VepKar :: Texts

Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | Statistics | ? Help

Ilmi Karhu. Muisselmie lapšuošta

Ilmi Karhu

Muisselmie lapšuošta

Karelian Proper
New written karelian
Muamon opaštaja
Opaštaja oli nuori muštatukkani tyttö.
Hiän oli Korpijärveštä, Levasen Vasselein Santra.
Šykyšyn lopušša aikaseh huomenekšella hiän tuli kyläh. Hiän käveli talošta taloh ta kirjutti vihkoh niijen nimet, ken ei šuattan lukie.
Šiitä opaštaja tuli meilä. Hiän kyšy meiltä lapšilta, missä tuatto ta muamo ollah. Vanhin čikko vaštasi, jotta tuatto on mečäššä ta tulou myöhäh, muamo on kolhosin navetašša lehmie lypšämäššä.
Illalla myö kaikin olima koissa. Tuatto kisko pärettä vakakši. Muamo šiivilöičči maituo viiliksi šavisih patasih. Illalla opaštaja tuli ta šano:
Mie olen opaštaja.
Mie tulin opaštamah niitä, ket ei šuateta lukie. Enšin tiijuššamma kirjaimet, šiitä rupiemma niitä kirjuttamah. Joka päivä otamma yhen kirjaimen. Šamana päivänä pitäy opaštuo šitä kirjuttamah. Talven lopušša jo šuatatta kirjuttua.
Tuatto šuatto lukie tai kirjuttua. Muamo hämmäšty. Opaštaja rauhotti häntä, šano, jotta hiän pitäy tuntija koissa.
Muamolla oli jo kahekšan lašta, konša hiän opaštu enšimmäisen kirjaimen. Myö istuma laučalla, kuuntelima, mitein muamo opaštu lukomah. Opaštaja leikkasi kirjaimet leheštä ta liimasi ne ikkunahakoh. Näin ne aina oltih näkösillä ta niitä oli helpompi muistua. Opaštaja kävi meilä joka päivä. Myö istuma hil’l’akkaiseh ta kuuntelima, mitein muamo opaštuu. Šiinä myö iče niise opaštuma.
Kevyällä mamma šuatto lukie tavuttain. Kun ei liene šuattan mitä, lapšet hänellä juohatettih. Šiitä muamo jo iče luki tai kirjutti. Täštä hyväštä hiän oli kiitollini opaštajalla.

Velleni ta koira
Aikaseh huomenekšella muamo šuorisi ruatoh.
Hiän laški orrešta lattiella pärekätkyön, šielä velleni makasi. Milma hiän lujah varotti:
Šie kačo vellieš.
Šyötä häntä, konša noušou. Elä šorra lattiella!
Muamo jätti miula patasen huttuo ta kuato kuppih maituo. Vellellä pullošša niise oli maituo ta pullon viereššä oli tutti.
Konša päivä valkeni, mie otin vaššan ta pyyhin lattien. Šiitä panin ruhkat hellah ta vein vaššan kosinon alla.
Velli makasi kätkyöššä. Mie kohennin hänen peitettä, kučuin Halli-koiran ta käsin varteija lašta. Iče avasin hil’l’akkaiseh oven, mänin pihalla ta panin ovella koivusen kolikanvarren pönkäkši. Mie juoksin kiirehešti nurmikolla toisien lapšien luo. Šielä mie unohin velleštä. Vašta iltapäivällä muissin häneštä.
Konša mie tulin kotih, poikua ei näkyn missänä. Ečin häntä joka paikašta ta löysin rappusien alta. Halli makasi rappusien alla, a hänen šylissä oli lapši. Kun Halli huomasi miut, hiän urahti vihasešti. Mie mänin, šieppasin vellen yškäh ta kiirehešti vein hänet kotih. Šyötin häntä maijolla tuttipullošta. Šiitä mie iče šöin muamon varuštamat ruuvvat. Kerkisin aštiet korjata, ta jo i muamo kotih tuli.
Miula oli häpie, šentäh kun muamuo mie petin. A Halli šen jälkeh ei tahton ni tuntie milma.