VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Nikitina L'ubov'. Nikuša. Pravvalline kerdomus

Nikitina L'ubov'

Nikuša. Pravvalline kerdomus

Livvi
New written Livvic
H änen nimi on Niko, ga muamo kuččuu poigua kaikenmoizil eri nimil: Nikuša, Nikočka, Kol’en’ka. Brihaččuine rodiihes toizes muas. Muga tapahtui. Viizivuodehizel Nikol jo puutui kävvä eri manderiloile, ga kezämatku Ven’an mual oli ihan erilaine. Niko ičegi vuotti tädä matkua, siehäi, Karjalas, eletäh hänen died’oi da buabo, hyö ylen äijäl suvaijah da vuotetah bunukkastu. Vie häi tiezi, ku Jura-died’oi rubieu kižuamah hänenke. Tänä kezän hyö died’oinke azuttih korgien estakadan, moizen, ku kai pienet mašinazet garažaspäi ajettuu voidas laskiettuu tädä estakadua myö alah piätiele da ajua omil maršrutoil. Died’oi saneli kummallistu istouriedu Saškas, Vovkas da Simkas, a Natašoi-buabo gostitti magieloil piirahuizil.
Kerran illal muamo sanoi: "Nikušа, huomei myö kaikin lähtemmö kyläh. Sinun buabo vie pienenny tyttözenny eli sie joga keziä". Tulien piän died’oin mašinal kaikin lähtiettih Heččulan kyläh. Konzu azetuttih mättähäl, Niko enzimäzenny lähti mašinaspäi da polgi märgäh heinikköh. Häi kačoi ymbäri da nägi harmuan taivahan, igävän järven, vanhan taloin, dai hänel tuli piäh mieli, eigo olis parembi kiändyö tuaksepäi, linnah, ga sinä hetken häi kuuli muaman iänen: "Mi hyvä on tiä!", vie häi nägi muaman ihastuksen da hänen ilozet silmät. Muamo otti Nikušan käis dai hyö lähtiettih mäis alah vanhalluo kylätaloilluo.
Koin pihaspäi heile vastah jo astui L’uba-t’outa. Sebäiltyy kaikkii häi sellitti, ku karjalazes kyläs gostii otetah vastah vie pihas, sit pahat henget mennäh pagoh da rodieu hyvä tie taloih. Niko kaččeli ymbäri, ga nikus pahoi hengii ei nägynyh, ga yksikai häi varaitti niidy kormanispäi otetul Robotal. Taloih mendyy kai vanhembat luajittih poklonan da tervehtettih, dai Niko uvvessah sidä ei ellendännyh. Miksebo on kumarduakseh tyhjäle pertile, ku sie nikedä ei ole. Myöhembä häi tahtoi kyzyö sidä died’oil, ga died’oi iče jo sanoi: "Nikuša, kačos vai, mittumat pienet ikkunat da madalat ukset ollah täs talois, net on muga luajittu, ku lämmin ei lähtis pertispäi iäres. Pertih tulduu myö kumardammokseh, ku emmo iškis piädy uksenpielizeh da luajimmo poklonan koinižändäzele, kudai eläy talois da vardoiččou sidä. Niko ajatteli, ku koinižändäine on peittynyh uksen tyves olijale päčile da myöhembä häi kaččou, ongo se sie. А Natašoi-buabo sanoi: "Tämän koin ylen ammui on nostanuh sinun pruavopruavopruavodied’oi Ondrei, a gu olis vuvvet lugie, sit tämä kodi on sinuu sadua da vie kolmie vuottu vanhembi".
Pertis Niko löydi ičel sijan ikkunan tyves, otti transformeran, terväzeh muutti Robotan mašinakse da pani sen seizomah leviele ikkunpielizele kui garažah. Ikkunah nägyi järvi, se oli muga lähäl, ga Nikušal tundui, buite häi istuu pienes laivas.
Pihal rubei vihmumah, ga Jura -died’oi yksikai sanoi: "Murginan jälles lähtemmö kalastamah, onget ollah valmehet!" Muamo muutti Nikušal sovat, andoi kädeh rengizen dai häi rodih ku tozi kalastai. "Nengomal siäl kala onnuako ei rubie syömäh, sanoi L’uba -t’outa, – ga opitella voibi, omashäi pihas rubietto kalastamah". Rannal Juradied’oi pani ongeh čyötön, andoi ongiruagan Nikole dai hyö yhtes lykättih ongen järveh. Nikuša tahtoi ottua ongen kahteh kädeh, ga ei kerrinnyh, kenlienne rubei vedämäh sidä vedeh. "Näykkiy! Näykkiy!" kirgai died’oi da autoi vediä enzimäzen kalazen rannale: "Vot on Nikuša! Ahvenen tabai!" Niko silmät kiiralleh kačoi kalua, se ei olluh moine, mittumii kaloi häi oli enne nähnyh, tämä hyppi heinikös, čomat suomukset läpetettih da vie tämä kalaine ei tahtonuh pyzyö rengizes. Nikušal himoitti elostua kalazenke, ga se livizi käzispäi dai loppujen lopukse hyppäi heinäh juuri vien rinnal dai pageni järveh. Sil aigua died’oi tabai vie ahvendu da lahnua. Kalastajat ongitettih kaloi toine toizen peräh! Kummua sanot! Toiči pahalgi siäl kala hyvin ottau! "Niko, sanoi Juradied’oi, – pie lujasti ongiruagua! Olethäi suguh kuului kalastai! Ken tiedäy, a gu juuri sinuh näh järven ižändy ajau kalua meijän randah?" Oligo se muga vai ei olluh, ga sinä illan hyö suadih kogonazen suuren juvvan kalua.
Sit muamo otti Nikušan kodih, died’oi pani lämmäh kylyn, a L’uba-t’outa kučui kaikkii juomah čuajuu piirualoinke "vävvyh näh". Niko vie huondeksel nägi stolal pienii tahtasmöykkyzii, kai opitteli niidy, ga ei voinnuh uskuo, ku se syömine roih gostih näh. Nygöi ruohkan tahtahan sijas oli kogonaine tukku piiruadu, kudamat mustoitettih konvertazii. Piiruazet oldih muga magiet, ga kaikin unohtettih, ku net oldih "vävvyh näh". Mikse niidy nenga sanotah, ku nimittumua vävyy rinnal ei ole!
"Nikuša! Lähtetgo kylyh?" kyzyi died’oi.
"Saunah?" tarkendi Niko.
"Meile kai ollah yhtes kohtas: saunu, basseinu dai kyly!" nagronke vastai died’oi.
Kylys oli lämmin da hyvä. Die’oi kylvetti Nikuo koivuvastal, a konzu rodih ylen räkki, hyö juostih kezoile järveh. Nikol vezi järves tundui lämmembäkse kui linnalazes basseinas, häi ei tahtonuh lähtie iäres, ga died’oi uskaldi, ku kylbemizen jälles hyö tullah uvvessah järveh kezoile.
Murginoittih kaikin yhten suuren stolan tagua da kaikis paras syömine oli veres pastettu kala. Niko söi iče, gostitti kalal omua Robottua da kuundeli vanhembien paginua.
Natoi, mustatgo, kui meijän Iivan-died’oi sai Leibjärves kogonazen viršin kalua, myö vie olimmo händy vastuamas?
Ga taki mustan! Tämän taloin stola nikonzu ei olluh ilmai kalua! Mustan, kui stolal riehtiläs ainos seizoi buaban keitettyy kalaliendy, a meile, lapsil, annettih ainos kaikis suurembat ahvenet!
Konzu oli vilu myö istuimmo lämmäl pačil, sie ainos oli kogonaine virši kuivattuu kalua, оh, mittuine magei kala se oli
Mustan vie, kui illal died’oi kohendi verkuo da šuutti meijänke. Kerran sanoi minule, buite oli lugenuh minun kirjazen ystäväle, a ičehäi ni lugie ei maltanuh...
Silloi meile saneltih niidy aigoi, konzu miehii kyläs oli ylen vähä da meijän died’oi jageli kalua orboloikse jiännyzile perehile.
Ga muga on…vanhat verkot vie nygöigi riputah čardakas….
Tulien piän vihmu lopui, siä rodih hyvä, rubei pastamah päiväine. Kyläh tuldih Nikušan sevoittaret Jegorka da Ks’uša. Vahnu Mičuurnan taloi elavui, kaikin hyväs mieles jaeltih toine toizele lahjoi, yhtes juostih pihale, nagrettih, viereteltihes heinikös, da vie autettih puhtastua, ei jo puhtastua, lapset autettih syvvä mečäs kerättyy must’oidu.
Ks’uš’a kučui brihaččuloi lapsien kižakohtale, kudai ei ammui luajittih kyläs. "Ura! Läkkä! Läkkä!" Niko ihastui. Otti omassah reppuzen, puisti siepäi kaiken, midä oli, ozutti Jegorale da Ks’ušale omat al’bomat, legon, dai otti siepäi Betmanan kost’uman. Harmuanmustu kombinezonu da sinine šl’oma muutettih händy suarnu-urhoikse, rohkiekse saldatakse. Kylä suau muata rauhas!" šuutti Jura-died’oi, a Niko kuvitteli, buite häi nygöi tovengi on tämän vanhan kylätaloin puolistai.
Illal kaikin yhtes ruvettih lähtemäh. Astuttih mättähässäh, kus seizottih mašinat, kačahtettihes tuaksepäi. Päivänlaskun valos läpetti vezi järves, vieno tuulut heilutti vihandua heiniä, vai meijän vanhu kodi seizoi liikkumattah igäväs. Se buite uinoi uuttu vastavustu vuottamah. Muamo sebäi Nikon, painoi iččie vaste da čuhkai: "Nygöi sinägi, Nikuša, tiijät, ku täs kyläs on elos hyvä vanhu kodi, kus kai suarnat da peittomielet ollah tallel. Myö vältämättäh tulemmo vie toičigi tänne…"

Kiändi L’ubov’ Baltazar