hänel vastah tulou Duarju. – Kunnebo, Liiza, menet? – Älä ni pagize, on myödävänny moine hyvä syömine, kaikis taudilois parandau. – Piästäygo piän kivistykses? – Kaikis piästäy, vai sidä syvvä pidäy pimies, valgien aigua syömine kaduou nägemättömäkse. Tuldih akat jo kahtei laukkah, kačellah, midä rahvas ostetah. Kai ollah tuttavat syömizet, ei ni myöjät tietä bul’uu borkananke, mi se on. Pahas mieles tuldih akat kodih. Keskenäh sovittih huondeksel mennä Miikulalluo kyzymäh, eigo myös vähästy bul’uu borkananke. Huondeksel aijoi Liiza da Duarju Miikulalluo kapsahtettihes. – Midäbo, akat? – Tulimmo sinulluo bul’uu borkananke ostamah, voizitgo vähäzen myvvä? – Teile, akat, sidä ilmai annan, vai tiedäkkiä: kaššalin lukkuine pidäy pimies avata, eiga syömine muuttuu nägemättömäkse. Tuldih akat Liizalluo, juvvah čuajuu, paistah keskenäh: – Kačo vai, kačo vai mi on Miikul hyvä mužikku, ilmai kallistu syömisty andoi. Heittäy Paušši viinan juondan, a sinä, Duarju, piäzet piän kivistykses. Juodih akat čuajun, a ičel muga himoittas hos yhtel silmäl kačahtua! Akat polvilleh lattiele heityttih, kaššalin keskele pandih. Duarju lukkustu vähäzel avuau, a Liiza ragozeh kaččou. Nimidä ei näi. Duarju lukkuzen agjassah i vieldäy. Kaššali tyhjy! Akat pačkamah: – Emmo kuunnelluh Miikulua, hävii valgies syömine. Tuldih Miikulalluo, piät alah painetunnu, kyynälet silmis. – Prosti meidy, Miikul, kallehen syömizen kaimaimmo. – Iče viärät oletto. Vie pidäs teis dengat ottua, ka olgah, prostin. Äijän rahvastu olluzin parandannuh, a työ kallehen syömizen kaimaitto!