Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Peša Ruočin paginoi. A, kuulehai sinä, neičykkäne
Source:
Oma mua. № 34, 2022, p. 10
Peša Ruočin paginoi. A, kuulehai sinä, neičykkäne
Livvi
New written Livvic
K u myö, karjalazet, jouvvuimmo lähtemäh evakkoh, saimmo nähtä mo-
nenluadustu vastahottamistu. Vastahottajis oza oli hyvii ihmizii, oza vähembän hyvii. (Pahoi ihmizii taki Suomes ei ni ole.) Vai oldihbo vastahottajat kedä täh, myö panimmo merkil, što meidy ei ni oldu vastahottamas piiruajuodazen ker. Ainagi ne vähembän hyvät ihmizet meijät nähtyy kulmien aliče meidy kaččuo n’uisteltih, ohkettih da prähkettih.
"Miksi nuo lempolaiset tulivat meidän kylään? Olisivat pysyneet siellä omilla tantereillaan. Heistä on meille monenlaista riessa: kuluttavat maalit kammariemme lattioista, likaavat tapetit, polttavat ja särkevät uunit niitä "rivonnäköisiä" piirakoita paistaessaan".
Nenga hyö sanottih meijän korvien kuullen da silmien nähten, eigo ni mih luaduh hävetty.
– Ja laiskojakin nuo evakot ovat, eräsgi emändy oli sanonnuh. – Minä lupasin antaa meillä asuvalle evakko-muijalle puoli litraa maitoa, jos hän vain viitsisi lypsää talon lehmät, mutta eihän tuo ryökäle tarjoukseeni suostunut, vaikka meillä on lypsettäviä vain kymmenkunta lehmää, toine emändy žualoboi.
– Nuo siirtolaismiehetkin ovat ihan vetämättömiä. Eivät lähde metsään töihin, vaikka minä lupasin maksaa kaksi markkaa kuutiolta, sluavi erähängi taloin laškansorttin’e ižändy.
No, eihäi tämmözet moittimizet meis siirdolazis hyväl tundunnuh, vai emmohäi myö vierahis olles ruvennuh heijän ker kiičkamah, otimmo vastah midä meil suvaittih sanuo: opimmo tirppua, hot’ toizinah syväindy kivistigi.
Vai erähičči pidi grimevyö panemah vastah, ainagi sillos, ku dielo sidä toizissah vuadi. Sidä mieldy oli ainagi Lökšyn leski, Paraskoi, kudaman kohtalo oli ähkännyh evakokse Savoh.
Hänel oli sen puoleh hyvä, ku ei pidännyh lypsiä vierahii lehmii, ku hänel näit oli oma "Muurikki". Ihan kui ihmehen avul häi oli sen suannuh lähtemäh evakkoh. Se andoi maiduo ihan tarbehekse Paraskoil da hänen kahtel lapselleh. Kevättalvel, nenga suures pyhäs, maijon tulo lopui, ku "Muurikil" tuli maidoväli. Paraskoin ei muu auttannuh, ku lähtie kirikkökyläh kyzelemäh maidokorttiloi. Suuren eččimizen jälgeh häi lopuškal löydi sen muga sanotun kanzanhuoldolaudukunnan, mil oli kuulemah valdu jagua harččukorttiloi.
Tämän laudukunnan toimisto oli rahvastu täyzi. Paraskoi sie kyzeli yhtel da toizel, mis maidokorttiloi rahvahal juatah. Hänel neuvottih eräs lunkku, min istui nuori toimistoneidine. Paraskoi meni lunkul, ryvähtih da sanoi: "A, kuulehai sinä, hyvä neidine! Voizitgo sinä minul kirjuttua pyörähyttiä maijonostoluvan?"
– Ei täällä kirjoiteta maidonostolupia, täältä saa vain maitokortteja, jos niihin on oikeutettu, neidine vastai.
– No, anna sit minul maidokortit, minul da kahtel lapsel!
– Ensin täytyy varmistua siitä, onko teillä oikeus saada ne kortit, neinide sanoi.
– Ga, varmista, varmista! Vai varmista silleh, štobi kohta lad’d’uat kortit täh minun kämmenel! Paraskoi vastai.
Neidine otti škuapin bokas luvettolon da rubei sidä livualemah. Kodvazen mendyy häi sanoi: "Eihän teille voida antaa maitokortteja, koska tästä luettelosta käy selville, että teillä on lehmä."
– Ga, on, on, da hyvä lehmy ongi, vai nygöi se ei lypsä, ku on ummes, Paraskoi sanoi.
– Vai ei lypsä! No, mitä virkaa sellaisella lehmällä on, mikä ei lypsä? Sellainen lehmä pitää tappaa! neidine sanoi omua viizahuttu.
– A, kuulehai sinä, neiččykkäne! Ethäi ni sinä lypsä, vai eihäi vie sinuugi ole sentäh tapettu! Paraskoi sanoi näpsähytti.
Kai toimistos olijat ruvettih nagramah. Neidine ruskevui. Häi ravieh čökkäi maidokortit da vie voikortitgi Paraskoin kobrah, ku häi oli muga hyvin pidännyh puoliidah.