Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Nina Arhipova. Pisara-matkalaini. 3

Corpus: Tales

Literary texts

Source: Arhipova, N., Pisara-matkalaini : [suarnu], (2018)

Nina Arhipova
Pisara-matkalaini. 3
(Karelian Proper)

Šamoin tapahtu Pisarallaki. Häneštä tuntu, jotta hiänki tuli pienekši ta kepiekši. Tämmöistä mukavua juttuo hänen kera ei ole konšana ennein tapahtun. Pisara hil’l’akkaiseh alko noušša ylöš päin. Päiväni näki šen ta heti paikalla ojenti hänellä šätiet, šieppasi Pisaran ta nošti korkiemmakši. Šiitä tuulen puhallukšella Pisara höyrynä lenti ielläh taivahalla.
Alušta Pisara pöläšty, ka šiitä vašta ymmärti, jotta lentyä ilmašša on mukavampi, kuin uija jokie myöten. Niin painoton Pisara lenteli yksinäh pienenä pilvenä. Kyličči lenti eryäš valkie pilvi. Pisara näki šielä tuttavie potruškoja ta ihaššukšissah liputti heilä. Ne niise ihaššuttih. Šiitä še pilvi liittäyty Pisaran pilveh. Päivä päivän piäštä še valkie pilven hattara leveni ta pöyhisty. Tuuli lennätti pilvie šilmänkantamattomien meččien ta peltojen, kaunehien kaupunkien ta kylien piällä. Heinät ta kukat heilutettih päitäh, tervehittih Pisarua ta hänen potruškoja.
Ylähyänä taivahalla oli kylmä. Pisarat vilukšissah painauvuttih ta liittäyvyttih toini toiseh. Kolmešta pieneštä pisarašta tuli yksi šuurempi.
Mie tuaš kašvan ta muutun šuurekši vesipisarakši, tuli mieleh Pisaralla.
Toiset pisarat kašvettih iänettä. Meijän pieni Pisara ei voinun olla vaiti. Še lenteli pilvie myöten ta kyšeli:
Miksi myö, vesipisarat, ilmeštymä ta elämmä tällä muajilmalla?

Vejellä on šuuri merkityš, virkalti viisaš Pilvi.
Ketä myö autamma? varovašti kyšy Pisara Pilveltä.
Koko muajilmua, šano šalasešti Pilvi.
Pitäykö vettä mečällä? ei rauhottun Pisara.
Mintäh ei, puut kuollah vejettä, vaštasi totini Pilvi.
Tarviččouko pelto pisarie?
Ka armahaini, heinä vejettä kuivau, käršivällisešti šelvitti Pilvi.
Mie olen niin pikkaraini, jotta en voi juottua kylläsekši yhtä kukkuaki, hermoštu kokonah Pisara.
Miula teitä on niin äijä, jotta vettä riittäy kaikilla, rauhotti Pilvi Pisarua. Ilman vettä ei ole elämyä. Kašvit, eläimet, linnut ta ihmiset mualla vuotetah vettä.
Matalla pilveh lisäyty hyvin äijä tuntomattomie šuurie pisarie. Meijän Pisara tuttavuštu niijenki kera. Hyö paistih keškenäh kaikenmoisista uutisista, kerrottih mielehpainuvista tapahukšista, uušista mielikuvista. Pisaralla pikkutel’l’en leveni tieto heijän elämäštä. Yksi potruškoista, hänen nimi oli Tippani, kerto:
Kerran mie šatuin kylän lätäkköh.
Kuivanuini Lätäkkö kiitti milma: «Hyvä jotta pelaššit miut. Šuahah nyt varpuset ta kyyhkyset kylläsekši juuvva vettä, kylpie ta piehtaroija veješšä. Koiratki niise tämän-täštä lakitah vettä». Mie varpusen šiiveltä lennin tänne.
Toini potruška ruttoseh lisäsi:
A mie kerran kirposin pellolla, šiitä mänin muah ta vesišuonie myöten jouvuin kaivoh.
Kaivo oli niin hyvilläh, jotta vesi ei loppun. Joka ilta talon emäntä ammulti šankolla vettä ta kašteli kašvimuatah. Mie kotvasen olin keräkualin lehellä ta šiitä lennin tänne.
Kolmaš muisti:
Mie päivän aikana lentelin ilmašša.
Illalla laškeuvuin alahakši ta kirposin heinikköh. Šiinä olin yötä. Huomenekšella päiväni nošti miut pilveh.
Utelijaiselta Pisaralta kyšymykšet ei loputtu:
Minnehän vielä voipi joutuo?
Kunne mie šatun? Mitä mukavua vielä muajilmašša on?
Myö emmä pisy tiälä pitälti, mainičči eryäš pakšu pisara.
Šiih šamah aikah Pilvi yhisty toisien pilvien kera. Pilvi tummeni, tuli oikein šuurekši ta jykiekši. Šiitä pisarat kašvettih ta jykeyvyttih.
Eryäš pisara hokšasi:
Višših pitäy alkua prostiutumah..., ei kerinnyn lopettua, kun läksi lentoh alaš päin.
Oikein äijä niistä lenti muah. Niin ilmešty raitis vihma. Eryähät potruškoista tiputtih kyläh, pellolla, toiset kirvottih meččäh. Vihmu, kuin korvošta kuato. Meijän Pisara jäi pilveh. Hiän kaččo muah ta ihaštunuošti karju:
Kaččokkuat työ, ihmiset peittäyvytäh vihmašta, juoššah šuojah, a pikku ihmiset hypelläh, vinkutah ta nakretah!

Lapšet tykätäh vihmašta, kuuli Pisara vejen šuhinan läpi Pilven šanat.