Texts
Return to review | Return to list
Heimoveh leviey aigoi myö
history
June 26, 2024 in 11:55 Нина Шибанова
- created the text
- created the text: Karjalan kieles on äijy sanua, mil vois kuvailla perehty, sugulazii da omahizii. Vahnemban sanaston joukkoh kuulutah sanat: pereh, sugu da heimo. Nygöi pereh-sanua voibi kuulta paginas puaksuh, ga enne sidä käytettih eri tilandehis da eri merkičyksis. Suureh pereheh näh, konzu vellekset elettih vie yhten levon ual da syödih yhtes stolas, enne sanottih muga: Yhtes leiväs on pereh libo Täs talois on pereh kois. Konzu pereh sovus eläy, ei ole nimittumua riidua, sit löyhketäh: Piäsköin perehel eletäh. Suures perehes ennevahnas valdu ol taloin vahnimal, ižändäl, häi kai perehellizet aziet sellittelöy, kedä kunne ruadoh podvediu; huoliu perehes stuači. Ilmai hänen lubua da keskinästy paginua azieloi ei piätetty. Toiči paginas mainittih: Tämä on perehellini ažie, en voi andua, vuota, kyzyn vellel. Konzu miehele menöy tyttö libo poigu naibi, sanotah, ku hyö perehtytäh. Sih niškoi oli oma sanondu: Perehtellähes ken kunne elämäh, kui linduizet pezeä laitah. A toiči perehtyö-sanal oli lapsensuandumerkičys: A nygöi en tule enne kuni sinä perehtyt; Se taloi perehtyi hyvin, lastu äijy rodih ižändäl; Vai mies nai da perehtyi, rubei lastu rodimaheze. Yksinäzes ristikanzas maltettih sanuo: Suu da lizukku perehty. Perehen ližäkse karjalazet ylen äijäl arvostettih omahizii, omua suguu. Tarkah kačottih, kedä poigu andilahakse ottau: Eihän sigah, suguhhän tuloo. Sugu lapsen riivuau. Enne ylipaloin huuhtie ruattih, suguloi myöte naidih, a nyt kuhan on nägöpälläkkyö. Naindu suvun ainos suurendau, sit konzu koziččemah mendih, mies moizen luvun virki: Meil on poika šyntyn Ortto, oisko teilä tytärtä annettavoa Annie; emmäkö vois ruveta šukukuntoa šuurentamah, heimokuntoa heittämäh ta lankovutta loatimah? Enne täytty vägie uskottih, ku yhtäpäi elaigu roduu myö menöy: Midä sugu, sidä rodu, sidä helei heimokundu. Itkuvirres puaksuh kuolluttu sugukundua-heimokundua kučutah stolah: Suuri sugukundu, helei heimokundu, tulgua yhteh tilah kai tämänpäiväzil palavil suuruksil! Sugu-sanan rinnal puaksuh käytettih heimo-sanua, niil on sama merkičys da niidy voibi sanuo sinounimoikse. Konzu ruvettih mustelemah omahizii, sanottih: Häi on meijän heimoloi. Enzimäzen polven heimo (sevoitar), toizen polven heimo (toizet sevoittarekset). Heimot kerryttih. Yhty heimuo olemmo hänen ker. Kuspäi heimo tuloo, mis työ oletto omakset hänen kere? Toattuo myö on häi heimo minul. Ongo häi sinul heimuo? Gostih lähtijes puaksuh sanottih muga: Heimoloilluo lähten käymäh. A vahnembat nuorembil tiijustettih “oligo pruazniekas heimoa”? Toiči rodnii sanotah heimohiine, heimolaini, heimonnimi libo heimokundalaine, a gu omua näit, voit sanuo, heimokas on meile libo heimokset olemmo keskenäh. Heimokundu libo heimorahvas: Kučuin rištiezih kaiken oman heimorahvahan. Loittozis rodnis mainitah: On hiän vähäsen heimonkantua. Konzu kentahto kuollou, sit mainitah, ku Pidäs heimokundua lähtie kuččumah muahpanijazih. A konzu vuotetah gostii, sit paistah: Iče i heimokundu tullah pruazniekkah, ei pie kuččuo. Sananpolvii myö voibi tiijustua, kui arvotettih oman akan rodnii: Äijy ollou tuatan, muaman heimokundua, akan heimokundu kaikis armahin. Konzu kuulet, ku kentahto heimolah meni, voibi ellendiä, ku meni omahizien luo käymäh. Konzu on äijy rodn’ua, sit nagretah: Šerkkuo šelän takuata, heimolaista helman alta. Konzu sovus eletäh kai heimolazet, sit sanotah: Niil on hyvä heimosobu. Konzu tytärdy ei tahtota miehele andua, enne omah luaduh i vastattih: Heimossundoa elä vuota, tytärdä en anna libo Myö emmö heimossu, tytärdä emmö anna. A ku svuad’bua varustamas ollah, sit mainitah, ku heimostundah päi on dielot libo Endizessäh olimmo heimokundu da i ielleh heimostuimmo, vie omenimmo. Konzu andilas on köyhäs perehes, sit briha sanou: Mie en targie sinuo ni heimottoa. Bohatembat omahizet toiči ei muga äijäl arvosteta: Köyheä heimuo ei muga heimoteta. Ammuzis rodnis keskenäh paistah: Sidä nygöi ni heimoteta ei, kui on ammuine rodn’u. Karjalan kieles on vahnu sana heimoveh, konzu roduh tulou uuzi ristikanzu (briha tuou andilahan libo lapsi rodieu) sanotah: Heimovui naindan pereä libo heimoveh leviey aigoi myö. Rodn’u-sana tuli karjalazien paginah ven’an kieles myöhembäl aijal, ga tänäpäi sidä puaksumbah voibi kuulta: Rodn’ukundu on meil suuri. Rodn’ukundu on levei, da gostih mennä ei ole keh. Lapsii da nuorii opastettih: Tiijä kedä rodn’astua (tiijä kenenke voibi rodn’astua). Rodn’astua-sanal tahtottih ozuttua, ken kedä omahizennu pidäy, gostih kävyy, avvuttau: Häi rodn’astau vähäzen minuu. Rodn’astammo keskenäh. A toiči nagrettih: Tervehytty loadiu, kačo rodn’astau vie häi. Konzu ristikanzu vierastau prostombii, sit sanotah: Köyhii ei rodn’asta, moizekse ylbiekse meni. Rodn’astua-sanan rinnal käytettih omastua-sanua da vikse se on vahnembi. Häi vanhoi rodnii omastau, gostih kävyy omien luo. Tverinkarjalazet paistih: omaštau, ei vierašša. Vienankarjalazet kyzyttyh toiči nuoril, kuduat ad’voispäi tuldih: Mitein šielä omaššettih ta kuin kostitettih ta piettihkö teitä šielä hyvänä tä? Konzu oman suvun ristikanzat hyvin keskenäh eletäh, sit sanotah: Myö omastammo keskenäh libo häi ylen äijäl omastau meidy. Hyväs gostitandas mainittih: Menin pertih, ga terväh omasti, syömäh, juomah pani. Puaksuh omastettih ei vaiku rodnii, a oman kylän rahvahii: omastan minä händy, omanrannalline ku on. Toiči omatgi eletäh keskenäh pahah luaduh: Omii rodnii ei omasta, muga hyvyöheze menöy. Kuni oli köyhembi, i sini vie omasti, a gu vai bohatui, dai ni tunne ei. Vahnemban sanaston joukkoh kuulutah myös sanat: suku-sugu, sukupolvi, sugupuoli, sukulaine da myöhembäh sukunimi. Tulkoa kostih meäl luoksi ta tuokoa omahiseh ta šukulaiseh! Talois on kolme sugupolvie. Omah roduh kuulujas mainittih: Sugupuolda on, ei ole vieras. Meän sugupuoli on suuri. Omua sugupuoldu on, hoz ei ole tuttavannu. Puaksumbah suku-sugu -sanoin tilas käytettih rotu-rodu -sanua: Konzu ristikanzu on oman rovun moine, sit eri luaduh i sanotah: Rovun juuri jatkuu, mittuine oli tuatto, moine i rodih poigu. Lapsi rovus ei kaduo. Mittuine rodu, moine i kudu. Sugu vedäy, rodu noudau. Paha rovun noudau. Roduh vedäy, tunnemmo tämän. Rodu muah ei lähte. Roduheze lapsen tunnet. Konzu omua dieluo ristikanzu puolistau, sit sanotah: Ken midä suguu, sidä roduu, sidä i sloavoa pajattau. Konzu lapsi ei rakkahal syö midätahto syömisty, sit paistah: Vikse rovun taudi vai mi ollou. Ennevahnas andilastu koziččijes mustoitettih: Lehmy vallitah sarvii myö, a mučoi – roduu myö Samah luaduh rodu sanan rinnal käytettih rodukundu- da rodupuoli-sanoi: Tostu rodupuoldu on häi, ei rodnoi ole. Moizii sanoi vie ei muga ammui käytettih karjalazet omis paginois, sananpiälöis da sananpolvis. Nenga čomah luaduh paistih omis perehis da sugulazis. Tämän ainehiston avul voibi tiijustua, kui elettih karjalazet perehes, suvus, rovus, kui arvostettih toine tostu da kunnivoittih rodnii. Vie lapsennu puutui nähtä, kui läs joga pyhänpiän rodn’at käydih gostih, čuajuu piirualoinke juodih da paistih. Toiči muaman t’outa tuli yökse, hot’ yhtes kyläs i eli. Pruazniekoin aigua ainos oli gostii, enimytten kyläpruazniekoin aigua. Nygöi net vahnat tavat unohtuttih, vikse myö olemmo toizenmoizet.