Texts

Return to review | Return to list

Sie elettih ennen ukko da akku

history

May 24, 2023 in 10:55 Нина Шибанова

changed the text
Sie elettih ennen ukko da akku. Akalleh oli kuldupeigalo dai tyttärelleh oli kuldupeigalo. Eletäh ollah sie, maamah huonostuu. Dai sie mužikku sanoo: – Vot, – sanoo, – sinä, akku, nygöi kuolet, – sanoo, – a vot kuz minä saan, – sanoo, – kuldazen peigalon akan?^ – sanoo. – No saat kus-tah, – sanoo. – No vai, – akku, saane en, – sanoo, – sit tyttäres nain! – No heitä, urai, – sanoo, – a ken tyttäres naibo, – sanoo, – eihäi ni ken, – sanoo, – tyttärez naija. No dai sie akkah kuoloo, maah pannah dai mužikku lähtöö eččimäh. Menöö linnal, sie kävelöö, kävelöö, kävelöö sie maailmaz, ni kuz ei näi kuldastu peigaloo. Tuloo kodih, tyttärelleh sanoo: – Ni kuz eule, – sanoo, – kuldastu peigaloo, – sanoo, – minä nain sinus. Tyttäreh se itköö, itköö: – Heitä, tata, – sanoo, – ken nygöi omis tyttäris naibo da kai? – sanoo. – Mikse nygöi sinä, – sanoo, – nečidä minuz nait, – sanoo, – kaihäi rištittyöt nagramah ruvetah. Ei ni midä! Dai sit taattah vägeh ottaa kai tytärdy. – No olgah, – tytär sanoo, – työnnä, – sanoo, – minuu, – sanoo, – kalmoil peel maman luo, – sanoo, – käymäh, ennen, – sanoo, – miehel menendee. Dai menöö sie itköö, itköö, itköö kalmoil peel sie, itköö dai uinuobi sie. Uinuo dai unis sie maamaadah nägöö. Dai maamah sanoo: – Tiijän, – sanoo, – tytär-rukku, midä sinä gor’uičet da itket, – sanoo. – Olgah, ničevo, – sanoo, – mene, taattaadas käske linnah i käske, – sanoo, – hänel ostoo, – sanoo, – kolme pooroo: ostakkah taivahan karvallizen, – sanoo, – plaat’an peel, kuudaman karvallizen, – sanoo, – kosinkazen i teehtien karvazet, – sanoo, – tuflit jalgah. Sid, – sanoo, – saao, minä menen sinul miehel. No.^ Dai menöö, tuloo kodih: – Vot, – sanoo, – tata, minä tulen, – sanoo, – sinul miehel, voinnet, – sanoo, – sinä vie minul vi̮polnỉe nengoman zadaanien, – sanoo: taivahan karvallizen, – sanoo, – plaat’an voinned ostoo, kuudaman karvallizen kosinkan i teehtien karvazet, – sanoo, – tuflit jalgah. No hyvä. Dai toottah lähtöö linnal, dai ne kai soobo. Tuloo: – No, nygöi, – sanoo, – ni miz et peeze, – sanoo, – nygöi, – sanoo, – tuloo sinul, – sanoo, – minul miehel tulla. Dai opat’ sе tyttäreh itköö, itkõö. – Olgah, tata, – sanoo, – työnä vie maman luo, – sanoo, – kerdu käymäh. Dai menöö, sie opat’ itköö, itköö kalmoil peel sie maamah loo. Maamah sanoo: – Tiijän, – sanoo, – nygöi sinul jongoi ne toi, – sanoo, – miehel pidee mennä. Nygöi, – sanoo, – tytär-rukku, varusta kai nene sinä uzlah. Sit, – sanoo, – varusta keräne, zirkalo, da harju, ota keral. I sinul tuloo paita, i ne, – sanoo, – kai, kolme paloo, kudaman, – sanoo, – pooran osti, – sanoo, – dai ne keral varusta.^ No hyvä. A iče, – sanoo, – pagie. Sid, – sanoo, – ičei tytär-rukku, proščai, enämbie, – sanoo, – etgo mamaa, – sanoo, – uniz näi, etgo kalmoil tule. Dai häi tuloo kodih sie, kalmoil päi sie, tuloo kodih, taatalleh sie sanoo: – No nygöi, – sanoo, – ennen miehel menendee, – sanoo, – kylyn lämmitän da sid, – sanoo, – lähtemmö kylyh käymmö da sid, – sanoo, – minä menen sinul miehel. No hyvä. Dai sie lämmittee kylyn, a häi ne kai jongoi vešid uzlah varustoo sie. Dai lähtietäh, taattah sie kylyh lähti: – Mene, sinä ennempäi zavodi, – sanoo, – sid minä, – sanoo, – tulen jälles. Dai taattah lähtöö kylyh. Lähtoö sie kylyh. Vuottaa, vuottaa tytärdy, ga ei tytär tule. Tuloo kodih, ga – ei tytärdy: – O, čort, – sanoo, – nygöi sinä pageit! – sanoo. Häi tytärdy peräh ajamah. Menöö, juoksoo peräs sie. (Dai tyttäreh kaččoo sie. A hän sie hevol menööbö). Tyttäreh kaččoo: taattah on lähil jo. Dai häi sie ottoo, lykkee keräzen. Rodie jogi, min verdoo langoo keräzel, sen levevyz jogi rodie. Dai häi, taattah, sie kuni hevol sie poikki joves peezöö, ga tytär se palan pagoh menöö. Kaččoo, ga jo on taattah lähil. Häi lykkee harjan. (Kačo, mittumane on se turbei harju, moine rodieh turbei kases). Siel opat’, kuni hevon kel peezöö, se kirvehen kel da kai sie čihkoo. Opat’ sie häi palan loitos peezöö. Viimizekse häi lykkee sie, ku taattah nägöö lähil, ga häi viimizekse lykkeebö zirkalon. Sid se rodih zirkalohine mägi: sit kačo, potkovat hevol ei tartuta, häi enämbi ei peessyh. A taattah sie andoi hänel tiijon peräh.^ (Sid ielleh sie rubie nägymäh. Häi tiedovoičči, työndi sen tiijolleh, tyttären). Dai häi sie tytär tuloo kyläh. Sie on riihen peräs nene rikkukevot. Häi sinne peittyy rikkukegoloih. A keyhän akan poigu sie vedee rikkoo. Häi tuloo kodih dai sanoo: – Vod mama, – sanoo, – en tiijä ken, – sanoo, – kevos, – sanoo, – hengittee. – Nu, poigu, – sanoo, – olgah, mene sinä, – sanoo, – hänel blahostovi, – sanoo, – olloo maamakse pädii – maamakse blahostovi, olloo, – sanoo, – taatakse pädii – taatakse blahostovi; olloo sizarekse – sizarekse, olloo, – sanoo, – mučoikse – dai mučoikse blahostovi. Dai häi tuloo sie dai virren lugoo: – Rištikanzu, – sanoo, – kembo olet sie, – sanoo. Minä, – sanoo, – sinun blahostovin, – sanoo: ollet, – sanoo, – tatakse – tatakse blahostovin, ollet, – sanoo, – mamakse – mamakse blahostovin, ollet sizarekse – sizarekse blahostovin, ollet, – sanoo, – mučoikse – mučoikse blahostovin. Dai häi sie tuloobo, rikkukevoz, on sе häi hyväne, čomane. A peigalo on hänel ainoz rivus kriepitty sie, häi peigaloo ei avoi pie, sidä kuldupeigaloo. Dai häi sanoo: – Terveh! No dai häi vastoo, tyttö se: – Terveh! Dai hänel sen matkittoo sie, sanoo: «Terveh»! (Sen kačo hänel andoi matkituksen taattah, tiedovoicči hänen). No hänel se on tytöl paha paista, huigei.^ Hän tiijusti sen što nygöi tämä taatta minun loodi moizekse. Dai tuloo sie pertih, poigu se viettee sen pertih, tuloo sie dai sanoo: – Terveh, t’outoi! – «Terveh, t’outoi»! – dai sie matkittoo se sanantyrä peräh hänel.^ (Moine on sе sana). No olgah. Eletäh, ollah, sie rodie caarin baalut. Dai häi sanoo, sе akku, sanoo: – An’a, – sanoo, – läkkä, – sanoo, – caarin baaluh. – En jo lähte, t’outoi. – «En jo läh, t’outoil».^ No. Dai hyö lähtietäh poijan kel caarin baaluh. Mennäh, ga häi sie taas päčil jeebi, nuori da kai, ga häi ottoo dai šuorildoo. Panoo sen taivahan karvallizen ploot’an peel, sid kuudaman karvallizen kosinkan peeh, teehtien karvazet tuflit. Sid rodie häi hyväne, hyväne, čomane! Dai ku menöö caarin baaluh sie häi. (A sie ennen, kačo, eihäi elektriičesvat palettu, hod’ on hyvä baalu, ga eihäi ole moine tuli valgei). Häi ku menööhäi sie, kuldupeigalon ku vieldee nenga sie, zaalah, ga rodieego valgei, ga täilöigi tapa seinil!^ Moine rodie valgei sie! Dai caarin brihat sie silmät hooristetah dai kai sie rahvas: ket nengomazet?^ Kudamas carstavas?^ Kudamas gosudarstvas nengomat on nygöi? Dai häi eeres.^ Sie vähäzen tanssi dai eere lähtöö. Dai tuloo uuvessah, jaksavuldaa dai päčil nouzoo. Tullah hyö kodih, sit poigu da emändy se ga: – Vai, An’a, – sanoo, – lähtenyh et, oligo tämpäi krasavica dai, oi-voi-voi, – sanoo, – ken nengomane oli? – Olgah jo minun täh, t’outoi. «Olgah jo minun täh, t’outoi»!^ (Häi sie matkittoo hänel). Dai toizen illan caari keree baalut, dai toizen illan An’a sinne kävyy baaluh taaste.^ Sie jongoi vuotetah. A kolmandennu illan menöw.^ Kolmandennu illan händy vardoittih. Dai nähtih – häi menöö keyhän akan sen pertih. Dai sе tuloo, keyhy akku, pertih: – Näi, – sanoo, – An’a, sinä oled olluh da vie peitit, meil pravdaa et sanonnuh da!^ – Häi sanoo sie. – Vot, t’outoi, – sanoo, – sinä minul hyvyön gu loodizit, sid, – sanoo, – minä sinul vastah vie loodizin hyvyön. – «T’outoi sinä minul hyvee gu loodizit, sid minä sinul vastah vie loodizin hyvyön»! – Kai sie matkittoo sе peräh hänel. No.^ Dai sie huondeksel t’outah keittee sie suuren kattilan tervoo. Dai sanoo: – An’a, nouzes, – sanoo, – tänne! Dai häi menöö sie tervukattilalloo. – Sano, – sanoo, – kolme kerdoo: «Minä menen kattilah»! Dai häi sie koỉme kerdoo sanoo, An’a: – Minä menen kattilah. – «Minä menen kattilah». Minä menen kattilah. – «Minä menen kattilah». Minä menen kattilah. – «Minä menen kattilah»! – Sano nygöi, – sanoo, – kolme kerdoo: «Minä paloin kattilah»! Dai häi sie sanoo: – Minä paloin kattilah. – «Minä paloin kattilah»! Minä paloin kattilah. – «Minä paloin kattilah». Minä paloin kattilah. Kolmattu kerdoo eibo ni sanonnuh: häi paloi kattilah. Sid sie muga peezi häi. Dai caari sie ajaabo sulahazikse kolmen poijan kel. Mengäh kolmel poijal, libo ičelleh caaril mengäh, vai tulgah heil nengomane sie. Dai häi sie tuloo sulahazikse, a keyhy poigu sе, briha ei ni miksenäh ole. No, pikkarazes kodizes eletäh da kai: «Ga ei häi tai minul nenga hyvä tule». Häi sie pačazlavval i istuu. Dai gu An’a se šuoriehäi, ga rodiebo se perti valgei!^ Pertine valgei, valgei – kai, joga kohtane sie loškottoo! Dai häi ottoo da pačazlavval menöö, istuvuu sen keyhän akan poijan rinnal. No sanoo: – Kuz minä elin, – sanoo, — sih minä jeen! Sih se An’a jäi.^ Sid eletäh, da sid živitäh da viel tämpäi. Da sit vie minä olin heijän svood’bas, piivoo join da parral valuttih.

May 23, 2023 in 22:08 Нина Шибанова

created the text
created the text translation
created the text: Sie elettih ennen ukko da akku. Akalleh oli kuldupeigalo dai tyttärelleh oli kuldupeigalo. Eletäh ollah sie, maamah huonostuu. Dai sie mužikku sanoo: – Vot, – sanoo, – sinä, akku, nygöi kuolet, – sanoo, – a vot kuz minä saan, – sanoo, – kuldazen peigalon akan?^ – sanoo. – No saat kus-tah, – sanoo. – No vai, – akku, saane en, – sanoo, – sit tyttäres nain! – No heitä, urai, – sanoo, – a ken tyttäres naibo, – sanoo, – eihäi ni ken, – sanoo, – tyttärez naija. No dai sie akkah kuoloo, maah pannah dai mužikku lähtöö eččimäh. Menöö linnal, sie kävelöö, kävelöö, kävelöö sie maailmaz, ni kuz ei näi kuldastu peigaloo. Tuloo kodih, tyttärelleh sanoo: – Ni kuz eule, – sanoo, – kuldastu peigaloo, – sanoo, – minä nain sinus. Tyttäreh se itköö, itköö: – Heitä, tata, – sanoo, – ken nygöi omis tyttäris naibo da kai? – sanoo. – Mikse nygöi sinä, – sanoo, – nečidä minuz nait, – sanoo, – kaihäi rištittyöt nagramah ruvetah. Ei ni midä! Dai sit taattah vägeh ottaa kai tytärdy. – No olgah, – tytär sanoo, – työnnä, – sanoo, – minuu, – sanoo, – kalmoil peel maman luo, – sanoo, – käymäh, ennen, – sanoo, – miehel menendee. Dai menöö sie itköö, itköö, itköö kalmoil peel sie, itköö dai uinuobi sie. Uinuo dai unis sie maamaadah nägöö. Dai maamah sanoo: – Tiijän, – sanoo, – tytär-rukku, midä sinä gor’uičet da itket, – sanoo. – Olgah, ničevo, – sanoo, – mene, taattaadas käske linnah i käske, – sanoo, – hänel ostoo, – sanoo, – kolme pooroo: ostakkah taivahan karvallizen, – sanoo, – plaat’an peel, kuudaman karvallizen, – sanoo, – kosinkazen i teehtien karvazet, – sanoo, – tuflit jalgah. Sid, – sanoo, – saao, minä menen sinul miehel. No. Dai menöö, tuloo kodih: – Vot, – sanoo, – tata, minä tulen, – sanoo, – sinul miehel, voinnet, – sanoo, – sinä vie minul vi̮polnỉe nengoman zadaanien, – sanoo: taivahan karvallizen, – sanoo, – plaat’an voinned ostoo, kuudaman karvallizen kosinkan i teehtien karvazet, – sanoo, – tuflit jalgah. No hyvä. Dai toottah lähtöö linnal, dai ne kai soobo. Tuloo: – No, nygöi, – sanoo, – ni miz et peeze, – sanoo, – nygöi, – sanoo, – tuloo sinul, – sanoo, – minul miehel tulla. Dai opat’ sе tyttäreh itköö, itkõö. – Olgah, tata, – sanoo, – työnä vie maman luo, – sanoo, – kerdu käymäh. Dai menöö, sie opat’ itköö, itköö kalmoil peel sie maamah loo. Maamah sanoo: – Tiijän, – sanoo, – nygöi sinul jongoi ne toi, – sanoo, – miehel pidee mennä. Nygöi, – sanoo, – tytär-rukku, varusta kai nene sinä uzlah. Sit, – sanoo, – varusta keräne, zirkalo, da harju, ota keral. I sinul tuloo paita, i ne, – sanoo, – kai, kolme paloo, kudaman, – sanoo, – pooran osti, – sanoo, – dai ne keral varusta.^ No hyvä. A iče, – sanoo, – pagie. Sid, – sanoo, – ičei tytär-rukku, proščai, enämbie, – sanoo, – etgo mamaa, – sanoo, – uniz näi, etgo kalmoil tule. Dai häi tuloo kodih sie, kalmoil päi sie, tuloo kodih, taatalleh sie sanoo: – No nygöi, – sanoo, – ennen miehel menendee, – sanoo, – kylyn lämmitän da sid, – sanoo, – lähtemmö kylyh käymmö da sid, – sanoo, – minä menen sinul miehel. No hyvä. Dai sie lämmittee kylyn, a häi ne kai jongoi vešid uzlah varustoo sie. Dai lähtietäh, taattah sie kylyh lähti: – Mene, sinä ennempäi zavodi, – sanoo, – sid minä, – sanoo, – tulen jälles. Dai taattah lähtöö kylyh. Lähtoö sie kylyh. Vuottaa, vuottaa tytärdy, ga ei tytär tule. Tuloo kodih, ga – ei tytärdy: – O, čort, – sanoo, – nygöi sinä pageit! – sanoo. Häi tytärdy peräh ajamah. Menöö, juoksoo peräs sie. (Dai tyttäreh kaččoo sie. A hän sie hevol menööbö). Tyttäreh kaččoo: taattah on lähil jo. Dai häi sie ottoo, lykkee keräzen. Rodie jogi, min verdoo langoo keräzel, sen levevyz jogi rodie. Dai häi, taattah, sie kuni hevol sie poikki joves peezöö, ga tytär se palan pagoh menöö. Kaččoo, ga jo on taattah lähil. Häi lykkee harjan. (Kačo, mittumane on se turbei harju, moine rodieh turbei kases). Siel opat’, kuni hevon kel peezöö, se kirvehen kel da kai sie čihkoo. Opat’ sie häi palan loitos peezöö. Viimizekse häi lykkee sie, ku taattah nägöö lähil, ga häi viimizekse lykkeebö zirkalon. Sid se rodih zirkalohine mägi: sit kačo, potkovat hevol ei tartuta, häi enämbi ei peessyh. A taattah sie andoi hänel tiijon peräh.^ (Sid ielleh sie rubie nägymäh. Häi tiedovoičči, työndi sen tiijolleh, tyttären). Dai häi sie tytär tuloo kyläh. Sie on riihen peräs nene rikkukevot. Häi sinne peittyy rikkukegoloih. A keyhän akan poigu sie vedee rikkoo. Häi tuloo kodih dai sanoo: – Vod mama, – sanoo, – en tiijä ken, – sanoo, – kevos, – sanoo, – hengittee. – Nu, poigu, – sanoo, – olgah, mene sinä, – sanoo, – hänel blahostovi, – sanoo, – olloo maamakse pädii – maamakse blahostovi, olloo, – sanoo, – taatakse pädii – taatakse blahostovi; olloo sizarekse – sizarekse, olloo, – sanoo, – mučoikse – dai mučoikse blahostovi. Dai häi tuloo sie dai virren lugoo: – Rištikanzu, – sanoo, – kembo olet sie, – sanoo. Minä, – sanoo, – sinun blahostovin, – sanoo: ollet, – sanoo, – tatakse – tatakse blahostovin, ollet, – sanoo, – mamakse – mamakse blahostovin, ollet sizarekse – sizarekse blahostovin, ollet, – sanoo, – mučoikse – mučoikse blahostovin. Dai häi sie tuloobo, rikkukevoz, on sе häi hyväne, čomane. A peigalo on hänel ainoz rivus kriepitty sie, häi peigaloo ei avoi pie, sidä kuldupeigaloo. Dai häi sanoo: – Terveh! No dai häi vastoo, tyttö se: – Terveh! Dai hänel sen matkittoo sie, sanoo: «Terveh»! (Sen kačo hänel andoi matkituksen taattah, tiedovoicči hänen). No hänel se on tytöl paha paista, huigei.^ Hän tiijusti sen što nygöi tämä taatta minun loodi moizekse. Dai tuloo sie pertih, poigu se viettee sen pertih, tuloo sie dai sanoo: – Terveh, t’outoi! – «Terveh, t’outoi»! – dai sie matkittoo se sanantyrä peräh hänel.^ (Moine on sе sana). No olgah. Eletäh, ollah, sie rodie caarin baalut. Dai häi sanoo, sе akku, sanoo: – An’a, – sanoo, – läkkä, – sanoo, – caarin baaluh. – En jo lähte, t’outoi. – «En jo läh, t’outoil».^ No. Dai hyö lähtietäh poijan kel caarin baaluh. Mennäh, ga häi sie taas päčil jeebi, nuori da kai, ga häi ottoo dai šuorildoo. Panoo sen taivahan karvallizen ploot’an peel, sid kuudaman karvallizen kosinkan peeh, teehtien karvazet tuflit. Sid rodie häi hyväne, hyväne, čomane! Dai ku menöö caarin baaluh sie häi. (A sie ennen, kačo, eihäi elektriičesvat palettu, hod’ on hyvä baalu, ga eihäi ole moine tuli valgei). Häi ku menööhäi sie, kuldupeigalon ku vieldee nenga sie, zaalah, ga rodieego valgei, ga täilöigi tapa seinil!^ Moine rodie valgei sie! Dai caarin brihat sie silmät hooristetah dai kai sie rahvas: ket nengomazet?^ Kudamas carstavas?^ Kudamas gosudarstvas nengomat on nygöi? Dai häi eeres.^ Sie vähäzen tanssi dai eere lähtöö. Dai tuloo uuvessah, jaksavuldaa dai päčil nouzoo. Tullah hyö kodih, sit poigu da emändy se ga: – Vai, An’a, – sanoo, – lähtenyh et, oligo tämpäi krasavica dai, oi-voi-voi, – sanoo, – ken nengomane oli? – Olgah jo minun täh, t’outoi. «Olgah jo minun täh, t’outoi»!^ (Häi sie matkittoo hänel). Dai toizen illan caari keree baalut, dai toizen illan An’a sinne kävyy baaluh taaste.^ Sie jongoi vuotetah. A kolmandennu illan menöw.^ Kolmandennu illan händy vardoittih. Dai nähtih – häi menöö keyhän akan sen pertih. Dai sе tuloo, keyhy akku, pertih: – Näi, – sanoo, – An’a, sinä oled olluh da vie peitit, meil pravdaa et sanonnuh da!^ – Häi sanoo sie. – Vot, t’outoi, – sanoo, – sinä minul hyvyön gu loodizit, sid, – sanoo, – minä sinul vastah vie loodizin hyvyön. – «T’outoi sinä minul hyvee gu loodizit, sid minä sinul vastah vie loodizin hyvyön»! – Kai sie matkittoo sе peräh hänel. No.^ Dai sie huondeksel t’outah keittee sie suuren kattilan tervoo. Dai sanoo: – An’a, nouzes, – sanoo, – tänne! Dai häi menöö sie tervukattilalloo. – Sano, – sanoo, – kolme kerdoo: «Minä menen kattilah»! Dai häi sie koỉme kerdoo sanoo, An’a: – Minä menen kattilah. – «Minä menen kattilah». Minä menen kattilah. – «Minä menen kattilah». Minä menen kattilah. – «Minä menen kattilah»! – Sano nygöi, – sanoo, – kolme kerdoo: «Minä paloin kattilah»! Dai häi sie sanoo: – Minä paloin kattilah. – «Minä paloin kattilah»! Minä paloin kattilah. – «Minä paloin kattilah». Minä paloin kattilah. Kolmattu kerdoo eibo ni sanonnuh: häi paloi kattilah. Sid sie muga peezi häi. Dai caari sie ajaabo sulahazikse kolmen poijan kel. Mengäh kolmel poijal, libo ičelleh caaril mengäh, vai tulgah heil nengomane sie. Dai häi sie tuloo sulahazikse, a keyhy poigu sе, briha ei ni miksenäh ole. No, pikkarazes kodizes eletäh da kai: «Ga ei häi tai minul nenga hyvä tule». Häi sie pačazlavval i istuu. Dai gu An’a se šuoriehäi, ga rodiebo se perti valgei!^ Pertine valgei, valgei – kai, joga kohtane sie loškottoo! Dai häi ottoo da pačazlavval menöö, istuvuu sen keyhän akan poijan rinnal. No sanoo: – Kuz minä elin, – sanoo, — sih minä jeen! Sih se An’a jäi.^ Sid eletäh, da sid živitäh da viel tämpäi. Da sit vie minä olin heijän svood’bas, piivoo join da parral valuttih.