Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Peša Ruočin paginoi. Vastukavaine akku
Source:
Oma mua. № 33, 2022, p. 11
Peša Ruočin paginoi. Vastukavaine akku
Livvi
New written Livvic
Ku poigu tulou sih igäh, što hänel rubieu kazvamah usat, häi algau vähitellen iččelleh hommuamah akkua. Sama duumu tuli Kablukan Mihailal mieleh, ku hänengi leuvvas algoi čirhottua parduhaivenii. "Akku ei ole kui kandeleh seinäl", sanou sananpolvi. Pidäy tarkah harkita, millazen kabjan ičelleh ottua. (Tyttöpiäny olles kai naizet ollah hyvät, vai akakse piästyy heis monet kiänetäh karvu muurin.)
Mihail oli jo ičelleh tulien akan valmehekse primiettinnyh. Erähänny piänhäi tuligi muamah luo da sanoi:
‒ Muamo, blahoslovi minut, ku minä nygöi lähten akanottoh!
‒ A kenetbo sinä, poigane, olet duumainnuh ottua! kyzyi muamo.
‒ Ga otan Riivinlauvvan Paraskoin.
‒ Älä, hyvä poigane, ota händy, häihäi kuuluu on ylen zabjakko, ei häi rubie sinuu kuundelemah, huolehizennu sanoi muamo.
‒ A menetiijä i kuundelou, sanoi Mihail, ‒ blahoslovi vai!
No, muamo i blahoslovi, da Mihail otti akakse sen Paraskoin. Svuad’ban jälgeh huondeksel Mihail vuotteli, konzu Paraskoi keittäy hänel koufin, vai eihäi tämä uuzi-mučoi olluh ni mielläh, kaččeli vai ičiedäh zirkalos. A Mihailal oli suuri, mustu kaži, kudai istui golbičal da pezi neniädäh. Häi kiändyi kažihpäi da sanoi:
‒ Keitähäi sinä, "Joška", ylen raviezeh koufi!
Vai eihäi se olluh ni milläh, muutti vai käbäliä da rubei pezemäh korviidah. Mihail käski sidä toizen kerran, käski kolmanden ‒ sama tulos.
‒ Vai et sinä, šmetku, minuu tottele, kačo minä sinut opetan! ärähtih Mihail.
Häi koppai "Joškan" käzih da työndi sen Paraskoin helmoih. Samal häi sidoi kušakal Paraskan helmat umbeh, tembai piiruavärtinäzen da sil rubei pergamah "Joškua". A se "Joška" sie pussis hyppi kui mieletöi, vongui da riiboi teräzil kynzil Paraskoin jalgoi. (A nenga meijän kesken tulgah sanotukse, što Salmin naizil ei vie sih aigah olluh jallas "nimettömii".)
‒ Älä, Mihkail-rukku, lyö "Joškua", minä keitän koufin, "Joškan" eis! lubaili Paraskoi.
‒ No, ku keittänet, ga keitä, sanoi Mihail da piästi "Joškan" helmois iäres. Tämän jälgeh Paraskoi oli ainos valmis palvelemah Mihailua. Hänen ei tarvinnuh muudu kui vai burahtaija "Joškal", ku Paraskoi oli jo menos sen puoles dieluo toimittamah.
Pahakse lykykse "Joška" vuuvven peräs kuoli, mi liennöy vezikauhu sen tappannuh. Tämän jälgeh Paraskoi muutui kogonah, häi ei ottannuh ni kuulevih korvih, midä Mihail hänel sanoi. Ku Mihail käski händy keittämäh čuajuu, Paraskoi sanoi:
‒ Engo keitä, keitä iče!
Da ku Mihail käski pestä paijan, Paraskoi sanoi:
‒ Engo peze. Vai piijakse minut tänne toit, peze iče!
Mihail duumaičči da duumaičči mil opil häi sais akkah tottelemah. Lopuškal hänel valgeni. Häi piätti käskie silloi, ku olis pidännyh kieldiä da kieldiä silloi, ku olis pidännyh käskie.
‒ Paraskoi, älä peze sidä paidua! sanoi Mihail.
‒ A vot, pezen dai pezen!
‒ No, hot’ pesset, ga älä sidä silitä!
‒ A vot, silitän dai silitän!
‒ Paraskoi! Tänäpäi sinä ei sua luadie sul’činoi.
‒ A vot, lain dai lain, ihan nareko lain!
Erähänny piän Mihail lähti joven tuakse kyndämäh. Huondeksel lähties sanoi Paraskoil:
‒ Minä menen randupellol kyndämäh, vai sinä et sil aigua pastua šipanniekkoi!
‒ A vot, pastan dai pastan, sinuugo varuazin!
‒ No, hot’ pastannet, ga älä niidy tuo pellol!
‒ A vot, tuon da tuon, neprenemmo tuon!
Mihail myhäili pardaheh da lähti pellol. Odva oli kulunnuh aigua kaksi čuassuu, ku häi nägi, što Paraskoi tulla viuhotti suuri kaššali selläs. (A heijän välil oli aiga syvä jogi, kudaman poikki oli pandu vai yksi porraspuu.)
Mihail kirgui joven poikki Paraskoil:
‒ Älä jätä niidy piirualoi sil puolel jogie!
‒ A vot, jätän dai jätän!
‒ Ga, jos piiruat jättänetgi, ga et sua panna kaššalih kivii!
‒ A vot, panen dai panen!
Paraskoi purgi piiruat da lad’d’ai kaššalin täydeh kivii.
‒ Älä vai, Paraskoi, kaššali selläs tule täl puolel jogie! vakusti Mihail.
‒ A vot, tulen dai tulen, kiččikočči tulen!
Paraskoi lähtigi kaššali selläs tulemah porraspuudu myöte. Ku häi oli piässyh keskel jogie, Mihail huikkai:
‒ Paraskoi! Älä vai häily kaššalin ker!
‒ A vot, häilyn dai häilyn, ihan nareko häilyn!
Dai, upr’uamoi ku oli, häi rubeigi häilymäh. Sit ku häi erähän kerran häilähtih... ga bul’bukkazet vai joven pohjas noustih.
Mihail meni toizel puolel jogie da rubei syömäh niidy Paraskoin luadimii piirualoi. Sen piäl häi otti pienet n’okku-unet. Ku häi havaččui, häi lähti juoksemah kyläh.
‒ A nennii kummii! voivotteli häi kyläh tulduu. ‒ Se meijän Paraskoi pakui jogeh! Läkkiä, hyvät nuaburit, händy eččimäh!
Mužukat lähtiettihgi joukol nuaruamah Paraskoidu. Kogonastu kaksi päiviä hyö nuarattih joven pohjua, vai Paraskoidu hyö ei löyvvetty. Lopuškal Mihail smekni da sanoi:
‒ Ečitähbo händy vastuvirdah, minä luulen, što häi löydyy siepäi!
Da siepäi Paraskoi löydyigi. Kolme virstua oli, kehvelin riähkytukku, vie kuoltuu vastuvirdah noussuh!
Mihail järjesti Paraskoil hyvät muahpanizet. Minutgi niih kučuttih. Menin da kummastelin sidä, ku Paraskoi-pokoinniekku oli pandu ruuheh vačalle.
‒ A, miksebo oletto Paraskoin pannuh nengalei ruuheh? kyzyin Mihailal.
‒ Kiändyy, häi vastai ykskandah.
Kahten vuvven peräs kaivettih uuzi haudu Paraskoin hauvvan rinnal. Sidä kaivajes erähän kaivajan loma lipsahtih da satui Paraskoin ruuhen bogas murendamah palazen laudua. Kačottih loukkozes, ga Paraskoi magai ruuhes sellälleh.