Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Kevätit Ili “Elä utele”

Corpus: New-writing language

New written karelian, Literary texts

Source: Huoti Kuikin, Oma mua. № 19, (2018), p. 11

Kevätit Ili “Elä utele”
(Karelian Proper)

Moni ikäihmini taitanou mielelläh muissella lapšušvuosijah, šitä huoletointa ta hyvin mukavua aikua. Niinpä miulaki muistu mieleh yksi mukava tapahuš lapšušajoilta. Panen šen nyt paperilla pienenä huumoripalasena ta arvelen, jotta še kelpuau luvettavakši kuin lapšilla, niin ni aikuhisilla.
…Kaunehina kevätpäivinä myö, viisi-kuušivuotiset pojanviikarit, juokšentelima villinä pihalla, kun pitän talven jälkeh kevätilma toi hyvyä mieltä. Emmähän myö voinun juokšennella näin täštäh, piti meijän toičči pahuaki ruatua ta još ei pahua, niin vaikkapa mukavie kepposie. No, eryähän kerran meilä tuli “tauviksiruveta kurkistelomah ikkunoih, tietenki vierahien talojen ikkunoih. No ta noissa touhuissa miät šaiki kiini Anni-täti. Šai ta i šano:
A voi-voi!
Miksi työ, huppanat, kačotta lasista läpi pirttih. Ettäkö työ tiijä šitä, jotta teijän nuamoih tulou kevättie kuin tähtijä taivahalla. Šiitä teistä kaikista tulou yhtä kirjavie, kuin Mikko.
Näin Anni-täti šano. Myö kaččoma Mikkoh, a Mikko-paran nuama vet oli yhtä täplikäš kuin kärpäisšieni, ta myö pöläštymä ihan tosissah.
Mikko oli vanhin miän porukašta ta kaikista rohkein, šentäh hiän kurkistiki enšimmäisenä ikkunoih ta kuihutteli meitä pienimpie. Vain šen päivän jälkeh meijän tiihut puolettih, vierahat ikkunat jiätih rauhah. Meilä kun tuli tosi hätä, jottako myö tovellaki tulemma yhtä punakirjaviksi kuin Mikko. Kun šiih aikah peilijä ei ollun moneššakana talošša, niin myö pitimä tarkkah šilmällä toini toisen nuamoja, ei kačo yksikänä kevätti jiänyn huomuamatta. Ta joka kevätti oli koko joukon tiijošša, tieto kerkisi ruttoseh toisien korvih.
Nyt aikuhisena noita muissellešša šuun vetäy hymyh ta mieli virkistyy Anni-täjin šanoista, jotta “elä utele, tulet kevättinuamasekši”.