Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Nikolai Zaitsev.
Ozatoi rakkahus. 3
Source:
Oma mua. № 19, 2022, p. 10
Nikolai Zaitsev
Ozatoi rakkahus. 3
Livvi
New written Livvic
T ämä koputus ukseh sai heijät särähtämäh. Antonina ravieh rubei erillizii nyblii panemah kiini.
‒ Hyviä yödy, Antonina! Minul pidäy mennä...
‒ Hyviä yödy, Niemi! hymyillen sanoi Antonina.
‒ Näimmökseh huomei illal!
‒ Näimmökseh!
Vie kiirehine huulien kosketus, Niemi lähti ukseh.
Antonina hil’l’akkazin lähti školapertispäi tukat segazin. Veri kogo ehtän jyskytti ohavuksis, uskaldajen rauhattomua yödy.
Kodih tulo da muaman čakkavo tunnuttih nygöi gu lapsellizet, nygöi Antoninal oli tävvelline oma elos.
Välil joudavan aijan vaihtelemizekse saldatoin paginois kuului muudugi kui voinankäyndiä. Hyvän mielen ennustajannu keviäl 1942 oligi suuri miäry siirdolazii – nuorii naizii da tyttölöi. Alavozes oli rauhažu da yksiluaduine aigu, konzu pozitsionnoi frontuliinii oli loitton Oštan kohtal. Anukses azemuvoinan aigu oli hil’l’aine.
Saldatat da rakendusjoukot ruattih kaikenualastu ruaduo – srojittih dorogoi, sildoi, laukkoi, ga se oli ičessäh kuivu da hengetöi ruado. Joudavan aijan viettelemizekse päittih Anuksen kinoteatru, ruadivon programmat da grammofonplastinkat. Yksiluadužus vuadi ilonpiduo. Sih oldih hyvät ennustukset saldatoile. Nuorien siirdolazien naizien da tyttölöin suuri miäry vuadi Alavozes instinktivno luadie peitoči pienii "yksittäzii" tansiloi vastah sodapolitisien miärävyksii.
ČUPPUTANSIT
Mustan Molostovkinan taloin, kuduah oli sijoitunnuh avtolaitoksen kaheksa nuordu saldattua. Sen taloin peldonurmikol oli rakendettu uvvet avtolaitoksen huoldohuonukset. Puaksuh pyörimmös sie joudavannu kaččomas mašinan remonturuadoloi. Ruavon keskes suomelazet brihat piettih paginua brihaččuloinke. Garažas oli ruadivo da patefon. Ruadivos puaksuh kuului pajoloi da muuzikkua. Toiči erähät avtolaitoksen brihat tansittih avtogaražas keskenäh. Tansimine sai "härkäparissa" vältiä muga sit. Šouferi Tuural oli oma mielikačondu nämmih tansihommih.
‒ Eihäi niken täs "härkäparissa" sua ilmai nuordu tyttöpartn’orua andamah erinomastu iluo da ihastustu, da ei ni ole teil, brihat, naizenduuhuu. Työ oletto kavotannuh sen, nagroi ijäkäs saldattu Tuura da lähti pihale garažaspäi kurindupaikale.
‒ Eihäi naizenduuhu meijän mielis kaduo ni kodvazekse, sanoi Kyttälä tansijes.
Šouferi Tuura oli keskikazvoine järei omah vägeh luottai varmu muamies. Hänen syngis ilmielöis burhai vägi. Häi oli kyläläzien mieles suorusanaine saldattu da pagizi naizien keskes avvoimielizesti. Häi puaksuh pagizutteli minuu. Hänen syngät ilmiet oldih minule varaittavat.
YHTEHMENENDÄS
Nedälin lopul Niemi sanoi Antoninale:
‒ Prosti, Antonina, ku ilme on vaibunuh. Muite olen kunnos. Svirin rannoil... tapahtumat ollah pyöritty mieles kogo yön. Paha tusku on tulluh vaivakse. Nygöi on roinnuh, kohti sanuo, žiäli, ku minun nämmä arvokkahat vuvvet ollah mendy tyhjäh. Ei sua sidä aigua kiännyttiä järilleh. Mustan, enne voinua elos oli parahas ruado- da opastusviritykses.
‒ Ei se nimidä, hengähtihes Antonina. – Aigu kai parandau.
Hyö seizottih huondespäiväzen nouzus, kačellen hil’l’astu maguajua Alavozen randua.
‒ Olen kiitolline tämän yön sinun paginhuaveiluksis. Net ollah kaunehet tuliele meijän eloksele, sanoi Antonina helläh muheloittajen.
Hos Antonina oli piättänyh ičekseh, ku ei nikonzu sano omua rakkahuttu enne, kuni ei tule aigu. Onnuako nygöi hänen syväimes tundui mituslienne pyrgimyksen vägi da sanat ičepäiviedäh purgevuttih huulilpäi Niemen tundoloile vastah.
Antonina hellästi muheloitti, midä Niemi suvaičči.
‒ Oi, Jumaloini! Minä suvaičen sinuu, armahaine! Tulen sinule mučoikse, gu käzitysti astuo sinunke rinnakkai ei yhten vuvven, a kogo meijän ijän, kai meij än eloksen kaunehet vuvvet. Meni jo kaksi vuottu, konzu enzi kerran näimmö toine tostu da ainos olemmo yhtes. Ga minä molimmos Spuasale, gu myö olizimmo ainos yhtes, hos mittumat vahingot oldas tuldu edeh, muheloitti Antonina.
‒ Ei nimitus vahingo ole voittamatoi, konzu sinä olet minun kel, hengähtih Niemi. ‒ Minä olen sanonuh sinule, ku sinä olet viizahembi minuu, da olen sanonuh sinule sih nähte vagavasti. Pie minuu käis, kuldaine. Sinun käzittäh elos rodieu tundematoi da kylmy.
Hyö liikutunnuot sebäiltih toine tostu, mi oligi uskon luba heijän helläle rakkahuole da tulieloile vuozile.
Antonina ei olluh vai Niemen muailman keskikohtannu, myös häi iče oli Niemen kogo muailmu.
Niemi kačoi valgieh huondestaivahah da sanoi, midä duumaičči.
‒ Terväh voinu lopeh. Nenne meijän ies tuliet ozavat vuvvet annetah toine toizele lugemattoman miärän ozanlahjua. A nämmä meijän uskollizet vuvvet ollah annettu meile varman ozan taguon. Tule minule mučoikse, rakas Antonina. Myö menemmö kirjoih Anuksen sodaezikunnas, kus tovestetah meijän ozavu nainduoza. Pravoslavnoi sodapappi venčaiččou meijät Jeroilan Jumaldoman kirikös, ku sinä tahtonet sen muga luadie tiä Karjalas. Kävyn terväh lomale kodih ‒ Suomeh da tuon sinule lumivalgien andilahan svuad’bupluat’an da tuflit.
Antonina ei vastannuh, häi muheloitti, istui da duumaičči venčaičendupäiviä. "Se kai korvuau, kai azettau omale sijale."
‒ Sit tulien pyhänpiän, ku tulen teile nevvottelemah Aleksandranke, sanoi Niemi paginan lopukse. ‒ Sit pyhänpiän, sinä Antonina, sanot minun eloksen ozan.
‒ Jälgimäzekse sen sanou muamo, gu sanonou... ga minä... minä...
‒ Kyllä tai ei, Antonina. Pelkkä kyllä tai ei, muhahtih Niemi.
‒ Sinä tiijät, armahaine, minä ilomielel sanon "kyllä", hos tädä voinan elostu ei sua ainos arvata.
SANDRAN KIELDO
Huondesyös kodih tulduu Antoninua vuotettih armottomat muaman čakkavot. Net nygöi oldih gu lapsellizet. Antoninal jo oli tävvelline mieli omah yksinäzeh elokseh nähte da häi huon deksel tahtoi sanuo muamale oman tärgien piätöksen ‒ mennä miehele Niemele.
Pyhänpiän Niemi tuli Krupinan taloih, štobi suaha Sandran da Spuassu Syöttäjän blahosloven’n’an heijän ozale. Hyö seizottih käzitysti Sandran ies valmehet kuundelemah Jumalan da muaman blahosloven’n’an.
‒ Tyttäreni, sanoi Sandra vagaval iänel. ‒ Kuibo sinä jätät minuu yksinäh nellän lapsenke? Kuibo myö rubiemmo elämäh minun yhtel kolhouzan palkal? Opis vai iče duumaija... Eigo sinul ole žiäli jättiä omua muamua, omii sizärii da vellii. Kahtei myö voimmo perehelleh pyzyö kudakui jalloilleh da Veeragi rubieu suamah... Menet sinä miehele omale rannale, menet, gu vai tämä aigu... vaihtuu. Kui tiijät, sinun miehelemenendy on jiäksitty toizele! vastusteli Sandra. ‒ Ku hyväzilleh et kuule muaman sanua, ga sit sanon: ‒ En työnnä sinuu vierahale muale, etgo lähte! Iče näit, kui minun tervehys lähti jälles tädä luagerin elostu. Et lähte Suomeh, ku sanoin! Kuh puu kazvau – sihgi kando happanou. En työnnä! En työnnä vierahale muale! Tiijä se! Kui sinuu sie otetah vastah, kui sie sinun elos lähtöy – mene da tiijä, pačkahtelih Sandra. ‒ Toizekse vie voinu ei ole loppenuhes.