Texts

Return to review | Return to list

Meiden ezitatoiden kel’ om nügüd’ Vepsän kel’atlasas

history

October 16, 2021 in 16:12 Nataly Krizhanovsky

• changed the author of the source
  from Nina Zaiceva
  to

September 30, 2019 in 15:24 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Vepsän kel’atlas om jo paindud. Se om tehtud Piterin Nestor-Istorija-paindištos. Nece oli äjiden tedomehiden sur’ i pit’k rad. Radho ühtniba petroskolaižed tedomehed: necen starinan kirjutai Nina Zaiceva, Irma Mullonen da Ol’ga Žukova. Piterin polespäi oliba Sergei Mõznikov da Igor’ Brodski. Kaik kartad atlasan täht tegi surel mahtol Kelen, literaturan da istorijan radnik, tedomašinoiden tehnologijoiden tundii Nina Šibanova. Mi om lingvistine atlas? Se, kut i geografine atlas, om kartoiden kogomuz. Vaiše kartoile pandas kel’faktoid. Miše tehta mugoine atlas, pidab tartta kel’materialan keradamižehe. Sen täht tehtas mugoine küzundkogomuz. Sid’ tedomehile pidab jo el’geta, miččid küzundoid panda kogomusehe, miččed niišpäi toba erazvuiččid vastusid da ozutaba, kut i mil kelen paginad eroneba toine toižespäi. Mugoine küzundkogomuz oli tehtud völ 60 vot tagaze. Sen ezmäižen variantan tegiba vepsän kelen tundijad da tedomehed Nikolai Bogdanov i Matti Hämäläinen. No siloi ei olend aigad da tedovägid kerata materialad, i nece küzundkogomuz jäi stolale, bumagoiden alle. 10 vot tagaze möst sündui idei tehta mugoine kel’atlas. Tozi sanuda, ka mugoine idei eli tedomehiden päiš kaiken aigan, vaiše telustiba jogapäiväižed azjad. No vodel 2012 necen starinan kirjutai sai grantan Venäman tedofondaspäi, oli tehtud tedomehiden sebr, mitte oli vaumiž ühtneda töhö, i rad sirdihe edehepäi. Se küzundkogomuz, mitte oli tehtud 60 vot tagaze, oli tarkišteldud, erasid küzundoid heittihe, erasid ližatihe, i kaiked küzundkogomusehe oli pandud 395 küzundad: fonetikaspäi, grammatikaspäi i leksikaspäi vai vaihištospäi. Kaks’ kezad vozil 2012-2013 tedomehed ajelihe kaikid külidme i keraziba kel’materialad kogomusen mödhe. Kaikutte mugoine küzund ozuti, kus i kut pagištas: kus sanutas jogi, kus – d’ogi, kus – g’ogi; kus sanutas: mina väzuin; kus sanutas – hii astuiba vai höt astuiba, a kus – hö asttihe; kus sanutas: pol’v, a kus – komb; kus – vajeh, a kus – sana; kus – kanz, a kus pereh; kus – meiden külän (vai posadan, vai er’uun’an) eläjad, a kus – eläjad meiden küläd (vai posadad, der’uun’ad. Jäl’gmäižiš sanoiš tundub venän kelen painand: žiteli našei derevni) i muga edemba. Tedomehile nene vastused oma ozutanuded, miččid eroid om paginoiden keskes, kus om miččense paginan kesk, a kus om röun, kus paginad kosketihe toine toiženke i enamban nahodiba vai koskuba toine toižehe. Konz oli keratud kaik nece kel’material 30-späi vepsläižes küläspäi vai posadaspäi, konz oli kactud kel’arhivoid, magnitofonkirjutusid da materialoid kirjoišpäi i internetaspäi, oli zavottud atlasan tegemižen rad. Erazvuiččil znamoil kartoil ozutadihe, kus i kut pagištas. Necen jäl’ghe tedomehed jogahižen kartan täht kirjutiba tedokommentarijan, kus ozutiba paginoiden eroid, sanoiden etimologijoid (vai sidä, kut i konz sana om sündunu), toiba sil’mnägubale, miččiš heimkeliš völ om mugoine sana, mitte om sanan igä. Mi enamban se vai toine sana tetas paginoiš, se vanhemb mugoine sana om. Ozutesikš, sana pä ei andaiži-ki tehta kartad, sikš ku kaiktäna om se-žo üks’ sana i sen znamoičend. Vaiše änižvepsän paginas sanutas pää, kus ä – om vähäižen pidemb, mi toižiš paginoiš. Nece ozutab, miše pohjoižvepsläižed sid’ kaičiba midä-se vanhembad, mi toižed vepsläižed, sikš ku vepsän prakeles oli pit’kid vokalid. A Ojatin vepsläižed sanuba: sinä, pidän, vedän, (otta) pähä i muga edemba, a Vologdan oblastin vepsläižed i pohjoižvepsläižed sanuba: sina, pidan, vedan, päha, i m.e., i nece om vähäižen noremb azj, sikš ku sid’ kadotase hilläšti mugoižed vokalid, kut ä, ö, ü. Päžjärven vepsläižed eskai sanuba jo: jeniš, hendikaz, kegi. Heil ezmäižes-ki sanan tavuspäi erašti kadoba ä, ö, ü. Pohjoižvepsläižil om kaksitadud konsonantoid verboiden 3. personas (pp, bb, tt i m.e.): hän čappab (toižil čapab), lübbub (libub), kattab (katab). Nece ozutab, miše pohjoižvepsän paginaha painoi karjalan kel’, mitte oli rindal i kus om eläb mugoine zakon. Mi koskeb sanoid, ka sid’ mugažo nägub, miše mitte-se pagin kaiči endevanhan sanan, mitte-se kadoti sen, i sen sijale tuli sana venän kelen pohjoižpaginoišpäi: čoma – a suvivepsläižil enamban sanutas bask, hot’ tetas čoma-ki sana; keskvepsläižil sanutas külä, pohjoižvepsläižil – posad, a suvi- i Ojatin vepsläižil paksumb om der’uun’; pohjoižvepsläižed tedaba sanan ravaz, a toižil sanutas vaiše vanh; Vologdan agjan vepsläižed kaiken aigan otaba paginaha sanad kü, a toižed – mado vai venälaižen velgsanan gad; Vologdan agjas sanutas čunz’, a Ojatin vepsläižed – šot i m. e. Minun neche starinaha om ližatud lingvistine kart, miččelpäi voib nägištada, mitte vägi sanoid-vaihid om, konz pidab sanuda: ”ristit käreganzi, rändüi, pahidui, pahittui, verdui, sändui”, i kaiktäna om se-žo üks’ znamoičend ”čelovek rasserdils’a” , i kaik nece om oikti, kaik om sanutud vepsäks. Paginoiden eroid om tulnu jo vanhas vepsän kelespäi. Hilläšti om sündunu vepsän kel’he koume paginad: pohjoižvepsläine vai änižvepsläine (Änižjärven kal’t nimi tuli), keskvepsläine i suvivepsläine. Keskvepsän paginas om völ kaks’ alapaginan gruppad: Vologdan agjan alapagin vai päivnouzmpolen alapagin da Ojatin alapagin vai päivlaskmpolen alapagin, i nece om ozutadud neciš minun starinas-ki pirtud kartal, kus oma nene paginad. Erased sanad, miččed oma endevanhad, tuliba völ vanhas Baltijanmeren prakelespäi, no oma kaičenus vepsän kelen paginoiš erazvuiččikš. Ozutesikš, nenil koumil sanoil, kut väzuda, surduda, šuštuda om se-žo üks’ znamoičend (venäks ustat’), ned oma kaik ani vanhad, no kaikuččehe paginaha om tulnu i kaičenus vaiše üks’ niišpäi. Sikš ei sa sanuda, miše miččense paginan sana om paremb vai oiktemb, mi toine. Kaik koume sanad oma ani vanhad, no paginoiš kaičihe toine vai toine sana. Nügüd’ kirjkeles mö otam nenid sanoid kut sinonimoid, i nece om hüvä. Mi keles om enamba sanoid-vaihid, sidä bohatamb se om. Tarbiž olda korktad mel’t kaikuččes kaičenus kelen sanas, ei pida nenagata, konz lehteses vai gazetas om mitte-se lugijale tundmatoi sana vai vajeh. Tarbiž panda sen müštho i ihastuda sihe: kackat, mitte čoma da tarbhaine sana om kaičenus siš paginas! Tedomehed oliba kaikiš vepsläižiš küliš. Petroskoin Kelen, literaturan da istorijan institutan fonogrammarhivas om enamba mi 450 časud magnitofonale kirjutadud vepsläšt paginad. Midä sigä vaiše om: kut mehele lähttihe, midä södihejodihe, kut perehiš-kanzoiš eletihe, miččid radoid tehtihe, kut tervehtoittihe ičtaze, miččid primetoid, sarnoid, voikud oli i muga edemba. Sikš tedomehed tedaba-ki, kut sanuda paremba, miše ei oliži mugošt surt venän kelen painamišt. Ka, venälaižidenke mö olem elänuded jo pitkän aigan, i nece nägub kaikiš kelen oblastišpäi: mö hilläšti kadotam, kut om sanutud ülemba, mugoižid vokalid, kut ä, ö, ü. Erašti paginaspäi kadob sanoid, i niiden sijale tuleb venälaižid sanoid, i konz pagižem paginal, ka em homaikoi-ki, miše sanum: minä elän Lidnaspäi vosemdes’at kilometrov. Vai sanum: minä linnen lugeda. Nece om jo mugoine kändmine venäkelespäi, kus sanutas: ja budu čitat’. A ved’ meiden kelel tariž sanuda: minä lugeškanden vai lugeškan. Kus-se üks’ sana om vepsläine toine venälaine, üks’ sanundan pala om vepsläine, toine venälaine i muga edemba. Kirjkelen tegijad tahtoižiba vajehtada necidä situacijad, pördutada kel’he ičemoi vepsläižid elementoid. A Vepsän kel’atlas meile ozutab, kut i mille voib vajehtada, kut voib paremba sanuda, miše oliži enamba vepsäks, kut-se oliži čomemb da loukemb. Vepsän kel’atlas om oigetud tedomehile-ki, ked opendaba heimkelid. Hö eciba ühtelaižid vai erilaižid situacijoid, sanoid, pirdoid, kirjutaba tedostarinoid. Hö tarkištaba, kut sünduiba paginad, midä niiš jäi prakelespäi, kut vajehtihe erasiden sanoiden znamoičend, miččid uzid sanoid om sündunu kel’he da paginoihe, miččid ei ole eskai toižiš-ki heimkeliš: döl (tullei), purde, lač, korzik, hul, čunz’ i m.e. Mugoižiden sanoiden rivi ei ole-ki lühüd, sanoid sündui vepsän kelen paginoihe vai völ sen endevanhaze prakel’he ei vähän-ki. I meiden Vepsän kel’atlas voib antta nevondoid necen-ki meiden elokeskustan aigan, konz mö sirdäm meiden kel’t edemba. A erašti sanutas – sirtta tagemba. No ved’ tagana – nece om-ki tagana, a ei ole ezil vai edehepäi. A ku meil om taht (ka, voib sanuda affat-ki. Nece-ki sana – venälaine ohota: ohota sdelat’, ohota shodit’ v les i m.e. – om tulnu venäkelespäi vepsän kelen paginoihe jo ani amu) sirttas edemba, ka pidab kacuhtada vepsän kelen vai ičeze mušton süvüdehe, vai vajehnikaha, ecihtada sigäpäi vanhoid-ki sanoid, kaita sanoid, miše ned ei sambuižigoi keles da meiden muštos, ei pagenižigoi sišpäi. Kaikam kel’t ühtes! A Vepsän kel’atlas ozutab, midä om meil kaita, kunapäi mända. I necen melen minä oigendan enamban nenile, ked mahtaba čomin kirjutada kelel. Meil om ani čomid kelen tundijoid. Venänikad čomin sanuba: ”Mi om kirjutadud bumagale, ei sa čapta kirvhel-ki”. Ka tarbiž meiden kirjutajile vedäda rahvast edehepäi kirjutadud-ki sanoil. Minä el’gendan – paremb oliži, ku kaikutte laps’ voiži kulištada vepsläšt paginad kodiš, kanzoiš-perehiš, no ei kaikutte meiden kazvatai pagižeb ičemoi kelel, ei ole kenenke pagišta, dai äjiš školiš vepsän kel’t-ki ei ole. Kaik toivod-nadejad mö panem nenihe, ked voiba vedäda meid edemba kirjutadud-ki sanan-vaihen vägel, ozutada sanoiden bohatust. Minä en ole sidä mel’t, miše pidab puhtastada kel’t. Jumal tundeb, miše minä en kelasta. Erašti sana om tulnu jo muga endevanhoin, ka sidä ei sa vajehtada, ozutesikš, luzik-sana. Se om endevanh slavilaine velgsana, se om kaikiš heimkeliš-ki (suomen keles sen form om lusikka). Kel’he terminologijan ühtes om tulnu latinalaižid-ki terminoid venän kelen kal’t. No ned-ki jo oma tulnuded da jurdunuded kel’he. No erašti pidab pidähtada meles, ecihtada muštospäi, voib olda, küzelta-ki rindal eläjil tundijoil, kut paremba sanuda, mitte sana kirjutada bumagale. Ved’ ken kirjutab, hänespäi rippub nügüd’, midä mö kaičem edemba keles. Meil, vepsläižil, völ om vepsän kelen tundijoid, ked kirjutaba melentartuižid starinoid, legendoid, runoid. I meile om kuna astta, sikš ku meiden runoidenkirjutai Nikolai Abramov ozuti, miččin lirižin da čomin vepsänkeližed runod voiba olda. Hän otli runoihe ningoižid jogapäiväižid sanoid, no hänen sanoiden kal’t sündui mugoine čoma, vahv, kaikuččele südäimele läheline i sel’ged kuva. Vaiše lugekat: Päiväine rippub jo ülähän, Unespäi heraštu, vel’l’, Ajagam, ajagam külähä, Kus meiden nimi i kel’!.. Sid’ kaikutte sana om vepsläine, om sijal. A mitte om rifm vai sanoiden vänd! En, minä en kucu kaikid vajehtada ičeze elosijad da ajada külihe, hot’ nügüd’ nägub-ki sel’ktas, miše külän elo oli tervhemb da puhthamb. No minä kucun nenid, kenen südäin om vepsläine i se kibištab kelen da rahvahan edeližes elos, otmaha kädehe da abuhu ut Vepsän kel’atlasad mugažo vepsläižid openduzkirjoid, lehtesid, toižid abukirjoid, kacuhtamha kelen formiden da sanoiden äjudehe, el’gendamha, miše kel’ ei seižu sijal, a sen paginoiš om kaičenus endevanh ičemoikeline fond, miččen voib otta da sirtta edemba, meiden norembile, meiden lapsile, miše vepsän kel’, čoma da mahtokaz, vändai da lirine, meiden ezitatoiden kel’ voiži eläda edemba-ki, a ei kadoda man pälpäi.