Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Elä kiänny šelin kontiešta

Corpus: New-writing language

New written karelian, Literary texts

Source: Katerina Kuranova, Oma mua. № 12, (2019), p. 11

Elä kiänny šelin kontiešta
(Karelian Proper)

Oli pyhäpäivä, 28. šajekuuta. Šilloin oli jo melko pakkani ta šemmoni šiä oli keštän noin kakši netälie. Tuntu, jotta nyt še oikie talvi on piäššyn valtah niin kuin še enneinki oli tapana. Jälešti še tuaš kaikki šulau ta harmua rospuuttašykyšy rupieu isännöimäh meiläki pohjosešša. Ka noina päivinä šeisottih pakkaset. Pienemmät lammit oli jo jiävytty, luja jiä pikkuhil’l’ua kiinitti šuurempien järvien rannikkoja.
Tätä iellä myö L’ona-miehen kera piättimä, jotta näin hyvällä šiällä kannattau lähtie meččäh. Lunta vielä ei ole kovuan äijän, joka niemen kautti piäšöy ajamah ta i meččyä myöten on helppo kulkie. Nettikarttojen mukah miettimä reittie. Reitistä še mieš aina vaštuau, mie tavallah šuoššun. Pitäy šanuo, jotta meččä on meijän molompien rakkahuš, harraššuš, šyöttäjä ta liäkiččijä. Ta loppujen lopukši myö molommat olemma meččäinšenerijä, šehän meijät yhistiki aikoinah. (Vaikka mie jo pitän aikua olen ruatan musiikki- ta lapšienkašvatušalalla).
Šajekuun lopušša tahi pimiekuun alušša toičči on šemmoni šiä: lunta vielä on vähän, a pakkani on jo kunnolla jiätän muapinnan ta niin on mukava aštuo vaikka minne. Myö aina yritämmä käyttyä šitä omakši hyväkši. Kävelemmä äijän ta konša missäki: konša vuaroja myöten, konša entisien kylien paikoilla, a konša muiteinki tuttuja ta tuntomattomie reittijä myöten. Tämäki päivä šattu olomah ylen kaunis. Ajoma noin 45 kilometrie Puanajärven puiston šuuntah, ielläh läksimä aštumah niemie myöten šovittuh paikkah. Matkua šinne šuaten on noin viisi kilometrie meččyä myöten.
Rupiemma lukomah meččäkirjua, šano L’ona ta nousi autošta. Tänäpiänä lumella kaikki jälet oikein hyvin nävytäh.
Ken še šilloin olis voinun tietyä, mimmosie värikkähie kuvie tuo meččäkirja meilä šillä kertua tarjuou!
Šinne päin myö piäsimä hyvin ruttoh. Emmä vain ottan huomijoh, jotta kun šykyšy oli pitkä ta lämmin, ta vaikka muašša oli jo ihan kunnon hanki, kuitenki šuot ei oltu vielä keritty jiätyö. Aštuos’s’a šoita myöten vielä hoikka hutra jiäkuori lohkieli ta rošasi jalkojen alla. Tuo meijän aškelien rošina kuulu hyvin loitoš. Mie rupesin jo ajattelomah, jotta tuškin myö niämmä ketä mečäššä. Kaikki hirvet ta porot keritäh lähtie pakoh, kun kuullah tuommoni rošina.
Matalla šattuma toko näkömäh lukusie poron, hirven, norkan šekä meččälintujen jälkijä. Emmä huomannun niijen kešen kontien käpälien merkkijä, tottaš niillä on jo talviunen aika alkan. Paikalla piäštyö keittimä čäijyt ropivolla, kaččelima ta valokuvasima ympäristöjä. Rohkie norkka oli meilä mallina. Višših ajatteli, jotta myö olemma kalaštajat ta vuotti eikö šiitä hänelläki mitä puuttuis. Puuttu priänikkyä ta rinkelie, ka ei ne šillä kelvattu.
Jälelläh läksimä kulkomah jo toista, šuorempua reittie. Matkuamma eryähän šuon poikki, šen kešellä on pienehkö kivikköšuari, kumpasella kašvau matala meččä. Puolakankaš on kattan umpeh šuuren vanhan muurahaiskevon. Šemmosie rikeneh šattuu näkömäh mečäššä. Kulemma juštih šen muurahaiskevon kyličči. Miula otva mieleššä vilahti, jotta voisko še olla vanha kontien pešä, kun šieltä päin yhtäkkie kuulu kova rönkähyš. Kontie! Mie ällistäyvyin, šiinä še on, pešäššä, ihan miun lähellä! L’ona aštu pikkuista etähämpänä, ka hiän niise tietenki kuuli mečänisännän iänen.
Mieleh tuli heti: “No, šiih še elämän loppu tuli.”
Kačahin, jotta meijän jälet lumella hyvin nävytäh, niin jotta miät hoti šiitä löyvetäh. Ta mi lienöy tušallisen epätoivon tunneh täytti koko šyväimen. Mie šeison liikahtamatta ta kačon niin kuin kinošša, kuin lumivalkien maiseman tauštalla pešäštä näyttäytyy alušta kontien piä, šiitä šen šäkä ta yhtäkkie noušou ylöš mahtava kontie. Ihan lähellä meitä. Mie še šitä šivulta päin šeuruan, a L’on’a šeisou ihan šen ieššä. Kontie nošti karvah pistyh ta alko noušša takakäpälillä.
L’ona karjeutu šen piällä. Vašta šiitä mieki iče havaččeuvuin ta niise rupesin kovašti karjumah: “Hei! Hei!”
Kontie šeisattu, šiitä mitein lienöy mukavašti hypähtän, kiänty ta läksi juokšomah meistä pakoh. Mie šeisoin valokuvakoneh kiäššä, ka oliko šillä välie! Vašta šiitä, jälešti myö ottima kuvah tuon pešän ta äšen kontienki, kumpani oli jo kerinnyn männä hyvin loitoš.
Šiitä myö ajoma autošša, meččä rauhotti ta parenti mieltä. Ajuas’s’a mie koko ajan lauloin venäläisie ta karjalaisie lauluja. Ruttoh laškeutu hämärä, vualienruškie päivänlašku lupasi huomisella hyvyä pakkaispäivyä. Ajattelin šitä, kun huomena mänen töih, missä milma vuotetah lapšet. Rupiemma heijän kera laulamah, tanššimah ta kisuamah. Mie vuotan tapuamista heijän kera. Vet kohta on Uuši vuosi ta pitäy valmistautuo.
V. V. Korol’ovin Kontien mečäššyš -kirja, kumpani šäily meijän kotikirjaštošša ta kumpasešta mie en välittän viime 25 vuuvven aikana, tuli miun stolakirjakši muutomakši netäliksi tuon tapahtuman jälkeh. Šiinä kirjašša on kirjutettu ei yksistäh mečäššykšeštä, ka vielä i tuon meččäpevon luonnošta ta käyttäytymiseštä. Ylen mukavua lukomista.
Još kontie on luatin pešäh kešellä šuota, še tarkottau, jotta ieššä on kylmä talvi: šuollahan on aina kahta-kolmie aštetta lämpimämpi šuokaašujen takie. Poispiäšy kontien pešäštä on aina šuven puolelta. No “meijänkontie višših ei ole tuota kirjua luken, šentäh kun nousi omašta pešäštäh luotehen puolelta. Äijän mukavua on šiinä kirjašša, kumpasen kirjuttajat elettih, mečäššettih ta tutkittih kontien elämyä vielä XIX vuosišuan lopušša.
Kontiet on meijän šeuvulla ihan tavallini juttu. Viime vuuvven oraškuušša myö näkimä mečäššä emäkontien nellän kontienpoikasen kera. Enšimmäistä kertua nävin, jotta kontie šais heti nellä poikaista. Kirjašša on kirjutettu, jotta vain nuorella enšimmäistä kertua poikasieh šuanuolla emäkontiella voit šyntyö niin monta poikaista. A kerran myö poimima hilluo šuolla yheššä kontien kera. Še šuon yheltä puolelta, a myö toiselta. Kontie ei heti huomannun miät, ka šiitä kun huomasi, niin pakoh läksi.
Kaikenmoista šitä šattuu mečäššä. Ka yksi šiäntö aina pitäy olla mieleššä: kontiešta ei pie juošša pakoh eikä kannata kiäntyö šiitä šelin. Pitäy kovah karjuo ta kolistua hoš millä melusalla. Ka tavallah kontiet rikeneh kuletah meijän lähellä, hyvin kuullah meitä ta iče lähetäh pois. Myö omie lapšieki opaštima, kuin pitäy käyttäytyö mečäššä. Vet on niitä muitaki varattavie meččäelukkoja, esimerkiksi, hirvi.
Pitäy olla tarkka ta tykätä meččyä. Meilä ei ole konšana ikävä mečäššä. En ole melkein nikellä kerton viime tapuamisešta kontien kera, no omah mielilehteh piätin kirjuttua. Toivottavašti, kontie šai rauhašša muata talviuneh mukavašša pešäššäh.