Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Miitrii da Ogoi

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Literary texts

Source: L’udmila Mehed, Oma mua. № 13, (2018), p. 11

Miitrii da Ogoi
(Livvi)

Miitrii-died’oi da Ogoi istutah mielužas keitändypertis da juvvah čuajuu. Vahnu samvuaru öhkäy-höyryy. Stolal on kyläs syödäviä: kannatestu, leibiä, maiduo, varen’n’ua, pilkottuu zuaharipalastu. Died’oi mielihyväl ryyppiäy hiilavua čuajuu bl’uudečkas. Käis on palaine mustua leibiä, piälpäi kannatestuse on moine sagei, kui voipala pyzyy leiväl.
Oh, Ogoi, hyvä on kannates A čuaju on mittuine magei! Moločču, emändäine!
Juo jo, vahnu! Čuajuu vaste zavarin, vagoinlehtenke.
Ogoi muheloittau. Iče juou čuajuu zuaharinke. Enzimäi pilkou sidä piihtil, sit ottau palazen suuh šokan tuakse da syöynäčyttäy čuajunke.
Miitrii, mustatgo, äijängo vuottu elämmö yhtes?
Akku sulavasti kačahtihes ukkoh.
Heh, hengähtihes starikku. Babka, jo viijeskymmenes kahtes menöy, mustan.
Kačo, kui terväh aigu huškahtihes Lapset kazvettih, linduzinnu lennettih koispäi, a myö kahtei jäimmö.
Starikku hengähtihes igävytty.
Ogoi, sinä olet minun rakas ilmazekse igiä! Ga kuule minuu, ku roinnou minunke midätahto, aja vai tyttärellyö linnah elämäh
Ogoi kipsahtihes da tarkah kačahtihes ukkoh:
Midäbo rodih?
Toinah kivistäy midä? Vaikkani olet. Sano, vahnu, midä kivistäy!
Ogoi, minä muite nevvon tuliekse aigua... Nuorembi tytär meil on pehmeisydämelline, paha hänenke ei rodei. Vahnembalhäi on rutto taba, hänenke on jygei. Poijalluo älä ni mene. Sie nevesky emändöiččöy, abeimah rubieu. Ukko silitti omii harmualoi ussii.
Ehma, skočahtih akku. Sinä midäbo sanot? Kai lapset meil ollah hyvät!
Olgah, kuundele vai, midä minä sanon, varmah nevvoi ukko.
Häi nouzi da lähti stolaspäi. Ogoi jäi istumah.
Ukonke hyö elettih pitkän eloksen taibalehen, kazvatettih da opastettih kolme lastu. Aiven ruattih, kodii piettih por’adnas, piettih žiivattua. Ei rikkahuos eletty, ga kois oli kaikkie, midä pidi eläjes. Elettih sobuh, ellendettih toine tostu, toiči maltettihgi regehgi istuttua. Toiči riijeltihgi, ga hyväh tabah.
Ogoi terväh kabrasti stolan, pani piäle takin da lähti krinčoile. Yhtes hänenke pihale lähti armas Barsik-kaži. Kovas istui Polkan. Emändän da kažin nähtyy Polkan tuli kovaspäi da rubei tervehtimäh heidyhaukkumah. Miitrii azui por’adnua liäväs. Ogoi meni saruah, otti vähäzen halguo da kandoi net kodih. Akku pani päčin lämmäh da rubei varustamah murginua. Emändy nerokkahasti pilkoi kapustua da morkouhkua, kuoritti kartohkua. Rokku kiehui kost’urkas, kanzi hyppäili.
Pordahil rubei kuulumah hälinehse Miitrii toi suuren yskän halguo päččih niškoi.
Pihal on pakkaine Vie pitkäkse vikse. Keviässäh vie kodvan vuottua, sanoi pertih tulduu ukko.
Kai tulou aijoilleh. Tulou taki kevät. Terväh päiväine rubieu kirkahasti pastamah, lumi terväh sulau. Rubiemmo omas ogrodas ruadamah, vesselembi rodieu.
Oi, Ogoi, emmogo vie ruadanuh kylläl? Selgiä, kačo, kivistäy
Eh voidelen minä sinun selgiä. Nuorembi tytär toi uvven voidien linnaspäi. Nygöi stolah, murgin on valmis!
Ogoi, vala hos čarkaine murginakse.
Ukko meni Ogoilluo da rubei silittämäh hänen šokkua. Ogoi rubei huijustelemahes kui nuori. Harvah ukko ozutti omua luaskua. Suvaičči händy, žiälöičči, kaikes meni myödäh, ga luaskua ei ozutannuh. Eli hänenke akkugor’ua ei nähnyh. Ukko ruadoi, syötti perehen, oli vagavu lapsienke. Kyläläzet kunnivoittih händy.
Molodoit istuttihes murginoimah, Ogoi valoi ukole čarkazen.
Miitrii kiitti hänen kapusturokkua: “Ogoi, maltat sinä ugodie, maltat keittiä magiedu rokkua!”
Ogoi rubei miettimäh: mi ukonke rodih, kiittäy da vai kiittäy händy.
Murginan jälles Miitrii vieri divanale, pani televiizoran ruadamah da uinoi.
Nostattua händy ehtäl Ogoi ei voinnuh. Ukko kuoli hil’l’ah, rauhas. Ogoi ylen äijäl itki da ellendi, mindäh ukko moizii paginoi pidi. Hänen ennustukset mendih todeh. Ogoi lauhtui da rubei soittamah lapsile. Hänel oli jygei da atkal yksinäh. Kodi Miitriettah rodih vieras.