Texts

Return to review | Return to list

Voinal murjottu lapsusaigu

history

May 15, 2024 in 15:32 Нина Шибанова

• created the text
• created the text: Oraskuun päivinny myö mustelemmo suurii da tragiedellizii tapahtumii. On mennyh jo seiččiekymmen yheksä vuottu, kui loppih Suuri Ižänmualline voinu. Tänäpäi onnuako ei ole ni yhty perehty, kenes siiriči ei mennys tämä suuri tragiedii. Nygöi on jiännyh pikoi näppine niilöi, ken nägi da mustau Suuren voinan sruastiloi da gorii. Enimyölleh elos nygöi ollah vai voinan lapset. Tiedoloin mugah, Suuren Ižänmuallizen voinan jalgoih oli hävinnyh kolmetostu miljounua lastu. Kengo kuoli pahal surmal luagerilois, kengo ei voinnuh kestiä miehittäjien blokuadua, a kengo, saldatoin jyttyöh, puolisti meijän muadu partizuanujoukkolois. Äijy lastu jäi ilmai muamoloi da tuattoloi, vellilöi da sizärii. Gu säilyttiä tämä musto, yhteskunnallizet da veteruanoin järjestöt kiinitetäh suurdu huomivuo patriottizeh ruadoh omis eländykohtis. Niilöih ruadoloih kuulutah voinan lapsien da veteruanoin vastavukset školaniekoinke, konferensieloin pidämine, voinuveteruanois tiedoloin keriämine, mustoppaččahien pystyttämine da videofil’moin azumine. Joga lapsen mieleh painui oma musto sit voinas. Minä pagizutin Kotkatjärven eläjiä, 87-vuodistu voinan lastu Marija Pavlovnua Pelešenko. – Konzu algavui voinu, minul oli nelli vuottu. Mustan, kui myö pagoh lähtimmö, konzu sanottih, gu voinu on tulemas. Jallai menimmö, voibi sanuo, ihan Lodienoissah. Kuun astuimmo hieruloi da meččydorogoi myö, toiči yölöilgi magaimmo mečäs, toiči kodilois da sarualois. Kotkatjärvespäi meččydorogua myö menimmö Hoškilah, iellehpäi Päčyle da Čilmiele. Astuimmo Kuujärvessäh, ihan Svirissah, ga Sviris poikki emmo ehtinyh piästä. Sie jo mendih bojut. Tossupiän meile sanottih, gu voimmo mennä järilleh kodiloih, i sit myö ihastuksis lähtimmö kodih päi. Mustan, kui meile vastah tuli susiedu-tyttöine kaksi kudžustu käis. Häi meile sanoi: “Teijän Vikki kudžuzet sai”. Toko vai oli sit meile kaikile ihastustu, mustelou voinan aigua Marija Pavlovna. GOR’A YHTISTI RAHVASTU – Konzu voinu sytyi, kaikingo lähtiettih pagoh? – Kai hieru oli meijänke. Se oli vikse juattu heboloih. Kymmene hebuo oli. Viizi-kuuzi perehty yhteh heboh, sit toizeh. Ga sie otettih vähäine muattavakse sobua da onnuako jauhuogi leivän pastamizekse. A muite oli meil keräl lehmy, vaza da poččigi, a koiru ei lähtenyh, gu vuotti kudžuloi. Sit muga, palazen hieruu astummo, sit nälgy roih, mama lehmän lypsäy, myö juommo, sit myöstin matkah. Konzu lähtimmö pagoh, hieruh nikedä ei jiännyh. Ei olluh mostu, gu ei otettu kedätahto libo kenentahto lomuloi. Kaikin olimmo yhtes. Toine tostu kannatimmo da piimmö hyvin. En tiijä, ken muga hyvin järjesti sen dielon. – Näitgo, kui bombitettih Kotkatjärvie da toizii hieruloi? Erähäs hierus myö olimmo kuopas. Sil aigua bombitettih vai liennöy muite ammuttih, en tiijä. Kaikkii akkoi da lapsii pandih kuoppah. Kuopas, minä mustan, hätken olimmo, moine sie oli ilmu jygei, kai hengen täppäi. RUADUA VAHNEMBIEN JYTTYÖH – Kaikkii miehii otettih voinale, naizet, lapset da vahnat jiädih hieruloih. Midä naizet da lapset ruattih voinan aigua? – Naizil pidi kai mužikan ruavot ruadua. Lapset avvutettih. Minä mustan lapsennu voinan aigua oli ruaduo enämbi, migu konzu rodih oma pereh. Tahtonet syvvä suaja, ga sit pidi telmiä. Lapsennu myö duumaičimmo, gu muga i pidäy ainos ruadua-radžaittua. Yhtelläh löydyi aigua kižoih da kezoile kävyndöihgi. Mustan, kezät oldih silloi ylen räket, ainos kezoitimmo. Meil oli järves poikki sildu. Yhten kerran, minä mustan, jo Kotkatjärven školah pidäs lähtie sygyzyl nelländen kluasan loppiettuu, Emiänpäivy meil oli pruazniekku, 29. elokuudu. Sit kezoile myö hyppäimmö. Minul oldih jallas uvvet tuflizet da sukkazet, muite ainos kengättäh juoksendelin. A sit školua vaste net, en tiijä kui, ostettih minule. Ga minä terväzeh pluat’an lykkäin da hyppäin sillaspäi vedeh. Mustan, kui jalgoi rubei pohjah vedämäh. Sit tostavuin, gu uuzis tuflizis hyppäin vedeh. Sit oli nagruo. Laptuh da peittozil kižaimmo ainos. Lövvimmö sih aigua, hos i ruaduo oli. VOITON ILO – Myö tiijämmö, gu Karjal oli kogonah piästetty vihaniekois 30. syvyskuudu 1944 Sviri-Petroskoilazen operatsien aigah. Enne sidä kezäkuus Anus oli puhtistettu valloittajis. – Mustan hyvin Voitonpäiviä. Minä jo ezmäzeh kluassah kävyin. Kuulen huondeksel muga äijäl iätäh. Ylen äijy rahvastu kuului pihal. Minä ylen terväzeh hyppäin pihale, ga sie kai rahvas nagretah da kirrutah: “Voinu loppih! Voinu loppih!” Erähät itkietäh, a lapset sanotah: “Mama, älä itke, johäi voinu loppih!” Myö emmo vie tiedänyh, gu ei kaikin tulla kodih. PARAS SYÖMINE – Jälles voinua oli ylen jygei aigu: oligo nälgy, oligo vilu. Uut’arven školas minä opastuin nelländeh kluassassah. Sie oli meile školan tagan peldo, kartohkua kazvatimmo. Sit keitettih net kartohkat, myö vai vähäzen leibiä toimmo. A kenel kois vie maiduo oli, sit päivy hyvin meni. A sit gu Kotkatjärven školah tulimmo opastumah, sie äijängo reppuzeh saimmo ottua, kandua syödäviä. Leibiä buitegu otimmo nedälikse, ga sidä ei täydynyh. Nellänpiän leiby loppih. Piätteniččän jo ei olluh nimidä. Suovattan kodih tulla pidi, ga hyvä školas oli suksii. Suksii meil ainos annettih talvel kodih ajeltes. Suksittua maltoimmo ylen hyvin, i dorogu oli äijiä kebjiembi migu jallai astuo. Kotkatjärven školas kolme vuottu opastuin, a sit jo lähtin Petroskoin pedagouguopistoh opastumah, sie jo stipendii maksettih. Jo äijiä parembi oli. A sit ruado Kotkatjärven školas. LAPSII PIDÄY HARJAITTUA RUADOH – Hierulois nägyy, gu rahvas ruatah, kannatetah veteruanoi, voinan lapsii... – Muga. Myö olemmo nygöi, näit, kaheksakymmenvuodizet da piäle sidä. Himoittas, gu toiči lapset školaspäi tuldas avvuttamah vahnoile, kui jälles voinua se oli. Enne oli moine Timurovskoi ruado. Vahnoile avvutimmo, yksinäzile avvutimmo. Kui on kirjutettu kniigoih, peitoči avvutettih, gu rahvas ei tiijustettas, ken nečis ruadoi da ihastuttas. Da ruattih, pidäy sanuo, hyvin. Školah kävyn kerdomah nuorile voinas da sen jälgivuozis. Nygözet nuoret, tiettäväine, kuunnellah, ga niken ei kyzy, pidänöygo minul mittustu abuu. Ičel kui ollou ei himoita kyzyö. Olis hyvä, gu nuoret enzikse avvutettas omile. Minul toiči avvutetah vahnembat lapset Kotkatjärven internuataspäi. Nämmähäi jo ollah suuret lapset, jo voijah ruadua da avvuttua. Toiči lundu tuuččuau äijäl, sit pidäy dorogazet vähäzel suomie libo kezäl kyndiä vagozii. Se ei ole jygei ruado, minä jo olen ylen väzynyh, a lapset voijah ihan hyvin sen ruavon ruadua. Pahakse mieldy, ruadoh ei harjaiteta kois. Meile enne školas oli predmettu – ruavon kauti kazvatus. Himoittas sanuo vahnembile: “Opastakkua ruadoh lapsii!”. Pruazniekkupäivil himoittau toivottua kaikile tervehytty, ozua da rauhua!