Texts
Return to review | Return to list
Peigoi-poigaine
history
June 08, 2023 in 20:19 Нина Шибанова
- created the text
- created the text translation
- created the text: Eletäh enne vahnas ukko da akku. Heỉle ei rodei lastu. Nu vot, hyvä-horošo, mužikal peigoi i leikkavui poikki. Häin sen otti da päčin peräh lykkäi. Huondeksel häi lähtöw aijoi kyndämäh. Akku hänen syötti i šuoriemah rubei. A päčin peräs loadi paginan: – Tata, ota minuw kyndämäh! Ižä sanow: – Ken sie olet päčin peräs, taričettos kyndämäh i kirrut latakse? Sanow: – Minä olen sinun poigu: peigoin leikkait, päčin peräh lykkäit, i rodih peigois poigu. Nu, hyvä-horošo, ižä sie ottaw päčin peräs – muga i on ristikanzu da pieni. Häin i tariččeh kyndämäh. Ižä sanow: – En jo ota kyndämäh, viegu rodittos nengoine ihastus! Vot häi tariččih, tariččih, dai ižä ottỉ händy kaččomah pellol. Piendarel istutti. Ižä kyndi vähäzen, ga sanow: – Tatin’ka, anna opin minä kyndeä! Toattah i andoi, adran pieluksel istuihes i davai heboa ajamah. Vot enne vahnas papit sie kylvettih. I lähtöw yksi pappi kaččomah iččeh kylvettyw. Astuw i kaččow – Peigoi-poigaine adran pieluksel istuw da kyndäw. – Ongo čuwdo da diivu – sanow häin, – ku nengoine mies kyndeä voibi! Ižä sid istui piendarel, poigu sih ajoi i pappi sih tuli. Pappi rubei hänelleh poigoa ostamah. Sanow: – Myö poigu! – En, – sanow, – myö, ijäs poigoa ei olluh i nygöi rodiihes ainopoigu, sidä en myö. Pappi ni lähtie ei voi eäres, muga ostelow, a ižä ei myö. Dälgimäi poigu sanow: – Myö ielleh, roimmos minä sinun! Nu vot, hyvä-horošo, torguittihes, torguittihes, dälgimäi i myöw poijan kolmes sadas. Pappi hänen osti, kodih toi, ylen hyvin pidäw, ikkunal istuttelow, ku on pieni, hobjazel torelkal azettaw. Muga häin i pidäw talveh sah. Talvi ku roih, häin yön aijal lähtöw i menöw saroal olgikuboh peittoh. Käskyläine huondeksel nowzow i menow lehmil syvvä andamah. Parahikse ugodiw sen kuvon andoa lehmile. Papit nostah magoamas, ga poigoa ei ole. Sid otetah, täs otetah – ga poigoa ei ole! Nu vot, hyvä-horošo, poigu ni kus ei lövvy. Käskyläine meni tanhuoh lehmii lypsämäh. Rubei lypsämäh, ga lehmäl vačas pagizow: Olin enne toatoin kois, Olin enne moamoin kois, Olin enne papin kois, Olin ennen olgikuvos, Nygöi olen lehmän vačas. Käskyläine juoksow perttih, sanow: – Mibo čuwdo rodih, nenga i nenga: lehmäl vačas pagizow! Häi ku papil sanow, pappi i lehmän išköw, ruvetah poigoa eččimäh. Ečitäh, ga löwtä ni midä ei. Lehmäl peä leikatah. Sih ugodiw koalikku-akku i häi pakiččow lihoa. Hyö otetah da annetah lehmän peä, muwdu lihoa ei anneta. Koalikku kaššalih panow, lähtöw dorogoa myö astumah kylävälii. Hänen kaššalis op’at’ i rubiew lugemah: Olin enne toatoin kois, Olin enne moamoin kois, Olin enne papin kois, Olin enne lehmäl vačas, Nygöi olen koalikal kaššalis. Koalikku i duwmaiččow, što «eäre lykkeän, mi neče čuwdoloi on». Otti dai lykkäi dorogal lehmän peän, iče lähti ielleh astumah. Tuli hukku mečäs päi i söi sen peän. Häin op’at’ rubei lugemah hukal vačas endizelleh: Olin enne toatoin kois, Olin enne moamoin kois, Olin enne papin kois, Olin ennen olgikuvos, Olin enne lehmäl vačas, Olin enne koalikal kaššalis, Nygöi olen hukal vačas. Hukku i kyzyw: – Jogo peästän eäreh? – Älä peästä, vie toatoin pihah. – Jogo peästän? – Älä peästä vie! Soata toatoin saroal. Dai häi soatoi saroal i peästi. Poigu i kirgai toatan, sanow: – Hukan sain! Toattah tuli dai tapettih se hukku. (Näit sinä, kolmesadoa dengoa sai poijas dai hukan sai)! Sid roadostis azuttih gostitus, rahvastu oli ylen äijy. Vie minä sie olin. Bulkoa söin tävven vačan, yksi bulku vie däi, enämbi en voinnuh syvvä. Vie tänäpäi on vačču täwzi sidä pereä.