Texts

Return to review | Return to list

Opastajii omii en unohta. Opastajii omii en petä

history

August 23, 2023 in 16:11 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Yksi minun ruadodovariššu puaksuh sanou: “Teatru algavuu vuarnas, a škola opastajis”. Minä ainos suvaičin opastuo omas Alavozen školas, ga vai konzu iče vägikodvan ruavoin opastajannu, ellendin, min äijän hyviä sanua en ole sanonuh omile armahile opastajile, dai mittuot ollah tärgiet da säilyjät opastajien sydämis opastujien kiitollizet sanat. Gu nygöi mustan kolmattu kluassua. Enzimäine urokku jälles talvilomua. Kuulumizet uudeh opastajah niškoi meil jo oldih tiettävät, ga uskomatoi omil käzil nieglottu rouzovoi pluat’t’u ylitti kai toivomukset. Meil rodih himo maltua muga. Min aigua opastuspertilöin keskes olijas kammaris myö riičiimmö silmii nieglojes, kirjoidimmo, viilimmö Galina Nikolajevna Bobinan herkän johtandan avul. Puolivuottu meni nägemätä, ga Galina Nikolajevna ei jättänyh meidy, harpai yhtes viijendeh kluassah da rubei opastamah meile ruadourokkoi. Silloi myö vie saimmo opastuspertin ombeluskonehien da plitoinke, sit sai azuo kummua: keittiä kiiselii, žuarie lihua, pastua tortua, yhteltiedy opastuimmo olemah taloinhuolijoinnu da näbielöinny. Jo jälles kuvvettu kluassua enimät minunke opastujat tytöt forsittih omil käzil ommeltulois kost’umazis, haluattazis, jupkazis. A joga loman aigua Galina Nikolajevna kučui meidy gostih, kus jälles luomisruaduo myö joimmo čuajuu mandžoivaren’n’anke. Valgiet mustokset da loppematoi kiitos Opastajale. Minä en nikonzu olluh laihannu tyttözenny, ga opastundutovendukses liikundukul’tuuras on viidoine. Paiči sidä liikundutoimet roittihes minun yhtesopastujien vältämättömänny elaijan ozannu. Se Ol’ga Borisovna Digujevan hyvyös. Omal aijal kiittiä, sellittiä, čakata, nostattua palavu himo piästä suurembih tuloksih, ei azettuo, kazvua, ei varata ozattomuksii, oppie uvvessah, a sit tävvel käil lahjoittua ponnistuksis – häi ainos arvosti ei tuloksii, a opastujan iččehizen kazvandan. Minun mielii myö moine arvostandulaji roih tuliel aijal. A nygöi kuvitelkua täyzi kluassu, kudai kirjuttau yhty testan variantua, jogahine sen iče tarkastau, arvomiäröin mugah panou ičele arvosanan, sanou sen opastajale žurnualah... Smietittö, kaikin suadih viidozet? Ga ei! Toiči ei olluh niyhty korgiedu arvosanua. Ovvostuittogo? Ga ei sua ni kuvitella, mittuine oli Jurii Ivanovič Uljanoval arvovaldu! Nikelle piäh ei tulluh kielastua hänele. Opastajan juumorah niškoi saneltih starinoi ei vai školas, ga kogo piiris. Kaikis suurembi keino, kuduah minä opastuin hänes, oli sellitelty loppuarvosanoin panendu. Häi jogahistu kučui luvettelun mugah. Lugi kai suavut arvosanat, andoi kyzymyksen. Vot tulou minun vuoro: “Midäbo, Kat’a, myös muamas nelozenke kodih ei laske?” – “Ei laske, Jurii Ivanovič”, hengästämmös minä, suan arvospiettävän kyzymyksen, ihastuksis lövvän piäs sih kunnollizen vastavuksen da vellan azutun tunnustuksenke hakkuan kodih. Olis himo kirjuttua opastajas, kudai ei vedänyh minul niyhty urokkua, ga äijän merkičči minun elaijas. Meijän kluassu oli ylen toimekas da uvvenruadai. Myö keksiimmö kaikenjyttyzii pidoloi kluasale dai školale. Kaikis enimäl suvaičimmo opastujien haldivopäiviä. Školan ohjuaju Andrei F’odorovič Koškin sil päiväl kai andoi meile oman kabinietan. Kerran meil muga hyvin meni se päivy, ga Andrei F’odorovič keräi alguhpanijan joukon luadimah yhtehveduo. Ylen hyvin mustan sen vastavuksen da hänen sanat: “Lapset, minul ainos oli toivotus, gu meijän školas olis oma opastujien tazavaldu”. Silloi se oli meil vai kuhkutus toimekkahih tegoloih. Vai en ammui ellendin: Andrei F’odorovič lahjai meile ylen tärgien šeikan – oman toivotuksen! Myö todevutimmo sidä omah luaduh, ga pidäy olla ylen julgiennu, gu nenga uskuo lapsih. Andrei F’odorovič opasti minuu uskomah omih opastujih, kieldävyö tavallizis opastajien “ei voija, ei spruavitahes”. Piästä opastajan äijis varavolois avvutettih mustokset oman kluasan johtajah Svetlana Isakovna Loginovah nähte. Ottua yödymismatkah 20 piendy kuuzikluassahistu libo kazvajua kaheksakluassahistu, oigieh, kovasti ezittiä rikkovus, avvonazesti tunnustua oma viärys – vaigu ylen julgei opastai voibi andua luvan nenga iččie vediä. Yksisama myö sanelimmo hänele kai omat pienet dai suuret peittomielet, häi ylen tarkah ellendi kai meijän kazvanduaijat. Tavallizesti duumaijah, gu lujat tiijot opastuajt suajah vai opastuspertilöis, kudamis kuuluu, kui kärbäine lendäy. Meijän fi iziekku-urokkoin aigah ei kuulunuh kärbäzii, meijän opastai Anna Olegovna Kužejeva alalleh šuutii. Kaikis enimäl händy nagratettih ponnistukset spisivaija. Häi kebjieh löydi kai meijän špargalkat, a vahnembis kluasois andoi luvan luadie virrallizet špargalkat “miärätyn ezikuvan mugah”. Minule silloi se ozuttihes liijakse hyvyökse, a nygöi iče käytän sidä keinuo litsein vahnembis “ei-ammatillizis” kluasois. Vie Anna Olegovna nikonzu ei mene siiriči omua opastujua, kuni ei kyzy, kui hänel ollah dielot. Häi tiedäy kai omih opastujih nähte. Segi rodih minun opastajan alguperänny – “tiediä kai kaikkih nähte”. Matemuatiekku on ylen tovelline tiedo. Ozuttahes, vai istu da sellitä. Ga meij än nuori, čoma da tovelline opastai Tatjana Jurjevna Pajevskaja andoi meile vallan olla kosketukses toine toizenke. Ruadojoukkolois, puarois, toine toizen opastandas. Kai Jälgisoitandupruazniekal Tatjana Jurjevna sanoi: “Minul täydyi opastua vai Kat’ua, a ielleh häi opastau kaiken kluasan”. Dai toven, myö nikonzu emmo spisivainnuh toine toizes, a ahkeroičimmo toine tostu opastua. Väliaijan aigah Tatjana Jurjevna ainos löydi mahtot “paista elaigah niškoi”, andua nevvuo, sanuo hyvä sana. Tatjana Jurjevna ainos syvendyy ongelmah, maltau tavata sen vijan, sentäh hänen nevvot ollah monitahoizet, tarkah ajateltut, vaikuttajat. On ylen hyvä mieli, gu minul on voindu yhtyö Tatjana Jurjevnanke ruadodovarišan tazol. Häi kannatti minuu kahten päivän aloh Vuvven opastai -kilvan aigah, hos virguniekal toiči on jygei löydiä minuuttaine. Eri kiitossanan tahtozin sanuo Vera Vasiljevna Kiprušovale. Myö händy otimmo vastah hörkästi, meil ozuttihes, gu kova opastai ei voi olla luomisluadijannu. Ga kui minä olin hyväs mieles, konzu vahnembis kluasois häi rodih meijän kluasan palvojannu. Minuu mielytti hänen maltandu kuunnelta kaikkien mielet, ottua hyväkse, kiittiä, a sit sanuo: “A toinah vie nenga?” Häi kehoitti moizen mielen, kuduas ei suannuh kieldävyö! Vera Vasiljevna rodih minule vahnemban dovarišan ezikuvannu. Häi nikerdua ei sanonuh meile “ei”. Kaikis suurembi vuottamattomus tapahtui školanlopendupivos, konzu hyö Svetlana Isakovnanke tuodih zualah kaksi piiruadu palajien tuohuksienke. Silloi se oli meil vai voindu toivottua tahto, a nygöi ellendän – se oli ylen merkittävy tapahtumu. Mennäh vuvvet. Kai meijän kluasas opastunnuot ollah pättävät ristittyöt. Jogahizenke on hyvä mieli vastavuo da paista. Myö kazvoimmo kunnollizikse pikkarazien kybenyzien vuoh, kuduat sytytettih meis opastajat. Nygöi net jo kazvettih robl’oh, kuduadu myö juammo ymbäri olijoile.