Texts
Return to review | Return to list
Uuši perämouttori
history
September 06, 2021 in 11:54 Нина Шибанова
- created the text
- created the text: Šovan jälkeh, vuosien piäštä, kun ruattih yöt ta päivät, konša jo keräyty vähäsen eluo ta varua, tuli jo mahollista kuta-mitäin oštua. Tuli aika vajehtua vanhat šoutuvälinehet – airot ta huoparit – uuvvempah vehkeheh. Jo šitä on šouvettu ta huopailtu, aika nyt on käsie levähyttyä. Pitäy oštua nyt še kunnon ajopeli – uuši perämouttori, ta mitä parahin. Še on “Moskova”. – Anna tämä šielä venehen peräššä pörpöttäy ta meitä vetäy kyytie, šanou Puavila naisellah. Naisväki ei ollun vaštah. Pitälti ei ajateltu: rahat kormanoh ta ruttoseh kauppah. Šuovattapäivänä kylyn jälkeh Puavila kaverieh kera tuiskattih šuat grammat oššokin pešukši, kehuttih ta hyvitettih uutta vehkehtä. – Kyllä tämä mouttori on voimakaš ta šoma, vain šillä piäšöy šuuremmanki järven poikki, eikä tarviče törpiköijä airoloilla, šanotah kaverit Puavilalla. Hyvällä mielin oltih i talon naisväki: – Nyt, kun lähet kalalla, ei tarviče šoutua – istuo kokota venehen tel’l’oilla ta ihaile armašta ukkoistaš, tämän hyvän kekšijyä. Šiitä juotih iltačäijyt. Tuli aika männä levähtämäh. – Huomena huomenekšella lähemmä, akka, uutta mouttorie koittelomah. Kačomma onko še niin voimakaš, kuin oštopaperiloissa šanotah, virkko isäntä muate ruveteššah. Toisena päivänä nouštuo šiä oli hyvä: päiväni paistau, pilvie ei nävy, vihmua ei ole tulomašša. – Keryä šie, akka, kamppiet ruttoseh ta aššu rantah, šielä jo nuapuripojat vuotetah. Hyö halutah nähä še kyyti ta vauhti, konša myö lähemmä ajamah. Puavila nošti mouttorin venehen peräh, ašetti bensiiniputket paikallah. Hänen naini ašettautu šoututel’l’oilla. – Kuule šie, Anni, istuuvu hyväsistä, kohta še uuši mouttori rupieu pörpöttämäh. Mieš šai starttinuoran käteh ta äkkieh vejälti – mouttori eleyty: pöräsi ta vihelti, venehen peräššä vesi kiehu. – No, nyt pannah še vaihe piällä ta etehpäin, ajattelou Puavila. Hiän napšahutti vaihtehen – mouttori tykähti ta šammu, ei ni tärähä enämpi. Puavila: – Ka mitäš tämä heponi – eikö meinanne i vetyä? Panemmahan šen uuvveštah käymäh. Hiän vejälti vielä kerran starttie – mouttori pörryäy min voit, vain veneh ei matkua. Mieš työnnälti vaihetta, koneh jytkähti i tuaš šammu. Puavila vihašša rytkäsi vetonuoran venehen perälauvalla ta istuutu. Mitä še nyt pitäy kekšie? – Hoi, Puavila, šoutakkua rantah, šanotah rannalta kaččojat kaverit. – Annaš myö rannašša kačomma šiun “Moskovua”. Puavila kuunteli šanua. Annin kera šouvettih rantah. Hyvä, kuin ihaššukšissah ei unohettu airoja aittah! – No mitä šiinä mouttorissa on, anna myö ašetamma šen matkah päin, šanotah kaverit. Košetettih tuota ta tätä mouttorista, šanotah Puavilalla: – Šoutakkua šyvemmällä järvellä, šiitä vašta vetäse starttie. Puavila kuunteli kaverien ohjiet ta šanou: – Pane nyt, Anni, airot umpeh, vejän nyt käymäh. Vejälti lujašti starttinuorua – hyväni aika – koneh äreyty, venehen perä äkkie painahti veteh, nenäpuoli nousi ylähäkši, hypäštäyty eteh päin viilettämäh vauhtie šuarta kohti. Puavila tarttu melatankoh, piteli venehen mänyö oikieh, ta kačahti naisen puoleh. Anni ei ni pisyn tel’l’oilla, venehen vauhista hiän lankei pohjalauvoilla ta vieri Puavilan jalkoih venehen peräh. Hyvä kun ei käsi katennun. Eikä piäše istumah. – Mi še nyt, ukkoseni, tuli? karju Anni. Puavilalla ei ollun aikua naiseh kera pakinoilla, piti tarkkah kaččuo, jotta veneh ei tarttuis šuaren rantakivilöih, ta alko kiäntyä venehtä kotirantah päin. Matkalaiset ruttoh ajettih jälelläh kotirantah. Uuši mouttori oli koitettu. – Mitein še uuši mouttori, Puavila? kyšytäh kaverit rannalla. – Še, pojat, on šemmoni heponi, jotta kuin vejälti eteh päin ta šai vauhin, niin akka venehen pohjalta šelviyty vašta šuareh mäntyö. Uuši mouttori on uuši – šiihi pitäy tottuo perämiehen tai tel’l’oilla istujan.