Texts

Return to review | Return to list

Oli ennein ukko da akka

history

February 05, 2024 in 16:40 Нина Шибанова

• created the text
• created the text translation
• created the text: Oli ennein ukko da akka. Suadih hyö poiga. Ukko kuolou, akka jiäy poijan kera elämäh. Kažvatti poijan da työndi töih gorodah. Poiga työššä oli kolme vuotta: šai yhet vuattiet piällä, a rahua šai vain yhen kuldazen viizirubl’azen, muuda ei. Tulleššah hiän toi tyhjiä kančervobantkoja värčillizen. Romahutti ne karžinan pohjalla, kuin rahašäkin. A hänellä himottau toizešta talošta naija rikaš tyttö. Työndäy muamoh talošta käymäh puolipuudahista: ”Šano, jotta poiga tuli gorodašta, en tiijä midä merkkuau”. Akka toi žen aštien, a poiga šolahti žen kera karžinah, kaivo šinne hauvan. A toizen talon ukko tuli kuundelomah peitočči, jotta midä hiän mittuau. Kuundelou – niin kuin rahat helättäis. A poiga karžinašša purkkija haudah lykkiy. ”Äijä on d’engua kehnolla, kolme vuotta oli šielä”, – duumiu ukko kuunnelleššah. Poiga nouzi karžinašta, ando mittuanda-aštien muamollah da kiinnitti žen pohjah ainuon viizirubl’azen. – Vie že aštie, šano äijä passibuo, muuda ni midä elä virka, – šanou poiga muamollah. Ukko šanou akallah, kun poijan muamo oli lähten: – Mäne, kačo aštiešta, midä hiän on merkinnyt. Akka mänöy, kaččou, ga mitan pohjašša viizirubl’ahine: – Ga d’engua on merkannut. Pohjah on puuttun viizirubl’ahine. – Šilloin pidäy tytär šuattua hänellä miehellä, – šanou ukko, – kun noin äijän toi d’engua. Kučumma huomena tänne. Huomenekšella akka mänöy kuččumah. Šanou: ”Terveh teilä”! A poiga oli männyt meččäh koiran kera. Šanou poijan muamolla: – Kun Van’ka tulou mečäštä, ni tulgah paikalla meilä käymäh. Kun Van’ka tuli mečäštä, šanou muamo: – Van’ka, šilma kučuttih toizeh talon paikalla, kun tulet. Van’ka otti da šuoriudu hyvih vuatteih. Mäni šinne, ga šielä samovuara keitetty, Van’ka šyömäh issutettih. Istuuvuttih juomah, paistih šidä-tädä, a tuatto i šanou: – Etgö šie miun tytärdä ottais miehellä? Van’ka šanou: – Ei hiän vet’ miula lähe, kun mie olen paha da vielä leškiakan poiga. – Lähtöy, koz’z’o šie vain händä. Juodih, šyödih dai lähettih bes’s’odah tytön kera. Poiga šanou tytöllä: – Etgö šie tule miula miehellä? Tyttö šanou: – Tule huomena, nin tulen. Huomena illalla poiga i tuli. Tuaš händä juotettih da šyötettih. Tuaš tuatto tyttyö tariččou. Vuidittih bes’s’odah. Poiga šanou tytöllä: – Mäne šie tuattoš luo, andakkah miula kakšišadua rubl’ua d’engua häiksi. Miula kun on d’engat pandu haudah, ni en kehtais ruveta kaivamah. Vielä sussiedat viijäh. Tyttö mäni, kyžyy. Tuatto šanou: – Annamma, miksi emmä andais. Kyllä hiän toičči makšau. Ando d’engat, da laški talohoš häidä pidämäh. – Šiidä kun d’engat otan hauvvašta ni šiidä oššan šuuren kojin, – šanou poiga. Hiät piettih da mändih kodih elämäh. Poiga lähtöy meččäh, muamo-akka tyttären luo toizeh kyläh, a moržien jiäy yksinäh kodih. Tulou pappi moržiemen luo, šanou: – Etgö šie milma ota druugukši? – En ota. Annahan mie enžin kyžyn Van’kalda, kun kodih tulou. – Elä šano hänellä, vet’ miun dai šiun tappau, – šanou pappi da lähtöy pois. Kun vain pappi kergii lähtie, šilloin tulou diekka: – Oi, – šanou, – N’ura, kun mie šilma äijäldi šuvaičen! Ota milma druugukši. – En voi ottua. Anna Van’kalda kyžyn, kun mečäštä tulou. – Elä šano, miun dai šiun tappau, – šanou diekka da kiirehäizeh lähtöy. Tulou Van’ka, da hänellä i šanou N’ura: – Vot, miula kakši druuguo kävi pyrgimäh. Van’ka šanou: – Šie kuču enžin yhtä, käšše tuuva šada rubl’ua rahua, šäkki vehnäjauhuo da muuda. Šiidä toista. Toizena piänä tuli pappi. Kyžyy: – Šanoitgo? – Engo hot’! Kuule vain, tuo šie šada rubl’ua rahua, rengi voida, šäkki vehnäjauhuo, šokerie. Da pappi läksi käymäh. Mäni da toi teräväizeh. Ruvetah perttie lämmittämäh, olad’d’ua paistamah. Moržien šanou: – Van’ka tulou kahen tunnin piäštä. Paisto olad’d’at. Kun vain ruvettih juomah, N’ura šanou da kačahtau kelloh: – Mäne, pappizen, pois, paikalla tulou Van’ka, molemmat tappau. Pappi kiirehäizeh lähtöy. Ei kerinnyt ni čaškua čaijuo juuva. Tulou diekka. Dai hiän kandau koistah rahua da kaikkie hyvyyttä. – Kahen čuassun piäštä Van’ka tulou. Tuaš, kun vain ruvettih juomah, ga N’ura i šanou: – Čuassut jo mändih, seičas tulou ukko mečäštä. Tule huomena aivombah. Diekka pois. Ukko i tuli. N’ura hänellä kaikki näyttelöy, midä šai. – Huomena vielä luvattih tulla. Ukko tuaš meččäh lähtöy. Dai pappi tulou: – Šanoitgo ukollaš? – En šanon ni midä. Ruvettih olad’d’ua paistamah da perttie lämmittämäh. A Van’kalla oli čuralla luajittu siira. A ukko, Van’ka, ei männytkänä meččäh. Rubei buitto humalah. Kun ruvettih čaijuo juomah, hiän sinčoišša möläjämäh. – Kedä ollou pertissä, kai tapan! Akka i šanou: – Kunne sie pappi rukka šuat? Jakšauvu da pane vuattiet krovatin alla, a iče šeizatu čuučalan reunah. Tuli izändä, karjuu: – Akka, ongo kedä druuguo šiula? – Ei olei kedä. Van’ka kaikki kaččelou da buitto ei ni huomua pappie. Lähtöy da mänöy podvalkalla. Tulou diekka. A pappi šeizou da varajau. A N’ura diekan kera juomah. Šanou: – Nyt kun juomma da šyömmä, nin muata i rubiemma. Tuaš Van’ka sinčošša möleydy. Diekka hädäydy: – Ga minne mie nyt? – Jakšauvu, pane vuattiet krovatin alla, da iče mäne čuučalah šeizomah. Ei koše. Čuučaluo hiän šuvaiččou. Dai mäni diekka šinne. Tuli Van’ka kirvehen kera, kaččelou joga paikan, buitto ei nii midä nähnyt. Van’ka rubieu N’uran kera čaijuo juomah. A kyläldä kuuluu huuvanda: – Arhirei tuli! Arhirei tuli! Missä on pappi da diekka?! A diekka da pappi ei ruohita lekahtua. Ečitäh pappie. Papin akka joga talossa juoksendelou. Tulou Van’kan taloh. Hyö čaijuo juuvah, voirengit stolalla. – Eigo ole pappie teilä? – Ei ole. – A mistäbä työ voida šaitta? – Meilä lehmä kando, nin voida rubei lypšämäh, – šanou Van’ka, a N’uralla šanou: – Šie mäne teräväh pois pertistä. Papin akka šanou: – Myögyä työ miula že lehmä, äijän makšan. – Emmä lehmyä myö, ga važazen voimma myyvä. Andanet viizikymmendä rubl’ua d’engua. – Ga buitto en anna. Da d’engat stolalla heittäy. A Van’ka avuau keški oven, tembuau papin akan krovatilla da rubieu hänen kera muata. Pappi nägöy kaiken, no ni midä ei kergie virkkua. Papin akka hyppyäy da juokšou pois. Kun oli vain ruvettu čaijuo juomah, tulou diekan akka: – Ettägö diekkua ole nähnyn? – Emmä ole. – Mistä teilä näin äijä voida? – Ga miän lehmä lypšäy pal’l’ašta voida. – Ettägö myö miula? – Emmä lehmyä myö, ga važan voimma myyvä. Akka heittäy viizikymmendä rubl’ua d’engua stolalla. N’ura läksi pois pertistä. Tuaš Van’ka oven avai, šieppai diekan akan krovatilla. Tuaš diekka ni midä ei voi virkkua. Akka hyppäi da läksi juokšomah. Van’ka kirjuttau kirjapalazen da lyöy žen veräjällä: «Täššä talošša luajitah čuučalua». Arhirei lähtöy iče kylyä myöten pappie da diekkua eččimäh. Kun tulou pihalla, kaččou pihalla, kaččou kirjapalan dai tulou perttih. Šanou: – Miula himoittais nähä šiun čuučaloja. – Ga näytämmä. Van’ka mänöy, voijattau papin da diekan nävöt novella, jotta arhirei ei tundis. Arhirei avai oven da šanou: – Mie oššan hiät. Ga mintäh heilä häpiet riputah? Tuo keškimäine ois hyvä. – Ga mie heildä ne pois leikkuan, – šanou Van’ka da rubieu veistä hivomah. Hivou veičen. A pappi da diekka pölläššyttih: «Pidäy meilä täštä hoš kuin piäššä». Dai ikkunašta hypättih da juoššah alačči kodiloih. Papin koissa akka da arhirei pölläššyttih, eigä tahota laškie šiämeh. No lašetah da tunnetah, jotta pappi da diekkahan ne ollah. – Midäbö työ šinne mänittä? A hyö ei virketä i midä. Šanotah, jotta Van’ka heilä niin ruado, muuda ei. Arhireikana ei ruohtin männä čuučeloja käymäh. A Van’ka makšo apellah d’engat – velat – a iče piäzi hyvin elämäh.