Texts
Return to review
| Return to list
Maksaugo lugie “Kalevalua” omal muamankielel?
history
February 29, 2024 in 11:09
Нина Шибанова
- created the text
- created the text: On moizii harvoi kniigoi, kudamii voibi sanuo igähizikse. Sadoi vuozii rahvas niidy lugietah eri kielil da jogahine löydäy sie viizahuttu, nevvuo, sellitysty, rauhoitustu, iluo da vie äijän midä pädeviä. Ei petties, joga kanzukundu, kudai ottahes panemah kundoh omua kieldy, enzimäzikse kiändäy omale kielele Biblien. Muga oligi karjalan kielien murdehienke. Dai ei petties livvikse kiändäjäl Zinaida Dubininal ielleh tuli piäh kyzymys: pidänöygo kiändiä livvikse “Kalevala”? Hajukas da oman kielen suvaiččii lehtimies Nikolai Nazarov vastai myödäh kaikis meis tuači: pidäy (Nikolai Nazarov. Pajoine Anuksen muas (“Oma Mua” n:o 7 (1597) 23. tuhukuudu 2022). Se oli rahvahan iäni. “Kalevala” on suomelas-ugrilazien igähine kniigu.
Tiettäväine, karjalazet monii vuozii lugiettih sidä ei ihan vierahil suomen da ven’an kielil. Ga yksisama omal kielel löydyy enämbi syväindyö, sentäh gu joga sana joga kieles on sumbu eloksen neroloin kandai da polves polveh työndäi. Vuvven aloh jogapäiväine “Kalevalan” livvikse lugemine ähkäi minuu eriluaduzih oman kanzan elaigah nähte sellityksih. En voi olla sen lugemata tässäh. Erähii mielii “Kalevalan” nygyaigazih abuloih nähte tahtozin täs kerduo.
MIHBO PIDÄY SAMPO?
Kaikis kuulužat, merkiččijät lugijoile, taidoilijoile, tutkijoile, kirjuttajile roittih nelli “Kalevalan” kuvua – Sampo, Väinämöine, Ilmarine, Lemminkäine. Net ollah sivottu toivomuksel azuo oman rahvahan elaigu ozakkahannu, kebjienny, bohatannu. Pidäygo ristittyzil Sampo? Kymmenes runuo kerdou, kui kuulužu seppy tagou sen mel’l’ičän. Sana “sampo” on kirjutettu pienes kirjaimes, ei ole kaunistu ruavon dai tuloksen kuvavustu, vai yksi epitettu “kirjavu”, kuduas jälles kazvoi kaunis ozan tunnusmerki. Puolen runon aloh on ozutettu, kui Ilmarine sidä jygieh tagoi, kolme kerdua hairahtuu, konzu panou ei pättävät ainehet:
Joučen-linnun sullan nenäs,
Maholehmän maidozes,
Ozran pienes jyväzes,
Bošin kezävillazes…
da suau kuarin, lehmän, adran da venehen. Opin eččie, eigo ole nenien ainehien da tuloksien yhtevytty. Kuda-midä nägyy: sulgu – kuari, maido – lehmy, jyvä – adru. Ga kui oldaneh sivottu villu da veneh? Tulin mielih, gu net on tagojan peittosanat, gu toizet sepät ei tiijustettas neron peittožuksii. Da vie ilmoitus – maksaugo ottuakseh täh ruadoh? Pidäygo ristittyzil Sampo?
Tagoi sammon ylen hyvän:
Yhteh čurah jauhinkiven,
Toizeh čurah suolukiven,
Dengukiven kolmandeh.
Net tulokset silloi, tiettäväine, oldih pädevät da sentäh hinnas. Opimmo kuvitella: a gu rahvas ei harjavuttus nenga syömäh leibiä da suolua, panemah varah da ostamah-myömäh? Toinah oldas tässäh ozavembat dai tervehembät? Ga se jo olis toine istourii, toine eepossu. Meile on annettu tämä.
Eigo jo pujoituttu sampo da Ilmarizen raudunaine nygyaigazien vehkehien keskes? Minun mielii myö, voibi löydiä. Kebjendetähgo net meijän elaigua? Tiet täväine, kebjendetäh, ga yhtes puoles, a kodvazen peräh puaksuh lövvytäh moizet ominažukset, kuduat nägemätä midägi rikotah meijän tavallizes elaijas:
Kuldu pakkazen tuou tulles,
Hobju huolittau vilunke.
Ilmarizen raudunaizen mugah azutut tyttözet jo puaksuh paistah meijänke, sanommo, mobil’niekois, et kerras ni tunne, gu ei ole elävy. Ongo se hyvä vai paha? Aigu ozuttau vai voimmo iče jo arvostua? A myö, nygyaigazet, muaskoin tuakse nägevöt peittänyöt – emmogo ole moizet robotat? A kirjavasti šuorivuonnuot naizet, pyörijät ruavos laukkoih, kois syöndypertis televiizorah da interneettah, čomevussalonoih – emmogo ole ihan gu tävvel väil sampo-mel’l’ičät?
Ei petties “Kalevalas” hävitty se naine dai sampo. Pidäygo ielleh ponnistellakseh azuo moizii? Onnuako, “Kalevalan” vastuandu roih – pidäy, hairahtuksis da vihaniekois läbi. Eiga aigu azettuu, Sampo heittäy pyörindän. Muga laulau omas loppupajos Väinämöine:
Anna menöy aigu ielleh,
Päivät mennäh, toizet tullah,
Minuu tänne tahtotah,
Kačotah da vuotetah
Uuttu sampuo tagomah,
Uuttu soittuo luadimah…
Ylen äijäl kiinnittäy mieldy, mittuzen da mittuzis ainehis häi toivottau azuo uvven sampon da uvven soiton?
SANA VAI RAUDU?
Kolme piähengie voibi löydiä toiziengi rahvahien eeposois, vikse sentäh, gu kolmekulmuviivatin on kaikis lujembi rakendeh. Joga urhol on oma toimindu. “Kalevalan” kai kolme ollah luadijat, perustajat. Väinämöine luadiu sanal, konzu ei tävvy pädevii sanoi, hakkuau pakiččemah Vibuzelluo, a konzu tunnustau, gu ei sua azuo vai sanoin vuoh sampuo libo venehty, menöy pakiččemah abuu Ilmarizel, kuduan parahinnu ruadovehkehinny ollah omat käit, sanat hänele sežo puaksuh avvutetah. Lemminkäine buitegu nimidä ei luaji, vai eččiy torua da naizien rakkahuttu. Eibo se tuo hänele ni iluo, ni tuloksii, vai uuttu pillua. Ni yksi naine ei suannuh hänele lastu. Nygözel aijal se on suuri ongelmu: kaikin kai tietäh da maltetah, voibi löydiä kaikenluadustu rakkahuskižua, a kohtustuo da suaja lapsii äijät naizet yksisama ei voija. Kaunehliteratuuras se on tunnusmerki tagumattoman urhon, kuduan mielil ei ole jatkuu tulies aijas.
“Kalevalas” rovunjatkai vai tyttöine Marjatta, kudai kohtustui buolu-muarjas. Väinämöine muamahke azui da jätti Kalevalan rahvahile muan kaikkien kazvoksien, elättilöin, linduloin, kaloinke, ozutti ezimerkit, kui niilöinke sobuh eliä. Hänen sana ei yhty kerdua voitti Tuonelamuan vihaniekkoi: Joukkahastu, vahnua Louhi-emändiä, hänen työnnettylöi elättilöi: “Piästi kanzan kuolendas, Kalevalan häviendäs”. Sanakse, pagin karjan kondienke on moine viizas da kaunis, ku himoittau lugie iäneh. Minun mielii myö, se ylen hyvin vois nygöi käyttiä gu tiedohussana, konzu menet meččäh libo elät kezämökis hierun reunal: erähät meččyelätit ruvettih tulemah liijakse lähäle ristittyzien eländykohtih, ei varata ni mašinoi, ni orožoi. A vahnu tiedohussana toinah avvuttau. Da vie nenga gu voizimmo ainos paista toine toizenke, kui on ozutettu “Kalevalas”!
Väinämöine voitti kaikkii sentäh, gu häi tiezi da käytti tiedohus- da nerosanoi. A mibo on vägevembi tieduo da neruo? Se tänäpäi pidäs tarkastua, ei azettua opastundua, tutkindua, luvendua, liikundua, uskojen raudazih da keinolluajittuloih kummih. Tiedo da nerosana ohjuau hajuloi, käzii dai tunnustuksii: “Emmo heity syödäväkse”.
AINOS MYÖHÄSTYMMÖ…
Ei vai pie kiittiä Väinämösty gu parastu urhuo. Soittau da pajattau mies toven nerokkahasti, ga hyväkse ristikanzakse sanuo ei sua. Eeposas suau puaksuh nähtä hänen ihan huigiettomii tegoloi: pakoittau nuordu miesty Joukkahastu, suattau Aino-neidisty surmassah, poltau sydämen Vibuzel, muanittau Ilmaristu, ei ota vastah Marjatan suaduu poigua dai toizii. Mindäh Elias L’onnrot vesti piähengen nengozennu eriluaduzennu? Tiettäväine, häi yhtytti eriluaduzien laulajien pajot yhtisti runoelmah, ga pajattajatgi enimytteh ozutetah Väinämösty moizennu. Toinah tahtotah, gu pohodis eläväh mieheh, olis lähembi meile.
Naijagi putilleh ei voinnuh, ei malta vediä iččie naizienke. Sit vahnate kiruou iččiedäh:
“Oh, jo minuu, kurjua miesty!
Miksebo en ellendännyh,
Nuorel ijäl naimah mennä,
Aigoinaijal löydiä akku!
Kaikkii se kadehti, kudai
Nai nuorennu, akan otti,
Lapsii suadih nuorete,
Nuorennu perehen luadi”.
Myöhästyö voibi ei vai perehenke. Nygöi myöhästymmö vastavuksih, gostih, opastumah, ruadoh, ajandunevvoloih. Myöhästyimmö karjalan kirjukielen elvyttämizenke, vuottu 30 tagaperin vie kandajua da pagizijua oli tävvet hierut, linnoisgi sai kuulta omat virkehet. Nygöi, konzu on midä lugie, kuunnella, kaččuo muamankielel, käyttäjien joukko hubenou.
Myöhästyö voibi ymbäristön puhtastamizenke, kaimata vuoložat jogi- da järvivedoit, mečät, elätit, perindöt. Hyvä, gu nuoret Karjalan tutkijat ei myöhästytty “Karjalan” runoloin vuvvenke, avattih uvvet kaččomizet niih perindölöih. E. Lönnrot jälgimäzes viijendeskymmenes pajos sanou meile, jälgeläzile:
… Uuzi avavuu dorogu
Suurembile laulajile,
Uuzile runoniekoile
Uvves kanzas kazvajas,
Nuores polves nouzijas.
“Kalevala” myös kaččou tulieh aigah. “Kalevala” on igähine kniigu. “Kalevalua” lugie maksau. Da vältämätä omal kielel, gu avavuttas oman kanzan tiijot.