Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Ken da kui kalasti

Corpus: New-writing language

New written Livvic, Literary texts

Source: NIKOLAI FILATOV, Oma mua. № 12, (2020), p. 11

Ken da kui kalasti
(Livvi)

Nygöi, ku igiä on kerävynnyh jo vägitukku, mindählienne mustoh tullah enämbäl voinanjälgizet lapsusvuvvet, nällättävät vuvvet. Ei kerrinnyh lumi vie putilleh sulua, myö jo nel’l’oilimmo pal’l’ahin jalloin piendarii myöte, kižaimmo lattuh, čirkah, ajoimmo “pappii”.
Hyvin mustan kezän 1945, konzu meijän Padžalan, Kirjavalan da Lahten kylien kauti kai kezä ajettih karjoi, tehniekkiä, trofeidu Suomespäi.
Myö, 4-6 -vuodizet brihaččuzet puaksuh seizoimmo dorogurannas, enzikerdua näimmö erilazii vehkehii. Ven’akse emmo maltanuh paista, yksikai kaččelimmo saldattoi, eigo meijän tuattoloi olis heijän keskes. Tiettäväine, emmo olis tundenuh heidy, kerdu kolme vuottu olimmo suomelazien ual, ga yksikai vuottelimmo eigo hyögi oldas ajamas.
Sinä kezän myö, Lahten kylän brihaččuzet, puaksuh juoksendelimmo Padžalah Zgordin Ivan -died’oin luo. Hänen kodi seizoi mägyričäl ihan Naravozen joven rannal, a vedeh häi oli azetannuh kaksi suurdu laudujuaššikkua, kudamis riputtih lukut, a laijois oli loukkuo.
Sie häi pidi yhtes lahnoi, toizeshaugiloi. Eihäi vie moine vahnu olluh, ga myö händy sanoimmo Ivan-died’oikse, kerdu hänel oli turbei pardu. Hänen luo myö juoksendelimmo hyväl mielel, kerdu häi maltoi sanella meil zuakkunoi, oli vessel da konzu meidy muamat koispäi piästettih. Ivandied’oi virui tavallizesti suurel peskutukul, kerdu hänel kivisti sivuloi, a myö kolme-nelli brihaččustu nostelimmo hänen selgäh lämmiä peskuu, kudai toiči päivypastos oli hiilavuttavugi, čeilailimmo hänen selgäh lämmiä vetty. Elostelimmo. Died’oi kiitteli meidy, passiboiččihes da joga kävyndykerdua kodih lähtijes kaikil meil andoi vägisuuren lahnan vuittih. Otti juaššiekaspäi, tabaili siepäi elävän kalan, pani sen paivužohkah da andoi meil. Haugii nikonzu ei andanuh: varai ku emmo mielettömät čökkiäs sormii havvin suuh. Emmo ni kerdua nähnyh, kui häi kalua pyydi i sendäh kyzyimmökui pyydi:
En pyvvä, vastai died’oi, kalat iče tungevutah juaššiekkah, kudaman laijois vein ual ollah loukot.
Enzimäi lykkiän sinne kaksi-kolme lahnua, kuduat ei synnytä lähtemäh loukkoloispäi. Pienembät lahnazet uijah siiriči, bokači, nähtäh juaššiekas jo on kalua i tungevutah sydämeh, malta vai tabailla sie niidy.
Myö kuundelimmo suut avvoi, uskoimmo, ga tahtoimmo tiijustua, kui häi haugii suau.
Ylen helpoh, vastai Ivan-died’oi, — ankurdan polvessah veis virzulois, a hattarat ollah ribuhizet, virdu lekuttau hoikkii ribuzii ku čyöttölöi. Havvit tartutah hattaroih, kerdu niilöil on suus äijy teräviä hammastu, sit eibo helpol piästä lähtemäh. Toiči mollembah hattarah tartutah, kai kuavun, lykkiän ongiruagan iäre, nellänkynnen kömpin randah haugiloi ottamah hattaroispäi. Vot mugalei, brihaččuzet, kazvattoiče koitteletto haugii ankurdua virzuhattaroin avul.
Nämä Zgordin Ivan -died’oin kalastuszuakkunat tuldih mieleh, konzu mennyt kezän sain lugie Aleksandra Stepanovan kniigan Kindahan kylän zuakkunoih näh. Eihäi yhteh kniigah synnytä kai Kindahan kylän zuakkunat dai yksi ristikanzu kaikkii zuakkunoi ni musta ei. Tahton ližätä. Voi olla, oletto jo kuulluh.

ZIRKALOINE MEREŽIS
Kaikin tiijättö, ku Priäžän da Kindahan mužikat igä kai oldih “tippazil”.
Konzugo Kindahan mužikan tippu oli piälpäi, konzugo Priäžän. Kerdu Kindahan kylä seizou kalakkahan Šuoju-joven rannal, sen eläjät oldih nerokkahat kalastajat, a priäžäläzet kadehtittih.
Kerran Kindahan mužikku tuli Priäžäh käymäh, vastavui tuttavan priäžäläzen kel. Heijän välil puhkei pagin elokseh, kylähuolih da, tiettäväine, kalastukseh näh. Priäžäläine ei tirpanuh olla kyzymättäh, kui kindahalaine kalua suau, mindäh hänel ainos on hyvä kalastuslykky.
Gu “pikkarazenostanet, ga annan neruo, ei kuival suul pagin lähte. “Pikkaraineryypättih, se ozuttahes vähättäväkse, tyhjendettih toine “pikkaraine”. Kielet vällendyttih mollembil.
Mittuot sinul ollah merežit, yksi- vai kaksikielizet? kyzyy Kindahan kalaniekku.
Tiettäväine, suuret ollah, kaksikielizet, vastuau priäžäläine.
Ongo talois pieni zirkaloine akalles? Ei ku olle, murenda suures zirkalos palaine da azeta se merežin peräkieldy vaste. Kalat bokači uijah, nähtäh iččie zirkalozes, duumajah merežis jo kedälienne on i tungevutah sinne. Toiči liččavuu täyzi mereži, suuret kalat ni synnytä sinne ei, hännät jiähäh merežin ulgopuolel. Vot muga minä kalastan, loppi löyhkämizen Kindahan kalaniekku.

MEČÄSTÄMÄS
Tuaste puututtih vastakkah Kindahan da Priäžän mužikat.
Mollei libeikielizet, mollei nerokkahat kielastelemah da löyhkämäh. Eihäi kuivin suuloin pagin virie, tuaste šn’apsattihryypättih. Istutah kabakas da taratetah elokseh näh. On jo talven loppu, päiväine jo muga čirittäy, ga lumi algau sulua, yöl joga huonde ksel jo hangi kestäy. Jänöit jo joga kohtah jälgii jätetäh, tedrit alletah kerävyö kiimukohtil.
Priäžäläzel himoittau tiijustua Kindahan mužikan mečästysviizahuot, sekrietat. Mužikat vie ližiä kulmah kumailtih, pagin mečästysneroh näh algavui.
Kindahan mečästäi sanou:
Nygöi, kačos vai.
Hangi jo mužikan kestäy. Minä lähten meččäh yöl, jo huondespuolel, konzu on kuudamyö, hyvin nägyy kävellä. Keral otan suuren kaššalin, sinne panen laukan kel sevoitettuu kagrua. Jänöit, tiijäthäi, ylen äijäl suvaijah kagrua. Minä kylvän kagrat hangel, kus jänöit huondeksel livutah juoksendelemah. Net suurel himol syvväh laukois pieksettyy kagrua, silmis niilöil ruvetah valumah kyynälet. Muite jänöit ollah viärysilmäzet, a nygöi ku märrät silmät yöpakkazes jiävytäh, jänöirukat ihan sovetah. Minä kävelen hangie myöte, kohottelen korvis sovennuzii jänölöi, ahtuan tävven kaššalin da harpuan kodih. Kačoei pie nimittumua orožua, nimittumua azraindu.
Priäžäläzel tämän kuultuu kai suu jäi avvoi.
A kuibo tedrin kiimah kävyt? ei voinnuh alevuo priäžäläine.
Jänöin mečästys oli helpo, himoitteli tiijustua, eigo midä muudu sekriettua vois tiijustua nygöi jo hyväs veksis olijal Kindahan mečästäjäl.
Ga kalduas vie pohjupeitto, ollou ku midä butilkas, eiga pitky pagin suun kuivai. Täytettih ryyppyzet, čilkattih, pagin jatkui.
Lähten myöhä illal loittozel suol, kus on joga vuozi hyvä tedrin kiimukohtu. Keral otan butilkazen, leibiä: jälles pitkiä matkua nälgävyn, pidäyhäi palaine haukata. Konzu piäzen jo suol, rubieu väzyttämäh uhkuhizes lumes astumine. Ryyppäilen butilkaspäi, kobras on leibypalaine, haukkailen sidä. Leivän muruzet pakutah kengän jälgih da vie butilkal pystelen märgäh lumeh loukkozii, ripoittelen sinne leivän muruzii. Havvukovas vietän yön. Konzu valgenou, vastebo sit algavuu tedrin konsertu-kiimu. Net muga pajatetah, ga kai ilmu kajizou. Vuottelen kuni linnut väzytäh da alevutah, lennetäh iäre, sit minä lähten kovaspäi. Yöl oli pakkaine, hangi kesti kävellä. Sie-tiä butilkan da kengien jälles törrötetäh tedrien mustat hännät. Net ku kiiman aigua nel’l’oiltih pitkin hangie, nähtih leivänmuruzet syväl loukkolois, kumardeltihes niidy n’okkimah, kumalleh pakuttih loukkoloih, a piästä uvvessah jo ei voidu, kerdu loukot oldih ahtahat. Mugai jiädih sinne piälälleh. Tuaste kävelin hangie myöte, keräilin tedrilöi tävven suuren kaššalin da kiännyin kodihpäi. Vot nengaleite, ukkorukku. Uskotgo?
Ga kui en usko, kerdu tai on ylen helpo mečästystaba, suostui priäžäläine.

UITTOMIEHET
Kindahan kylän mužikkoi tiettihgi nerokkahinnu uittomiehinny.
Hos oldih nerokkahat, ga toiči heilgi oli hairahtustu. Kerran hyö kogonaine nedäli oldih loitton koispäi Šuoju-joven ylävirras, suovattan šuorittih kodih lähtemäh. Heidy oli seiččie hengie. Kudailienne heis burahtih:
Uruatgo olemmo väzyksih pitkiä matkua astumah: istavummo kaikin sangiel parrel, virdu meijän kodih vedäy.

Istavuttih, tuaste kenlienne potakoičči sidomah jalgoi parren ual eiku petties pakkuo virran bauhuh. Sivottih jallat. Bagroil jähkättih parzii virral selgäh. Se pyörähtih, mužikat čukeldettihes vedeh. Kylän akat vuotetah ukkoloi kodih, lämmitetäh kylylöi, jogirannal lautoil huhlellah jälles pezendiä sobii. Yksi akois nostaldi piän, kačahtih jovelpäi da hyväs mieles kirgai: “Mittuot ollah viizahat da siästäjät meijän mužikat: iče astutah pal’l’ahin jalloin pitky matku kivikästy jogirandua myöte, a kuivat virzut da hattarat jo omah randah tuldih. Sih loputtih kindahalazil sinä vuon uittoruavot.