Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Tatjana Semečkina.
Rohkie Villikkö
Tatjana Semečkina
Rohkie Villikkö
Karelian Proper
New written karelian
Elettih ennein vanhah yhellä huuttorilla isäntä ta emäntä. Heilä oli šuuri kotitalouš: lehmie, lampahie, kanoja.
Isäntä oli vielä i meččämieš. Kyllä hänellä oli hyvä meččäkoira, monta kymmenie oravoja, meččoja tai hirvijä šai šen kera isäntä.
Vain koira vanheni, šen kuulo ta näkö mäntih. Päiväset venyö rojottau rappusilla.
Mieš otti nuapurilta nuoren pennun. Kyllä še oli poikkoi, vesselä, helieiänini penikkä. Kohta šiitä tuli hyvä apulaini emännällä. Pentu šuatto lehmie paimennušmualla, ajo lampahie kotih.
Emäntä oikien tykkäsi penikkyä.
– Kyllä še on villikkö, aina šano hiän.
Niin še šana tuliki pennulla nimekši.
Šykyšyllä, kun kuokittih potakat, kerättih kašvit, emäntä piäšti kanat pellolla. Šiinä šei näytti penikkä villiluontuoh: še alko niin ajella kanoja ta ne noššettih šemmoni karjeh, jotta še kuulu revon korvih.
Monta vuotta repo ei ole käynyn tällä huuttorilla, kun šillä oli hyvin tuttu isäntien entini koira. Pikkuista ei puuttun repo šen hampahih! Ta niin revolla rupesi himottamah maissella kananlihua, jotta še uškalti lähtie huuttorin šuuntah – eikö šais mitä.
Kun vain repo tuli, ni heti livahti aijan läpi, šieppasi kanasen hampahih tai mäni männeššäh.
Kyllä šiitä Villikkyö kuritettih: kukko n’okkasi, emäntä vičalla ruašakoičči, a isäntä pani pennun čieppih.
Mäni monieš päivä. Emäntä tuaš piäšti kanat pellolla ta kukko varteičči niitä aijalla istuon.
A revolla niin maistu kananliha, jotta tuaš ni läksi ečolla. Še tunkeutu aijan läpi ta näki, jotta ihan vierellä on vorssa kukko. Repo šieppasi šen hampahih ta juokšomah meččäh päin.
Kukko nošti karjehen:
– Apuh, apuh!
Emäntä piäšti Villikön čiepistä ta pentu haukkuon kapšahtu tavottamah.
Poikkoseh luikki repo, ka termäh nouššešša jo alko vaipuoki – kukko oli jykie tai iče repo jo vanha. Šiinä še Villikkö tavottiki revon ta tarttu šillä häntäh. Repo kompaštu ta piäšti kukon hampahista.
Kukko pyreyty puun okšah ta kiekkumah:
– Vapua olen, vapua olen!
Pentu piäšti revon hännän ta še vilahti meččäh.
Kyllä še ihaštu emäntä, kun Villikkö ta kukko kotiuvuttih! Pentu enämpi ei ajellun kanoja, kun oli niijen vahtina ta hiäteli kanoja aijašta lähemmäkši kotie.
Talvella isäntä rupesi käyttämäh Villikkyö mečällä. Vuosien mittah pennušta tuli hyvä meččäkoira.
A repo konšana enämpi ei käynyn huuttorilla. Tiesi, jotta šielä on hyvä vahti.