Texts
Return to review | Return to list
Peigoi-Poigaine
history
June 08, 2023 in 19:44 Нина Шибанова
- created the text
- created the text translation
- created the text: Elettih-oldih ukko da akku. Heil ei olluh poigua. Yhten kerran illal mužikku vestäw päretty, vestäjes leikkuaw sormen, peigalon. Ottaw dai päčinperäh lykkiäw. Huandeksel mužikku lähtöw pellole kyndämäh, a akku jiäw päččii lämmittämäh. Pastaw čupukkua ukole, iče pagižow: «Kačo, gu ei ole poigua, pidäw ičel mennä piiraidu vedämäh, hot’ ei ole aigua, päčči pidäš lämmittiä». A Peigoi-poigaine hänel päčin peräs otviatti: – Viän minä piiruat! Akku duwmaiččow: «Ken gor’a ollow»? Kyzyw: – Ken sinä olet? Peigoi-poigaine otviattiw: – Minä olen Peigoi-poigaine, – sanow akale, – mustat, ehtäl ižändäs vesti päretty da leikkai peigalon da päčil lykkäi. Minä siä i olen. Akku ottaw dai panow čupukat paččahan piäle, a Peigoi-poigaine lähtöw viämäh piiraidu tuatalleh. Akku kaččow, ga piiruat lähtiättih paččahan piäs menemäh pellolepäi. Tuli Peigoi-poigaine pellole, tuatalleh sanow: – Täs, tuatto, piiruat! Mužikku sanow: – Ken sinä olet? – Minä olen Peigoi-poigaine: mustat, egläi sinä lykkäit päčile minun. Mužikku piiruat ottaw da kaččow: pappi tulow. Mužikku sanow papile: – Kačos, buat’ušku, mittuine kummu on: ijän ei olluh poigua, a nygöi poigu rodih, ihmečäl taval! Pappi sanow mužikale: – Myä minule poigu! Mužikku sanow: – En, velli, myä, tämä poigu jo seičas avvuttaw, a myähem viä enämbän rubiaw avvuttamah. Poigaine sanow tuatalleh: – Myä, myä! Pappi sanow: – Sada rubl’ua annan. Poigaine silmiä išköw tuatalleh: «Myä, myä, minä suan sinul dengua ijäkse kaikekse»! Mužikku ottaw dai myäw. Pappi sada rubl’ua andaw, a poigažen panow kormanih. Poigaine sanow tuatalleh: – Tule jälles, minä dengua lykin. Pappi lähti astumah dorogua myä, mužikku hänel jälles. Poigaine papin kormanis olles lykii kai dengat tuatalleh. Ku kai lykii, sit kormanis meni toižeh kormanih. Papil sanow: – Laske minuw syväinkormanih, minä tahton siä olla. Pappi pani poigažen syväinkormanih, iče lähti astumah iälleh. Poigaine lykii kai dengat papil tuatalleh. Sit sanow tuatalleh: – Mene nygöi kodih. Tuattah kodih tuli, akalleh sanoi: – Nenga i nenga, poigu tämä sai meile tävven povitkan dengua. Akku sanoi: – Kuibo sai? Mužikku sanow: – Minä möin papile suas rubl’as, a häi lykii kai papin dengat minule. Akku da mužikku ruvettih elämäh bohatannu. Peigoi-poigaine meni papin taloih yäl. Kazakat da kuharkat toraitti, iče meni vastan alle čuppuh. Huandeksel kuharkat nostih, pyhkittih perti, a topat lykättih tanhual, sinne lykätäh i Peigoi-poigaine. Tanhual Peigoi-poigaine puutui lehmäle syädäväkse. Lehmy syäw Peigoi-poigažen. Peigoi-poigaine menöw lehmäle vaččah. Huandeksel tullah kuharkat lehmii lypsämäh. Opitah lypsiä, ga lehmän nännis kuwluw iäni: – Älä jo täs viä, siä on minun jalgu! Toižes oppiw, ga siä toine jalgu, kolmandes – piä, nel’ländes käzi. Kuharkat viätäh viästi papile, sanotah: – Nännit paištah! Pappi tuli, ga mugai on! Pappi sanow: – Pidäw lehmy iškiä da kaččua, ken siä on. Lehmy iškiätäh, ga siä ei ole ni kedä. Papil lehmy meni. Peigoi-poigaine pageni iäre da meni tuattah lua. Mužikku da akku ruvettih elämäh poijanke.