Texts

Return to review | Return to list

Oli ukko da akku

history

June 15, 2023 in 20:50 Нина Шибанова

• created the text
• created the text translation
• created the text: Oli ukko da akku. Heil oli tytär da poigu. Poigu rubei naimah, hänele puwtui Syvätterijän akan tytär mučoikse. Sil aigua pani oman sizären yheksän lukun tuakse. Se poigu kävyw meččäh ohotal. Sil aigua mučoi selgeilöw suwren zirkalon iäs, sanow zirkalole: – Zirkalo, sano minule, viägo on täl mual minuw čomembua? Zirkalos siä hyppäi starikkaine dai sanow: – On velli! On nados yheksän lukun tagua, viitty čomembi sinuw. Häi ottaw, žiivatat tappaw, pertis kai aštiat murendaw, sе mučoi. Tulow mužikku kodih, dai sanow: – Kačo, sizäres midä ruadoi, – mužikale sanow mučoi. Velleh sizären ottaw škuapas, sellittäw mustih sobih, pyrrittäw manasterih pyhile. Akkah sanow: – Štobi̮ viä älä ni kunne, a viä händy da tapa, tua maksat minule, minä kačon! Neidiine selgii, dai velleh kele, lähtiätäh meččäh. Ajetah, a heile jälles koiraine juaksow. Koiraine sanow mužikale: – Älä, veikoini, sizärdy tapa, tapa parembi minuw! Velleh ottaw dai tappaw koiražen, a sizären tyändäw meččäh. Toi akalleh syväinkerän kaččua, sanow: – Nemme on koiran, a ei sizären. Neidiine yän magai, lähtöw astumah. Tulow hänele vastah pertiine. Pertih menöw, sе ylen, reduhiine. Yheksä palaštu nägöw stolal leibiä. Häi ottaw da joga palažes hawkkuaw leibiä, iče menöw päčinperäh. Tulow yheksä vellesty, kačotah: täz on por’atku piätty: sovat pesty, perti tože. Kačotah, ga stolal joga palažes on hawkattu hawkkavus. Hyä ruvetah kliikaimah, sanotah: – Ollet vanhembi, ga otammo buabakse, nuarembi – muamakse. Ollet starikku – otammo tuatakse, a ollet nuarembi – otammo sizärekse. Neidiine ottaw dai tulow päčinkeskes päi, vellet vastatah händy hyvin dai rubiaw sid elämäh. Uskaldah vellilöillyä gost’u – kolmepiähiine atamuanu. Hyä prigotoovitaheze: azutah viinua, vuassua – kaikkia. Neidiine kyzyw: – Ongo suabl’u? Vellet suabl’u annetah sizärele, ỉče viärtäh muate, a neidiine jiäw karavuwlah. Kuwlow – ga tulow, sanow: – Ohoh! Täz on ruskoidu duwhuw. Neidiine sanow: – Tulet, ga älä ezmäi pagiže! Tulow se atamuanu kolmepiähiine, neidiine ottaw, suabl’al leikkuaw piät kai, dai tappaw sen i nostattaw vellet, sanow: – Kabrastakkua se! Vellet kabrastetah. Toššupiän uskaldaheze kuwzipiähiine. Vellet myäs varavutah, a neidiine sanow: – Andakkua minule toine šuašku, a iče mengiättö muate. Neidiine myäs jäi vardoimah. Myäs tulow kuwzipiähiine. Neidiine leikkuaw šuaškal piät da nostattaw vellet. Vellet nostah – ga sid i on leikattu! Otetah kabrastetah. Kolmaššupiän uskaldaheze vellilöillyä tulemah gostih kaksitoštupiähiine atamuanu. Vellet myäs pöllästytäh. A neidiine sanow myäs vellilöile: – Andakkua minule nygöi viä suwrembi šuašku. Kaksitoštupiähiine tulow yäl, neidiine ottaw išköw šuaškal, yksitoštu piädy leikkuaw, a yksi jiäw. Vellet nostah – ga yksi piä viä on, otetah dai sе leikatah. Sid myäs hyä, vellet, ruvetah käwmäh ruavole, a sizär jiäw kodih. Vellet sanotah hänele: – Älä laske ni kedä tänne, täs sinule koiraine. Sit Syvätterijän akku se tiijustaw: hänen tyttären nado eläw nengomas i nengomas sijas. Se akku ottaw korzinažen juablokkua, tariččow sidä tytöle. Sanow: – Kačo, minä iče syän. Tyttö ottaw juablokan juadul pannuan. Syäw juablokan dai kualow. Tullah vellet, ga sizär kuallut. Itkiätäh, itkiätäh, ga yksi sanow: – Vuata hot’ vuahtet pyhkin sizären suwn piäl. Vuahtet gu pyhkiw, ga sizär i elävyw. Myäs vellet sanotah: – Älä, čidžoini, osta ni midä, laske ni kedä! A iče lähtiätäh meččäh. Syvätterijän akku myäs tulow pluat’t’ua myämäh. Tulow sinne, tariččow pluat’t’ua, ga tyttö ezmäi ei ota, sanow: – On minul kaikkia kylläl. Syvätterijän akku sanow: – Na hot’ ota da opi panna piäle! Tyttö ottaw dai piäle panow dai kualow. Syvätterijän akku meni iäres. Vellet tullah kodih – ga myäs sizär kualluh. Myäs vellet itkiätäh, ruvetah pezettämäh. Pluat’t’u piäl otetah dai elävyw. Vellet lähtiätäh mečcäh i sanotah: – Älä osta ni midä, myä sinule tuammo kaikkia. Syvätterijän akku myäs tiijustaw, dai tulow kol’čaštu myämäh. Neidiižele tariččow kaikelleh, ga ei ota neidiine. Syvätterijän akku sanow: – Na hot’ pane sormeh kol’čaine, opi! Sormeh tyttö panow dai kualow. Tullah vellet, kačotah, ga myäs on kualluh, a kol’čaštu ei toimiteta ottua. Azutah grobu st’oklaine, pannah saduh rippumah. Azutah yheksä pačastu, ymbäri pannah veičet da iče pystetäheze da kualtah. Suarin poigu kävelöw mečäs, tulow sih kohtah, dai kaččow: savus rippuw st’oklaine škuappu, siä on neidiine, ni kualluh, ni eläw, vai veri rožal kižuaw. Häi ottaw, dai vedäw škuapan kodih. Kodih meni, neidiižel ottaw sormes kol’čažen – dai elävyw neidiine. Sid eletäh ollah, suarin poijan kel sе neidiine. Suaw mučoi lapsen. Suarin poijal kyzyw iččeh valdua. Suarin poigu andaw vallan. Häi ottaw dai oman lapsen tappaw dai lähtöw ajaw hebožel vellilöillyä. Vellet lapsen verel voidaw, dai kai vellet elävytäh. Sid häi otti vellet sarstvuimah. Suari ned vellet pani dolžnostiloih: yksi rodih Oluhovakse, toine Gučkovakse, kolmas oli Trepov, nel’läs Kornilov, viijez oli Mil’ukov. Dai toižet oldih kai sluwžbas suaril.^ Minä heidy näin. Sih loppih.