Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Ole luja, ristikanzu

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Literary texts

Source: Ivan Kudel’nikov, Oma mua. № 8, (2018), p. 11

Ole luja, ristikanzu
(Livvi)

Kui suarnois sanotah: ylen ammui, enne muinai, konzu oli jo mua azuttu i tuli aigu ristikanzua luadie, Jumal oli äijäl väzynyh, ei olluh vägie duumaija, otti dai vualii hänen kaikeči iččeh pohodijakse i lähti korgiele, kaikis korgevimale Gimalaji-mäile huogavumah muailman ruadolois.
Meni vuozi, meni toine, meni kymmene vuottu. Jumalal oli himo heittyö muale kaččomah, kui ristikanzu eläy, midä ruadau, jättäygo midägi lapsile da bunukoile, da mieli tuli piäh: ei vie häi yksinäh ehtinyh nimidä mostu azuo, pidäy vuottua vie kodvaine, anna lapset kazvetah da abuniekat suuretah, anna vägevyy rahvahan rodu, da opastuu mies suurii kodiloi salvamah, lageiloi peldoloi kyndämäh, pitkii juamoi luadimah.
Moizii duumii duumaijes äijy rahvahan igiä kului muailmal.
Kerävyi taki Jumal muale heittymäh. Oli kevät. Päiväine čirittäy taivahas, lehtet puulois lepetetäh, linduzet pajatetah. Nägöy Jumal levien juaman:
Eläy ristikanzu!

Terväh tuli vastah ruispeldo. Pellon peräl vahnu mies aidua pystyttäy, da žirdit sidou rugehel. Hänen hengi hykähtih: miksebo mies moizen hudrun aijan pystäy pellos ymbäri?
Meni miehen rinnale, kyzyy:
Hudrakse häi sinä aijan azuit.
Hätkengo se kestäy? Hevot ved’ terväh vičat syvväh?
Vastuau mies:
Minä huomei kuolen.
Roih minun ijäkse.
Menöy Jumal ielleh. Tulou vastah suuri järvi. Järven rannal kahtei nuottua vietäh. Kaččou. Viettih nuottu randah: suuret kalat otetah, pienet nurmele lykitäh. Suutui Jumal: – Miksebo, miehet, pienet kalat lykkiättö kuivale muale kuolemah? Ei teile nenga hätkekse kalua järves tävvy.
Vastatah hänele kalastajat:
Myö kuolemmo vuvven peräs, meijän ijäkse täydyy.

Odva lekkuu ielleh Jumal, onhäi gu jallat katkai. Kodvazen peräs hieru tuli vastah. Nägöy: nuori mies kodii zavodiu salvua. Äijän lujua partu varusti. Panou pohjuparziloi da heittäy niidy muan piäle. Myös Jumalan syväin säbjähtih: ved’ puu pehmies muas da vie märräs kohtas terväh happanou. Kyzyy Jumal miehel:
Miksebo, ristikanzu, et pane alusparzien alle lujenduksekse hos kivie?
Onhäi pellol niidy nenga äijy, adran vedäjes ved’ tiel ollah. Kivettäh sinun uuzi kodi rubieu muah heittymäh.
Vastuau mies:
Minä kymmenen vuvven mendyy kuolen, minun ijän kestäy.

Pahelzui Jumal: annoin ristikanzale pitkän ijän: ičelleh opastuo, nerot lapsile nevvuo da vie lapsienlapsii äbäzöijä. Häi vai omii igii lugou da varuau liijan askelen astuo.
Taba nosti hänen myös Gimalaji-mäile: silmät ei enämbiä nähtäs nengostu ristikanzan elaigua. Ristikanzu ei jätä nimidä ičen jälles muale, eigo lapsile, eigo bunukoile.
Meni vuozi, meni toine, meni kymmene vuottu. Tuli Jumalale piäh mieli: ristikanzal ei nimikse pie tiediä sidä aigua, konzu häi kuolou!
Muga i azui da i vieri ielleh huogavumah.
Meni vuozi, meni toine, meni kymmeniine vuottu. Lähti Jumal muadu myö kävelemäh rahvahan elaigua kaččomah. Astuu leviedy juamua myöte, nägöy vahnu mies aidua pystäy, žirdit sidou pihl’aivičal, aidua pystäy pitkäkse aigua. Jumal tiedäy hänen kuolendan huomei i hyväs mieles kirgai:
Juamal abuh!
dai astuu ielleh.
Vagavazesti vastai mies:
Pidäy abuo!
Ei ole aigua äijiä paista, kevät on kuivu, terväh mua kuivau, en ehti loppie.
Kebjiesti jallat viettih Jumalua juamua myöte.
Tulou vastah suuri järvi. Nägöy Jumal kahtei nuottua vietäh. Suuret kalat komšah pannah, pienet järveh työtäh. Azui Jumal tervehyön heile, pehmeni hänen syväin, segu häi tiezi mužikoin kuolendan vuvven peräs.
Astuu ielleh hyväs mieles.
Ei ni huoles olluh, kui mečän tagan avavui suuri hieru. Čomat koit seizotah kohti, rahvas päčit lämmitetäh, ku savuu nouzou levoloin piäle.
Ole luja, ristikanzu!
Ellendi Jumal, mis on viga, i ei enämbiä ristikanzu tiijä, konzu elos hänen loppuu. Iče vie nygöigi huogavuu Gimalaji-mäil, vai liennöy iäres mennyh Kalevalan kangahile kävelemäh.