Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Sergei Jevstafejev. Valgiet gribazet

Sergei Jevstafejev

Valgiet gribazet

Livvi
New written Livvic
Tämä kummu minun kel oli vuozinnu 1970. Oldih menemäs syvyskuun loppupäiväzet, kyläläzet varustettih talvekse kartohkua, kalua, siendy da marjua. Kogo nedälin priskutti vihmu, ga puhaldi suvituuli. Ozuttihes päiväine lämbeni, rounoku järilleh tuli kezä. Huondeksel nostuu menin pordahile, minuh kerras lengäi semmoine hengentäppiäjy sygyzykezän tundo da ei suannuh ni sanuo maltua. Se on ellendettävy, silloihäi minul oli vai seiččietostu vuottu. Täs ijäs elaigu ozutahes loppumattomakse, olet voivas sego väis, suvaičet kogo muailmua, se, tiettäväine, suvaiččou sinuu...
Illal yksi brihaččulois sanoi, kupaloksel”, muga sanottih mändymečän palanuttu kohtua, kazvettih valgiet grivat. Minä koppain saruas kaksivaihtehizen Riga-motopiedan, huavo hardieloile, veičči kormanih da niilöin kel lähtin pitkin kyliä Suojärvelepäi. Kylän reunal azetuin tervehtimäh Kolkasovan Kol’uatuatan sevoittaren ukkuo. Häi oli kohendamas suurdu puuhistuut’ugua”, kuduadu vedelläh traktoran peräs da muga tazoitetah juamua. Sienis kuultuu Kol’a nimitti minuu naiivizekse optimistakse. Ollen optimistu, ga olgah, ližäin guazuu da edehpäi...
Azetuin kahten kilometrin piäh kyläspäi, muga sanotunrajavardoiččijoinlammin luo. Enne tiä oli salvettu rajavardoiččijoin mökkine, kunne myö puaksuh käimmö juomah čuajuu da saimmo pidiä käzis toven avtomuattua.
Minä peitin puunjuuren tuakse mättähih motopiedan da lähtin astumah suos poikki paloksele. Astun, hynhetän pajostu, riuhton mättähis buolua, ičelleni moine hyvä mieliala... Kuulenhuruas puoles mi lienne räžähtih, kiännäldin piän, ga sie pitkin ojitustu mättähis läbi juoksou suuri elukku da kolme pienembiä. Mieleh tulihirvi kolmen poigazen kel. Vuotas karkoitan da kaččelen, kui voditto pagoh. Heitin repun, viuhkutan sil piän piäl, juoksen niilöin peräh da viheldän mi on vägie. Pieni hyppäi hirvimuaman jalgoih, se kiännäldi kuperkeikan, kačon, ga käböin tilas sil ollah kynnet. Muamorukkunuathäi ollah kondiet...
Suuri harmannuh kondii kolmen poigazen kel hävii pedäimägyričän tuakse. Pidäyhäi tulla nenga lähäl kyliä, eigo varua ni joven tagua ruadajua meččyzavodua! Mustoh tuli Morozko-kino, kus kondienpoigazet kannellah suurii valgieloi griboi. Lähtin astumah pitkin mägyriččiä...
Eee.. ”, kuulin iänen taguapäi da kiännäldin piän. Seiččie metrii minuspäi seizou tagakäbälil ilmovoi elätti da kaččou kohti minuh. Kogo ijäkse jäi mustoh se silmien lipahtamatoi sydämessäh menii kače. Pollästyingo? En, tuli vai yksi mieli: “Syönnöygo kerras, vai havvannou muah?”
Minä luvin, ku ei sua seizattuo kondieh sellin, eigo sua lähtie pagoh, sego äijän muudu. Buaboi musteli, ku meijän rodn’u Lubosalmen kylän luo ambui yhten kondien, a toine taguapäi mädžäitti iččiedäh ambujua. Minä metrii viizi myöstyin, sit kiännäldimmös da pagoh. Suos dai mättähis läbi lendäjen lennin, en tundenuh ni motopiedan painuo, hyvä, ku se kerras lähti käyttöh. Azetuin vai kylän lähäl Miikulan rinnal. Sanon kielastelemattah, tuaksepäi en ni kerdua kačahtannuh, sendäh en voi sanuo, juoksigo peräh emäkondii vai ei. Kol’a kuundeli minun paginua, kačahtih minuh päi da kuilienne rounogu höpsistyi...