VepKar :: Texts

Texts

Return to review | Return to list

Kaksi vellesty

history

July 13, 2023 in 21:55 Нина Шибанова

  • created the text
  • created the text translation
  • created the text: Оli ennevahnas kaksi vellesty. Elettih, oldih. Yksi ylen äijäl hyödyi. A toine oli kewhy. Toine vähembän ruadoi, sе äijän ruadoi. Oligo hänel lehmiä lugemattah tahnuos, moužet kymmene, vai libo yksitostu oli. A kewhäl vellel ni midä. Dai bohatan vellen kel se muamah lähti. Sie eletäh, ollah, eletäh, ollah. Sie kewhy velli kävyw ainos bohatal ruadamah. Konzu min: konzugo andaw puwdaizen d’awhuo, konzugo andaw puwdaizen ruistu, ruadoloil äijiä ed ota. Akan kel ruattih, lastu arteli. Nu siid häi d’ongoi, buabušku sе, vahnani äijäl, kuoli, muamah. Nu sit, konešno, vellie kučuthäi sih muah panomah da häi eihäi rubie sie mugaleite... Kewhembäl pidäw kai ruavot ruadua, midä sie treebuiččeh: kačo, ruwhien luadijes da mi on d’o heil omua sie äijy... Nu sit kučui velliedäh, sanow: – Tulgua tänne nygöi perehinneh, – sanow, – minulluo da elämmö täs, – sanow, – da, uberimmo muaman, – sanow. – Kolme yödy pidäw pidiä, – sanow, – muan piäl, – sanow, da. Hänel ongo hebuo kaksi hyviä, ongo venehed, ongo verkuo kaikemmostu, ongo luarilois d’awhuo kaikkie puistettuo. Dai kewhy vellez i lähti. Sie puoli yödy rodie, sanow: – Nygöi pidäw čuaju d’uottua rahvahal. Ylähäizet-alahaizet taloi sе on. Alahan muamah maguaw sie stolal, a ylähäkse jiädih čuajuo d’uomah. Vellelleh sanow, sanow: – Sinä, – sanow, – velli, vardoiče, – sanow, – pokoiniekkua, – sanow. – Minul muih nad’ožua ewle, – sanow, – a sinä, – sanow, – vardoiče, – sanow, – muamua nečis, – sanow. – Dällez d’uot, – sanow. Häi sanow: – Mengiä, mengiä – rahvastu on vägi tukku – mengiä, mengiä kaikin, – sanow, – sinne, minä vardoičen. Häi sil aigua ottaw muamaizen da view aittah. Aittah luarin rinnal panow, huavoizen panow rinnal da sofkaizen andaw kädeh, buitto ku d’awhuo häi sinne huavoh ammuldaw, da. Ylähänpäi, sie d’uomaspäi kaikin tullah. Häi d’ongoi uinonnuh buitto ku on, uinoi sie, nu, maguaw, krohniw, da. Tullah, händy lekahuttaw: – Kuzbo on muamo? – sanow. – Kuzbo on muamo? Sinä nygöi, – sanow, – maguaduit! – Oi, – sanow, – velli, minä uinoin, prošti! – sanow. – Kunnebo nygöi häi, – sanow, – meni, – sanow, – kuolii? – Kačo, sanoit, – sanow, – ei kuolii... Eigo, – sanow, – varrastettu ken? – Ei varrastettu, ei, – sanow, – lövvän, – sanow, – minä hänen, – sanow. (Iče ku vei, ga). Lähtöw, huškaw, huškaw, ga aitan uksen avuaw ga: – Kačo vai, tule vai tänne, velli, – sanow, – tiä häi on!^ – sanow. – Kunnebo hänel nygöi d’awhuo pidäw? – sanow. – D’awhuo vai, – sanow, – lad’d’uaw huavoh! – Oi, – sanow, – ota iäre da tuo tänne suwreh čuppuh därilleh stolal! – sanow. – Ne ota, mi on sid luaris d’awhuo, – sanow, – ammulda d’awhot, se luari kai ičelles, – sanow, – huavo libo kaksi rodineh, – sanow. Mugai ruadaw se velleh. Lähti ihastuksiz, vai lad’d’uaw sie kaksi huavuo dai kerras kodih view dai d’o on mužikku bohattu. Tulow därilleh. Op’adi tulow ildu, toine ildu. Sanow: – Tol’ko yhtel’läh, – sanow, – tämpäi, – sanow, – ku d’uomah lähtennemmä sinne ylähäkse, – sanow, – čuajuo, – sanow, – älä, velli, sinä, – sanow, – nengaleite rua, – sanow, – uinuo, – sanow. – Ole sinä, velli, – sanow, – nygöi, – sanow, – päiväl pidäw muata! Päiväl sie maguaw dai kaikkie ruadaw ga. Ildu roih, op’adii illal sih da... Dai lähtietäh čuajuo d’uomah ylähäkse sinne. Sanow: – Nygöi sinul diäw op’ad’, – sanow, – muamo, – sanow, – ga älä, – sanow, – kačo, sinä, – sanow, – ni uinuo. – En d’o uinuo, – sanow, – en nygöi, uni ewle, – sanow, – d’о päiväl huogavuin ga. Lähtöw da op’ad’ i muamuadah ottaw da lehmiä lypsämäh tahnuoh panow, lehmän sie sidow, olgikierdien luadiw paččahah da. Lehmän sidow da rengin ual panow da. Akku vai sid huškaw sie, muamah, neči pokoiniekku-rukku... Dai häi, netuada ruadaw... Tullah sie d’uomaspäi, čuassu sie d’uvvah da sie vie zakusitah da možet viinua r’umkaine vie d’uvvah sie ga (bohatas talois on midä d’vva)! Tullah, ga häi maguaw op’ad’, uinonnuh sih kui krömpöi. Nu: – Hoi, velli, kuzbo on pokoiniekku? – En, raukku, tiijä! – sanow. – A-voi-voi, – sanow, – Op’ad’ olen uinonnuh! – No yksinäh ku olet, – sanow, – sid unen unetuttaw, – sanow, – uni roih, – sanow. – Vai oliz artelis, – sanow, – ga no hot’ toizen hengen ga... Dättäzimmöhäi toizen hengen! Dai lähtietäh. Sanow: – Mene, velli, eči, – sanow, – nygöi midäbo, kunnebo nygöi op’ad’ meni, – sanow, –häi? Ei-taki varrastettu! – Ei d’o varrastettu, – sanow, – lövvän! Häi menöw tahnuoh. Kai mul’oit sie kävel’l’äh. Sanow: – Hoi, velli, tule vai tänne, tiä on! – sanow. – Midäbo ruadaw? – sanow. – Lehmiä lypsäw! – sanow. – Midbo lehmii on? – sanow. Parahan otti sie mul’oin. No, sanow: – Ota iäre se mul’oi tahnuos, kuni häi sie istuw! – sanow. – Ga ezmäi pidäw, – sanow, – pokoiniekku tuvva. Lehmän on, – sanow, – kytkyöh sidonuh, – sanow, – sen lehmän. – Ota iäre se lehmy! Hänel d’o lehmy puutui. Dai lähti neččih sie lehmän kel sen... Pokoiniekan pertih toi. Da lehmäizen lähti kodih ajoi, akalleh d’o on lehmy dai d’awhuo, da. Muamo maguaw čupuz vie. – Nygöi, – sanow... (D’o kolmas päivy, kačo, se tulow, tervähhäi sit proijii d’o päivy se, päivy ollah da kai). Sanow päiväl sie ga: – Pidäw, – sanow, – lähtie, – sanow, – op’ad’ čuaju keittiä, – sanow. Päivy on sie, päiväl lähtietäh čuajuo d’uomah, da rahvastu vähäine on da. Sanow: – Sinä, velli, olethäi täz? – Olen d’o, velli, – sanow, – minä ainos. Päiväl ei kunne mene, – sanow. – D’o kunnebo päiväl nygöi menöw? – sanow. – Da, päiväl. Hyö lähtiettih sid ylähäkse, a velleh muate šuhkahtih se, ku kačo, yön käveli da sit kai da, kudai se bohattu velleh, dai akkah. Häihäi tiä vai alahan piädy kuberoittaw. Päiväl rahvastu d’ediinöidy d’o, kolmandennu piän – ni kedä. Häi menöw parahan ubehen ottaw lahnuos, sadulin selgäh panow, pletin kädeh, muaman sih šuorittaw. A ubeh se eigo mene kunne, ni eigo midä. Pihois kävelöw sid, kuberoittaw. Da häi sid rubiew seiniä kolottimah, sanow: – Miehet, kuzbo on pokoiniekku? – sanow. – Minä, – sanow, – op’ad’ i häi lähtettelin, kodỉh kävyin, – sanow. (Midä liene dieluo olluh, kodi on palaizen peräs). – Tulin, – sanow, – ga eini pokoiniekkua ole! Työ, – sanow, – vai kaikin oletto, – sanow, – päiväl muate vierryh, – sanow, – a minuo yöl čakkuatto! Se velleh da neveskäh hypättih, sanow: – Kuzbo nygöi on? – sanow. – Ka kuz on? – sanow. – Vikse minä tid’d’en, – sanow. Kävelöw kai huonukset, eigo ole huonuksis. (Kerran gu hevol selgäh pani ga)! Kaččow, ga vai hevol selläs. – Ka mibo on? – sanow. – Kačo vai, pletti on käis, – sanow, – hebuo ajaw, – sanow, no. – Pletti on vie käis! Mužikku se sanow, velleh ga: – Pletti! – sanow. – Mene ota pletii dai hevot dai kai iäre, vai tuo pokoiniekku täh! – sanow. – Toko hygöi sе, – sanow, – muah terväh menöw! – sanow. – Mowžet tänildan panemmo muah, – sanow. – Kui panet, – sanow, – kolmetta yöttä muah, – sanow. – Kaikin nagretah, – sanow, – dai toizet kupsat nagretah sinuodas, – sanow, – nagramah rubietah. – Ka midäbo nygöi, – sanow, – vai liikulleh, – sanow. – Pokoiniekku, kačo, kävelöw, – sanow, – tottu kävelöw! Da ajaw mužikku kodih, hevon d’ongoi vei. Da. Nygöi mužikal rodih lehmy, dai hevod, dai kai, kačo, žiivattua. Nygöi kolmandekse yökse däi. Sanow: – Tänyön häi ni midä ei voi ruadua, – sanow. – Midäbo häi ruadaw? A sygyzy on neče. Veneh hyvä on rannas, da. I venehen rinnal on verkuo arros äijy, da. Mužikku se enne varustaw verkot veneheh da kai panow sih, mi verkostu on, laskinverkostu. Venehen varustaw dai kai. Dai op’ad’ kolmandennu yön lähtietäh sinne d’uomah ylähäkse. – Mengiä, – sanow, – nygöi käveli, käveli, – sanow, – väzyi vie, – sanow, – ei tänyön ni kunne lähe! (Nu. Hyö uskottih kaikin, gor’at, prostoit ku ollah, prostoit. Häi viizas ku on ga)! Dai lähtiettih... Häi op’ad’ i sen muaman istutti, venehen välläl työndi, airot kädeh ga. Volnu sie ku lekahtah dai häi i šmutkahtah, šmutkahteleh häi sie. Sidoi muaman hyvin veneheh, vai šmutkakkah. Ylähän päi sie tuldih, häi op’ad’ i maguaw ga. Sanow: – Oi, – sanow, – velli, kuzbo nygöi muamo on? – Kačo, muah emmo pannuh, nygöi kukastu kummua on! – sanow. – Kunnebo nygöi meni? Mennäh, hevot kai tahnuos sie, toine vie kaksi hebuo däi hänelleh. Midäbo sit... Kävelöw, nel’l’oilow se velleh, kylän kaiken d’uoksendelow sie dai. Kaikin ečitäh. Ken i dogadinnow, sanow: – Kačo vai, nečie mibo venehie nygöi, – sanow, – därvel on? Sanotah ga, kačotah, sanow: – Kačo vai, meijän venehty ewle rannas! Ni verkoloi ewle rannas! Hm... Sanotah: – Nygöi, – sanow, – verkoloi laskemah lähti! Täz olet kummua! – Vellelleh sanow, – mene, velli, tuo iäres! – sanow. – Verkot nygöi, – sanow, – anna mennäh sinne! Dai veneh ota, – sanow, – dai verkod ota! – Vai tuo iäre, tänpäi muah panemmo, – sanow, – huondeksel muah panemmo iäres, – sanow, – nygöi. (Tämä on d’o nygöi, kačo, huondesčura sie d’o on). Dai velleh sen ottaw dai tuow. Veneh d’o puutui dai... Sanow: – Tuo iäre, oldahes, – sanow, – sie kai, verkod dai... – Kaigo verkod otti? – velleh kyzyw. – Kai on ottanuh! – sanow. – Kai vikse laskow, – sanow. – Enämbi kalua pidäw pokoiniekal. Toi, da lähtiettih muah viemäh sidä muamuadah. – Toko, muamo, – sanow, – vie enembän, – sanow, – sinuo pidänyzin, – sanow, – da vie pidänyzin, – sanow. – Toko äijän otit minus, – sanow.