VepKar :: Texts

Texts

Return to review | Return to list

Laiska tytär

history

January 09, 2024 in 16:23 Нина Шибанова

  • changed the text
    Оli ennen ukko ta akka. Heilä oli yksi tyttö. Ukko kuoli. Tyttö oli hyvin kaunis, vain niin laiska, jotta ei šuateta i mihi töihi. Akan pitäy häntä kyšymällä elättyä. Kerran tulou akka kyšymäštä. Niin haukkuu tytärtäh, jotta kaikki hirvie, kun ei ole kehan hoti vettä käyvä, vain kuikualla muata luhmottau. Čuarin poika matkuau mečäštä, nin kuulou, kun elämä kuuluu talošta. Hiän mänöy kaččomah, jotta mitä šielä on. Tyttö vain öhöttäy kiukualla. Čuarin poika šanou: – Mitä šie papatat tiälä? – Ka mitä mie en papata, – šanou akka, – kun tyttö niin ruatau, niin ruatau, jotta kun tuon kyläštä liinua värčillisen, nin päiväššä kesryäy. Kerkieis vielä vanhempanaki nuo voimah mänettyä. Eletäh tuaš päivie, ta tuaš akka kun rupieu tyttyö haukkumah, miks ei kehtua ruatua, nin čuarin poika tuaš ni šattuu tulomah. Akka tuaš kiäntäy, jotta «šitä haukun, kun en millänä šua töillä täytetykše». Čuarin poika arvelou, jotta pitäy tulla šulhisekše, kun on noin ruataja ta kaunis. Ošti kaikki hyvät vuattiet tai kävi tytön. Akka jäi hyvilläh, kun ošasi valehella. – Emmä, – šanotah, – vielä häitä pie, kun on muita piiruja enšin, šiitä jäleštä piemmä hiät vašta. No toiset kun lähettih piiruloih, nin tytöllä kannettih liinavärčči eteh, jotta «kesryä nyt šillä aikua, kun toiset lähtöy piiruloih». Tytöllä hätä käteh. Hiän itkömäh, kun ei šuata i yhtä kesrätä. Tuli oikein kauhien näköni akka ta šanou: – Ku häihi kuččunet, nin mie šiula kesryän. Tyttö lupuau kuččuo, ta hiän kesryäy liinat ta panou vyyhet nuakloih. Akka mäni matkahaš. Piiruloista tulijat ihmetelläh hyvilläh, jotta «johan meilä nyt šattu kesryäjä». Та tuaš toisena piänä kun lähetäh tai tuuvah tuaš värčillini kesrättävyä. Tuli toini akka, vielä kauhiempi, ta šanou, jotta «häiheš kun kuččunet, nin kesryän». Tyttö kyšyy, jotta «mistäpä teitä šuau kuččuo?» – nin akka n’euvou: – Kujanšuušša on kallivo, kopahuta vain kallivoh, nih myö tulemma kallivon alta. Niin akka hänellä tuaš kesryäy. Piirumiehet ollah tuaš hyvilläh. Šamoin kolmantena piänä hänellä tuuvah tuaš kesrättävät, ta nyt kolmaš kaikkein kauhein akka ne hänellä kesryäy. Tuas piirumiehet ollah mielissäh, jotta ei minne šuaha. Tai luajittih hiät. Šanotah, jotta «kuču šie heimokuntaš, kun ollou ketä». – On miula, – šanou tyttö, – kolme tätie, mit pitäis kuččuo, vain ne ollah oikein hirvien näkösie. No kumminki kun käšetäh kuččuo, nin hiän mänöy ta kopahuttau kallivoh, ta šieltä tulla viuhahtau täti. Šanou akka, kun tulou pirttih, jotta «en mie voi istuo enkä aštuo, kun jalka ei pie yhtänä pravešua». Šitä jalkuah potkiu. – Mipä šiula šiinä on? – kyšytäh. – Ka kun olen ikäni kesrännyn, nin polkiessa on tämmösekše männyn. «Ahah, – arvelou čuarin poika, – empäi pane akkuani kesryämäh enämpi, kun näin pahakše mänöy jalka». Tuli toini täti kal’livošta. Šillä kun käsi pieksäytyy ta šormet primpettäy jotta... – Ei miušta ole vierahakše, kun ei pisy käsi paikallah, – šanou akka. – Mipä šiula šiinä on? – tuaš kyšytäh. – Ka kun ikäni olen kesrännyn, nin šentäh olen tämmöni. Čuarin poika tuaš ni kuulou. Tulou kolmaš täti. Še kielelläh nuolekšiu ta piekšäy šitä. Šanou: – Kun ikäni olen nuollun rihmoja kesräteššä, nin ei pisy kieli paikallah. Čuarin poika arvelou, jotta «en ijäššäh anna akkani kesrätä, kun tuommosekše männäh». Niin piäsi tyttö, jotta ei tarvin kesrätä enämpyä ni konša.

January 09, 2024 in 16:03 Нина Шибанова

  • created the text
  • created the text translation
  • created the text: Оli ennen ukko ta akka. Heilä oli yksi tyttö. Ukko kuoli. Tyttö oli hyvin kaunis, vain niin laiska, jotta ei šuateta i mihi töihi. Akan pitäy häntä kyšymällä elättyä. Kerran tulou akka kyšymäštä. Niin haukkuu tytärtäh, jotta kaikki hirvie, kun ei ole kehan hoti vettä käyvä, vain kuikualla muata luhmottau. Čuarin poika matkuau mečäštä, nin kuulou, kun elämä kuuluu talošta. Hiän mänöy kaččomah, jotta mitä šielä on. Tyttö vain öhöttäy kiukualla. Čuarin poika šanou: – Mitä šie papatat tiälä? – Ka mitä mie en papata, – šanou akka, – kun tyttö niin ruatau, niin ruatau, jotta kun tuon kyläštä liinua värčillisen, nin päiväššä kesryäy. Kerkieis vielä vanhempanaki nuo voimah mänettyä. Eletäh tuaš päivie, ta tuaš akka kun rupieu tyttyö haukkumah, miks ei kehtua ruatua, nin čuarin poika tuaš ni šattuu tulomah. Akka tuaš kiäntäy, jotta «šitä haukun, kun en millänä šua töillä täytetykše». Čuarin poika arvelou, jotta pitäy tulla šulhisekše, kun on noin ruataja ta kaunis. Ošti kaikki hyvät vuattiet tai kävi tytön. Akka jäi hyvilläh, kun ošasi valehella. – Emmä, – šanotah, – vielä häitä pie, kun on muita piiruja enšin, šiitä jäleštä piemmä hiät vašta. No toiset kun lähettih piiruloih, nin tytöllä kannettih liinavärčči eteh, jotta «kesryä nyt šillä aikua, kun toiset lähtöy piiruloih». Tytöllä hätä käteh. Hiän itkömäh, kun ei šuata i yhtä kesrätä. Tuli oikein kauhien näköni akka ta šanou: – Ku häihi kuččunet, nin mie šiula kesryän. Tyttö lupuau kuččuo, ta hiän kesryäy liinat ta panou vyyhet nuakloih. Akka mäni matkahaš. Piiruloista tulijat ihmetelläh hyvilläh, jotta «johan meilä nyt šattu kesryäjä». Та tuaš toisena piänä kun lähetäh tai tuuvah tuaš värčillini kesrättävyä. Tuli toini akka, vielä kauhiempi, ta šanou, jotta «häiheš kun kuččunet, nin kesryän». Tyttö kyšyy, jotta «mistäpä teitä šuau kuččuo?» – nin akka n’euvou: – Kujanšuušša on kallivo, kopahuta vain kallivoh, nih myö tulemma kallivon alta. Niin akka hänellä tuaš kesryäy. Piirumiehet ollah tuaš hyvilläh. Šamoin kolmantena piänä hänellä tuuvah tuaš kesrättävät, ta nyt kolmaš kaikkein kauhein akka ne hänellä kesryäy. Tuas piirumiehet ollah mielissäh, jotta ei minne šuaha. Tai luajittih hiät. Šanotah, jotta «kuču šie heimokuntaš, kun ollou ketä». – On miula, – šanou tyttö, – kolme tätie, mit pitäis kuččuo, vain ne ollah oikein hirvien näkösie. No kumminki kun käšetäh kuččuo, nin hiän mänöy ta kopahuttau kallivoh, ta šieltä tulla viuhahtau täti. Šanou akka, kun tulou pirttih, jotta «en mie voi istuo enkä aštuo, kun jalka ei pie yhtänä pravešua». Šitä jalkuah potkiu. – Ka kun olen ikäni kesrännyn, nin polkiessa on tämmösekše männyn. «Ahah, – arvelou čuarin poika, – empäi pane akkuani kesryämäh enämpi, kun näin pahakše mänöy jalka». Tuli toini täti kal’livošta. Šillä kun käsi pieksäytyy ta šormet primpettäy jotta... – Ei miušta ole vierahakše, kun ei pisy käsi paikallah, – šanou akka. – Mipä šiula šiinä on? – tuaš kyšytäh. – Ka kun ikäni olen kesrännyn, nin šentäh olen tämmöni. Čuarin poika tuaš ni kuulou. Tulou kolmaš täti. Še kielelläh nuolekšiu ta piekšäy šitä. Šanou: – Kun ikäni olen nuollun rihmoja kesräteššä, nin ei pisy kieli paikallah. Čuarin poika arvelou, jotta «en ijäššäh anna akkani kesrätä, kun tuommosekše männäh». Niin piäsi tyttö, jotta ei tarvin kesrätä enämpyä ni konša.