Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Ivan Stepanov. Luontuo pitäy šuvaija

Ivan Stepanov

Luontuo pitäy šuvaija

Karelian Proper
New written karelian
Kešällä, heinätöijen lopettuo, konša vielä ei ole alkan pellon leikkuu, kiirehien töijen lomašša on lyhyt väliaika, konša voipi lähtie kalapyyntöh vähäsen loitommakši Kotijärveštä. Kun lašet verkot veteh, ni šuat šyötäväkši vereštä kalua, a šattunou enemmänpanet šäilijöh, vielä toiččiki tarviččou.
Pyyvvykšet oli jo lašettu, vois käyvä niitä kaččomah. Muamolla piti apulaisie šiihi. Mie ta velleni Juakko, vielä pikkupojat, jo ravenima niin äijälti, jotta muamo otti miät verkkoloilla Luuluajärveh šuaten. Šinne oli noin viijen-kuuvven virššan matka Kotijokie myöten.
Huomenekšella päivän noušun kera läksimä šoutamah pyyvvyšpaikalla, muamo peryä pitämäššä. Hupa oli matka myötävirtua, ruttoh piäsimä Leviepohjan lahteh, missä miän verkot oltih veješšä. Noštima pyyvvykšet, vetimä vähäkši aikua kuivamah. Muamo hoiti kalatahvenet, šärit, oli šekautun verkkoh haukikeitti uuhhat ta čäijyt. Pyhä Petri tälläki kertua onnistikori oli täyši šualista.
Voit vähän aikua levähtyä, kuni verkot tuuleuvutah päiväpaissošša, lašemma ne illemmälläpäivällä še kala ei puutu, pakasi muamo.
Päivä on kaunis, taivahalla ei nävy pilvenhattarua eikä i tuule kovuan. Meččärannašša on hil’l’aista, kuuluu vain pienien lintusien vičerryš. Piätä huimuau ihana luonnon tuokšu. Vesiranta on ualtojen puhistama hetikkö; vain ylempänä muarannašša on tulvan noštamie viimevuotisie ruohojavejen šilittämät ne ollah niin kuin šovitut hivukšet. Järvi on rannašta melko loitoš matala, šilie kivetöin vejenpohja.
Tämmöni ihana olopaikka meilä poikaviikareilla on mieleh. Myö juokšentelemma pitin hetikkyö, ajauvumma järvehuimah, präiskytämmä vettä, villiemmä.
Muamo noštau piätäh, hiän jo pikkusekši torkahti uneh, ka kuuli miän melun. Muamo kačahti järvellä päin ta šanou meiläni:
Pojat, elkyä työ kovuan telmäkkyä, šuatta vihman aikah, kaštau miät kotih männeššä.

Emmähän myö leikkijät malttan heittyä ta vakautuo, emmäkä piäššyn perillä, mistä še nyt niin ruttoh šiä vois muuttuo, rupieis tuulomah ta vihmumah.
Tuli jo aika vejellä verkot ta laškie ne veteh, anna vielä yö-kakši pyyvvetäh vereštä
Emmä kerin vieläi verkon laškuo lopettua, kun järven pinnalla alko näkyö muutokšie: valkie vesi alko šinertyö, šielä-tiälä juokšennellah pienet vihuripyörät, tuulta kuin ei ni ole, no tumahtau eryähičči.
Muamo šanou:
Kiirehempäh lašemma loppuset verkot, poikkosempah šouvamma kotih, moušot kerkiemmä, kuni šiä ei tavota.

Jälelläh kotih päin šoutua vaštavirtah on vaikiempi kuin tullešša. Tuakši jäi Naiskoški, jo pyörähtimä Vašanluuvvon mutkah. Ieššä vaštah tulou Viitatuuhie mäntymeččä aivan rantah šuaten. Kiertimä Ukonniemen korkiet rannateikä meilä vielä mitänä hätyä. Jo näkyy Tavaskan luhat ta oja.
Hyväni aika! Yhtäkkie, niin kuin šilmän räpähykšeššä pimeni. Muššat, šiniset, harmuat pilvet nouššah Viitavuaran takuata. Ieššä tuprakko pyörehtiy tuonne-tänne, vualienharmua, kuin vanhan ukon partapiänvetäjä, šen jäleššä mečän laitah šuaten koko taivaš on muštana.
Meiltä pojilta šilmät kiirissyttih, kačahtelemma muamoh ta šouvamma min voimie riittäy. A muamo rauhallisešti kačahtelou ylähäkši nousijih pilvilöih, tai šanou verkkaseh:
Iivana, poikani šua ruttoseh kattila käteh, rupiet vettä viskuamah veneheštä.
Juakko, mäne peryä pitämäh, a mie koitan poikkoimpah šoutua.
Yhtäkkie miän piän piällä räčkähti, iski monišuarani Ukkosen šalama, alko hurissa vihma.
Hyväni aika! Varjele, Ukko taivahaini, meitä täštä mellakašta: vettä ta ruahta taivahašta tulou niin kun šitä ylähyätä kuatais šavoista šuurista tynnyrilöistä. Rakehet lyyvväh venehen laitoih, šieltä pömpitäh ylähäkši, kipiešti n’apitetah šelkyä, käsie, piätä, ravissah kalavakašša. Vesi täyttäy venehtävain kerkien ammultua laijašta piäličči.
Muamo šanou:
Poikan, pane kirveš kalavakkahUkkoni piluau kalat.

Kaikki paikat oltih vejen vallašša, joven vejet kiehuttih-kuohuttih, kuin šuuri pata ahjošša. Näytti šiltä, jotta yhissyttih taivahan pilvet ta joven vejet.
Ei mitänä nävy ieštä eikä takuata. Myö šouvamma lähekkäli joven rantua, jotta emmä ekšyis. Ei ole minne piiloutuo, pelaššumma još muamon voimija riittänöy šoutua. Taivahani Ukko, elä anna miän upota joven pohjah, varjele meitä!
Piäsimä joven šuuhu, kämmenen pituvuš matkua jäi kotirantah, no šeki on vielä kulettava. A vettä on jo puoli venehtä.
Poikaseni, keštäkkyä vielä vähäni! Kaikki voimani panen, pelaššan tiät!
A taivaš vielä ei armahtanvettä työntäy kuin korvošta. Jäi kymmenisen metrie kotirantah, miän veneh täytty vihmavejellä, še uppo pohjah, myö joutuma veteh. Hyvä kun olima läššä rantua, jalat täytettih pohjah. Niin myö kualoma rantah ta juoksima kotih, vesi vuatteista valuu. Stepani-ämmö oprasojen ieššä moliutuu:
Passipo šiula, Jumala, autoit lapšie, piäštih elošša kotih.

Lienöykö še luonto rankaissun meitä kun emmä totellun muamon varotušta? Luontuo pitäy šuvaija.