VepKar :: Texts

Texts

Return to review | Return to list

Kandai takan tundou

history

October 16, 2021 in 16:44 Nataly Krizhanovsky

  • changed the author of the source
    from Ol’ga Smotrova
    to

September 23, 2019 in 12:33 Нина Шибанова

  • created the text
  • created the text: Keviän nimipäivyniekkoi on kuulužu karjalaine raadivomies Nikolai Filatov. Kevätkuun 28. päivänny mies täyttäy 80 vuottu. Merkipäiviä vaste “Oma Mua” käi pagizuttamas raadivomiesty hänen omah kodih, kudai on Petroskoin Nevskoin pihas. Pertih tulduu kerras tunduu lettuloin magei duuhu. Suurembas pertis on levitetty kalaverko. Joga kevätty Nikolai Petrovič lähtöy omal mašinal Kolatsellän kyläh, lähes kahtukymmendy vuottu tagaperin häi nosti sinne koin. Karjalaine kalattah vaiku pattii – Kuibo elät, Nikolai Petrovič? – Elän päivän kerdah nygöi. – Letut ičego pastoit? – Ga kenbo... – Kačon, verko täs. Jogo kyläh olet šuorivumas? – Verko, kačo, kevät on tulemas, haugi hännäl rubeiu terväh jiädy murendamah, pidäy varustuo karjalazien eloitabah. Meidy järvi da meččy ijän kaiken syötti, voinanjälgähizil vuozil kala meidy i pystys pidi, enzimäine syömine oli kala. Mustan, vuvvennu 1947 kaheksavuodizennu brihačunnu polvissah vies, pidi nuotas vediä. Mama kudoi piikoikangahan, tata sit luadi piikoinuottazen. I sidä vedelimmö jo vaiku rannat sulettih. Sanotahhäi: “Ahvenen kuduh da tedrin kiimah vaiku pattii ei kergie, karjalaine kalattah vaiku pattii”. Joga kohtah vuotettih Nikolai Filatov ruadoi Karjalan raadivos 27 vuottu. Sildy, ku Karjalan TV:s ei olluh omua karjalankielisty toimittajua, eläkkehele lähtendässäh häi oli ainavonnu karjalankielizenny TV:n toimittajannugi. Nikolai Petrovičua hyväl mielel vuotettih joga kohtah. – Äijy puutui ajella, sai mennä poujezdal, avtoubusal, samol’otat lenneltih, Kalevalah viizi rubl’ua maksoi lippu, Puadeneh sežo viizi rubl’ua. Čuasun matku da olet Puadenes libo Kalevalas. Oli ylen helpo. Rahvas hyväl mielel vuotettih joga kohtah. Toiči hätken et kävy kuduahtahto kyläh, a tulet, jo soimatah: “Minbo myö olemmo nygöi sinul pahan luadinuh, ku et tule?” Silloi mikrofonua vuotettih. Kedä pagizutit, jongoi kaikil rodnil sanou, tänäpäi vot kuunnelkua... Se oli, tiettäväine, rahvahal, kui sanotah, stiimul. Ei pidänyh nikedä kuhkuttua pagizemah. Mielihyväl paistih. Minuu miellytettih Anuksen rahvas, sie suuret da pienet herrat hyväkse nikonzu ei mendy, kieldävytty nikonzu ei paginois. Kuslienne vai olluh anukselaine suures virras, nikonzu ei huijusteltu omua kieldy... Kerran yhtel suurel kerähmöl sanottih: “Filatov, sinä hyvin tiijät suuret herrat rajonois...”, a kenlienne sie nagramah rubei, sanoi: “Nikolai Petrovič tiedäy joga pertis ken kenenke i kui maguau...” Rahvas rököttih nagroh. Kieldy emmo kehitä Mielihyväl Nikolai Petrovič mustelou endizii ruadoaigoi, rahvastu, mustoittaugi, kui pani rattahile vepsänkielizii ohjelmoi yhtes kielentutkijan Nina Zaitsevanke. Tänäpäigi Nikolai Petrovič on peril kaikis nämmis dielolois: kuundelou raadivuo, kaččou kanzalliskielizii ohjelmoi, joga nedälii kodih tulougi “Oma Mua”. Kyzyin radistal, mil erotah hänenaigaine raadivo da nygöine. – Raadivuo kuundelen, kačon huondeksel televiizorua. Vuottu kaksikymmen viizi luajin TV-ohjelmoi, ezmäi kerran kolmes kuus, sit jälgiaijal joga kuudu pidi luadie. Minul oli raadivoleiby, tiettäväine, oli jygiettävy vie TV:n ohjelmoi luadie. Minä naverno sen periä vie ruavos eroin, lykkäin lattiele kindahat 1999 sulakuul... televiidenii oli, a karjalankielisty toimittajua ei olluh. Ižändyvägi ei eččinyh vai ei tahtonuh eččie..., mustelou Nikolai Filatov. – Ylen hyvä olis kieli nygöi da rahvastu olis nuordu, ga vähä puuttuu ajella rahvahal, mieros olla. Kačo, nygöi kuundelet da kačot televiizorua, enimyölleh ollah paginat Anuksen kirjastos, Vieljärven Karjalan Kielen Koispäi, pläšindäs, pajatandas, a tavallistu elostu on ylen vähä. I semmite meidy pengotah, lykitäh, kui sanotah, bokas pietäh nygöigi. TV-ohjelmat nygöi siirrettih, uudizii ozutetah joga huondestu 9.00 aigua. Ken sen aigua kaččou? Lapset ollah školis da päivykodilois, aiguzet rahvas ollah ruadopaikoil. Vaiku myö, penzionerat. Lapsile da nuorižole olis toizel aigua, libo aijoimbi huondeksel libo jälles puoldu päiviä. Toizekse vie vaččua tuskuau, ku, tiettäväine, pidäy olla kieles uuttu sanua, ga ečimmö, kui helpombah piästä, puaksuh otammo suomenkielizen sanan, emmo kehtua kaččuo sanakniigoi, onhäi i karjalazet sanat. Daže “Omua Muadu” täs vähäzen moitin. Eräs lugii potakoiččou sanua ’sačok’ karjalakse omah tabah. Onhäi karjalaine sana – kyöly. Toine sana on sverlo – ora – karjalaine sana, häi sie sežo oman sanan potakoiččou. Nygöi on kaikenmostu sanakniigua. Emmo kehtua liigua iččie vaivata. Počka – sanotah ’počkat’, hos on karjalaine sana – hiiroine... Hyvät oldas ruadajat, hyvä olis kieli, no pidäs andua enämbi valdua kävellä mieros, pitkinpoikkizin Karjalua. A täl taval kehittiä kieldy, ga nimidä emmo kehitä. Nygöi moločat Vieljärves sie luajittih Karjalan Kielen Kodi. Se hyvä. No yheksä lastu kaikkiedah kielipezäs. Lähtietäh školah, sie yksi čuassu nedälis kaikkiedah. Vai iččie kielastelemmo. Suurii dokluadoi kuundelet, konzu herrat löyhketäh... mibo tolkuu, piätteniččän lapsi sanan kuuli, nedälin peräs sana unohtui. Sih tabah kieldy emmogo kehitä, emmogo jätä jälgipolvile… Täs minä sinul podarkan varustin... (Nikolai Petrovič oijendau käil kirjutetut tekstat “Omah Muah” niškoi, sie on nagrettavua pikkarastu kerdomustu). Kačo vai, herru tuli! – Oligo raadivol ruadajes nagrettavua šeikkua? – Oli. Toiči nareko en ozutannuh, ku olen karjalaine. Tulin Anukseh keviäl, sie oli briguadu kapustankazvattajua. Minul oldih mustat rizinkysuappuat, štanit niilöin piäle laskiettu, portfeli oli, ku magnitofon oli suuri, läs kuuttu kiluo, da šliäppy piäs. Nastu onnuako kymmene hengie oli, juodih čuajuu, moizet bojevoit. “Kačo vai, sanotah, herru tuli lakirovannois botinkois...” Minä tulin pertih: “Zdravstvuite! Hleb da sol’!” “Ven’alaine, anna sie čupus seizou töllöttäy”, paistah keskenäh. Minä vie kerdah: “Zdravstvuite! Hleb da sol’!” Vuotan, sit jatkan: “Terveh teile, leiby-suolu! Ettogo malta vastata kui pidäy? Konzu tulou kuččumatoi gošt’u, etto tahto kuččuo stolah, pidäy sanuo: “Istoi, ristikanzu, syömäh stolan kohtal kolpičan piäl, sellin stolah, ezin ikkunah”. Minule kerras annettih čuaškazen, bl’utsazen. Nikolai Filatovan palkindoloi, kiitändykirjazii da kunnivokirjoi, ruadotaibalehen korgieloi suavutuksii voibi pitkii listoi kirjuttua. Ga olgah niidy hos min verdu, ižändy ainos sanou: “Iččie kiittiä ei sua, miero hinnan panou”.