VepKar :: Texts

Texts

Return to review | Return to list

Tiltaltti

history

September 06, 2021 in 12:12 Нина Шибанова

  • created the text
  • created the text: Ennein vanhah ei lintuloilla ollun iäntä, ne ei šuatettu laulua. Kun šilloin kulekšit kešäsin mečäššä tai niityllä, ei šieltä kuulun lintujen liverryštä. Vain šiitä ilmotettih, jotta on avattu šemmoni varašto, mistä jokahini lintu voit valita ičelläh šopivan ta mielehisen iänen. Enšimmäisenä iänien jakelupaikalla kerkisi kukko. Kun šillä oli komie šulkapeite, niin še tahto ičelläh hyvän iänenki. – Šen pitäy kuuluo loitoš, jotta kaikin tiijettäis, jotta še mie laulan, kukko vuati. Iänivarašton hoitaja anto kukolla iänen, mih tämä šamašša mielty. – Kukko kiekuu! Kukko kiekuu! še karjahti täyttä keruo heti pihalla piäštyö. Iäni tovellaki miellytti šitä, kun še kuulu loitoš ta kaiken lisäkši vielä tiijotti, jotta še on kukko, mi kiekuu. Hyvän iänen šai šamoin käki. Kun še lenti puuh ta alko laulua: – Kuk-kuu! Kuk-kuu! – niin kaikin ihaššukšissah ta vähän kajehtien kuunneltih helietä kukuntua, mi lenti yli vuarojen ta vesien. Käki niin innoštu iäneheš, jotta unohti rakentua ičelläh pešän. Šiksi še vielä nytki muniu vierahih peših eikä jouva hautomah poikasieh. Vain kaunehimman iänen šai pieni šatakieli. Kun še liverteli, rakšutteli ta lurahutteli šävelieh, niin kaikki eläimet, linnut ta ihmiset šeisatuttih ihaštunehina kuuntelomah šen lauluo. Koko luonto tuntu kirkaštuvan šatakielen šävelistä. Vähitellen kaikki linnut šuatih ičelläh iänet. Kävi, tietenki, niin, jotta ne, ket tultih viimesinä, šuatih ičelläh pahimmat iänet. Aivan viimesenä tuli iäntä käymäh pienen pieni lintuni šynkäštä kuušikošta, mi tummana šeinänä šeiso Kokkopuron rämeikkörannalla. – Ei ole enyä jälellä minkänämoista iäntä, ilmotti varaštonhoitaja. – Kaikki iänet on juattu. Šyytä iččieš, kun tulit näin myöhäh. Pikku lintu istu šurullisena, kun šillä ei luvattu minkänämoista iäntä. – Vuotahan vähäsen, varaštomieš šano. – Jošpa kekšimmä jonkin keinon. Hiän tutki varaštuoh. Huomasi nurkašša šeisojan šuuren puisen, mih ylempänä olijašta vesiaštiešta tippu vettä. – Kuuletko? kyšy iänien jakaja. Pikku lintu nyökkäsi piätäh. Tovellaki, šieltä kuulu iäni. – Tilt-talt, tilt-talt, tilt-talt, iänneltih vesipisarat tipahtuas’s’a puiseh, min pohjalla oli vähäsen vettä. – Šiitähän šiula tulouki šievä iäni! iänien jakaja karjahti. – Kelpuauko? Pikku lintu nyökkäsi myöntäväšti. Šiitä lähtien Kokkopuron šynkäššä kuušikošša kuuluu kešäsin pikku linnun vuatimatoin laulu: – Tilt-talt, tilt-talt, tilt-talt... Ei še tietenkänä vejä vertoja šatakielen eikä kiurun liverrykšellä, vain pieni laulaja on tyytyväini tähki. Hyvä oli, jotta ei ihan ilman iäntä jiänyn. Tämä pikku lintu on nimeltähki tiltaltti. Kun kešäiltana issut kuušikošša, kuulet varmašti, mitein ahkerašti tiltaltti laulau korutointa lauluoh. Vienakši kiänti Paron Val’a